
Tylsää joutua pahoittelemaan taukoa, mutta jouduin jälleen ottamaan aikaa lepäämiselle. Raskaus on tehnyt vastustuskyvystäni niin heikon, että sairastuin harmillisesti taas, eikä mikään muu auttanut kuin antautua vuodelevolle. Mutta nyt, vielä ennen kaappikierrosta tartun välivaiheeseen, ajankohtaiseen sesonkivaatteiden läpikäymiseen ja järjestämiseen, mistä olette toivoneet postausta.

Heti alkuun voisin sanoa, että itselleni pukeutumissesongin vaihtuminen ei ole ollut koskaan siinä mielessä iso juttu, että säilytän kaikkia vaatteitani vuoden ympäri vaatehuoneessa, ja niin säilyttää miehenikin. Kauden vaihtuminen ei siis meillä aikuisten vaatteiden osalta ole kovinkaan iso rupeama, sillä mitään emme siirrä varastoon. Samoin esimerkiksi neuleet ovat minulla aina samalla hyllyllä kesät ja talvet, kesät vain olemattomalla käytöllä.

Pieniä järjestelyjä täytyy kuitenkin meidänkin kauden vaihtuessa tehdä, jotta vaatehuoneessa säilyy käytännöllisyys. Viime aikoina aloinkin huomata, miten sekä kesä- että syysvaatteiden samanaikainen esilläolo alkoi räjähtää käsiin: roikotin henkareita toisissa henkareissa ja mikä pahinta, makuuhuoneen kulmaan alkoi muodostua the chair, epämääräisten vaatteiden kasa tuolilla. Kesän vaatteet eivät enää olleet käytössä, ne ainoastaan tukkivat hyllyt ja rekit, ja siksi säilytykseen alkoi muodostua tämäntyyppisiä ongelmakohtia.

Näin ollen otin kesämekot henkareista pois ja viikkasin ne yhteen isoista säilytyslaatikoista, joita säilytämme vaatehuoneen kaapin ylähyllyllä. Samaan kesävaatteiden laatikkoon viikkasin shortsini ja itse asiassa myös poikkeuksellisesti osan tavallisista legginsseistäni. Ne kun eivät mahdu nyt päälle ja tukkivat turhaan vetolaatikot, joita meillä ei kuitenkaan ole miehen kanssa jaettuna montaa.

Toinen pieni mutta sujuvuuden kannalta meille oleellinen päivitys sesongin vaihtuessa on vaihtaa kenkien paikkaa. Nostin ylähyllyn isosta säilytyslaatikosta talvikengät eteiseen ja pakkasin kesäkengät tilalle. Meillä ei mitenkään mahtuisi kaikki kengät kerralla eteiseen, ja siistimpää ja sujuvampaakin se on, pitää eteisessä vain ne kengät, jotka sillä hetkellä ovat käytössä.
Kaulahuivi-, pipo-, hanskat- ja lippistyyppiset asusteet meillä mahtuvat olemaan koko vuoden ajan eteisessä, joten ne eivät vaikuta vaatehuoneen sesonkisiivoamiseen. Aurinkohattu vaatehuoneessa on ollut ja sen laitoin korikassin sisään odottamaan ensi kesää.

Minusta sesonkivaatteiden järjestämiseen ei ole yhtä oikeaa tapaa, vaan kaikki on kiinni siitä, millaiset säilytystilat vaatteille kodissa on, kuinka paljon vaatteita omistaa ja millaista pukeutumista suosii – kuinka paljon on puhtaasti yhden sesongin vaatteita suhteessa ympäri vuoden käytettäviin.
Itselläni ei ollut nyt tarpeen tehdä muuta inventaariota, mutta totta kai sesonkisiivous on hyvä ajankohta tarkastella sitäkin, onko jokin vaate jäänyt täysin käyttämättä ja olisiko jostain tarpeen luopua tai jotakin tarpeen korjauttaa tai huoltaa. Huomaan vaatteiden keräävän valtavasti pölyä, joten ainakin hyllyt kannattaa sesonkisiivouksessa pyyhkiä raikkaiksi.

Vaatteiden säilyttämisessä suosin yhtenäisiä henkareita ja laatikoita. Ne kun vaikuttavat niin merkittävästi vaatesäilytyksen ilmeen rauhallisuuteen. Isot valkoiset laatikot, jonne kesävaatteet ja kesäkengät pakkasin, ovat Ikea Kuggis -sarjaa. Ikeasta on myös meidän Boomerang-henkarit ja itse asiassa koko Pax-vaatekaapisto.
Vaatehuoneen suunnittelusta ja valinnoista voit lukea tarkemmin aikaisemmasta postauksesta Vaatehuoneen muutos: ennen ja jälkeen.
Mikäli sesonkivaatteiden säilytyksestä ja järjestyksestä kiinnostavat myös videot, ne löytyvät Instagram Storiesistani. Seuraavaksi voisinkin vaatteiden osalta käsitellä sitä, miten parhaani mukaan yritän yhdistellä raskausasuja nykyisistä vaatteista, ja mitä pakollista on tullut ja tulee hankittua.
Voikaa hyvin!
Ihanan inspiroiva aihe! Itsellänikin on jokseenkin sama systeemi eri kausien vaatteiden kanssa. Kerrostaloasunnossamme tilat ovat rajalliset, joten pidämme käsillä/esillä vain yhden kauden vaatteita ja asusteita. On myös valtavan paljon helpompaa pitää yllä edes jonkinlaista järjestystä tällä tavoin. Itse olen yhdistänyt tähän säännölliseen kaudenvaihto-operaatioon yleensä myös vaatekaapin sisällön tarkastelun kriittisellä silmällä. Aina löytyy pois/myyntiin laitettavaakin (onneksi vuosi vuodelta yhä vähemmän ja vähemmän).
Oikein paljon voimia ja toivottavasti voit taas paremmin! Tällaisessa tilanteessa ei ole mielestäni edes syytä pahoitella pientä taukoa – sinun (ja vauvan) hyvinvointi menee kaiken edelle.
Kiitos paljon! Kiva, jos koit aiheen inspiroivaksi. :) Juuri niin! Meille alkoi syntyä (niitä kuuluisia) kasoja juuri siksi, kun kaapissa oli ahdasta. Nyt kun tilaa, vaatteet tulee laitettua heti paikoilleen. Totta kai muuten kotiin tulee ainakin meillä toisinaan sotkua ja epäjärjestystä, mutta huomattavasti vähemmän silloin, kun kaikelle on paikkansa. Siksi nämä sesonkisiivoamiset ovat niin tärkeitä!
Tuo onkin tosi hyvä käydä vaatteita kriittisesti läpi. Jos itse laitan jotain pois, pohdin huolellisesti, mikä vaatteessa meni vikaan: väri, koko, materiaali, leikkaus vai mikä. Tämä analysointi on auttanut tosi paljon virhehankintojen välttämisessä. Ihan niin kuin sinullakin, poistoon lähtee vähän vaatteita, mutta jotain toki aina joskus kuitenkin. Seuraava isompi inventaario liittynee minulla raskauden jälkeiseen aikaan. Tämän jälkeen ei enää uusia mahoja tule, niin sitten täytyy katsoa, millaiseksi omat mitat ja lopullinen kengänkoko jää. ;)
Lämmin kiitos! Olette mielettömän ihania ja ymmärtäväisiä lukijoita. No toki näin, eihän tälle mitään voi ja meidän molempien terveys edellä on pakko mennä. Toivottavasti syksyyn mahtuisi vielä terveitäkin ajanjaksoja. Sinne myös hyviä vointeja! <3
Minäkin pakkasin pari viikkoa sitten kesävaatteet ja -kengät laatikoihin vaatehuoneen ylähyllyille ja otin esiin neulemekkoja ym., jotka ovat olleet kesällä pois käytöstä. Kuten totesit, vaatehuone pysyy paremmin hallinnassa, kun esillä on vain käytössä olevat vaatteet. Sen lisäksi saa mukavaa vaihtelua, kun ottaa esiin kuukausia pois silmistä olleet vaatteet, eikä ehkä tule ”tarvetta” ostaa uutta niin herkästi. :D
Toivottavasti pysyisit nyt terveenä!
Kiva kuulla, että olet ollut samoissa puuhissa! Tämä tuntuu aika sopivalta ajankohdalta tehdä vaatesiivous. Vaikka aurinkoisia päiviä yhä on, niin ilmat ovat kuitenkin jo viilenneet niin paljon, että osan voi hyvin laittaa sivuun. :) Ja tuo on ihan totta! On kiva kauden vaihtumisen yhteydessä ottaa vanhat uudet vaatteet esille. Toimii yhtä hyvin kuin lapsilla se, että kaikki lelut eivät ole yhtä aikaa esillä. :D Kiitos, toivotaan terveitä päiviä kaikkien meidän syksyyn!
Kiitos sinulle! Katsoin ärsyyntyneenä omaa vaatehuonettani ja siivosin sen uudelle kaudelle. Kesämekot siististi laatikkoon ja syys- ja talvi vaatteet väljästi esille. Kiitos inspiraatiosta!
Jes, ihana kun sait homman hoidettua! Hyvä sinä. :) Sama ärsytys tuli. Hetken niitä myttyjä ja pursuavia tankoja katselee, mutta ei kauaa. Sitten on saatava kuntoon ja sen jälkeen onkin ihana fiilis. :) Kiitos sinulle palautteesta. Oli ilo inspiroida!
Taalla on ollut todella jojoilua saan kanssa niin en ole tehnyt mitaan sesonkivaatteiden suhteen, vaan yrittanyt sinnitela eri vaateyhdistelmilla. Nyt kun lokakuu saapui, tuli nakojaan syksykin, joten ohuemmat vaatteet menevat takaisin kaappiinsa ja paksummat villapaidat kaivetaan esiin. Ja pitaisi myos kayda lapi paksumpia vaatteita, jospa siella olisi hyvantekevaisyyskauppaan menevia tapauksia?
Lisaksi kaivan esiin astetta parempia vaatteita koska olen ollut jopa toimistolla pari kertaa ja lisaa on tulossa taman kuun aikana. Ja vaikka olenkin siella vain pari paivaa kuussa, iso kashmir-villapaita ja farkut eivat ole City-vaatteita.
Kiitos inspiraatiosta taas kerran
Moi Elina! Siellä varmasti syksy tuleekin vähän myöhemmin. :) Kausisiivous tekee kyllä hyvää. Saa ajankohtaiset vaatteet esille ja mahdollisesti tarpeettommat hyväntekeväisyyteen. Totta! Nyt voi monella alkaa uudenlaisen pukeutumisen aika, kun toimistolle aletaan palata. Jännä nähdä, miten business-pukeutumisen puoli tästä nousee. Monelle sentyyppiselle merkille korona oli kohtalokasta aikaa, mutta ehkä ihmiset uudestaan innostuvat siistimmästä tyylistä pitkän leggarikauden jälkeen. Kiitos itsellesi juttelusta! :)