Kaupallinen yhteistyö, World Vision ja Asennemedia

Tytöt piirtelevät ja värittävät ruokapöydän ääressä miltei päivittäin. Tänään heidän värikynistään syntyy kuitenkin jotain erityisen tärkeää: kuvia ruoandalaisen kummilapsemme kirjeeseen.
Kymmenentuhannen kilometrin päässä kasvaa lähes lasten ikäinen Florence, esikoista hieman nuorempi ja kuopusta hieman vanhempi tyttö.
Itä-Afrikassa sijaitseva Florencen kotimaa Ruanda kuuluu yhä maailman vähiten kehittyneisiin valtioihin. Vaikka Ruandassa tehdään paljon töitä taloudellisen ja sosiaalisen kehityksen sekä yhtenäisyyden eteen, maassa näkyy yhä vuoden 1994 kansanmurha niin kansalaisten arjessa, poliittisessa tilanteessa kuin lapsiin ja nuoriinkin heijastuvina traumoina.

Vaikka aina olen ollut herkkä aistimaan muiden tilanteita, laajemmin omaa rooliani yhteiskunnassa aloin miettiä vanhemmaksi tultuani: yhtäkkiä ihan jokaisessa lapsessa alkoi nähdä palan omaansa.
Se painaa jatkuvasti sydäntäni, millaista eriarvoisuutta maailmassa lähellä ja kaukana on. Kuinka edes perustarpeet puhtaasta vedestä ja lukutaidosta eivät ole itsestäänselvyyksiä.

Omat lapseni saivat ja saavat syntyä hyvin etuoikeutettuun asemaan: ilmaisen koulutuksen maahan, ravintoa, puhtautta, turvallisuutta, lämpöä ja mahdollisuuksia tarjoavaan kotiin.
Miten voisin jakaa parhaiten omastamme?

Mietin paitsi missä auttaa myös miten auttaa. Halusin hyväntekeväisyyden muodon olevan sellainen, jolla olisi ennen kaikkea avun saajalleen konkreettista ja jatkuvaa merkitystä, mutta myös omia lapsiani ajatellen kasvatuksellinen puoli.
Jos jotain toivon lapsilleni opettavani, niin empaattisuutta. Sitä, että he kasvaisivat alusta asti antamaan omastaan. Näkemään muutkin kuin itsensä. Katsomaan maailmaa laajasta näkökulmasta. Ymmärtämään etuoikeutensa. Asettumaan toisenlaisissa tilanteissa, kulttuureissa ja asemissa olevien asemaan. Opettamaan mahdolliset omatkin lapsensa auttamaan ja kunnioittamaan toisia. Olemaan osa pysyvää muutosta ja laajempaa hyvää.
Tilisiirtoja ja Mobile Pay -lahjoituksia teemme niitäkin, mutta sellainen ei pienelle ihmiselle avaudu. Toisin kuin avautuu ikätoveri, josta näkee kuvan, ja jolle voi piirtää sateisena syyspäivänä kuvan.

Niinpä otimme viime vuonna kummilapsen World Visionin kautta.
Kummimaksulla edistetään tärkeimpiä mahdollisia asioita: lapsen terveyttä, ravitsemusta, puhtaan veden saantia ja koulunkäytiä.

Itselleni merkittävää kummitoiminnassa on se, että toiminta on aidosti paikallista, pysyviin rakennemuutoksiin pyrkivää sekä lasten oikeuksia edistävää. Perheille ei pelkästään siirretä apuja, vaan heidän toimeentuloaan pyritään muuttamaan pysyvästi.
Kummiudella tuetaan perheiden toimeentuloa esimerkiksi kouluttamalla heitä yrittäjyyteen ja tarjoamalla pienlainoja. Vanhempia, opettajia ja paikallisia johtajia koulutetaan ymmärtämään omat oikeutensa ja ajamaan niitä. World Vision käynnistää muutoksen ja toimii samalla alueella 10–15 vuotta. Sen jälkeen kehitys jatkuu itsenäisesti paikallisten keskuudessa, ja näin yhteisön tulevaisuus on pysyvästi parempi. World Visionin toimintaa valvovat puolueettomat tahot.

Hyväntekeväisyydestäkään ei toki ole yksiselitteistä puhua, ja ymmärrän keskustelut valkoisesta pelastajuudesta. Päätin esimerkiksi itse, että en näytä kuvissa kummilapsemme kasvoja, vaan sallin hänelle yhtäläisen yksityisyyden kuin omillekin lapsilleni.

Näitä asioita mietitään huolellisesti ja jatkuvasti myös World Visionin päässä. Millaista kuvastoa kummilapsista ja kohdemaista näytetään?
Lapsia ei haluta esittää uhrin valossa, eivätkä he sellaisia olekaan. On keskeistä, että auttaminen tapahtuu kunnioittavasti ja kohteesta itsestään lähtevistä tarpeista käsin, ei ulkopuolelta saneltuna.

Itse seison sataprosenttisesti sen takana, että auttaminen on valtavan paljon parempi valinta kuin auttamatta jättäminen. Koska globaalia epätasa-arvoa ei pitäisi alunperin olla olemassakaan, ajattelen, että se ei ole pelkästään oikeuteni vaan myös velvollisuuteni auttaa, kun kerran pystyn.
Nimittäin: maailmanlaajuinen köyhyys on puolittunut kahdessa vuosikymmenessä.
Tämäntyyppisellä toiminnalla todella on merkitystä.
Yhteensä Suomen World Vision kummeineen tukee noin miljonaa ihmistä. Viime vuonna koko World Vision -verkosto kummeineen, kuukausilahjoittajineen ja muine tukijoineen mahdollisti muun muassa seuraavat asiat: korona aikana tuettiin 26 miljoonaa lasta, 5 miljoonaa lasta sai ruoka-apua, 3,9 miljoonaa ihmistä sai puhdasta vettä, yli 27 miljonaa ihmistä sai hätäapua ja lukutaitoa parantamaan jaettiin 126 000 kirjaa.

Kummitoiminnassa jokainen kummi on yhtä arvokas. Yhteydenpidosta ei siis sovi ruuhkavuosissa tai muutenkaan arjen pyörteissä ottaa paineita. Jokainen kummi saa itse päättää oman tilanteensa mukaan, kuinka usein yhteyttä pitää vai pitääkö ollenkaan.
Vaikka meillä puheissa kummilapsi vilahtaa säännöllisesti, kirjeiden välille saattaa tulla pitkä väli. Jo pelkkä kummiuteen lähteminen antaa lapselle vahvan viestin siitä, että lapsi on tärkeä, ja että joku jossain välittää.

Mitä tytöt sitten kummilapselle piirsivät vastaukseksi kirjeeseen, jonka kummilapseltamme saimme?
Isompi piirsi prinsessoja ja nuoremman piirustuksen tulkitsen abstraktiksi teokseksi. Kysyin, mitä he haluaisivat kirjeitse toisella puolella maapalloa asuvan kaverin kanssa jutella, ja tällaisia kysymyksiä kirjeeseen sain:
Mistä Florence tykkää?
Mikä on hänen lempivärinsä?
Miten hänen kielellään sanotaan ”Moi!”?
Sitäkin mietimme lähestyvässä marraskuun harmaudessa, mahtaako Ruandassa olla aina kesä.

Me lähetimme tällä kertaa Florencelle viestin World Vision -kummien Plus-palvelussa. Se kävi todella nopeasti ja kätevästi. Sähköisesti mukaan voi liittää yhden kuvan, niin otin sellaisen valokuvan, jossa näkyy tyttöjen piirustukset sekä kuva meistä. Viestikenttään kirjoitin terveisemme englanniksi, mutta myös suomeksi saa kirjoittaa.

Kummiksi pääsee 30 eurolla kuussa. Tuntuu uskomattomalta, että kahden pitsan hinnalla todellakin voi muuttaa pienen ihmisen elämän ja vaikuttaa samalla koko yhteisöön niin myönteisesti ja pysyvästi. On oikeasti kunnia olla mukana World Visionin merkityksellisessä työssä. Kummilapsen voi valita itse, jos haluaa esimerkiksi lapselleen ikätoverin tai sitten World Visionin voi antaa valita kummin sen mukaan, kuka lapsi onkin odottanut omaa kummia pisimpään.
Jos haluat ja pystyt tulemaan mukaan, voit liittyä World Vision -kummiksi tästä.
Tämä on itselleni todellinen sydämenasia, niin olisi ihana kuulla, jos sinulla on jo kummilapsi tai jos ryhdyit kummiksi nyt.
Olen ollut aikeissa ryhtyä kummiksi jo pitkään, kasvatuksellinen näkökulma on myös itselleni merkittävä arvo taustalla. Pienelle lapselle (oma lapsi 3 v.) konkreettinen toiminta on varmasti paljon mieleenpainuvampaa kuin puhutut esimerkit. Siispä kiitos tästä muistutuksesta, nyt en siirräkään tätä enää myöhemmäksi!
Moikka ja kiitos kommentista! Hienoa kuulla, että olet ajatellut samaa. Kolmevuotias juurikin alkaa jo pikkuhiljaa ymmärtää tätäkin asiaa. :) Toinen esimerkki konkreettisesta teosta on se, että lapsi valitsee ja ostaa lelun omanikäiselle lapselle Joulupuuhun. Tämän mielelläni myös toistan joka vuosi, ettei joulu ole vain sitä, mitä itse toivoo lahjaksi, vaan myös muiden miettimistä ja omasta jakamista. Niin ihana asia, jos ryhdyt(te) kummiksi! Prosessi on mutkaton ja heti alkaa konkreettinen vaikuttaminen. Kummipostin saaminen on myös aina kohokohta. <3
Hei Laura! Sun blogisi on arvoineen kaikkineen raikas tuulahdus somemeressä. Ihailen taitoasi kirjoittaa kaikenlaisista asioista selkeästi ja helposti lähestyttävällä tavalla.
Olin joskus ohimennen miettinyt kummiksi ryhtymistä, ja nytpä sitten otin ja tein sen, kiitos sinun!
Voi kiitos Marika, et tiedä, mitä tämä kommentti merkitsee. <3 Kertoo paljon sinusta, että jätit näin kivat ja kannustavat sanat.
Ja olenpa aivan hurjan iloinen kummiudestasi. Kiitos päivän ihanasta ja merkityksellisestä uutisesta ja onnea sinulle kummilapsesta! Ensimmäisen kummipostin saapuminen on tosi liikuttava hetki. :)
Kiitos tärkeän aiheen esille nostamisesta. Meillä on ollut kummilapsi useita vuosia, mutta tästä postauksesta sain idean, että omat lapsethan voisivat ilahduttaa kummilasta itse tehdyin taideteoksin. 😊 Mistä olet muuten hankkinut nuo piirustusalustat?
Moi Minni! Ihana kuulla, että koet myös kummilapsen tärkeäksi. <3 Kiva, jos sait idean! Lapset kun usein rakastavat piirtää muutenkin, niin ainakin meillä ilahtuivat tästä tehtävästä. :) Piirustusalustat on Ikeasta. Ei lastenosastolta, vaan säilytys- tai toimisto-osasolta. Joka tapauksessa olen kokenut nämä lastenkin kanssa mainioiksi. :)
https://www.ikea.com/fi/fi/p/skvallra-kirjoitusalusta-valkoinen-laepikuultava-10394935/