Helsingin Sanomissa oli sunnuntaina juttu kotihäpeästä. Yhdyn suuresti arvostamani Ilana Aallon sanoihin: asiaa oli käsitelty fiksusti ja kunnioittaen niitä kahta, jotka avasivat ovensa kuvaajalle.
Mutta kuten Ilanakin, jäin itsekin miettimään, miksi jutussa koettiin tarpeelliseksi lyödä siistejä, kun haluttiin ymmärtää sotkuisia. Näin tapahtuu usein, ja niin tapahtui nytkin.
(Kuvituksena tässä tekstissä ei kuitenkaan ole Hesaria, vaan Glorian kodin uusin Kaunis arki -numero. Miksi, sen kerron lopussa.)
Hesarin jutussa mainittiin, niin kuin tämäntyyppisissä jutuissa aina mainitaan, ”valkoinen blogikoti”. Itse seuraan Instagramissa vain vähän reilua 400 tiliä, eivätkä nekään kaikki päivitä sisustamisesta, ja silti uutisvirrassani on kaikenlaisia koteja laidasta laitaan. Myös sisustuslehdissä on tänä päivänä jokaisessa numerossa lukuisia eri tyylejä. Koen, että vallitseva trendi on enemmänkin persoonallisuus kuin valkoisuus, vaikka skandinaavisissa kodeissa tyypillinen värimaailma onkin toki melko neutraali.
Oma kotini varmasti menee valkoinen blogikoti -kategoriaan, jos sitä välttämättä halutaan vuodesta toiseen käyttää, mutta en osaa olla pahoillani siitä, että satumme aidosti viihtymään rauhallisessa ympäristössä. Eikö se vasta olisi paradoksi ja kotihäpeän yksi ilmentymä, että vieraiden ihmisten hyväksyntää hakisi sisustamalla omaa kotia eri tavalla kuin millaisessa ympäristössä aidosti viihtyy.
Kotikeskustelussa törmää usein voimakkaaseen vastakkainasetteluun, mitä minun on vaikea ymmärtää, ja minkä en koe mitenkään edistävän kotihäpeästä eroon pääsemistä. Itse ilahdun kovasti kodeista, jotka poikkeavat omastani eikä minun tulisi mieleenkään ”käännyttää” värikkäämmin tai kerroksellisemmin sisustavia oman tyyliini tai boheemeja asujia järjestäjiksi.
Kaikille pitäisi löytyä tässä maailmassa paikka, on koti minkälainen tahansa: iso tai pieni, pelkistetty tai runsas, selkeä tai taiteellinen, moderni tai retro, siisti tai sinne päin.
Kuten aina sanon: järjestys ei ole itseisarvo, eikä järjestys tee kenestäkään parempaa ihmistä. Järjestys ja siisteys ovat pelkästään välineitä osan meistä voida paremmin ja tasapainoisemmin, ja se meille suotakoon niin kuin boheemisti eläville suotakoon boheemimpi koti.
Kodin ei tarvitse olla siisti, mutta se saa olla siisti. Jos voinkin omissa kanavissani johonkin kannustaa, niin omanlaiseen asumiseen.
Ei se suinkaan automaattisesti helppoa ole suhtautua kotiin ilman ulkopuolisia ihanteita. En usko, että kukaan meistä on täysin immuuni muiden vaikutteille. Vähintään ne vaikuttavat alitajuntaisesti. Toiseksi realiteetit, kuten elämäntilanteesta johtuvat vähäiset voimavarat, voivat tehdä sen, että koti ei vastaa omia toiveita, mikä hyvin saattaa saada aikaiseksi kotiin liittyvää häpeää. Tämä on valtavan inhimillistä ja ymmärrettävää.
Itse näen elämän vahvasti kokonaisuutena, isona kuvana, josta koti edustaa vain yhtä osaa. Kodista puhuttaessa unohdetaan usein se, mitä kaikkea muuta ihminen ja hänen elämänsä on.
Itse elän valitse taistelusi -filosofian mukaan. Juuri minulle siisti koti on ikään kuin tarvehierarkian pohja, jonka on tärkeää olla kunnossa. Sen sijaan urheilen miten sattuu ja niin edelleen.
Asetelma voi yhtä lailla olla toisinpäin. Jonkun elämän pohja on aktiivinen liikkuminen tai vaikka intensiivinen kulttuurielämä, minkä päälle vasta rakentuu kaikki muu: kotona esimerkiksi käydään vain nukkumassa ja pesemässä pyykit. Silloin ymmärrettävästi koti jää vähemmälle huomiolle, mitä pidän täysin luonnollisena, enkä ajattele, että sitä pitäisi mitenkään hävetä. Niin kuin ei pidä hävetä silloinkaan, jos siisteys ei vain ylipäätään satu kiinnostamaan tai jos siistimiselle ei yksinkertaisesti ole elämässä aikaa ja voimavaroja.
Jos puhumme kotihäpeästä, ehkä meidän tulisi puhua muistakin häpeäntunteista.
Tunnistammeko harrastushäpeän: miltä tuntuu, kun ystävät ja naapurit osallistuvat aktiivisesti moneen ohjattuun toimintaan eikä itse pääse kertaakaan viikossa kotisohvalta ylös?
Tai ruokahäpeän: miltä tuntuu lämmittää Saarioisten roiskeläppää kolmatta kertaa viikon aikana, kun ne muka kuuluisat kaikki muut muka kokkaavat luomua alusta asti?
Entä työhäpeän: miltä tuntuu olla kaveripiirin ainoa, joka ei luo uraa vaan sinnittelee pätkätyöstä toiseen?
Koti on yksi elämän osa-alue mutta vain yksi. Uskaltaisinko väittää, että me kaikki häpeämme itsessämme ja elämässämme jotain. Yksi sotkuisempaa kotiaan, toinen vanhaa autoaan, kolmas epätrendikkäitä vaatteitaan, neljäs epäekologista kiinnostuksenkohdettaan, viides kesken jäänyttä koulutustaan, kuudes menneisyyttään ja niin edelleen.
Koti kertoo kyllä asukkaastaan, mutta olisin varovainen tekemään yksin kodin perusteella liikaa johtopäätöksiä, se kun ei edesauta kotihäpeästä vapautumista, vaan enemmänkin se ruokkii ennakkoluuloja.
Aito kotipositiivisuus jättää tilaa kaikenlaisille kodeille ja asukkaille – ja huomioi elämän kokonaisuuden. Me kaikki olemme niin monen asian summa, että pelkästään esimerkiksi kotia katsomalla ihmisestä saa hyvin yksipuolisen kuvan.
Olisitko ajatellut, että esimerkiksi minä, jonka kaapit ovat tip top, kammoan yli kaiken exceleitä. Jos taulukoisin rahani eurolleen tai kotityöni minuutilleen, se veisi minulta suorastaan elämänilon. Se, että kotini on järjestyksessä, ei tarkoita sitä, ettenkö olisi monessa muussa asiassa hyvin suurpiirteinen.
Minun taas on helppo kuvitella, että ihminen, jonka koti on yleisen käsityksen mukaan sotkuinen, on kuitenkin työssään hyvin tarkka ja tunnollinen. Ehkä juuri siksi kotona ei enää jaksa olla kovin pedantti. Me ihmiset olemme aina moniulotteisia kokonaisuuksia.
Aidon kotirauhan ja kotipositiivisuuden edistämiseksi on valtavan tärkeää näyttää niin oikeassa elämässä kuin mediassa erilaisia koteja ja erilaisia tapoja elää, normalisoida asumisen kirjoa – tekemättä sitä kuitenkaan toisella tavalla elävien kustannuksella, vastakkainasettua lisäämällä ja ihmisiä ahtaasti lokeroimalla.
Toivon itse rauhaa kaikenlaisille kodeille, niin siisteille kuin vähemmän siisteille, ja koko harmaankirjolle siitä välistä.
Tekstin kirjoitti Laura, joka on ylpeä siitä, miten on vuosien aikana oppinut kuuntelemaan sisustusvalinnoissaan sisäistä ääntään, vaikka ulkopuoliselle hänen kotinsa saattaa näyttää varsin persoonattomalta ”valkoselta blogikodilta”. Ja joka on useasti hävennyt siististä kodista kirjoittamista siksi, ettei aiheuttaisi muille alemmuudentunnetta tai edistäisi järjestyssisällöillään kenenkään kotihäpeää, vaikka samalla pitääkin oikeutenaan saada elää itselle sopivassa seesteisessä ympäristössä. Ja joka on toivottanut vieraat peremmälle pahimpaan kaaokseen, kun oli unohtanut merkata kyläilyn kalenteriin ja repinyt ovikellon soidessa koko kotinsa kaapit raivauksessa alas.
PS. Kuvat ovat Glorian kodin uudesta Kaunis arki -numerosta, jonne sain ilon ja kunnian antaa Ammattilaisen vinkit -palstalle vinkkejä järjestyksestä otsikolla Säilytyksen salat. Tässäkin asiayhteydessä mietin, kuinka vastoin filosofiaani on antaa yleisiä vinkkejä sopimaan kaikille – ovathan kodit, asukkaat, tilanteet ja kotien tilat niin erilaisia, ja siten järjestyskin rakentuu joka kodissa eri lailla, jos on ylipäätään rakentuakseen. Mutta ehkä järjestyspalsta saa joskus olla vain järjestyspalsta: halukkaat lukekoot ja inspiroitukoot, muille suon sydämestäni epäjärjestyksen.
Olipa mukava huomata kuinka meidän kodin kuvat vilahtelivat postauksessasi Glorian kodin sivuilla. 😊💛 Sinun vinkkipalstan luin oikein erityisen tarkkaan. 👍 Ja onneksi erilaisia koteja on melkein yhtä paljon kuin meitä ihmisiä.
Moikka! Ihanasti olikin teidän kaunis koti kuvattu mukaan. :) Onpa kiva kuulla, jos pidit palstasta. Oli kyllä tosi kiva saada kunnia osallistua siihen.
Juuri näin! Koti on niin henkilökohtainen paikka, että se jos mikä pitää saada olla sellainen kuin asukkaalle itselleen sopii. Koti voi olla se maailman tärkein paikka, jota laitetaan ja puunataan, mutta kaikilla on myös vapaus saada keskittyä elämässä muihin asioihin, ja koti saa myös olla sinne päin. Mikä kodin rooli nyt jokaiselle onkin. <3
Voi Laura, miten hyvä postaus ja painavaa asiaa! Annetaan kaikkien kukkien kukkia. Mahtavasti kirjoitat aiheesta, jota on haastavaa lähestyä puolueettomasti. Koti saa olla järjestyksessä, mut ei oo pakko! 🙏🏽
Samaa mieltä, että kaikelle pitää olla tilaa! Myös fitness-ihmiset saavat rauhassa jatkaa harrastustaan ja tehdä päivityksiään vaikka minä en yllä samaan. ;) Se olkoon heidän juttunsa, kaikilla meillä on osa-alueita, joissa kukoistamme enemmän ja osa-alueita, joiden kanssa kamppailemme. Toivotaan, että häpeä kaiken kaikkiaan helpottaisi. Se on taakka, jota kenenkään ei tarvitsisi kantaa. Kiitos ajatuksistasi!
Ihana kirjoitus!
Olet ihan täysin oikeassa siinä, että koti saa, tai oikeastaan ei saa, vaan sen PITÄÄ olla, asujiensa näköinen ja se saa myös heijastaa arjen tärkeysjärjestystä. Omalla osallani siivous, järjestys ja muilta asukkailta saman vaatiminen ottaisi enemmän kuin antaisi ja on melkein niin, että silloin kun meillä pitää olla paikat tip top, se tarkoittaa sitä, että äidin mielenterveys on jotain muuta kuin parasta laatuaan. (Ihan muiden asioiden kuin kodin siisteyden aiheuttama angsti purkautuu siivouskohtauksina ajoittain.) Mulle riittää se, että keittiö on rojuton ja pääsen siellä toimimaan vapaasti. Muuten meillä on riittävän siistiä (tai ainakin nopeasti pikasiivottavissa sellaiseksi), mutta värikästä ja boheemia.
Se, mitä olet kirjoittanut teidän valkoisen ja siistin blogikodin taustoista, on avannut omia silmiäni. Kiitos siitä. Kaikki harmonisten kotien ystävät eivät ole pikkutarkkoja toisten sotkuista nipottajia, vaikka sellaisiinkin olen joskus törmännyt. Alkuvuosina blogiasi lukiessani ajattelin, että saisit varmaan halvauksen jos tulisit meille kylään, mutta nyt luulen että toivottaisin sinut omannäköisestä kodistamme ylpeänä tervetulleeksi, pyytäisi istumaan vintagesohvalle ja tarjoaisin hyvät kahvit. ;)
Kiitos paljon ihanasta ja arvokkaasta kommentistasi sekä ajatuksistasi! <3
Heijastaa arjen tärkeysjärjestystä – tämä oli niin osuvasti todettu. Ja nimenomaan tuo, että osalla teistä taas mieli lepää sillä, että asiat saavat olla sinne päin. Se on niin tärkeää, ettei silloin ala siivota tai järjestellä vain periaatteen vuoksi, vaan että tunnistaa sen, kuinka oman perheen on hyvä elää. :)
Olet niin oikeassa! Et varmasti saisi minua vintagesohvalta kahvikupin äärestä kulumallakaan. :D
Yksien läheistemme koti on juuri tällainen, aivan täysi vastakohta meidän kodistamme.. Ei uusi vaan vanha, ei neutraali vaan väreillä sisustettu, ei hillitty vaan eripari vintagea ja loputtomia kirjapinoja vilisevä... Ja rakastan tämän kodin tunnelmaa ja henkeä yli kaiken! Teen juuri niin, että linnoittaudun heidän sohvankulmaansa nauttimaan siitä kaikesta, mitä en voi omassa kodissa kokea. Ihanaa, kun on erilaisia koteja, ja vielä niin, että omatkaan läheiset ja ystävät eivät suinkaan asu yhden mallin tai tyylin mukaan. :)
En paase lukemaan Hesaria kun en ole tilaaja, mutta parin ensimmaisen kappaleen myota sain kuvan pitkaa tyopaivaa tekevasta ihmisesta, joka on varmasti todella vasynyt kotiin palatessaan. Tunnistan tassa itseni ja myonnan, etta aikaisempina vuosina kun tein huippupitkaa paivaa, koti oli valilla kaaoksen vallassa. Ja siivouksen ulkoistaminen voi olla jollekin iso askel – paastathan kuitenkin jonkun avaimilla sisaan kotiisi – minua tama askarruttaa kun ystavilla on ollut huonoja kokemuksia.
Nyt etatoissa ollessa oma tilanne on parantunut, kun aikaa ei ole mennyt tyomatkoihin. Toisaalta moni – itse toki myos – antaa Zoom ja Teams-palavereissa pikkuisen kuvan omasta kodistaan ja jos taustalla on jotain sekalaista tavaraa kun muilla on supersiistia, ymmarran miten hapeantunme voi tulla esiin. Etenkin koronan alkuaikojen uteliaisuus arsytti: ”nayta nyt milta sun tyohuone/olohuone/pihatoimisto nayttaa” kommentit toivat minussa vastauksen ”mita se sulle kuuluu”. Minulle kun koti on yksityinen tila vaikka ripaus ruokailutilan lasikaapista nakyykin hieman taustalla.
Jotenkin tuntuu etta blogikoteja arvostellaan kun ne ovat helppo kohde. Lisaksi kun bloggaajat ovat puolijulkkiksia mutta myos tavallisia ihmisia ja ”me muut tavalliset ihmiset” emme asu blogikodeissa, on hapeasoppa valmis. Mika valtava painostus kaikkia kohtaan. Ja kun kaikki kuvat voi nykyaan rajata, jotta vain siisti osa nakyy… Mistas me lukijat tiedamme mita rajauksen ulkopuolella on… Jospa bloggaajalla on myos hapeanurkka… Kuka tietaa.
Toivoisin, etta tasapainosta kirjoitettaisiin enemman, aivan kuten sanoitkin. Mites se menikaan ”jokainen taplaa tyylillaan”. Jollekin koti on se tarkein, joku muu arvostaa jotain muuta asiaa enemman.
Moi Elina! Kyllä, koti jää helposti muun elämän jalkoihin. Meilläkin elämässä näkyy muissa alueissa (ruoanlaitossa, liikkumisessa) heti se, jos arki on liian täyttä ja leväällään, vaikka koti olisikin jokseenkin ok. Harva meistä on yli-ihminen!
Juuri siksi, kun tämä on niin inhimillinen ilmiö, olisin toivonut aiheesta juttua, jossa olisi todella menty syvälle kotihäpeään. Eikä niinkään keskitytty osoittelemaan heitä, joilla elämän kuormitus näkyy toisaalla kuin kodissa.
Blogikodit tosiaan ovat helppo arvostelun kohde. Minusta kuitenkin meidän alalla ollaan alusta asti oltu avoimia siitä, että totta kai kuvat siistitään ja stailataan blogiin! Kuin sisustuslehteen, mutta toki amatöörimaisemmin.
Tätä ei tehdä todellisuuden vääristämiseksi. Kokemukseni mukaan 99 % kollegoista sanoo suoraan, että siistit kuvat eivät todellakaan ole koko totuus. Eihän meilläkään aina ole siistiä, niin kuin usein muistutan.
Mutta koska varsinkin kotiin keskittyvien blogien tarkoitus on useimmiten inspiroiminen, se on lukijan huomiomista ja palvelemista, että kohdat näytetään pääasiassa parhaassa valossa. Joskus kun itse tein jutun sotkuistamme, sain palautetta, että ei kiitos enää. Kukaan ei halua katsoa toisen tiskivuoria, kun on ne omatkin. :D Blogeihin mennään ennen kaikkea lepuuttamaan silmiä. Ja jos ei alaa tunne tai halua oppia tuntemaan, yhdellä vilkaisulla voi saada sen kuvan, että siellä ne kaikki bloggaajat vain esittävät parempia kuin ovatkaan. Mutta se on aika laiskaa ajattelua se.
Samaa mieltä! Toivoisin myös paljon enemmän juttuja ihmisten elämän valinnoista. Harva tosiaan pystyy kaikkeen. Syökö intohimoinen harrastaja aina valmisruokaa? Karsiiko matkustaja unistaan? Jättääkö siisteydestä huolehtiva vaikka television katselun kokonaan väliin? Ja niin edelleen? Niistä valinnoista. :)
Mukavaa päivää!
Hieno kirjoitus. Meillä on siisti ja aika minimalistinen koti, ja olen saanut siitä välillä kommentteja, jotka eivät mielestäni ole olleet niin positiivisia. Tai voi olla, että olen kuunnellut niitä kommentteja vähän liian herkällä korvalla, mutta kuitenkin. Kaveripiirissäni tuntuu olevan vallalla ajatus, että on kaikkein hyväksyttävintä, jos koti ja sen siisteys on vähän sinne päin. Kotinsa siistinä pitäviä ihmisiä pidetään vähän nipoina ja epäsiistiä kotia normaalitilana. Tuntuu, että melkein kilpaillaan siitä, että kenellä on pisin aika viimeisimmästä imuroinnista. En tiedä mistä tällaiset ajatukset kumpuavat, sillä ei kai kodin siisteyden perusteella voi tehdä päätelmää nipouden asteesta? Jos puhutaan kotipositiivisuudesta, niin ymmärrystä pitäisi löytyä ihan kaikenlaisille kodeille. Myös niille siisteille. Monelle siisti koti voi olla myös keino vaalia mielenterveyttä, ja täytyy sanoa, että itsekin voin todella paljon paremmin silloin, kun ympäristö on suunnilleen kuosissa.
Kiitos Elli lukemisesta ja palautteesta!
No tämä juuri! Jostain syystä muut elämän alueet saavat olla kunnossa. Kukaan ei ihmettele ihmistä, joka aina jaksaa kokata tai harrastaa tai liikkua. Mutta koti, se ei saisi olla prioriteetti. Jokin siinä ihmisiä triggeröi. :)
Olen niin samaa mieltä, että kodin siisteyden perusteella ei voi tehdä päätelmää nipouden asteesta. ;) Siistit ihmiset voivat toki olla nipoja, mutta mitään automaattista yhtäläisyysmerkkiä en mitenkään tässä näe. Itsekin, vaikka kaappini ovat järjestyksessä, olen monessa asiassa aivan valtavan suurpiirteinen. Ihan sama! En musta! Kumpi vain! Katsotaan huomenna! Mañana, mañana!
Kotipositiivisuus on minustakin juuri sitä, että annetaan kaikkien kotien olla sellaisia kuin ovat, siistien ja vähemmän siistien, ketään arvostelematta ja osoittelematta.
Nimenomaan juuri näin. Siinä missä joku muu lähtee tuulettamaan päätään salille, itselleni tärkeintä on ottaa puoli tuntia siihen, että saan asumisen ympäristön harmoniseksi. Siinä selkiytyy ajatukset ja rauhoittuu mieli – siis kaiken kaikkiaan tärkeää henkiselle hyvinvoinnille.
Kiitos vielä ajatuksistasi ja täältä ainakin saat kannustusta elää juuri niin siististi kuin itse haluat! <3
Tämä oli niin hyvä kirjoitus Laura että vaikka luin sen jo aikoja sitten, tuntuu että tästä olisi ollut niin paljon sanottavaa että en edes tiennyt mitä kommentoida :D Mutta siis, lyhykäisyydessään täytyy vaan todeta että nyökkäilin koko tekstin läpi, niin täyttä asiaa! Varsinkin tämä kohta iski jossa kirjoitit: ”Kotikeskustelussa törmää usein voimakkaaseen vastakkainasetteluun, mitä minun on vaikea ymmärtää, ja minkä en koe mitenkään edistävän kotihäpeästä eroon pääsemistä. Itse ilahdun kovasti kodeista, jotka poikkeavat omastani eikä minun tulisi mieleenkään ”käännyttää” värikkäämmin tai kerroksellisemmin sisustavia oman tyyliini tai boheemeja asujia järjestäjiksi”. Olen tästä niin samaa mieltä ja itseasiassa minulla on tästä aiheesta luonnoksissa yksi blogikirjoitus. Olen nimittäin ajatellut paljon asiaa kun ollaan rempattu tätä omaa kotia. Koen välillä nimittäin huonoa omatuntoa kuinka jaan meidän kodista kaikkea materiaalia siitä miten me haluamme muuttaa edellisten asukkaiden sisustusta. Mutta sitä se nimenomaan on, eli tyylit vaan eroavat. En missään tapauksessa sano että edellisten asukkaiden tyyli olisi ollut jotenkin ”väärä”, vaan erilainen. Ja sen takia me (ja monet muut) tekee remppaa koska haluavat kodista oman näköisen. Vaikea selittää mutta ehkä saat ajatuksestani kiinni :) Nämä on mielipideasioita ja yksi tykkää vaaleasta sisustuksesta ja toiset värikkäämästä ja molemmat on yhtä ihania. Täällä Briteissä esim tälläiset vaaleat kodit (kuten meillä toivon mukaan kohta on) koetaan helposti kliinisiksi ja sairaalamaiksi (kuten minulle on sanottu) koska täällä tykätään (yleistäen) käyttää todella paljon värejä. Makuja on monia, mutta onneksi niin kauan kun itse asukkaat tykkää kodista, muulla ei ole väliä :D
Ihanaa viikonloppua!
Kiitos kaima, kun luit ja sulattelit! Samaa mieltä, nämä on tosi monisyisiä aiheita. Se varmaan jutussa mietityttikin, että miten niin monisyinen aihe oli yksinkertaistettu muiden osoitteluun. Juuri tuota vastakkainasettelua en vain opi ymmärtämään! Se olisi sama asia kuin että minä tekisin blogipostauksen siitä, millaiset kodit ja tavat elää ovat vääriä. Aivan absurdi ajatus. :D
Ehdottomasti juuri noin! Että ei edelliset asukkaat ole tehneet mitään väärää, vaan te vain muokkaatte kodista teille sopivamman. Yhtä lailla jos he muttaisivat vaaleaan asuntoon, asunto varmasti saisi väriä pintaansa.
Saan ihan täysin ajatuksistasi kiinni ja mietin usein, miten kauhean tylsää (ja totta puhuen ahdistavaakin) se olisi, että kaikilla olisi samanlaiset kodit. Minusta mikään ei ole niin virkistävää kuin se, että näkee ihan erilaisia, asukkaidensa näköisiä koteja.
Jos Suomessakin ihmetellään vaaleutta, niin voin kuvitella, millaisena se koetaan Briteissä! :D Todella teidän kotia saatetaan ajatella ”sairaalana”, vaikka minusta se on hyvin kodikas ja paikoin jopa runsas! Siis verrattuna täällä nähtävään skandiminimalismiin. Kaikki on aina suhteellista tässäkin asiassa. Kiitos ajatuksista ja terkut sinne!