Kuulumisia pitkästä aikaa minun kirjoittamasta ja Kaisa Huotarin kuvittamasta lastenkirjasta, Fiian kimpsut ja kampsut – Kuinka kasvaa kestäväksi kuluttajaksi.
Iloksemme uusi painos tulee tammikuussa! Olen valtavan ilahtunut, että kirja jatkaa elämäänsä, ja ajattomaksi lastenkirjaksi teos on tarkoitettukin.
Loppuvuodelle kustantajalla on vielä hieman varastoa, joten jos kirjan haluaa pukinkonttiin, suosittelen tilaamaan sen nyt ajoissa Dream Cozyn verkkokaupasta. Tarkempi katsaus meidän tavarakasvatusta käsittelevään lastenkirjaan löytyy kirjan esittelypostauksesta.
Kun lähdin kirjoittamaan lastenkirjaa tavarasta, mielessäni oli toki ympäristö, mutta vain yhtenä osana, niin kuin se luonnollisesti ja itsestäänselvästi tänä päivänä mukana on. Koska kestävyyteen ohjataan kaikkialla arjessa, päiväkodeissa, kouluissa, mediassa ja kirjallisuudessa, uskon, että uusi sukupolvi kasvaa automaattisesti aikaisempia fiksuimmaksi.
Niin en ajattele, että ilmastokriisi ratkotaan lastenkirjalla tai leikkihuoneissa. Ei suinkaan: siihen tarvitaan vähän erilaisia heppuja kuin hiekkalaatikon kurahousuja. Siksi vähintään yhtä tärkeänä kuin ympäristönäkökulmaa halusin käsitellä kirjassa sitä, kuinka meitä ihmisiä pienestä pitäen määritellään tavaran ja omaisuuden kautta.
Miten voisimme perheinä vaikuttaa siihen, että kukaan ei tuntisi itseään ulkopuoliseksi ”vääränmerkkisissä” housuissa, muka liian matalan joululahjapinon äärellä tai kunnan edullisessa kerhoharrastuksessa?
Enemmän kuin pelkkään ympäristöön, itselläni tavarakasvatus liittyykin yhdenvertaisuuteen ja lapsen omanarvontuntoon.
Asia tuli jälleen mieleeni, kun huomasin Ilta-Sanomien jutun: ”Lasten kaverisynttärit aiheuttavat paineita monelle vanhemmalle, selviää Ilta-Sanomien kyselystä. ”Odotetaan jopa 30–50 euron lahjoja”.
Tulin tästä jutusta, että lapsiperheet joutuvat taloudelliseen ahdinkoon lastensynttäreistä, todella surulliseksi. Mitä tapahtui sille, että synttärit ovat lapsille kiva kokoontuminen, jossa voi leikkiä, peuhata ja herkutella? Ja aikuisille huoleton hetki viedä jälkikasvu naapurustoon pitämään hauskaa ja sosialisoimaan.
Vaikka tienaisin mitä, en haluaisi olla edistämässä kulttuuria, jossa lastensynttäreistä tehdään sellainen spektaakkeli, johon kohta kenellekään ei ole varaa tulla.
Tämä on monelle varallisuuskysymys, meillekin: se todellakin tuntuisi, jos alkaisimme viedä joka kerta 50 euron lahjoja. Kuitenkin vielä enemmän tämä on periaatekysymys kohtuullisuudesta.
Sitä en tarkoita, etteikö vanhempana, kummina tai mummina voisi ostaa jotain arvokkaampaa, jos mahdollisuus on. Olemme itsekin etuoikeutetussa asemassa ja meillä on paitsi ihan tavallista arkista edullista tavaraa myös panostettu paikoin designiin ja merkkeihin.
Mutta se on aikuisten maailmaa se, jonka ei pitäisi rajoittaa lasten osallistumista. Tässä on kyse lapsista ja siitä, millainen ilmapiiri ihmisalkujen keskuuteen luodaan.
Ovatko kaikki tervetulleita vai jääkö osa ulkopuolelle siksi, ettei ole varaa tulla? Onko tärkeintä satojen eurojen lahjaröykkiöpino vai hauskanpito kavereiden kanssa?
Tämä artikkeli palautti minut sen alkujuurille, miksi tunsin tarvetta kirjoittaa tämän lastenkirjan.
Olen päättänyt, että tämän ilmiön voimistuessa pidän kahta kauheammin kiinni kohtuullisuudesta. Jos joku teistä miettii, sopiiko yhä tänä päivänä viedä lastensynttäreille ”vain” värityskirja tai muuta pientä kivaa, niin ainakin minä teen ja tulen tekemään niin – jo todella periaatteesta taistellakseni kaikkien osallistumisen puolesta.
(Kokonaan toinen kysymys on, tarvitseeko lastensynttäreille viedä lahjaa ollenkaan ja monet tuttavapiirit ja päiväkotiporukat ovatkin ottaneet käytännökseen sen, että lahjoja ei viedä ollenkaan. Pidän tätä todella positiivisena kehityksenä. Enkä jälleen pelkästään ympäristön takia, vaan myös siksi, että tämä malli taklaa sen, että yksikään lapsi joutuisi häpeämään muka liian vaatimattomia tuomisiaan.)
Lastensynttäreitä on tietysti vuoden ympäri, mutta näin joulun alla tästä teemasta puhuminen tuntuu myös tärkeältä. Sydämeni on loputtoman painava siitä, että osa elää valtavassa yltäkylläisyydessä ja samalla Suomessa elää yli 120 000 lasta vähävaraisissa perheissä saamatta yhtäkään, edes vaatimatonta joululahjaa. Niin kuin Joulupuu-keräyksen toiveista voi muistaa, osalla lapsista haaveina on suihkugeeli tai uudet alushousut.
Päätin itse meidän kirjamme ilmestyessä, että lahjoitan omista kirjatuotoistani puolet Hope ry:lle. Kiitos siis ennen kaikkea siinäkin mielessä, että olette vastaanottaneet Fiian kimpsut ja kampsut – Kuinka kasvaa kestäväksi kuluttajaksi -lastenkirjan niin hyvin.
Minulle tämä on sydämenasia ja merkityksellinen projekti ennen kaikkea siksi, jos voin mitenkään omalta osaltani edistää sellaista tavarakasvatusta ja ilmapiiriä, ettei tavara saisi yhtäkään lasta tuntemaan itseään ulkopuoliseksi.
Kauhistus, onko lastenjuhlien lahjat todellakin paisuneet tuollaisiin mittoihin. Vanhemmathan tuossa ovat avainasemassa, joten ei voi ymmärtää, jos tuollaiseen kilpavarusteluun lähdetään mukaan.
Moi! Olen ihan samaa mieltä, tämä on meidän vanhempien vastuulla ja siksi minusta tärkeä asia puhua. Olen jutellut tänään aiheesta monen kanssa Instagram-yksityisviestinä ja osa on sanonut, että huomaa omista eri-ikäisistä lapsista, miten tämä ilmiö todella on viime vuosina lisääntynyt. Kilpavarustelu minuakin ahdistaa kovasti, en suostu lähtemään siihen mukaan. Lapset kuitenkin ilahtuvat jo siitä, että kaverit saapuvat ja on herkkuja.
Kysyin ystavapariskunnalta miksi taalla Briteissa on koulupuku (se kun tuntui niin viralliselta ja vanhoilliselta, etenkin nelivuotiaiden ekaluokkalaisten keskuudessa). Vastaus: siksi koska sen myota kaikki lapset ovat pukeutumiseltaan samanlaisia. Ja koulupukuja voi ostaa jopa supermarketeista. Niihin sitten vaan kiinnitetaan koulun merkki. Tottakai taalla on myos hienostokouluja, kuten kuninkaallisten ja poliitiikojen suosiossa olevat Eton ja Harrow, joilla on omat saantonsa, mutta tavallisten ihmisten kouluissa koulupuku tuo jossain maarin tasavertaisuutta.
En kylla tieda mita tapahtuu synttarijuhlissa…
Moi Elina! Ihan totta, koulupuvussa on juurikin tuo etu, vaikka se muuten (suomalaisittain) tuntuu pikkuvanhalta lapsille. Mutta ymmärrän sen ajatuksen kovasti!
Erilaiset elintasot eivät varmastikaan koskaan katoa tästä maailmasta. Toivoisin vain niin paljon, ettei pienten lasten tarvitsisi saada eriarvoisuudesta osaansa. Että heidän maailmassaan edes asiat näyttäytyisivät tasavertaisimmilta.
Yksi ainakin kommentoi Instagramissa yksintyisviestinä, että Briteissä lasten synttärilahjat ovat lähteneet käsistä. Toki siinä on varmasti hajontaa, mutta jos ja kun vaikutteita todennäköisesti tulee Jenkeistä, niin voisin kuvitella, että asia on juuri näin, että trendi on tehdä lapsen juhlista spektaakkeli.
Hyvänen aika noita kaverisynttärikuluja! Tunnen itseni tosi vanhaksi, kun joudun toteamaan että silloin kun omat lapset oli kaverisynttäri-iässä, oli ihan normaalia viedä värityskirja tai paketti pinnejä ja ponnareita tai Akun taskukirja ja karkkipussi. Tärkeintä pitäisi todellakin olla yhteinen aika ja kaverit ja ehkä toissijaisesti vielä herkutkin.
Jos en ihan väärin muista, niin päiväkodilla olisi annettu ymmärtää, että sopiva kaverisynttäribudjetti olisi max 10 euroa. Ja itse vedin rajan siihen että mitään krääsäpusseja en ala järkkäämään vieraslahjaksi, herkut saa kelvata ongintasaaliinakin.
Moi Anna! No niinpä! Vanhaksi tunnen minäkin itseni, vähintään henkisesti vanhaksi. :D Nimittäin todella edustan sitä koulukuntaa, että on enemmän kuin ok viedä se väristyskirja/pinnipaketti/herkkupussi/Akun taskukirja.
Meidän ihmisten elintaso on toki kaiken kaikkiaan noussut, mutta kun samaan aikaan monella on yhä tiukempaa arjessa. Esimerkiksi asumisen hinnat ovat karanneet niin käsistä, että ihan jo kodin maksamisessa riittää tekemistä. Siksi tuntu kohtuuttomalta, että synttärilahjaan menisi aina monta kymppiä – vielä jos on useampi lapsi ja juhlia harva se hetki.
Minustakin juuri noin kymppi on oikein sopiva! Siis esimerkiksi pk-kaverien synttäreillä, kummimuistamisissa sitten mahdollisesti vähän enemmän. Juttelin aiheesta paljon Instagramin yksityisviesteinä ja moni sanoi saman summan.
Yhä on siis meitä, jotka ajattelevat näin. Mietin kuitenkin, kuinka nopeasti kilpavarusteluun saattaa huomaamattaan lähteä mukaan. Että kun yksi antaa arvokasta, perässä toinenkin, ja sitten jos kolmas ajattelee, että no pakko meidänkin on. Ja kierre on valmis.
Siksi minusta tästä on tärkeä puhua ja nostaa esille se, että edulliset kivat pikku muistamiset ovat yhä enemmän kuin ok. :)
Ehkä tässä asiassa muu Suomi tulee perässä. Täällä pikkukaupungissa kaverisynttäreiden lahjat ovat olleet ja ovat edelleenkin juuri noita värityskirja+ pinnit, AkuAnkan taskari+karkkipussi jne.
Meillä budjetti liikkuu siinä 10e tienoilla.
Joku järki pitää asioissa olla, oli varaa tai ei. Ja aikuiset vastaavat siitä järjen äänestä.
Arvostan, että pidät tasavertaisuutta ja kohtuullisuutta arvona esillä.
Ihana kuulla, että on! Juttelin tästä monen kanssa Instagramissa ja sain paljon kokemuksia laidasta laitaan. Moni kertoi, että onneksi yhä omassa yhteisössä suositaan kohtuullisia lahjoja. Kympin sanoi moni muukin henkiseksi rajaksi – meillä sama. Sitten taas osa vahvisti artikkelin todeksi: viedään jopa 50 euron lahjakortteja!
Eikä siinä tietenkään periaatteessa mitään: jos on varaa antaa, niin miksi ei voisi antaakin. Asia ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen, sillä etenkin lasten synttäreillä paketit avataan usein ringissä ja se saattaa aiheuttaa kiusallisia tilanteita, jos lahjoissa on valtava ero. Jo pienet lapset ymmärtävät sen, jos oma tuominen tuntuu todella vaatimattomalta toisen lahjaan nähden. Tätä suren. Mieluummin siis toivoisi, että mahdollisia ylimääräisiä varoja ohjattaisiin hyväntekeväisyyteen. Sillä saralla jokainen kymppi on eteenpäin.
Pohdimme Instagramin puolella monen kanssa myös sitä, miten asetelmasta voi tulla ikävästi sellainen, että ystävyys ikään kuin ostetaan. Että joku saakin aina kutsun vain siksi, kun tuo hulppean lahjan. Samoin pohdimme sitä, miten lapset oppivat rahan arvon. Jos 50 euroa on uusi ”pieni karkkiraha”, niin aika nopeasti todellisuudentaju hämärtyy.
Kiitos, kun sanoit arvostavasi! Nämä on aina vähän tylsiä ja raskaita aiheita, mutta en voisi elää itseni kanssa, jos en käyttäisi kanaviani näistä puhumiseen. Teille seuraajille myös yhtälainen kiitos: aivan fantastista keskustelua on saanut teidän kanssa käydä ja sydämellinen kiitos, että tekin koette asian tärkeäksi! <3