
Olen muuton jälkeen esitellyt paljon meidän hankintojamme uuteen kotiin. Olen tainnut käydä ihan jokaisen valinnan kanssanne läpi, koska toivon olevani teille avuksi ja koska itsekin etsin paljon tietoa netistä. Te myös kysytte eri kanavissa kotimme kalusteista ja materiaaleista päivittäin, että mikä on mikä, ja olenko ollut tyytyväinen, ja mitkä ovat tarkemmat ominaisuudet, mitat ja niin edelleen. Siksi koen tärkeäksi nostaa esille sen, että on yksi hankinta, johon olen näin jälkikäteen pettynyt. Olen muuten onneksi todella tyytyväinen kaikkiin valintoihin, joita olemme huolella tehneet uuteen kotiin, mutta Rowico Dawson -ruokapöytä ei ole ihan vastannut odotuksia.

Etsimme tilaan isoa jatkettavaa vaalean tammista tai valkopestyä, mielellään ovaalia puupöytää. Ja juuri sopiva löytyi Rowico Dawson -mallista. Pöydän jalat ovat massiivitammea mutta kansi on tammiviilutettua mdf-levyä. Meitä tämä ei haitannut, päinvastoin. Ominaisuuksissa painotettiin, että kyseessä olisi kestävä pinta.
Ennen tilaamista vielä soitin huonekaluyritykseen ja varmistin: kestäisihän tämä pöytä varmasti? Kyllä kyllä, aivan varmasti kestää! Tähän ei saa mitään jälkiä edes lapsiperheessä!

Niinpä tein tilauksen hyvillä mielin. Alussa pöydässä ei näkynyt mitään, mutta kuukausiin jälkeen voin todeta, että pöydän pinnassa on kulumia ja jälkiä. Siitä huolimatta, että olemme eläneet siististi, käytämme usein tabletteja ja kuumille astioille toki alustaa. Lisäksi perheemme villein syödä, kaksivuotias taapero, syö omalla tarjottimellaan syöttötuolissa. Olemme siis kaiken kaikkiaan eläneet niin varovasti kuin nyt ylipäätään elää voi. Ja silti tosiaan pöytään on tullut viime aikoina näinkin lyhyen käyttöajan jälkeen jälkiä ja kulumaa. Kohtia on hieman vaikea lähikuvata, mutta ehkä yltä saa pientä käsitystä siitä, että pinta on paikoin ikään kuin halkeillut pois.
Jatkamme totta kai pöydän kanssa elämää! En voi sanoa katuvanikatuvani hankintaa, sillä en tiennyt paremmasta, vaihtoehtoja tässä kokoluokassa oli hyvin vähän eikä meillä olisi ollut muiden hankintojen myötä mahdollisuutta panostaa yksin ruokapöytään tuhansia euroja (tämä maksoi tarjouksessa noin 600 euroa, jos en ihan väärin muista). Myöskään onneksi kaukaa jäljet eivät missään nimessä pistä (ainakaan vielä) silmään.

Mutta erityisesti minua harmittaa se, että jos asiakkaalle myydään jotain, mikä ei pidä paikkansa. Eri asia on ostaa vaikka marmoripöytä tietäen, että materiaali on herkkä, mutta päätyen siihen silti estetiikan vuoksi. Tässä kyse ei ollut mistään sellaisesta, vaan tuotteen nimenomaan piti olla erittäin kestävä ja helppohoitoinen, mitä se ei lopulta sitten ollutkaan.
Ajattelen niin, että elämään kuuluu tietty virhemarginaali ja jos tämä on hankinnoissamme ainoa pettymys, olemme päässeet vähällä. Halusin kuitenkin ehdottomasti jakaa kokemuksen teidän kanssanne, kun niin paljon kysytte valinnoista kokemuksia ja tarkempia tietoja. Rowico-merkistä en osaa muuten sanoa, tämä on meidän ainoa huonekalumme heiltä. Rowicolla voi muuten olla laadukkaita kalusteita, vaikka tämän Dawson-ruokapöydän kohdalla jouduimme pöytälevyn kestävyydessä pettymään. Visuaalisesti ovaalinmuotoinen tammipöytä on ollut meille erittäin mieluisa pari moderneille tuoleille. Täytyy vain toivoa, että pöytä ei tästä kovin paljon enempää kuluisi.
Edit: Sain yhteydenoton Rowicon maahantuojalta ja he kertoivat, että EU-kemikaalidirektiivin takia pintakäsittelyaineet eivät ole enää samanlaisia kuin ennen. Näin varmasti onkin ja tämä on oikein hyvä tietää. Kuitenkaan tämä ei poista sitä haastetta, että pöytä on myyty ominaisuuksiltaan ”kestävänä”, vaikka se ei sitä ole. Samoin mietin, miten kuitenkin moni muu kaluste kestää lakattuna, ja lakataanhan parkettiakin kestäväksi.
Hei! Harmi, että pöytä ei ole kestänyt, koska on kyllä kaunis pöytä muuten! Etenkin, kun lapsiperheessä ei jaksaisi (eikä aina edes voi) varoa liikaa kalusteiden kanssa. Juuri törmäsin instassa samankaltaiseen kokemukseen Rowicon pöydästä, olikohan juuri sama pöytä kyseessä… @olokoitoisa -tilillä kerrottiin, ettei ollut muutamaa päivää kauemmin pysynyt pinta hyvänä. Omituista kyllä. Kiva kuitenkin kuulla rehellisiä kokemuksia näinkin isoista ostoksista, koska jos meillä olisi pöydän hankinta edessä, niin olisin hyvin voinut päätyä vaikka samaan pöytään ulkonäön puolesta :)
Siis @olokotoisa. Kirjoitin vahingossa väärin 🙈
Moikka! No niinpä! Ulkonäöllisesti olemme niin hirmuisen tyytyväisiä, niin tosi kurjaa, että levyssä sitten alkoikin näkyä kulumaa. Ja sepä se, että kyllä ruokapöydän kanssa nyt pitäisi voida syödä. :D Ei voi eikä jaksa liikaa varoa, vaan pitäisi kyllä kestää ns. normaalia elämää, jos niin luvataan. Kiva, kun vinkkasit tuosta tilistä! Olen ihan samaa mieltä, että somen isompia voimia on se, että voi jakaa aitoja kokemuksia, hyviä ja huonoja. Olen itse sellainen virheostoksia viimeiseen asti välttelevä, että käännän kaikessa netin ympäri ennen kuin teen ostopäätöstä. :D Mutta esimerkiksi tästä pöydästä ei vielä silloin löytynyt mitään. Tosi kiva kun kerroit, että tällaisetkin postaukset koetaan hyödyllisiksi. :) Mukavaa hellepäivää sinne!
Hei! Muistan kun luin tästä Rowicon hankinnastanne. Aavistelin jo tuolloin, että pöytä tulee olemaan pettymys, sillä sama on sattunut minulle. Ostin Rowicolta kaksi lipastoa valkokuultotammisena, kuten teidän pöytäkin. Molemmat lipastot saivat ihan viikkojen sisällä erinäisiä jälkiä ihan mitättömistä asioista. Olin asiasta Rowicoon yhteydessä ja siellä asiaa ei edes pahoiteltu, neuvottiin vaan hiomaan lipastojen kannet ja vahaamaan uudestaan. Jep. Itseä harmittaa kovasti, sillä halusin ostaa muutakin kuin Ikeaa ja kuvittelin tuotteiden olevan laadullisesti parempia.
Voi miten hamrillista kuulla muistakin Rowico-pettymyksistä! Tosi ikävä kuulla, että sinulle on käynyt sama. Erityisen ikävää on, jos eivät edes pahoitelleet. Tämä meidän mdf-kansi on sellainen, että minusta sitä ei voi hioa. Mutta voihan sitä totta kai kysyä, etenkin jos jäljet pahenevat, että olisiko mitään tehtävissä. Tai olisiko jotain ”paikkauskynää” tai mitä lie, millä kulumia voisi hieman siistiä. Minäkin odotin hyvää laatua! Kyseessä on kuitenkin ruotsalainen firma, jonka ydintoimintoa kalusteet ovat pitkällä kokemuksella. Sellaisista yrityksistä aina olettaa, että he tietävät, mitä tekevät. Kiitos sinulle Anu, kun jaoit omat kokemuksesi!
Hei, minulla on ns. perintöpöytä ollut jo 30 vuotta. Kotimaista valmistetta, umpipuuta ja lakattu. Täysin virheetön edelleen. Eli, nyt sinun mielestäni pitäisi kyllä reklamoida myyjän/valmistajan suuntaan. Kyllä pöydän pitää kestää enemmän kuin yhden vuoden. Rowico merkkiä en oikein tunne, mutta Kruunukaluste Tampereella ainakin myy sitä. Ja kyseinen liike ainakin täällä on tunnettu laatutuotteita.
Pitäisi ehdottomasti kestää pidempään! Ajattelinkin, että voisin olla yhteydessä jälleenmyyjään. Missään nimessä näin lyhyessä ajassa pöytä ei saisi kulua, varsinkaan, kun sen erikseen luvattiin olevan kestävä. Sehän se vielä onkin, että Rowico on yleinen ja tunnettu merkki. Ei siis mikään mystinen no brand, vaan perinteikäs ja tunnettu huonekalufirma. Siksi pettymys tuntuu entistä suuremmalta. Upeaa kuulla, miten kauan sinun perintöpöytäsi on kestänyt. Kyllä se laatu sitten vain näkyy, kun se näkyy! Meillä Eames DSR -tuolit täyttävät kohta 10 vuotta (pari uusinta ostimme muuton aikaan second handina) ja ne ovat säilyneet erinomaisina, mikä tuntuu tosi kivalta ja sitä toki ostaessa oletimmekin. Kiitos sinullekin kokemuksista. :)
Äh, Rowicon pöytä on kyllä sitten ihan harminkappale. Meillä on sama pöytä ja laitoinkin sinulle silloin varoitteluviestiä pöydän pinnan kestämättömyydestä, kun näin teidän hankinnan instagramissa. Mutta suuri harmitus, että ei kestänyt käyttöä teilläkään :(
Kiitos vertaistuesta! Alku oli tosi lupaava, ei mitään jälkeä missään! Mutta sitten kuukausien jälkeen alkoi näkyä. Tosi harmi tosiaan, että molemmilla sitten kävi näin. Onkohan se kaikki Rowico-pöytien pinnat vai vain tämä mdf.
Hei,
Huomasin tämän nyt vasta. Vuosien jälkeen.
Minulla myös Rowicon ruokapöytä että sohvapöytä ja pinnat huonossa kunnossa.
Siististi pidetty, mutta pinta halkeilee aivan samanlailla kuin sinullakin.
Olen tässä miettinyt, että kehen ottaa yhteyttä.Huonekalumyyjå ei kanna vastuutaan.
Mielestäni tuote ei vastaa lainkaan sitä, mitä annettiin ymmärtää.
Järkyttävää on se, että meitä on aika monta, joilla on samat ongelmat.
Kyllä pöytien tulisi kestää vuosikymmeniä eikä menmä heti alkumetreillä huonoon kuntoon.
Pettymys on valtavaa.
Yritän itse löytää ratkaisun ja saada pöydät vaihtoon. Laatu on todella huonoa.
Minusta olisi hyvä, jos voisimme kimpassa tehdä tälle jotain🤗
Suora yhteys tehtaaseen ja uudet tilalle!
Mitä tuumaat?
Tekisin kyllä myyjälle reklamaation, eihän tuollaisen pöydän kuulu noin vähän aikaa kestää! Varmasti pöydällä on jonkinlainen tuotetakuu. Ja joskushan voi olla esimerkiksi tehtaan pintakäsittelyssä jokin materiaalivirhe tai muu. Onpas kurjaa kaikenkaikkiaan! Kuusisataakin on iso raha, eikä kyseessä ole kuitenkaan mikään kertakäyttöhuonekalu. Hyvä kuulla kokemuksia kun eihän näistä voi koskaan varmaksi etukäteen tietää.
Moi Johanna ja kiitos kannustuksesta! Ehdottomasti tästä on kyllä perusteltua olla yhteydessä. Juuri näin! Kuusisataa oli vielä alennushinta kampanjassa, ovh. jotain 800 euron pintaan tai ylikin varmaan lisälevyineen, joten ehdottomasti pitäisi kestää paremmin. Ihana, kun on tämä yhteisö, jossa puida tätäkin. Arvostan kovasti teidän ajatuksia ja kokemuksia!
Onpa harmi että pöydän pinta on noin arka. Itse mdf ei ole se syy eikä periaatteessa viilukaan. Mutta kyseisessä pöydässä on ilmeisesti todella ohut viilupinta joka on valkolakattu ohuella lakkakerroksella. Tällaisissa materiaaleissa on hurjasti laatueroja. Pahimpia jälkiä pinnalle aiheuttavat kosteat läikät jos niitä ei heti pyyhi pois. Silloin märkää pääsee lakan alle ja se tekee tuollaisen jäljen, josta valkolakkaus on ikään kuin hilseillyt pois.
Kurja että myyjä kehui pöytää näin vuolaasti, minusta olisi ehkä ollut hyvä tähdentää, pinnan ominaisuuksista asiakkaalle hivenen tarkemmin. Koska ohut puuviilupinta on aina arka kosteudelle ja naarmuille. Pinnan jälkiä voi hoitaa joillakin aineilla, esimerkiksi Liberonilla on sellainen kun ring remover (on kyllä aika tujakka aine).
Jos myyjä ei suostu tässä mihinkään hyvitykseen, voisi osaava puuseppä korjata pintaa kestävämmäksi tekemällä siihen paremman lakkakäsittelyn. Suosittelen, jos pöytä on muuten mieleinen.
Korvaamaton Anne, kiitos taas hurjasti asiantuntemuksestasi! Nyt alan päästä tilanteen juurille ja itse asiassa juuri puhuinkin tästä läheisen kanssa. Hän mainitsi samasta, että lakkauskäsittely voisi olla ratkaisu. Tilaamme sellaisen mieluusti, jos ja kun se pidentää pöydän käyttöikää ja pitää sen siistinä. Tämä on huojentava tieto, sillä aluksi ajattelin, ettei tuolle pinnalle välttämättä voi tehdä mitään, kun se ei ole massiivipuuta.
Myyjää minkäkin ihmettelen! Hän ei puolella sanallakaan maininnut, että pitäisi olla varovainen vaan päinvastoin korosti kestävyyttä ja huolettomuutta. Todella hyvä, kun mainitsit kosteista läikistä! Olemme nyt ensihätään entistä tarkempia, ettemme jätä vesilaseja ja vastaavia pöydälle.
Kiitos vielä arvokkaasta avusta ja aurinkoterkut sinne!
Kiitos tästä jutusta! Minulle kävi niin, että iloisissa illanistujaisissa jäitä täynnä ollut shampanjacooleri oli ”hikoillut” illan aikana ja aiheuttanut todella pahan jäljen tammiviilupöytään. Ei tullut edes mielen viereen että kosteutta voi tulla muutenkin kuin lasin kaatumisen tai jonkun huti-roiskeen kautta. Vahva suositus Liberon Ring Removerille! Saa paikallisesta tavan rautakaupasta, ei maksa maltaita ja hoitaa hommansa. Ihmettelin ääneen että miten voi mennä tammipinta pilalle noin vähäisestä asiasta, kun luulin että tammi on aika vahvaa puuta. Vanhat perintökalusteet kun ovat usein moitteettomassa kunnossa, vaikka ikää saattaa olla kymmeniä vuosia. Myyjä sanoi että ennen vanhaan puupinnat kiillotettiin ja vahattiin. Näin saatiin kosteutta hylkivä pinta ja viilutetut teak ja tammipinnat pysyivät kunnossa.
Toivottavasti saat pöydän pinnan kuntoon ja voitte jatkossakin nauttia perheaterioista ja ystävien kanssa illanistujaisista saman pöydän äärellä! Toisaalta… pikku kolhut ja rinkulat omalla tavallaan kertovat eletystä elämästä ja sen kohokohdista. Ymmärrän kyllä että harmittaa ja kiukuttaa.
Moi Tarja! Ei vitsi! No ihan sama. Meilläkään ei ole mitään kaatunut, mitä ei oltaisi pyyhitty, mutta laseista on tullut rinkuloita. Coolerin kanssa olisi voinut käydä meillä ihan sama. Ei tuollaista tule ajatelleeksi! Tosi harmillista, että siellä on sama kantapään kautta oppiminen.
Hei aivan loistava tuo tuotesuositus. Kiitos paljon, olette korvaamattomia! Luulen, että sillä ja/tai uudella laukauksella pöytä saadaan siihen kuntoon, että voimme rauhassa jatkaa illallisia. Eihän se tosiaan käy päinsä, ettei voi rauhassa syödä perheenä ja vieraiden kanssa. Sitä kun olemme kaikista eniten ison ruokapöydän iloista odottaneet. :) Ihana kun autoit, iloa uuteen viikkoon!
Meillä oli ihan samoja ongelmia lakkauksen irtoamisen suhteen, lisäksi lakkaus oli paikoin hyvin epätasaisesti levittynyt. Valmistaja vetoaa EU-direktiiveihin. Myyjäliikkeen mukaan Rowicolla on ollut ylipäätään hyvin nuiva suhtautuminen reklamaatioihin muihin valmistajiin verrattuna. Jos pöytä ei kestä sitä käyttöä, johon se on suunniteltu ja tätä ei erikseen mainita kauppaa käydessä, on siinä virhe jota ei voi direktiiveihin vetoamalla sivuuttaa. Vaikka Rowico ei suostunut kaupan purkuun tai tuotteen vaihtamiseen, ymmärsi myyjäliike vastuunsa kuluttajaan nähden ja purki kaupan mukisematta . Tilalle ostimme toisen valmistajan vastaavanlaisen pöydä, jonka pinta on kestänyt toistaiseksi peruskäyttöä kemikaalidirektiiveistä huolimatta.
Moi Jouni ja kiitos, kun jaoit kokemuksia! Ikävä kuulla, että teillä on ollut haastetta saman kanssa.
Tämä: ”Jos pöytä ei kestä sitä käyttöä, johon se on suunniteltu ja tätä ei erikseen mainita kauppaa käydessä, on siinä virhe jota ei voi direktiiveihin vetoamalla sivuuttaa.”
Olen kanssasi täysin samaa mieltä!
Olen vielä myöhemmin jutellut monen alan ammattilaisen kanssa, jotka eivät myöskään pidä direktiiviin vetoamista perusteena – tällöinhan kaikissa muissa EU-alueen kalusteissa olisi vastaava ongelma.
Kuitenkaan näin ei ole, vaan nimenomaan laatu on toistuvasti huono Rowicossa.
Koin ikävä kyllä itsekin ylimielistä asennetta merkiltä tätä asiaa kohtaa. ”Jos näistä olisi kerrottu, olisi pöytä jäänyt myymättä” -tyyppisesti.
En viitsinyt aikaisemmin tuohon lisäykseen kirjoittaa, mutta kirjoitanpa nyt tämänkin, että asenne oli kohdallani myös hyvin tytöttelevää. ”Kun te nykyajan nuoret haluatte kaikki kalusteet aina heti ja kestävänä”. No hetkonen, totta kai haluamme tähän maailman aikaan kestäviä kalusteita, etenkin yritykseltä, joka sanoo sellaisia myyvänsä ja vielä vastuullisesti. Minulle jäi todella outo ja vähättelevä fiilis myös tästä ja kertaakaan ei tullut pahoitteluja. Asiakas on asiakas demografiseen ryhmään katsomatta, ja mielestäni oli todella ammattitaidotonta ottaa tällaisia asioita asiakkaasta keskusteluun, kun fokuksessa pitäisi olla pöytä ja sen laatu.
Ikävää on se, että jälleenmyyjät myyvät pöytää ominaisuuksin, joita Rowico on sanonut pöydässä olevan, mutta joita ei pöydässä oikeasti ole. Meillekin nimenomaan luvattiin jälleenmyyjän puolesta oikein kestävää pöytää lapsiperheeseen, johon ei saa jälkeä tekemälläkään. Todellisuudessa kaikki meidän aikaisemmat kalusteet ovat pysyneet parempana kuin tämä.
Harmillista kaiken kaikkiaan! Onneksi löysitte lopulta korvaavan pöydän. :)
Täällä myös yksi hyvin pettynyt Rowico laatuun. Ensin 6kk joutuu odottamaan ruokapöytää ja nyt 6kk käytössä olleena pintaan ilmestynyt pari kuprua ja reunoista lohkeilee värit pois (Rowico Yumi musta malli). Rowico ei ota mitään vastuuta vaan ilmoittaa ettei pintaa saa saada kosteutta. Pöytä ollut normaalissa aikuisten käytössä. Tuolitkin ovat pehmeää mallia, joten reunan värin lohkeiluun ei olesyynä tuolin osuminen reunoihin. Ei ole tullut tällaista ruokapöytää ennen vastaan. Ihmettelen myös Rowicon tyyliä suhtautua asiaan.
Moi Timo! Todella harmillista kuulla, että liityt meidän pettyneiden joukkoon.
Uskomatonta! Että ruokapöydälle, joka on tarkoitettu syömiseen, ei saisi laskea vaikka juomalasia. Nimenomaan, kun tämä on täysin normaalia käyttöä ruokapöydälle. Eihän ruokapöytä nyt koriste-esinekään ole hyvänen aika!
Juuri tuo, että Rowico ei ensinnäkään kommunikoi sitä ominaisuutta etukäteen, että pöydän kanssa tarvitsee sitten olla poikkeuksellisen varovainen. ”No sitten jäisi pöytä myymättä”, niin kuin minulle sanottiin.
Mutta sekö on sitten hyvä ratkaisu, että asiakkaat toisensa jälkeen pettyvät eivätkä varmastikaan osta heiltä toisten. Yrittivät vielä minullekin puhua vastuullisuusteosta, mutta tietoinen ja toistuva laatu ei voisi olla kauempana vastuullisuudesta. Kaiken kaikkiaan taidamme jakaa harmillisen huonon kokemuksen Rowicosta.
Hei, täällä sama homma Rowico Yumi pöydän kanssa. Pöytä alle 3vk normaalissa käytössä ja kauheat rinkulat vesilaseista. Tampereen Kruunukaluste lähettää samaa sontaa sontaa EU-direktiiveistä ja syyttävät että minä olen huonolla pidolla pilannut pöydän. Tehkää kaikki reklamaatio kuluttajariitalautakuntaan ja jos se ei auta niin luottokorttiyhtiölle. Kun riittävän moni valittaa saman firman tuotteesta luultavasti päätökset alkavat muuttua asiakkaan eduksi.
Moi Tapio, harmillista kuulla! Kuulostaa tutulta. Itse vielä ihmettelen sitä, että meidän pöydän jälleenmyyjä oikein korosti pöydän olevan lapsiperheeseen sopiva, kun sinne soitin etukäteen ja tiedustelin ominaisuuksia, jotta varmasti ostaisin kestävän pöydän. Että siinäkään vaiheessa ei sanottu, että pöytä on herkkä. Se tuntuu suorastaan törkeältä asiakkaan harhaan johtamiselta ja sielläkin rinkulat tulleet aivan normaalista käytöstä ja lyhyessä ajassa. Kaikki ammattilaiset, joiden kanssa olen jutellut, eivät ole myöskään ostaneet tuota väitettä EU-direktiivistä. Alalla on kuitenkin valtavasti myös laadukkaita, kestäviä kalusteita. Kaiken kaikkiaan tämä on kovin harmillista, miten monelle on käynyt näin.
Samanlainen kokemus Rowicon Brooklyn valkotammisesta ruokapöydästä. Kaunis pöytä, valitettavasti ei kestä normaalia käyttöä. Jonkun huonekaluliike en sivuilla kehotetaan öljyämään Osmon värittömällä top oililla pöytä. Paransi varmaan kulutuksen kestoa, mutta ei pelastanut tilannetta että valkotammessa on jo läikkiä, mistä puu paistaa läpi. Pöytä vajaan vuoden vanha.
Hei Sari. Kannattaa valittaa kuluttajariitalautakuntaan, vaikka ostoksesta onkin jo hieman aikaa. Pöydän pitäisi kestää hyvänä vuosia tai vuosikymmeniä. Uskoakseni päätökset saattavat alkaa kääntymään asiakkaiden eduksi jos valituksia Rowicon tuotteista tulee jatkuvana virtana.
Moi Sari! Ikävä kuulla, että siellä on sama juttu. Se ei ole tätä päivää, että laadukkaana myyty huonekalu ei kestä normaalikäytössä vuotta. Olen tosi pahoillani sinunkin puolestasi! Luulen, että meidän pöydänpintaan ei öljykään auta, eikä sitä neuvottu käyttämään. Toivottavasti auttaisi siellä, vaikka se tuskin tilannetta pelastaakaan. Harmi juttu, että samat haasteet toistuvat Rowicon eri malleissa tällä tavalla kautta linjan.
Kiitos tästä postauksesta! Olen pahoillani kaikkien pöytien puolesta jotka eivät ole kestäneet. :( Tilattiin yumi-pöytä pitkän harkinnan jälkeen mutta nyt menee tilaus peruutukseen.. tuli kyllä paha mieli kun monella muullakin on selkeästi ollut sama agenda hankkia nimenomaan kestävä pöytä.
Moi Hanna! Samoin, harmittaa kaikkien meistä puolesta, että laatuongelmat ovat selvästi näin systemaattisia merkin pöydissä. Toivottavasti teille löytyy toinen mieluisa pöytä. Mukavaa viikonloppua!
Me ostimme myös viime toukokuussa Tampereen Kruunukalusteesta ovaalin muotoisen YOMI- merkkisen sohvapöydän uuteen kotiimme. Pöydän pinta on nyt jo vioittunut normaalissa kahden aikuisen käytössä (viiruja ja läikkiä). Otin yhteyttä Kruunukalusteeseen asiassa, mutta siellä ei ilmeisesti käsitellä asiakaspalautteita lainkaan koska en ole saanut vieläkään sieltä vastausta. En voi suositella vastaavia tuotteita kenellekään ostettavaski, jos suhtautuminen on tuollaista.
Moi Pirjo! Onpa harmillista kuulla sinunkin kokemuksista. Eniten tässä harmittaa se, että molemmat ovat pettäneet asiakkaan: niin Rowico valmistamalla täysin kestämättömiä huonekaluja kuin jälleenmyyjät ottamatta vastuuta.
Minäkin vielä soitin ennen tilausta jälleenmyyjälle ja erikseen kysyin, että pöytä ihan varmasti sopii lapsiperhekäyttöön. ”Kyllä kyllä, tähän pöytään et saa jälkeäkään”, sanottiin.
Usein jos vaikka myydään marmoria, neuvottelutilanteessa asiakkaalle otetaan esille se, että materiaali on herkkä mutta silti elämänjälkineen monen mieleen, jolloin päätös sopivuudesta jää asiakkaalle. Mutta tässä kohtaa materiaalin kestävyydestä on suorastaan valehdeltu, mikä pistää vihaksi. Olen tosi pahoillani sinunkin puolesta!