Tuotteet saatu PR-näytteenä, Moi Forest

Tähän väliin haluan nostaa täällä blogissa esille yhden ilahduttavan sarjan: metsäpölyä sisältävät Moi Forest -luonnonkosmetiikkavoiteet. Mainitsin syksyllä silloin ennakkomyynnissä olevista tuotteista postauksessa Metsäkylpy – tuliaisena suppilovahveropasta ja rauhoittunut mieli, ja nyt voiteet ovat valmiina.
Tämä niin sanottu metsäpöly on hurjan mielenkiintoinen, Helsingin ja Tampereen yliopistojen hankkeesta syntynyt innovaatio. Suomessa kehitetty Reconnecting Nature -mikrobiuute tukee ja vahvistaa tunnetusti immuunijärjestelmää, ja tätä metsäpölyä on nyt purkitettu Moi Forest -voiteisiin. Olen saanut ilon tutustua Moi Forestin perustajaan, Karita Sainioon, ja hän on todella sellainen one to watch -esikuva minulle vastuullisuuden saralla, että haluan ehdottomasti tukea hänen työtään kanavissani.

Olen itse valtavan iloinen Moi Forest -uutuuksista siksi, että sarja tuo raikkaan tuulahduksen kosmetiikkamarkkinaan. En ole itse pitkään aikaan osannut samaistua Hollywood-photoshoppauksiin, vaan huomaan hakevani kosmetiikalta jotain muuta. Toki myös ulkonäöstä huolehtimista, mutta enemmän helpostilähestyttävää hyvinvointia kuin epärealistisia ryppyjenkatoamislupauksia. Siksi olen niin vilpittömän iloinen, että kosmetiikassa valttina voi olla niinkin maanläheinen elementti kuin suomalainen metsä.
Reconnecting Nature -mikrobiuutetta sisältäviä Moi Forest -voiteita on kaksi: Multipurpose Cream ja Baby Cream. Kaiken ikäisille tarkoitettua Multipurpose Cream -yleisvoidetta voi käyttää mihin vain: vartalolle, käsiin ja myöskin kasvoille naamiona tai yövoiteena. Tätä suositteli Karkkipäiväkin ja kun kokeilin, niin toden totta, kyseessä on ihana voide yöksikin, ei lainkaan liian paksu kasvoillekaan.

Vauvoille ja taaperoille tarkoitettu Baby Cream on samoja ainesosia hyödyntävä, mutta koostumukseltaan kevyempi ja tuoksultaan hypoallergeeninen. Ainakin meidän pieniin puri hyvin tarina siitä, että hemmotteluhetkessä iholle levitettiin metsäpölyä. Pienille lapsille voide merkitsee siinä mielessä erityisen paljon, että ensimmäiset 2–3 ikävuotta ovat merkittävää aikaa immuunipuolustuksen kehittymisen kannalta. Siksi on tärkeää, että lapsi saa riittävästi kontaktia erilaisiin mikrobeihin.
Käytössä voiteiden harmautta ei kannata pelästyä tai ihmetellä. Metsäpöly itsessään ei imeydy, vaan iholle jää hieman hippusia – ei kuitenkaan lainkaan sotkevasti tai häirisevästi. Molemmissa voiteissa tuntu on äärimmäisen miellyttävä, sellainen kevyen täyteläinen, ei ollenkaan tahmainen.

Tuotteiden erikoisuus on tietysti Reconnecting Nature -mikrobiuute, mutta saavat ne pisteitä paljon muustakin. Tuotteet on laadukasta sertifioitua luonnonkosmetiikkaa sekä kehitetty että valmistettu Suomessa. Moi Forest -voiteeet ovat hiilineutraaleja. Pakkaustuubi on kartonkia (innovaatio sekin) ja korkki kierrätettävää muovia. Kaikin puolin tulevaisuuden kosmetiikkaa, sanoisin.
Se on ihana asia, jos omassa elämässä pääsee päivittäin luontoon ja laittamaan kädet multaan. Kaikilla meillä kaupunkilaisilla tämä ei kuitenkaan toteudu, ja juuri sitä varten Moi Forest on kehitetty: että metsän hyvän saa tarvittaessa iholle purkista.

Moi Forestia suositellaan käytettäväksi niinä päivinä, kun luontoon ei itse pääse. Koska altistumme vähemmän metsän maaperän hyville mikrobeille, erilaiset terveys- ja iho-oireet ovat lisääntyneet. Siksi päivittäinen metsäaltistus on niin tärkeää myös urbanille ihmiselle.
Tarkemmin Moi Forestista ja metsäkylvyn vaikutuksesta immuunisysteemille voi lukea Moi Forestin sivuilta. Syvempään tutustumiseen suosittelen myös postausta Moi Forest tuo metsän hyvät mikrobit iholle, jossa kollegani Ida 365 haastattelee Karitaa.
Tämähän on maailma, johon voisi syventyä vaikka kuinka. Mutta kaikessa yksinkertaisuudessaankin kyseessä on valtavan ilahduttava suomalainen innovaatio ja suhtautumisenmuuttaja. Tuntuu, että ajattelemme ihoa pelkästään ulkonäön kautta, mutta ihmisen suurimmalla elimellä on niin paljon muutakin tehtävää – kuten olla merkittävä osa immuunijärjestelmäämme. Ja siinä samassa iho hoituu kauniiksikin. Hyviä vointeja!
Taalla alkaa huomenna (10.5) valtakunnallinen mielenterveysviikko (mental health awareness week), jonka teemana on luonto. Miten mahtavaa tietaa, etta luonto ja erityisesti metsa on mukana fyysisen terveyden ja ihon hyvinvoinnin yllapitamisessa. Kun viela voisi yhdistaa metsatuotteet metsassa kavelyyn – siinapa hyvinvointiviikonlopun konsepti jollekin. Ehka sun seuraava projekti yrttikoulun ja podin jalkeen?
Jos muuten haluat seurata ihan toisenlaista sisustusprojektia, etsi The Chateau Diaries videosarja Youtubesta. Siina englantilais-ranskalainen Stephanie kunnostaa ja sisustaa hulppeankokoista mutta pitkaan huonossa kunnossa ollutta Lalanden linnaa. Todella koukuttavaa ja sisustus on aivaa upeaa joskin ei yhtaan suomalaista (tai mun tyylista mutten asukaan linnassa). Projektin varrella loytyy tietysti kaikenlaista menneisyydesta, kun linna on montasataa vuotta vanha. Suosittelen!
Moi Elina! Mielenterveydestä puhuminen on niin tärkeää! Olen tosi onnellinen, että tietoisuutta kasvatetaan. Ihana kuulla, että teema on luonto. Japanissahan lääkärit nimenomaan määräävät potilailleen metsäterapiaa (Shinrin-Yoku). Voisin kuvitella, että tulevaisuudessa suuntaus yhä lisääntyisi. Täällä käsittääkseni harjoitetaan ihan ohjattuakin metsämediaatiota. Olen samaa mieltä, että metsää voisi yhä paremmin tuotteistaa palveluksi. Nimittäin se ei ole (varsinkaan autottomalle kaupunkilaiselle) mikään välttämättä yksinkertainen asia lähteä umpimetsään. Moni varmasti voisi ostaa sellaisen palveluna. Mietin samaa silloin, kun pääsin läheisteni mukana sieneen. Miten ihanaa oli, kun joku haki ja tiesi, minne viedä. Se oli minulle kuin viiden tähden elämys. :D
Oi, kuulostaa ihanalta! Osaan katsoa harmillisen vähän mitään YouTubesta. Jotenkin, kun päivän viettää ensin koneella. Mutta tuohan voisi olla sellaista kesäloman sadepäivien rentouttavaa katseltavaa. :) Kiitos vinkistä!