Kirja saatu arvostelukappaleena
Nyt on ilmestynyt kirja, jota olen odottanut kuumeisesti siitä lähtien, kun kuulin Julia Thurénin sitä kirjoittavan, nimittäin Kaikki kuluttamisesta. Enkä pettynyt: tämä kirja on todella kiinnostava, tarpeellinen ja ajankohtainen. Ja hauska! Julialla on taito kirjoittaa paperilla monen mielestä varmasti tylsästä aiheesta (raha, kuluttaminen) erittäin mukaansatempaavasti, itseironisesti ja tarkkanäköisesti.
Haluan nostaa kirjan oikein omana postauksena blogissa esiin, sillä se liittyy minusta vahvasti järjestämiseen. Järjestämistä kirjassa ei käsitellä, mutta itse en osaa ajatella järjestämistä erillisenä tavarasuhteesta. Ja tavarasuhde liittyy mitä oleellisimmin kuluttamiseen.
Vaikka tuorein IPCC-raportti kuristaa varmasti suurimman osan meistä kurkkua, kirja ei ole syyllistävä tai saarnaava. Oikeastaan kirja on omalla tavallaan huojentavakin, sillä se painottaa sitä, miten me emme ole vain yksilöitä, vaan vahvasti oman aikamme ja yhteiskuntamme tuotosta. Kirja auttaa ikään kuin katsomaan koko ilmiötä hieman kauempaa ja laajemmassa kontekstissa.
Tämä on minusta tervettä ja tärkeää. Nimittäin vaikka meistä varmasti jokaisen on syytä katsoa myös yksilönä peiliin (minun ainakin!), en oikein pidä siitäkään, miten pelkästään yksilöä vastuuttavaksi puhe on mennyt. Se ei tunnu reilulta, että tänä päivänä siitäkin tulee huono omatunto, että lapselle ostaa päiväkotilegginssit tarpeeseen pieneksi käyneiden tilalle. (Kivaa päivää maailmantuska jaloissa!)
Tänä päivänä melkein kaikkea kuluttamista varjostaa, ainakin tällaisella anteeksi että olen olemassa -luterilaisella, huono omatunto. Kuluttaa meidän kuitenkin jollain tavalla täytyy, ja harmaan sävyjä on tässäkin asiassa paljon. On turhaa kuluttamista ja on perusteltua kuluttamista, eikä näitä kaikkia voi laittaa samaan kategoriaan.
Pidänkin siitä ajatuksesta, minkä joku on sanonut (en valitettavasti muista kuka), että oikeasti meidän ihmisten ei kuulu alkaa rakastaa tavaraa vähemmän vaan enemmän. Minusta on tärkeää, että se, mitä kulutamme, ei ole yhdentekevää vaan merkityksellistä ja kyllä, kliseisesti ainakin jossain tapauksessa iloa tuottavaa.
En henkilökohtaisesti yhdy siihen, että ilo uudesta ostoksesta katoaa aina välittömästi. Esimerkiksi omassa elämässä nautin yhä suunnattomasti 10 vuotta sitten toteutuneesta tuoliunelmasta ja huomaan, miten upealta ystävä näyttää kaivettuaan kaapistaan jopa sukupolvilta toisille säilyneen aarteen. Kirjassa povataankin uudeksi mittariksi sitä, kuinka vanhoja käytössä olevat tuotteet ovat. Tervetullut ajatus!
Vaan ei ihan yksiselitteinen tämäkään. Otan esimerkiksi mieheni. Hänellä on kerralla käytössä vain vähän vaatteita ja hän käyttää niistä jokaista. Hän kierrättää käytössään samaa muutamaa kauluspaitaa joka viikko, ja kun lopulta paita on tullut satojen kertojen jälkeen tiensä päähän, hän ostaa uuden vastaavan ja käyttää taas sitä jatkuvalla toistolla. Koska jokaisella hänen yksittäisellä vaatteellaan on valtavan suuri käyttöaste, yksikään hänen kauluspaidoistaan ei ole vanha.
Tällaisessa pukeutumista yksinkertaistavassa, vähän jopa stevejobsmaisessa univormupukeutumisessa, vaatteen ikä ei kerro automaattisesti kestävyydestä. Uudempi vaate voi lyhyessä ajassa saada saman verran käyttökertoja kuin vanhempi vaate kymmenessä vuodessa. Rahassa tätä jo pohditaan, cost per use. Mutta entä hiilijalanjälki per käyttökerta?
Arvostavasta kuluttamisesta tuntuu tärkeältä huomioida, kuinka pandemia-aika on opettanut meille, miten paljon merkityksellisempää ihan tavallinen brunssi ravintolassa on, kun se ei ole enää itsestäänselvyys. Tai miten paljon erityisemmältä tuntuu matka, jolle ei ole lähtenyt äkkilähtönä tunnin päähänpistosta, vaan kahden tai kolmen vuoden odottamisen jälkeen. Tai sitten suosikkini, joka ei liity pandemiaan mutta merkityksellisyyteen ylipäätään: miten paljon, ainakin uskon ja toivon, lasten oppivan arvostavan joululahjoja, kun niitä ei ole kymmeniä vaan maltillinen määrä mieluisia.
Erittelin omassa, Kaisa Hutarin kuvittamassa, lastenkirjassani Fiian kimpsut ja kampsut – Kuinka kasvaa kestäväksi kuluttajaksi kuluttamisen tasapainon kolmeen: ympäristöön, rahaan ja mieleen. Olen iloinen, että Kaikki kuluttamisesta -kirjassa otetaan omalla tavallaan samat elementit esiin.
On sanomattakin selvää, että kuluttaminen liittyy tänä päivänä jokaista meistä koskien ympäristöön ja ilmastoon. Niin ikään jokaisen henkilökohtaisessa elämässä kuluttaminen liittyy rahaan. Mutta tässä ei ole vielä kaikki minusta, eikä selvästi Juliastakaan.
Otetaan esimerkiksi kirppistilanne. Second handina voi ostaa tavaroita vastuullisesti ja usein edullisestikin, löytöjä saattaa tehdä jopa 10 sentillä. Tällaisessa kuluttamisessa ei kuormitu luonto eikä lompakko. Mutta entä mieli?
Käytetty edullinenkin tavara on tavaraa, tavaraa, joka saattaa tukkia kaapit ja hankaloittaa arkea. Tavaraa, josta tulee huoltamisineen, säilyttämisineen ja kierrättämisineen taakka ja velvollisuus. Tavaraa, joka ylläpitää ihan samanlaista vaadetta ainaisesta uudistumisesta kuin uusikin ostos.
Tällä en tietenkään puhu tavaran kierrättämistä tai tarpeeseen ostamista vastaan. Mutta minusta kierrättämisessäkin on ongelmansa ja olen tyytyväinen, että kirja nostaa näkökulman esiin, sillä tuntuu, että tänä päivänä second hand on omalla tavallaan kaiken oikeuttava taikasana kuluttamiseen.
Tänä päivänä on ehkä liiankin helppo perustella ostos sillä, että ainahan tämän saa eteenpäin. Olen kuullut monen monta kertaa, miten design-ostostakin perustellaan hyvillä jälleenmyyntimarkkinoilla. Ja se onkin – ilahduttavasti! – totta: laadukas tavara voi kiertää palvelemassa vaikka kuinka montaa käyttäjää.
Mutta carriemaisesti I couldn’t help but wonder: miksi jo ostovaiheessa pidämme päivänselvänä sitä, että tavara ei ole tulossa meille jäädäkseen vaan pelkästään siksi aikaa, kunnes löytyy jotain parempaa?
Vaikka Kaikki kuluttamisesta ei ole järjestyskirja, siinä sivutaan oikeutetusti myös asumista ja minimalismiakin. Oma paradoksini kuluttajana on juuri tämä, minkä mainitsin Kaunis järjestys -podcastissakin. Sovellan omalla tavallani minimalismia (en halua omistaa mitään turhaa), mutta samanaikaisesti en voi parhaalla tahdollakaan sanoa, että olisin materian yläpuolella vaan ärsykeherkkänä esteetikkona päinvastoin.
Minulle ei ole ollenkaan sama, mitä omistan. En halua viittä samaa tuotetta, mutta sen yhden pitää olla juuri eikä melkein. Tämähän on hyvin esinekeskeistä ja olenkin kertonut teille, miten pitkän ajan käytin esimerkiksi (lopulta tuiki tavallisen) sohvapöytämme etsintään.
Inhimillistä ja huojentavaa on se, että jokaisella meistä on omanlaisemme kipupisteet. Yksi on saanut lapsuudenkodista paineen tiettyyn ammattiin vain pitääkseen sukunsa elintason. Toinen kamppailee kompakteissa kaupunkineliöissä sen kanssa, että isovanhemmat tuovat lapsille jatkuvasti turhaa tavaraa. Kolmas miettii, onko sittenkään oma itsensä pukeutuessaan samoihin, tiettyä mielikuvaa edustaviin merkkeihin kuin ystävänsä.
Varmaa on vain se, että jokaisen meistä kuluttaminen on laaja vyyhti kaikkea: taustaa, viiteryhmää, talotasoa, elämässä tapahtuneita käänteitä ja arvoja, jotka voivat muuttua paljonkin ajan saatossa. Juuri siksi on niin kiinnostavaa pysähtyä lukemaan, mikä kaikki meihin oikein vaikuttaa. Tässä Julia on tehnyt valtavasti taustatyötä ja kirjaa kantaa huolellinen taustoitus sekä laaja kattaus asiantuntijoiden näkemyksiä.
Itse ajattelen yhä enenevässä määrin hyvän elämän olevan kohtuullisuutta. Ei totaalikieltäytymistä, mutta harkitsevuutta, nykyisen arvostamista ja tasapainoa. Kirjassa käsitelläänkin ilahduttavasti myös kiitollisuutta.
Kliseistä tai ei, niin sen sijaan, että ajan hengen mukaisesti unelmoimme aina uudesta, koen tärkeäksi pysähtyä miettimään sitä, miten paljon saavutettuja unelmia ympärillä jo on. Maailma ei tule valmiiksi ja varmasti jokaisen meistä elämään tulee uutta, mutta sen ei pitäisi tarkoittaa vanhan unohtamista.
Julia Thurénin uutuus Kaikki kuluttamisesta löytyy kirjakaupoista, kirjastosta (joskin kai pitkällä varausjonolla) sekä äänikirjapalvelusta (ainakin omastani BookBeatista). Niin ikään Julian Melkein kaikki rahasta -podcast jatkuu Ylellä Kaikki kuluttamisesta -kärjellä. Podcastia odotan myös todella paljon!
On upeaa, että tänä syksynä on kiinnostavaa, useita näkökulmia valottavaa keskustelua kuluttamisesta. Teemasta, joka on arjessa niin jokapäiväisesti läsnä ihan lapsuudesta asti, joka vaikuttaa niin paljon meidän elämäämme täyttämällä tarpeita ja luomalla hyvinvointia, mutta myös lisäämällä kierrettä, eriarvoisuutta ja riittämättömyyden tunnetta. Mikä monisyinen, ajankohtainen aihe!
Kiitos Julia, kun kirjoitit tämän kirjan ja herätät ajatuksia sekä keskustelua!
Huomenta ja kiitos ajatuksia herättävistä pohdinnoistasi. En ole lukenut kyseistä kirjaa vielä mutta laitoin sen lukulistalleni. Omakohtainen kokemukseni on, että kuluttaminen kulkee myös sukupolvisykleittäin. Olen itse keski-ikäinen ja elänyt lapsuuteni perheessä, jossa hankittiin asioita vain tarpeeseen. Kolmilapsinen perheemme asui reilussa 65 kerrostaloneliössä. Kaikkea oli mutta mitään ei liikaa. Sinun pohdintoihisi liittyen otan esille omat leluni. Minulla oli yksi nukke, jolle sain syntymäpäivisin/jouluisin äitini ja mummoni ompelemia vaatteita ja pappani tekemiä tavaroita. Nukkea rakastin yli kaiken, se kulki mukanani sinne minne minäkin. Oli minulla kirjoja ja pari pehmolelua ja kun nukkevaihe meni ohi, sain Barbin. Leikit tapahtuivat paljon ulkona ja kotileikkiin valmistettiin tarjoilut ”luonnosta”. Olin tyytyväinen lapsi ja ajattelen lapsuuttani onnellisena. Enemmän muistoissa on perheenyhteiset tekemiset kuin tavarat tai niiden vähyys. No entäs sitten omien lasteni lapsuus? Mihin unohtui, vähemmän on enemmän-ajattelu? Lasten huoneet pursusivat tavaraa. Sitä tuli ovista ja ikkunoista. Osansa siihen toivat isovanhemmat, tädit, sedät, kummit. Lahjarumba jouluisin oli valtava. Uuvuin. Pakettien vaihtoa ystäväperheiden kesken viime hetkellä räntäsateessa ja lupauksia tavataan paremmalla ajalla. Kun itsellä oli ollut tavaraa/leluja suht maltillisesti, halusi lapsilleen tarjota toisin (tätä edelleen ihmettelen, kun lapsuusmuistoni kuitenkin ovat hyviä) Aika oli toinen, yhteiskunta tarjosi yltäkylläisyyttä, tuli mahdollisuus tilata sitä mitä ei lähikaupasta löytynyt. Tuntui, että monesti ihan kilpailtiin, kenen lapsella on uusinta uutta. Sitten ollaankin tässä päivässä ja ajassa. Oman lapsen saanut esikoiseni on kuten sinä! Hän haluaa, että kodin seesteinen värimaailma tuo mielenrauhaa ja asioita hankitaan vaan tarpeeseen. Silloinkin mietitään ostetaanko, lainataanko jne. Olemme saaneet hyviä keskusteluja, kun olemme käyneet läpi hänen säästettyjä lelujaan. Olemme mm. miettineet kuinka paljon ne ovat vaatineet neliöitä ja huolta (säilytys, muutot). Olen iloinen, että nykypäivän lapsiperheet ovat niin fiksuja, tiedostavia ja rohkeita pysymään omissa arvoissaan. Olen oppinut itsekin paljon ja isoäitinä aion olla valveutuneempi kuin olin äitinä. Mutta syyllisyyttä en aio kantaa. Opiksi kuitenkin otan. Aika aikaansa kutakin!
Kiitos ja anteeksi tämä aamukahvikupin ääressä tehty vuodatus.
Moi Tiina! Lämmin kiitos itsellesi, kun luit ja kommentoit. On aina niin antoisa vaihtaa ajatuksia!
Ehdottomasti, juuri näin! Kulkee sukupolvien mukaan ja kirjassa valotetaan juuri tätäkin, että miten tosiaan olemme aina aikamme tuote. Uskoisin, että teidän perheen tarina on hyvin tyypillinen. Ajan henki oli varsin eri ja se on päivän selvää ja inhimillistä, että niukempien aikojen jälkeen, kun varallisuus alkoi kasvaa, mutta ympäristömurhettakaan ei vielä samanlailla ollut, varallisuudesta myös haluttiin nauttia. Kukapa meistä ei olisi vastaavissa olosuhteissa niin tehnyt!
Ihailtavasti pohdit kulttuurin muutosta sukupolvelta toiseen ikään kuin etäältä. Aikajanalla on varmasti todella selkeä nähdä nämä muutokset, teidän perheen esimerkin kautta, mutta varmasti hyvin tyypillisenä tapauksena muutosta laajemminkin kuvaten.
Aivan ihanalta isoäidiltä vaikutat! Missään nimessä sinun ei pidäkään tuntea syyllisyyttä. <3
Mielestäni se, että sukupolvien välillä pystyy näistä asioista ja ajan muutoksesta keskustelemaan, nimenomaan ketään syyllistämättä, on tärkeintä. Aika aikansa kutankin, nimenomaan! Aika näyttää, miltä minun ja sinun lapsesi elämä ja ajatukset näyttävät 10 vuoden tai 20 vuoden päästä. Mikä on silloin tilanne, mitkä arvot ovat pinnalla, kuinka radikaalisti maailma on muuttunut. Sitä voi vain arvailla. Varmaa ei ole kuin muutos, voisi ehkä tässä kohtaa sanoa. :)
Olipa antoisaa kuulla sinulta tämä sukupolvien tarina! Kiitos, kun tulit tänne kahvituokiolle. :)
Hyvää pohdiskelua! Itseänikin on välillä mietityttänyt se, että kuinka helposti käytetyn tavaran ostaminen/myyminen nähdään perustelluksi, vaikka asia ei välttämättä ole ihan niin yksinkertaista. Ja se, miten hyvänä pidetään tavaramäärän karsimista ja viemistä kirppikselle; toki sieltä osa päätyy uuteen käyttöön, mutta on myös valtavat määrät tavaraa, joka ei kelpaa kenellekään.
Hesarissa oli mielenkiintoinen juttu (harmillisesti vain tilaajille) vaatevuokraamoista. Sinänsä hienoa, että tulee tällaisia palveluita, mutta jutun mukaan kaiken kaikkiaan vaatteen lainaaminen saatta aiheuttaa jopa enemmän päästöjä kuin ostaminen ja hävittäminen! Vaikutusten arviointi ei siis ole ihan simppeliä ja näissä vaikuttaa todella paljon mm. millaiset järjestelmärajaukset tarkasteluissa tehdään.
https://www.hs.fi/hyvinvointi/art-2000008156259.html?share=08957088e78c8a7bb9b7799421ed2f45
Moi ja kiitos! Kiva, kun tulit keskustelemaan!
Juuri se, että mikään ei ole ihan yksiselitteistä ja siksi näistä on niin kiinnostavaa puhua. Oppii itsekin koko ajan uutta ja kuulee uusia näkökulmia. :)
Tietenkin second hand -markkina on hurjan tervetullut tähän maailmanaikaan, mutta eikö vain tunnukin, että se omalla tavallaan myös lisää kulutusta. Ostetaan hyvä omatunto sillä, että vaate, joka on ollut hädin tuskin päällä kerran tai kaksi, laitetaan kevein mielin ”vastuullisena” tekona eteenpäin. Inhimilliset virheostokset ovat toki asia erikseen. Se on huojentavaa, että vaikka esimerkiksi joku vaate, joka ei lopulta itselle sopinutkaan, voi jatkaa matkaansa jollain toisella. Myös tietysti tarpeet muuttuvat ja ihminenkin. Itse olen esimerkiksi joutunut luopumaan joistain vaatteista synnytysten jälkeen, koska vartalo on pysyvästi muuttunut, vaikka tyylistä yhä tykkäisinkin. Sama kengissä, kun jalan koko kasvoi raskauksien aikana. Silloin huojentaa, että vaate ei mene roskiin vaan seuraavalle. Mutta jos vaate alunperinkin ostetaan sillä mentaliteetilla, että palvelkoot vaikka tämän yhden lomamatkan tai Instagram-kuvan, vien kirppikselle sitten, niin siinä on vaikea nähdä mitään kestävää.
Mielenkiintoinen juttu tuo Hesarin tosiaan! Luin silloin ja nyt vielä uudestaan.
”Pelkkä kiertotalouden filosofia ei kuitenkaan tee palveluista automaattisesti ekologisia.”
Mielestäni artikkeli avaa hyvin ja kiihkottomasti sitä, mitä kaikkea lainaamisessakin pitää ottaa huomioon. Lainaaminen tulee varmasti olemaan iso osa tulevaisuuden kiertotaloutta, mutta tosiaan niin kuin hyvin otit esiin, siinäkin on paljon puolia ja huomioitavaa.
Kiitos paljon pohdiskeluista Emilia ja mukavaa päivää!
Ollaan miehen kanssa molemmat pula-aikana syntyneiden vanhempien lapsia. Käytännössä nähty se, miten erilainen suhde tavaraan voi eri sukupolvilla olla. Eikä täällä tavarasuhteen laadulla ole oikeastaan ekologisuuden kanssa selvää yhteyttä. Molempien vanhemmat asuvat isoissa omakotitaloissa, tyhjiä huoneita ei ole, koska vanhat koululaispöydät ja kirjahyllyt ovat siellä lapsuuskodeissa edelleen. Tavaraa pitää olla ja paljon. Ehkä se tuo turvaa. Meitä nelikymppisiä taas ahdistaa käyttämätön tavara ja asuminen on ratkaistu aina tarpeen mukaan. Eli turhaa tilaa ja varastoja ei ole, koska tavaraa ei säilötä.
Tässä on iso ero, vanhempien on välillä vaikeaa ymmärtää, ettei halua omistaa mitään, jolla ei ole oikeaa tarvetta.
Toisaalta sitten näkee, kuinka paljon ekologisempi näiden pula-ajan marjastajasukupolvien elämä oikeasti on kuin nykypäivän näennäisekologisen hipsterin. Tavaraa näillä pula-ajan eläneillä on paljon, koska vanhaa ei laiteta pois. Uutta ostetaan vasta kun vanhaa on korjattu monta kertaa, vaikka olisi varaa ostaa uuttakin.
Toki asutaan liian isoissa asunnoissa tarpeeseen nähden.
Mutta kokonaisuudessaan ei shoppailla, ei uutta eikä second handia.
Nämä tavaravuorisukupolvet ovat loppuen lopuksi huomattavasti ekologisempia säästäväisyydessään ja tietynlaisessa vaatimattomuudessaan, vaikka eivät koskaan oppineetkaan kierrättämään. Ymmärtäneet, että voi ostaa koko ajan lisää, jos ns. kierrättämällä hankkii hyvän omantunnon.
Vähän provosoivasti kirjoitin.
Tämän sukupolven lapsena inhoan kyllä sitä tavaramäärää. Enkä kiinny samalla tavalla tavaraan tai edes asuntoon. Toisaalta hankin asioita lähinnä tarpeeseen, silloin yleensä uutena ja tavoitteena pitkä käyttöikä.
Pitääpä lukea joskus tuo Julian kirja.
Moikka! Kiitos teidän tarinasta! Tosi hyvin valoitat tilannetta, johon uskon, että moni voi samaistua. Sukupolvien välillä on juuri tuo ero!
Juuri näin, tämä kaikki ”tavara-allergia” ei tee kuitenkaan meistä nuoremmista tai tiedostavista välttämättä mitenkään hiilijalaltaan pienempiä, päinvastoinkin mahdollisesti. Mainitsemasi sukupolvi ei myöskään ole tottunut matkustelemaan kuin korkeintaan harvoin, kun taas lentely on ollut meidän sukupolvelle (ainakin tähän asti) itsestäänselvyys. Siinä ei paljoa satunnainen vegaaniannos paina, jos koko ajan lentää ja niin edelleen. Eli on kyllä tosi moniulotteinen tämä asia. Päällepäin tiedostavasti elävällä voi tosiaan paradoksaalisesti olla isompi hiilijalanjälki. Hienoa, kun kommentoit!
Yllä H kirjoitti mielenkiintoisesti pula-ajan vanhempien hamstrauksesta. Itse taas olen hieman naureskellut reilusti vanhemmalle (kohta viisikymppiselle) sisarelleni, joka isossa omakotitalossaan on säilönyt yhtä sun toista. Nyt kuitenkin pienen taaperon äitinä olen havahtunut siihen, kuinka paljolta kuluttamiselta olen siskoni takia säästynyt. Hänellä on nimittäin yhä tallessa yläasteikäisten lastensa pikkulapsiajan lelut, kirjat, ruokailuvälineet yms., joita olen sitten pikku hiljaa häneltä saanut tarpeen mukaan. Toki näitä asioita olisi muutenkin voinut hankkia käytettynä muualta, mutta aika paljon vaivattomampaa ja rennompaa on ollut saada tavarat kätevästi mukaansa normaalien vierailujen aikana. Puolensa ja puolensa kaikessa!
Heippa! Kiva saada taas lisää ajatuksia. :)
Samaa mieltä, puolensa ja puolensa! Itsekin olen kokenut loppujen lopuksi paljon helpommaksi säilöä vaatteet sisarelta toiselle, vaikka se on aika ajoin vaatinut melkoista sumplimista ja säilömistä, että kaikki mahtuu. Mutta vaivansa olisi siinäkin, että kaikki metsästäisi uudestaan.
Moni ystäväni taas sitten kierrättää koko ajan, mikä toimii heillä. Kumpi tapa onkaan oikea riippuu paitsi luonteesta myös erityisesti siitä, mitä asuminen tiloineen ja varastoineen mahdollistaa.
Ihana, kun olet saanut hyödynnettyä siskosi säästämiä juttuja! Voin kuvitella, että on naurattanut ensin ja sitten onkin ilolla ottanut vastaan. :D
Omasta lapsuudestani meidän tytöillä on minun vanhat Dublot sekä oli vastasyntyneenä minun vanha korisänky. Kyllä se oli tosi ihana, että sen sai käyttöön, joskaan en olisi odottanut, että vanhempani olisi säästänyt kerrostalossaan sen enempää. :)
Kaikki arjen helpotus on kotiin päin, joten tosiaan mahtavaa, että monia tarpeita löytyy vaivattomasti sinun siskolta. :) Kiitos ajatuksista ja kivaa viikonloppua!