
- Pihassamme kasvaa raparperia, mistä saimme nyt ensimmäistä kertaa aikaiseksi tehdä jotain – jotain muuta kuin piirakkaa. Tein ihanaa raparperimocktailia K-ruoan reseptillä. Jatkoin juomaa kuplavedellä ja runsailla jäillä ja tarjosin sitruunan ja mintun kanssa. Ihana janojuoma! Eikä minullekaan yhtään liian työläs. Seuraavaksi on tarkoitus kokeilla grillata raparperia pekoniin käärittynä.
- Pihasta puheen ollen olen ollut tänä keväänä valtavan iloinen siitä, mitä kaikkea olen löytänyt yhteiseltä pihaltamme. Olen tosiaan huojentunut siitä, että meillä itsellämme on vain terassi, miten miten ihanaa on ollut löytää taloamme kiertävältä pihalta niin raparperia, viinimarjaa, karviaista, syreeniä kuin pioniakin! Niiden kasvien kanssa saan toteuttaa myös rentouttavia kävelyjä, että käyn nyppimässä kuivuneita nuppuja ja oksia. Kun pihasta ei ole yksin vastuuta, hoitamiseen on mukava vapaus osallistua.
- Jos on raparperimocktail raikas, niin ei myöskään kesää ilman jääkahvia. Nespresson tämänvuotinen Coconut flavour over ice on taivaallinen jääkahvi. En lainkaan pidä esanssisista kahveista tai makusiirapeista, mutta tässä on sellainen hento ja raikas luonnollinen kookoksen maku. Ihan täydellinen jälkiruoaksi. Minä, joka en yleensä hamstraa, tilasin rajoitetusti saatavaa sesonkimakua rekallisen kesäpäiviä varten.
- Koen todella suuren pysähdyksen Christian Eriksenin myötä. Jäin miettimään sitä moneksi päiväksi ja itkin vuolaasti, ensin pelosta ja järkytyksestä, sitten huojennuksesta, kun mietin, kun häntä, hänen puolisoaan ja perhettään. Tätä on herkän ihmisen elämä. Kaikki tunteet ovat suuria ja moni asia, näin koskettava nyt erityisesti, menee pitkäksi aikaa syvälle ihon alle.
- Myös meidän perheessä on ollut terveyshuolia, joiden vihdoin piti ratketa leikkauksen myötä, mutta leikkaus jouduttiinkin siirtämään. Haluan tällä myös muistuttaa, että minulla on paljon sellaista yksityistä elämässä, mikä ei blogissa näy. Ihan samanlaisia murheita niin kuin kaikilla muillakin, jotka huolestuttavat ja painavat mieltä.
- Näin yksi yö unta, että jouduin keskelle maanjäristystä. En ole (onneksi) koskaan kokenut maanjäristystä oikeassa elämässä, mutta koen, että hyvin todentuntuisen unen myötä sain jonkin käsityksen siitä, miltä maanjäristykseen liittyvä pelko tuntuu. Oletteko koskaan miettineet, miten unet vaikuttavat empatiaan? Miten unet voisivat olla yksi tapa ymmärtää sitä, mitä joku toinen jossain kokee, vaikka se ei olisikaan omaa todellisuutta.
- Reissuihin kaivelin taas esille mahtavan monitoimituotteen, Dr. Bronner´s 18-in1 -nestesaippuan, jota olen suositellut ennenkin. Tämä monitoimituote käy vaikka mihin ja se on loistava purkki pitää mukana perhereissuilla. Voi pestä kädet, vartalon, tarvittaessa hiukset, koiran tai pyykitkin! Suosittelenkin tätä nimenomaan ensiavuksi tahroihin. Etenkin lasten kanssa tulee kesälomalla nyrkkipyykättyä paljon pahimpia tahroja, jotta ne eivät pinty, ja tällä saippualla tahrat lähtevät hyvin. Monitoimisaippuaa saa myös kätevässä matkakoossa.
- Me olemme pystyneet katsoa tänä keväänä historiallisen vähän sarjoja, ja minulla on valtava ikävä sarjoja! Juu juu, tiedetään, kesää ei kuulu kuluttaa television ääressä, mutta tarkoitan sadepäiviä ja iltoja, kun lapset ovat nukkumassa. Netflixissä odottaa Working Moms -sarjan uusin kausi. HBO Nordicilta pitäisi katsoa ainakin Mare of Easttown. Ihaninta olisi löytää joku kesään sopiva sarja. Muutama vuosi sitten rakastimme katsoa kesälomalla Bloodlinea, koska se sijoittuu Floridaan ja maisemien kostean helteen saattoi suorastaan tuntea ihollaan.
- Vieläkään en ole aloittamassa lomaa, mutta yritän alkaa orientoitua siihen pikkuhiljaa. Mikäli teillä on sama tilanne, niin suosittelen kuunneltavaksi Leadcast-podcastin jaksoa ”Maaret Kallio, psykoterapeutti: Minkälainen on hyvinvoiva mieli?” Jakson lopussa Maaret kertoo vinkkejä rentouttavaan ja palauttavaan kesälomaan. Jakso on hurjan tärkeä ja inhimillinen. Maaret muistuttaa armollisuudesta, siitä, että ”voi olla että kesälomaa menee osin ihan toipuessa”. Luulen, että itselläni on näin ja siksi puhuin kesälomasuunnitelmista kertovassa postauksessa siitä, miten yritän pitää odotukset matalina ja miten ylipäätään minulle eniten nyt merkitsee, että on lomaa, vaikka kaikki tekeminen ei olisi niin tähdellistäkään.
Sellaisia sekalaisia mielessä juuri nyt, voikaa hyvin!
Tuo Eriksenin tilanne oli aivan hirvea. Onneksi han selvisi ja on ilmeisesti paassyt jo kotiin.
Kesasarjaksi suosittelen ranskalaista Lupinia, joka on Netflixilla. Se sijoittuu Pariisiin ja tuotantokausia on kaksi. Lupin on herrasmiesvaras ja jotenkin todella symppis, enemman kuin hanta jahtaavat poliisit.
Hamstraaja-Laura on samanlainen shokki kuin sun paljastus Monica-kaapista/laatikosta :-) On varmasti aikamoinen kahvi.
Maanjaristys on janna tapaus. Taalla Briteissa niita on ollut joakus ja ovat lievia, mutta onhan se omituista kun ymparilla huojuu ja tarisee. Entisessa, melko pienessa asunnossa makuuhuone oli keittion vieressa ja herasimme yolla siihen etta astiat kolisivat itsekseen keittion kaapissa. Maanjaristyshan se oli.
Sen sijaan Liman hotellissamme oli vuosia sitten opaslehtinen miten varautua pahaankin maanjaristykseen ja missa osassa kerrosta on turvallista olla. Se oli yhta tarpeellinen tieto kuin varauloskaynnit. Lisaksi siella suositeltiin pitamaan kengat ja takki sangyn vieressa, jotta pysyt lampimana jos et paasekaan hakemaan omia tavaroita. Huh huh! Oppi on kylla jaanyt mieleen ja nykyaan takki ja kengat ovat aina sangyn vieressa. Auttoi hurjasti kun konferenssihotellissa tuli palohalytys klo 0530 joulukuussa – ei tarvinnut palella pelkka pyjama paalla kun odotimme palokuntaa paikalle miinusasteisessa Etela-Englannissa.
Toivottavasti perheen terveysjutut ratkeavat. Loma voi tosiaan olla vain olemista, ei jokaiselle tarvitse olla erityisempia suunnitelmia.
Lupin, joo! Sen unohdin mainita, mutta katsoimme ekan tuottarin ja nyt aloitimme iloksemme toista. Se on mukavan kevyt veijarisarja. Hahha! Jos jotain hamstraan, niin kahvia. Luulen, että meidän perhe vastaa 37 % Nespresso Suomen liikevaihtoa. :D Voi vain kuvitella, miten jännä tunne maanjäristys on. Moni paljon reissannut sekä lentoemäntä on juuri oppinut varautumaan aina siihen, että pääsee nopeasti ja asianmukaisesti lähtemään. Se olisi kyllä hyvä oppi kenelle tahansa. Olipa onni, että et tuolloin jäänyt palelemaan. Kiitos! Varmasti kaikki ajan kanssa ratkeaa ja niinpä, sopivassa suhteessa tekemistä ja aikataulutonta olemista. :)