
Tänään Kaunis järjestys -sarjan kaappikierroksella on vuorossa olohuone. Lasken olohuoneeksi kaksi vierekkäistä aluetta, oleskelutilan ja ruokailutilan. Molempien tilojen päädyissä on säilytysjärjestelmänä samaa sarjaa, Ikea Havstaa. Oleskelutilassa on neljä kaappia, ruokailutilan päädyssä kolmesta kaapista koottu vitriinikokonaisuus.

Jos aloitetaan oleskelutilasta vasemmalta, ensimmäisessä kaapissa on kirjat. Tila on meillä oikein riittävä kirjoille. Minulle on tärkeää omistaa osa kirjoista itse, mutta koska hyödynnämme myös kirjastoa ja kuuntelemme äänikirjoja, yksi kaappi riittää. Koska Havsta-kaappi on 47 cm syvä, siihen mahtuu kirjoja kahdelle riville. Se, että osa kirjoista jää taakse, ei haittaa meitä ollenkaan. Meille tämä on tarpeeksi käytännöllistä näinkin.

Seuraavassa kaapissa on Ikea Kuggis -laatikoissa lehtileikkeitä ja Ikea Kvissle -lehtitelineissä aikakauslehtiä. Tämä matala A4-kokoinen Kuggis on muuten lopetettu, mikä on todella iso sääli, mutta elämä jatkuu. (Vai jatkuuko?) Koska en halua tilan puolesta säilyttää kaikkia lehtiä, teen niin, että leikkaan lehdistä minua puhuttelevat artikkelit ja kuvat talteen. Näin parhaat palat jäävät talteen kompaktissa muodossa ja lehtileikkeiden leikkaaminen on myös maailman rentouttavinta puuhaa.
Laatikot on otsikoitu seuraavasti: sisustus (näitä on kaksi), inspiroivat jutut, joulujutut, matkajutut kotimaa, matkajutut ulkomaat, ruoka ja viini sekä työ ja kalenteri. Minulla pyöri pitkään työmuistivihot ja kalenteri aina tasoilla, joten päätin perustaa niille oman laatikon, joka on helppo nostaa työskentelyn ajaksi käyttöön ja takaisin säilöön. Onneksi tätä laatikkokokoa on tullut aikoinaan hamstrattua tarpeeksi.

Kolmas kaappi on tekniikkakaappi. Siellä keskikokoiset Ikea Kuggis -laatikot on merkattu seuraavasti: tekniikka, kamera sekä jatkojohdot ja kirkasvalolamput. Ikea Variera -hyllysisusteilla olemme saaneet kaappiin lisää väljyyttä ja hyllyjä. Kaapissa säilytämme myös läppärit, pädin, tulostimen, kamerajalustan sekä eri pömpeleitä (lienevät suomeksi modeemi ja jotain sellaista).

Neljännessä kaapissa on jälleen matalia A4-kokoisia Ikea Kuggis -laatikoita. Nämä laatikot ajavat meillä mappien virkaa. Emme siis säilytä tärkeitä papereita kansiossa, vaan näissä laatikoissa. Jokaiselle perheenjäsenelle on oma nimetty laatikko. (Nyt vain olen kääntänyt etiketit pois päin yksityisyyden takia, mutta Onni-nimen voitte bongata – Sisustuskoiralla on totta kai omansa!).
Lisäksi laatikoissa on asunto-, vakuutus-, pankki- ja kaikki muut vastaavat paperit. Keskikokoiseen laatikkoon kerään uudempia valokuvia (vanhemmat valokuvat ovat muistolaatikossa varastossa).

Ruokailutilan vitriinin yläosassa kaikkea kodin tavaraa: maljakoita, kynttilänjalkoja, kynttilöitä, kirjoja, kaatimia, kakkutarjotin, viinilaseja, coolereita ja niin edelleen. Olen pitänyt tästä ratkaisusta kovasti. En lähtökohtaisesti itse halua kovin paljoa tavaraa esille, mutta juuri tämän verran haluan. Se tuo kivaa kodikkuutta ja esineet ovat kauniita katsella silloinkin, kun ne eivät ole käytössä.

Alakaapeista vasemmalla on osa kodintekstiileistämme: torkkupeitot, pöytäliina, verhojen ylijäämäkangas, parit koristetyynynpäälliset ja niin edelleen.

Keskimmäisessä alakaapissa on jälleen Ikea Kuggis -laatikoita ja niissä seuraavat sisällöt: paperi- ja toimistotavara, kynttilät, LED-kynttilät, kortit ja kirjekuoret, nauhat, synttärit, pääsiäinen ja muut juhlat. Joulukoristeet, joita onkin sitten kaikkineen enemmän, on muualla.

Oikealla alakaapissa on avoimissa Ikea Variera -laatikoissa keittiötekstiilejä: kankaiset ja kertakäyttöiset lautasliinat, keittiöpyyhkeet ja esiliinat. Samoin ylähyllyllä on korkeampi maljakko ja lyhty, jotka eivät mahdu vitriiniin. Pienessä paperikassissa on lautasliinarenkaat. Alhaalla isossa Ikea Kuggis -laatikossa on paperi- ja lahjakassit sekä laatikon päällä lahjapaperit.
Siinä oli kaappikierroksen toinen osa, kiitos seurasta!
Instagramista kaappikierros löytyy videoina kohokohdista. Lue myös Kaappikierros osa 1: lastenhuoneet.
Ai että miten tyydyttävän näköistä 😍 Luulin että vain omien tavaroiden laatikoihin järkkääminen (itse luotan SmartStoreen) ja dymottaminen tuo onnen ja mielenrauhan mutta yllättäen sain saman tunteen tästä postauksesta! Kiitos siitä, omat kaapit nimittäin on ihan sairaassa kunnossa ja säteilee pahaa energiaa kun vähän elämä hapottelee mut lomalla taas sit laulaa dymo yössä 😎
Moi Helmi, ihana kuulla! Samaistun! Nimittäin minäkin saan tyydytystä muiden järkkäilykuvista ja käyn usein Pinterestissä lepuuttamassa silmiä. :D Lomalla taas Dymo laulaa, ihan paras! :D Kaikki eivät tätä loma-aktiviteettia välttämättä ymmärrä, mutta itse todellakin ymmärrän, miten lomasta voi odottaa juuri myös tuota. ;) Inspiroivaa puuhailua, kun sen aika tulee ja kiva, kun kommentoit!
Ah, niin inspiroivaa! Tästä saa kyllä niin motivaatiota omaan järkkäämiseen :). Oon tässä ens vuoden alkupuolella muuttamassa, niin tähän kämppään en mitään ihmeempiä viitsi panostaa, mutta uuteen kämppään sit sitäkin enemmän 😍. Eli tuun varmasti palaamaan näihin sun järjestely-, mutto- yms. postauksiin :).
Ihana kuulla, että inspiroi! Sitä juuri toivonkin tarjoavani. En koskaan riittämättömyydentunnetta tai mitään sellaista, vaan pelkästään inspiraatioita ja ideoita yhden esimerkin kautta. :) Oi, ihana kuulla uudesta kodista, joka odottaa. Onnea! Tuo on ihan paras vaihe, että saa rauhassa etukäteen suunnitella. Olet kovin tervetullut kaivelemaan postauksia, kun muutto lähenee. :)
Tämä oli kyllä loistoesimerkki termistä ”kaunis järjestys”!
Kiitos Anna! Esteettisyys on periaatteessa sivuseikka, mutta itselleni kuitenkin tosi tärkeä mielen lepuuttaja. :)
Hei toimiiko tuo tulostin tuolta kaapista käsin vai pitääkö se aina nostaa käyttöä varten? Olen yrittänyt keksiä ratkaisua sille, että tulostinta ei tarvitsisi aina nostaa kaapista, ja siksi kysyn. Ihana postaus kaiken kaikkiaan, kiitos!
Heippa! Me nostamme tulostimen aina pois, kun tarvitsemme sitä. Tarvitsemme tulostinta niin harvoin, että se ei ole ongelma. Mutta ymmärrän, että aktiivisessa käytössä sen haluaisi toimivan kaapista. Tästä minulla ei ikävä kyllä ole kokemusta. Kiitos itsellesi palautteesta, ihana kuulla. :)