Tarvikkeet saatu Tikkurilalta osana kaupallista yhteistyötä Instagramissa

Tein Tikkurilan kanssa Instagramissa kaupallisen yhteistyön terassin öljyämisestä sävyllä Tikkurila Vasa 5080. Tämä blogipostaus ei kuulu kampanjaan mukaan, enkä saa tästä korvausta, mutta teen sen tarjotakseni apua teille lukijoille ja satunnaisille googlaajille. Tiedän nimittäin omasta kokemuksesta, miten vaikeaa sävyn valitseminen saattaa olla. Aloin itsekin tämän projektin alussa ensimmäisenä tutkia sävyvaihtoehtoja netistä, ja se kyllä auttaa, jos löytää toiselta kuvia ja kokemuksia.
Meillä oli edellisessä kodissa täysin huoltovapaa komposiitti, joten terassin öljyäminen oli minulla edessä ensimmäistä kertaa. Kuten kerroin, tänä keväänä laajensimme terassia alatasolle. Uutta puolta ei voi vielä käsitellä, vaan sen pitää antaa olla säärasituksessa vuosi. Näin puu kuivuu ja sävykin haalenee ruskeasta painekyllästetystä laudasta enemmän neutraaliin.
Ennen:

Jo valmiin ”yläterassin” käsittely oli kuitenkin ajankohtaista tehdä tänä keväänä. Me emme löytäneet sopivaa sävyä Valtti Plus Terrace Oil -valmisväreistä (musta, kelonharmaa ja ruskea), joten päädyimme Valtti Plus Wood Oil -sävytettyyn. Sävy kannattaa aina testata koesivellyksellä. Lähdimme kokeilemaan kahta sävyä. Tuohi 5062 jäi kylmän vaaleaksi, joten päädyimme sävyyn Vasa 5080. Sellaisia ihan pieniä testipurkkeja näistä ei myydä, mutta kuitenkin 0,9 litraisella on ihan hyvä kokeilla.
Lopputuloksesta tuli toiveemme mukaisesti pellavaisen vaalea. Joissain valoissa Vasa 5080 -sävyssä näytti olevan vihreitä vivahteita, mutta lopputulos on minusta lopulta neutraalin kaunis. Haimme pellavaista sävyä muutenkin luomaan pehmeän ja luonnollisen pohjan ”kesäolohuoneelle”, mutta siksikin sävy tuntui luontevalta, että meillä on aika vastaavanvärinen parketti sisällä. Jatkuvuuden ystävänä pidän siitä, että sisätilat jatkuvat yhtenäisinä ulos.

En jaa tässä sen tarkemmin ohjeita terassin öljyämiseen, koska niitä on netissä paljon, esimerkiksi Tikkurilan omilla sivuilla. Mutta mainitsen sen, että muutama päivä projektiin kannattaa varata, koska ennen öljyämistä terassi on pestävä huolella tähän tarkoitetulla aineella ja toiseksi on tärkeää tarkkailla sääolosuhteita.

Ennen ja jälkeen -kuvista näkee hyvin eroa, kuinka merkittävästi terassi muuttui öljyämisellä. Terassin öljyäminen huoltaa puuta, pidentää terassin elinikää, parantaa puun säänkestävyyttä ja vähentää halkeilua. Samoin öljyäminen kirkastaa auringon haalistamaa lautaa.
Olen erityisen tyytyväinen siitä, miten öljyäminen tasoitti terassiin syntyneitä värieroja. Terassilla kun oli aika iso, aurinkovarjosta jäänyt läikkä. Se erottuu nyt paljon vähemmän ja muutenkin minusta lopputulos on tosi siisti ja kaunis. Ja ajatelkaa, ihan ite tein! Kuvia nyt katsellessa taisin näemmä alitajuntaisesti käyttää värikarttana myös omia espadrilloksia.
Tuo jatkuvuus olohuoneesta terassille on kylla niin mahtavaa – ja miten hieno lopptulos!
Uteliaana kysyn miten kauan tuolla oljylla kestaa kuivua ennen kuin kalusteet voi laittaa terassille? Ja suojaako oljy, jos jotain kaatuu sen paalle, kuten vaikkapa kahvi ja punaviini?
Meilla on myos jatkuvuutta sisatilan valissa mutta se on ranskalaisten ovien myota. Emme halunneet luopua laatoistamme, joten pelastimme osan ennen laajennusprojektiamme ja rakensimme pation osittain uudestaan. Patio on kylla ihana ruukkukasveineen ja oliivipuineen ja lisaksi sen takana talolta pain katsottuna on viela nurmikkoalue, jonka paassa on penkki, jolle osuu aamuaurinko. Voin siis istua penkilla ja nauttia aamukahvia ja siirtya terassille kun aurinko kiertaa iltapaivaksi paistamaan. Penkin vieressa on firepit, jonka myota voi luoda leiritulifiiliksen joutumatta kuitenkaan telttailemaan (ei yhtaan mun juttu).
Mukavia kevathetkia uudessa ’olohuoneessa’.
Kiitos Elina! Onneksi onnistui näin hyvin, sillä ensikertalaisena jännitin. En uskalla antaa yhtä tarkkaa aikaa siihen, koska kalusteet saa laittaa, kun käsittääkseni kuivuminenkin hieman vaihtelee. Varmaan tarvittaessa seuraavana päivänä, mutta me emme pitäneet kiirettä, kun välissä oli joutilaita päiviä, niin öljy sai ihan rauhassa kuivua muutaman päivän.
Tuosta, miten öljy suojaa tahroilta, minulla ei ole kokemusta. En myöskään osaa sanoa, miten vastaavasta käsitelemätön puinen terassilauta imee nesteitä, kun nyt vasta tänä kesänä ensimmäistä kertaa otamme puusta tehdyn terassin käyttöön. Hyvä kysymys kyllä! Alkuperäisenä tai öljyttynä, niin molemmilta puolilta vanhalta ja uudelta terassilta pyysimme kyllä tahrat mahdollisimman nopeasti, jos jotain kaatuu. Mutta aika näyttää, jääkö sellaisesta mahdollisesti jälkiä ja jos jään, niin kumpaan enemmän, käsittelemättömään vai öljyttyyn. Tikkurila osaa tietysti täsmentää, jos haluaa listietoja. :)
Aivan ihanalta kuulostaa teidän pihalta, oikein unelmalta! Telttailu ei ole yhtään minunkaan juttu, vaikka ulkona oleminen ja luonnossa kävely onkin. Mutta yöksi kotiin, mökkiin tai hotelliin kiitos. :D Vielä odotellaan lämmön palaamista, mutta sitten päästään nauttimaan. Kiitos ja samoin sinne!
Heippa! Olisiko sinulla kuvaa tallessa, jossa olisi mallipalat sekä valkoisesta että tästä sävystä vierekkäin? Meillä ensi kesänä öljyäminen ajankohtaista ja pikkuhiljaa tässä jo etsin tarpeeksi vaaleita vaihtoehtoja😊
upea lopputulos!
mistä tuo ihana valkoinen mekko?
Kaunis kiitos Anna! Mekko on alelöytö sellaiselta tanskalaiselta merkiltä kuin Envii. :) Mukavaa viikkoa!
Hei, onko tuo terassi siis öljytty kerran vai kahteen kertaan? :)
Moi Sonja! Kerran! Kerran pesin ja kerran öljysin. Onneksi riittää yksi kerros. :) Mukavaa kesää!