
Olen niin onnellinen, että saan yhä asua siellä, missä on olen syntynyt ja kasvanut, Helsingissä, mutta sopivasti syrjässä täyttämään tämänhetkisen tarpeen elää kantakaupunkia vähän hitaammin ja hiljaisemmin. Päivän asukuvat voisikin nimetä teemalla maalla kaupungissa. Tämä on yksiä niitä mekkoja, joissa aion tänä kesänä käyskennellä niin pellonreunaa, merenrantaa kuin kaupungin katujakin.
Tällä mekolla kävin muuten koronarokotuksessakin. Olen todella kiitollinen tieteelle, että tämä alkaa helpottaa varsinkin kaikkien heidän puolesta, joille viimeinen reilu vuosi on ollut esimerkiksi mielenterveyden tai työttömyyden takia erityisen raskasta aikaa.
Olen tosi tyytyväinen, että olen löytänyt mekot, vaikka se tapahtui oikeastaan ”vasta” joitain vuosia sitten. Mekoissa, oikeanlaisissa mekoissa, minulla on valtavan hyvä olla. Nyt en puhu siis siitä, että mikä päälläni näyttää miltäkin, vaan siitä, että viihdyn asussa. Tiedän välittömästä olostani, enemmän kuin peilikuvastani, onko jokin vaate minua varten.

Kotimainen Gauhar Helsinki on lempimerkkejä ja heti, kun kuulin että Char and the City ja Avec Sofie suunnittelevat Gauharille mekot, arvasin, että tyylisielunsiskoilta on tultava jotain kuin minulle tehtyä. Päädyin tilaamaan kahdesta Gauhar Helsinki x Gemelle -mekosta tämän lyhyemmän hiekanvärisen Hanko-mekon, sillä pidempi vähän Riviera-mekkoa muistuttava valkoinen minulla jo oli, Gauharilta sekin.
Niin kuin vain toinen neutraaleihin aina pukeutuva voi ymmärtää, tässä on omaan makuuni juuri oikea beigen sävy. Sopiva aavistuksen kylmän hiekkainen, joka ei taita lainkaan keltaiseen, persikkaan, ruskeaan, vihreään tai mihinkään muuhunkaan.
Se on ihana tunne, kun löytää luottomerkkejä. Nimittäin vaikka on toisinaan kiva surffailla ja inspiroitua uudesta, minut ainakin tuntemattomien merkkien loputon kirjo lähinnä lamaannuttaa. Pidän siitä, että voin helposti kääntyä niiden merkkien puoleen, jotka jakavat tyylini ja joiden laatuun luotan, ja sitten pitää samoja mekkoja tilanteesta ja päivästä toiseen.

Mekko: Gauhar Helsinki Hanko Dress
Panta: Gauhar Helsinki
Laukku: Balmuir Estelle Shopper (saatu vuosia sitten)
Kengät: Converset All Star nahkaisena versiona
Aurinkolasit: Max Mara voimakkuuksilla
Vastaa