Kaupallinen yhteistyö, Eurokangas

Tänään pääsen esittelemään meidän olohuoneen verhot, jotka Eurokangas toteutti. Rehellisesti sanottuna tämä oli minulle sisustushistoriani jännittävin projekti. Siksi olen ihan erityisen huojentunut ja onnellinen siitä, että lopputulos on juuri mitä toivoimme – tai oikeastaan paljon enemmän.

Jokainen yksityiskohta vaikuttaa kodin kokonaisuuteen kalusteista valaisimiin materiaaleihin. Kuitenkaan täällä yksikään yksittäinen elementti ei ole vaikuttanut niin paljon siihen, miltä tila kokonaisuudessaan tuntuu kuin verhot. En itsekään osannut etukäteen kuvitella näin suurta eroa. Mutta kun verhot tulivat tilaan, koko huoneen tuntu ja tunnelma muuttui täysin. Varmasti muutos välittyy kuvistakin, mutta paikan päällä ero vielä korostuu. Tämä on kuin eri asunto.

Olen valtavan onnellinen, että päätimme panostaa mittatilausverhoihin erityisesti tässä kodissa, jossa on korkea kolmemetrinen huonekorkeus ja olohuoneen sivulla pitkä rivi ikkunoita. Verhot korostavat kauniisti molempia ja ovat nyt tämän kodin katseenvangitsija. Huonekorkeuden korostamisen kannalta oleellista oli kiinnittää verhot kiskoilla kattoon, eikä alemmas ikkunoiden kohdalle. Valkoiset verhot tuovat minusta myös seinän hiekanharmaan värin ihan eri tavalla esille. Lisäksi kaiku asunnossamme vähentyi välittömästi ja kokonaisvaltainen kodikkuus lisääntyi.

Eurokankaan pariin minut johdatteli sisustussuunnittelija Mirella Hölttä. Mirella asuu Kuopion suunnalla, mutta koska hän on antanut niin hyviä vinkkejä minulle aikaisemminkin, pyysin häneltä etänä verhosuunnitteluun apua. Mirellan kanssa lähdin liikkeelle ihan alusta. Millaiset verhot ylipäätään olohuoneeseen sopisi? Millaisella ripustuksella? Voisiko vanhoja verhoja hyödyntää? Jos ei niin mistä verhot kannattaisi tilata? Minkätyyppinen kangas olisi hyvä? Ja niin edelleen.

Kuten kerroin, vaikka minulla on selkeä oma sisustustyyli, siinä vaiheessa, kun mennään verhotyyppisiin yksityiskohtiin, saatan olla hyvinkin ihmeissäni. Kuin en sisustamista harrastaisi ollenkaan. Mutta onneksi on ammattilaiset.
Mirella mallinsi minulle suunnitelman valkoisista korkeista verhoista. Hän myös keksi ehdottaa laittaa verhoja kuusi, myös laitimmaisen ikkunan toiselle puolelle. Mirella tuntee klassisen tyylini ja ajatteli, että pitäisin harmoniasta – tähän ehdotukseen ihastuin heti.

Kun olimme käyneet tyyliä läpi, Mirella suositteli minulle Eurokangasta. Mirella auttoi minut vielä oikean kankaan jäljille, mistä jatkoin Eurokankaan asiantuntijan kanssa. Eurokankaalle voi totta kai mennä ilman sisustussuunnittelijan suunnitelmaa, sitä varten Eurokankaalla on omia asiantuntijoita. Minä vain tarvitsin Mirellaa päästäkseni ylipäätään alkuun ja oikean toteuttajan eli Eurokankaan pariin.

Mitä itse verhoihin tulee, niin kauniita ratkaisuja on vaikka millä mitalla ja Eurokankaan valikoimassa on toinen toistaan kauniimpi kankaita. En ajattele, että tässäkään on yhtä oikeaa tapaa, vaan että lopullinen valinta on aina makuasia. Inspiraatiota olin jälleen kerännyt Pinterestiin, Curtains-kansioon. Tällä hetkellä pinnalla tuntuu olevan läpikuultavat verhot, samoin kaikki beigen ja hiekan sävyt.
Minulle varma ajaton valinta oli päätyä valkoiseen. Valkoiset verhot meillä on ollut kahdessa edellisessä kodissa, enkä kyllästy niihin koskaan. Vaikka pidän läpikuultavuudestakin, itse halusin verhoista hieman runsaammat, mutta en kuitenkaan tunnelmaltaan raskaat.

Päädyinkin sellaiseen ratkaisuun, että myös olohuoneen verhoihin tuli taustalle pimennyskangas, mutta ohuempi pimennyskangas kuin makuuhuoneisiin. Huonetta ei ole tarkoitus pimentää, mutta pimennyskankaalla verhoista tuli ryhdikkäämmät. Valitsin koko kotiin samaa verhokangasta jatkuvuuden nimissä. Makuuhuoneen toteutukset esittelen erillisessä postauksessa myöhemmin.

Kangas on pellavaisen oloinen, mutta ei pellavaa, vaan laadukasta pellavahenkistä ja kauniisti laskeutuvaa polyesteria, jossa on omaan makuuni sopivasti struktuuria. Sitten, kun päätin sävyksi valkoisen, piti vielä päättää, mikä valkoinen. Eurokankaalta saa lainata kangasnäytteitä kotiin ja sitä suosittelen lämpimästi. On todella tärkeää katsoa kangasta vielä juuri oman kodin valoissa ja sävyissä.

Sävynkin valinta jännitti minua hurjasti, mutta koen päätyneeni juuri meidän kotiin oikeaan valkoiseen. Tämä ei ole sävyistä kylmin ja kirkkain, mutta ei myöskään lainkaan keltainen, vaan sellainen puhdas mutta pehmeä valkoinen, mistä pidän. Samalla tavalla luonnehtisin vitriinin valkoista ja vitriiniin kangasnäytettä vertasinkin. Halusin, että ne muodostaisivat kauniin parin, joista kumpikaan ei näyttäisi kliiniseltä tai toisaalta keltaiselta toisen vieressä.

Mitoiltaan halusin verhoista hieman ylipitkät korostamaan tyylini klassista puolta. Minua miellyttää vuodesta toiseen ylipitkien verhojen toisaalta ylellinen, toisaalta rento ilme. Verhoissa on painot, joten ne laskeutuvat lattiaan kauniisti.
Mittausta en uskaltanut jättää omalle vastuulle, joten mittaaminen hoidettiin Eurokankaan toimesta kotikäynnillä. Suosittelenkin lämpimästi hyödyntämään Eurokankaan tarjoamat palvelut, jos mikään mietityttää. Myymälöissä tapahtuva suunnittelu on maksutonta ja kotisuunnittelusta kannattaa pyytää tarjous. Me otimme Eurokankaalta koko paketin, mittauksen ompelun ja asennuksen. On myös hienoa, että Eurokankaan ompelutyö tehdään Suomessa. Eurokankaan palveluista voi lukea lisää nettisivuilta.

Kuten sanottu, olen valtavan tyytyväinen lopputulokseen ja koen, että tässä kodissa kannatti ehdottomasti panostaa ammattilaisten kanssa suunniteltuihin mittatilausverhoihin. Olen onnellinen, että en hutiloinut projektissa, vaan otin tarvittavan ajan sille, että kaikki kangasvalinnasta mittoihin ja verhojen määrään tuli mietittyä todella huolella. Yli seitsemän kuukautta elimme ilman verhoja, mutta lopputulos on minulle koko odotusajan arvoinen.

Tässä vielä tiedot meidän olohuoneen Eurokankaalta tilatuista verhoista:
Verhokangas: Motion, sävy Swan
Pimennyskangas taustalla: Saten Atenas A200, luonnonvalkoinen
Kiinnitys: kattokiskolla ja Wave-verhonauhalla
Kattokiskon kiinnitys: 7 cm seinästä
Verhojen pituus: noin 7 cm ylipitkät, jotta kangas ”niiaa” maahan
Verhojen mittaus, ompelu ja asennus: Eurokangas
Sisustussuunnittelija: Mirella Hölttä
Näyttää tosi hyvältä! Tilasin Eurokankaasta mittojen mukaan ”pimennyskankaasta” tehdyn sivuverhon makuuhuoneeseen samalla wave-nauhalla ja kiskolla. Sain todella hyvää ja asiantuntevaa palvelua. Makuuhuoneessamme on yksi todella iso ikkuna, joka alkaa huoneen nurkasta. Sen vuoksi halusin vain yhden verhon, koska en halua, että verho on päivällä yhtään ikkunan edessä. Verhon leveys on huikeat 5,5 metriä, mutta vitsit se näyttää hyvältä sivuun vedettynä, kun kangasta on paljon. Halusin siihen myös sellaisen kepin kuin hotelleissa on, josta verhoa voi helposti liikutella.
Kiitos paljon! Ja ihana kuulla, että sinullakin on hyviä kokemuksia Eurokankaasta. Kuulostaa tosi kauniilta! Minustakin runsas verho näyttää upealta. Meillä on makuuhuoneessa sama ja keppi siirtämiseen, mutta kangas ei ole ihan noin leveä. Joka tapauksessa saan tyylistä kiinni ja voin vain kuvitella, miten oikein leveä verho tuo tunnelmaa. Rakastan muutenkin hotellimaisuutta. :) Kiitos vielä ja mukavaa viikonloppua!
Ihanat ja tyylikkäät verhot!!
Kertoisitko uteliaalle, mistä teidän ihanat sohvat on?
Meillä olisi uusien sohvien hankinta edessä piakkoin??
Moi Sari ja kiitos paljon! Ihana, että verhot ovat onnistuneet sinunkin silmään. Sohvat ovat kotimaisen HT Collectionin Donnat. Laitan sinulle linkin postaukseen, jossa esittelen sohvat tarkemmin kaikkine kangastietoineen. :) https://homevialaura.com/2020/11/kotimainen-ht-collection-donna-ja-toteutunut-haave-kahdesta-vastakkaisesta-sohvasta/
Moikka! Ihanat verhot. Kiinnostaisi tietää mistä ja mitkä nuo verhokiskot on? Olisi kova halu hankkia samanlaiset!
Kaunis kiitos Niina, ihana kuulla! Kaikki on Eurokankaasta, myös verhokiskot. Sieltä siis kannattaa niitä kysyä. :) Mukavaa päivää!
Hei,
Ihanat verhot. Amatööri kyselee, omellaanko wave nauha siis kiinni verhokankaaseen vai kuinka tämä toimii?
Moikka! Kiitos! Olemme itsekin olleet näihin verhoihin todella tyytyväisiä. :) Täysi amatööri täälläkin. Siksi juuri käännyin ammattilaisen puoleen ja ulkoistin ihan kaiken mittaamisesta ompeluun ja kiinnittämiseen. :D En ikävä kyllä uskalla vastata tarkkoihin ompeluteknisiin kysymyksiin. Ne kannattaa ohjata Eurokankaalle, niin saat varmasti oikean ja selvän vastauksen. :) Mukavaa joulua!