Vastaan vihdoinkin teidän kysymyksiinne, joita jätitte Instagramissa liittyen raskauteen ja kolmanteen lapseen. Kiitos niistä! Toivottavasti muistin koostaa kaiken, kun kysymyksiä on tullut myös muissa kanavissa. Jos jokin vielä kiinnostaa, kommenttiboksissa saa totta kai myös kysyä. Joitain asioita kysyttiin eri tavoin useampaan kertaan, niin yhdistelin kysymyksiä.
Oliko teille aina selvää, että toivotte kolmea lasta vai kypsyikö ajatus vuosien myötä?
Tätä kysyttiin useasti monella eri tavalla. Enkä ihmettele, ovathan nämä ehdottomasti elämän isoimpia päätöksiä. Kuten esittelyssä kirjoitin, en koskaan haaveillut isosta perheestä – mutta en toisaalta ollut haaveilemattakaan. Minulla ei yksinkertaisesti ole ollut mitään suunnitelmaa elämälle sen enempää liittyen prinsessahäihin kuin lasten lukumääräänkään. Ajattelin, että jos ylipäätään löydän oikean ihmisen, asiat menevät varmasti omalla painollaan eikä se muutenkaan ole omissa käsissäni, suodaanko meille lapsia vai ei.
En siis ole koskaan pitänyt lapsia itsestäänselvyytenä. Siksi ensimmäisenkin saaminen tuntui ihmeeltä. Kuitenkin esikoisen myötä huomasimme, miten tärkeältä ja luontevalta perheenlisäys meille molemmille tuntui. Siitä alkoi kypsyä ajatus toisesta ja aloimme heti pitää mahdollisuutta auki myös kolmanteen lapseen, jos vain kaikki menisi hyvin. Koska tunne ei missään vaiheessa muuttunut vaan päinvastoin syventyi vuosien varrella, päätimme yrittää kolmatta lasta.
Onko lapsilukunne tämän jälkeen täynnä?
On! Tämän jälkeen on täynnä. Vaikka periaatteessa elän never say never -periaatteen mukaan, niin nyt voin kyllä sanoa, että kolmeen lapsiluku jää monesta syystä. Tärkein on tunne: kolmannen jälkeen perheemme tuntuu täydeltä. En kuitenkaan jätä mainitsematta myös realitetteeja. Kolmannen jälkeen alkaa tulla vastaan myös ikä (olen kohta 38) sekä taloudelliset ja henkiset resurssit.
Minkäikäiset teidän lapset on eli mikä on sisarusten ikäero?
Kun kolmas syntyy, lapset ovat noin 6, 3 ja 0 vuotta. Molemmissa ikäero on noin kolme vuotta, ensimmäisten kanssa hieman yli, nyt hieman alle. Me emme olleet valmiita vielä kahden vuoden jälkeen, joten siksi kolme vuotta on tuntunut meille sopivalta ikäerolta. Lapsia ei tietenkään noin vain tilata, mutta tällä aikataululla olemme olleet henkisesti valmiita yrittämään. Nyt toki vaakakupissa painoi myös ikäni. Välttämättä montaa vuotta aikaa pohtia ja odottaa ei olisi enää ollutkaan.
Missä vaiheessa raskautta tai millä viikolla olet?
Vauvan laskettu aika on helmikuussa.
Aiotteko selvittää lapsen sukupuolen?
Olemme selvittäneet sukupuolen joka kerta. Sukupuolella ei ole meille merkitystä, ainoastaan terveydellä. Saimmekin rakenneultrassa parhaan mahdollisen joululahjan etukäteen, kun kuulimme, että pienellä on kaikki hyvin. Olemme kuitenkin toivoneet sukupuolen kuulemista rakenneultrassa siksi, että meille se helpottaa valmistautumista ja konkretisoi odottamista. (Ja koska kyllä, olen luonteeltani tällaisessa asiassa utelias ja malttamaton.) Kahden siskon jatkoksi meille on tulossa poika. Koko perhe odottaa pikkuveljeä kovasti.
Miten voit alkuraskaudessa?
Alkuraskaudessa voin heikosti, varsinkin, kun pahimmat viikot osuivat helteisiin. Meidän kesä menikin siinä, että makasin makuuhuoneessa tuulettimen vieressä ja mikä huvittavinta, toisella puolella sänkyä makasi selkäleikkauksesta toipuva mieheni. Joku voisi ajatella toisin, mutta olen huojentunut, että pahimmat viikot osuivat kesälomaan ja samalle ajanjaksolle mieheni toipumisen kanssa – kaikki meni niin sanotusti samaan konkurssiin. Vaikka kesäloma menikin ”pilalle”, yrittäjänä olin huojentunut siitä, että pahimmilla viikoilla olin vapaa työvelvollisuuksista. En nimittäin tiedä, miten olisin selvinnyt töistä, kun hädin tuskin sain lapsille valmista ruokaa jääkaapista ja mehujäätä suuhun pakkasesta.
Henkisesti voin paremmin kuin pelkäsin. Läpikävin henkisesti rankan keskenmenon ensimmäisen ja toisen lapsen välissä, ja pelkäsin, että traumat nousevat taas vahvasti pintaan. Tieto riskistä oli päivittäin mielessäni läsnä, mutta en onneksi vaipunut sellaiseen pelonsekaiseen lamaannukseen kuin toista lasta odottaessa vaivuin, kun pelkäsin keskenmenon toistuvan niin paljon, että se vaikutti merkittävästi mieleeni.
Miten olet voinut nyt?
Nyt olen voinut vaihtelevasti. Paljon paremmin kuin alussa, mutta sitä energistä ja hyvinvoivaa toista kolmannesta, mikä minulla oli tyttöjä odottaessa, en ole tavoittanut. Yhä edelleenkin oloni on miltei päivittäin enemmän tai vähemmän aaltoilevan outo, tavalla, jota on vaikea selittää.
Saan kuitenkin olla valtavan kiitollinen, että oloni on näinkin hyvä, ja että olen pystynyt tekemään töitä. Miten paljon sympatiaa lähetän muun muassa hypemereesistä tai kovista liitoskivuista kärsiville. Minusta sanonnat raskaus ei ole sairaus tai raskaus on asennekysymys ovatkin hyvin epäinhimillisiä ja ylimielisiä. Osalle raskaus voi todella olla sairauteen verrattavissa oleva tila, enkä ymmärrä olotilan vähättelemistä ollenkaan.
Itselleni aktiivinen liikkuminen on tuottanut tässä raskaudessa hankaluuksia ja pystyn ainoastaan käymään kävelyllä, uimassa ja tekemään hyvin kevyttä jumppaa, venyttelyä ja joogaa. Mutta kuten sanottu, olen kiitollinen, että fyysinen vointini on edes riittävän hyvä. Henkisesti päivät ovat vaihtelevia. Päivittäin olen onnellinen ja innoissani vauvasta, mutta myös paikoin hyvin herkillä niin kuin raskauteen kuuluu.
Aiotteko etsiä uuta kotia uuden tulokkaan myötä?
Tätä kysyttiin myös useaan kertaan. Tässä vaiheessa emme missään nimessä aio etsiä uutta isompaa kotia. Pelkkä ajatuskin saa kylmän hien valumaan, tuskin alueelta tällä aikataululla sopivaa isompaa löytyisikään. Haluan rauhoittaa odotuksen ja vauva-ajan siltä, että lähtisimme minkäänlaiseen remppa- ja muuttoprojektiin. Sitä paitsi, olemmehan vasta kotiutuneet nykyiseen! Saman rumban aloittaminen reilun vuoden jälkeen tuntuisi ihan mahdottomalta ajatukselta, kun täälläkin kodissa on vielä asioita kesken.
Ja mikä tärkeintä: en koe, että meillä on mitään tarvetta vaihtaa vielä kotia isompaan. Tiesimme jo tänne muuttaessa, että toivomme kolmatta lasta ja pidimme kotia siihen tarpeeksi isona. Pärjäämme toistaiseksi pikkulapsivuodet oikein hyvin kahdella lastenhuoneella, vaikka ne kompakteja ovatkin. Yhteensä meillä on siis reilu sata neliötä pian viidelle hengelle.
Budjettikysymyskin tämä on. Helsingissä ei noin vain ainakaan meidän perhe vaihda isompaan, vaan välissä on kerrytettävä omaisuutta. Toisaalta budjetti ei välttämättä olisi este, sillä tämän uuden kodin hinnalla saisimme isomman vanhan kodin. Mutta siltikin: nyt emme ole lähdössä mihinkään, vaan katsomme rauhassa tilannetta vuosien päästä.
Olenko onnistunut säästämään kaiken paitsi esikoiselta myös nuoremmalta?
Olen säästänyt ihan kaiken. Jep, huh! Tässä käytännössä on tietenkin sekä huojentavat että haastavat puolet. Se helpottaa todella paljon, että kolmannelle ei tarvitse tehdä kaikkia hankintoja alusta asti, kun suurin osa on jo valmiina. Tarvikkeista valmiina on melkeinpä kaikki ja aika paljon unisex-vaatteitakin pystyn hyödyntämään. Haasteena tuleekin sitten pientä kaappeihinänkemistuskaa, mihin seuraava kysymys liittyy.
Kompaktit neliöt kolmen lapsen kanssa, miten toteutatte tämän käytännössä?
Luulen, että vauvavuosi tulee olemaan mahtumisen osalta haastavin. Vauva itsessään ei tietenkään vie tilaa eikä tarvitse omaa huonetta, mutta tarkoitan tavaraa. Seuraava vuosi tulee tekemään eniten tiukkaa tavaroiden mahduttamisen kanssa, kun säilytyksessä on kaikki sitterit, korisängyt, turvakaukalot, kylpyammeet sun muut isokokoiset tavarat. Sitten, kun näistä voi alkaa luopua, helpottaa. Tiedän, että toisaalta myöhemmin tulee lasten harrastustavarat, mutta mikäli kaikista kolmesta lapsestamme ei tule jääkiekkomaalivahtia, väitän, että tämän vaiheen tavarat vievät kaikista eniten tilaa.
Eli vastaus kysymykseen on, että käytännössä kompaktit neliöt ja pieni lämminvarastomme tulevat olemaan hetken ääriään myöten täynnä, mutta siitä sitten pikkuhiljaa alamme kierrättää tavaraa pois kolmannen ja viimeisen vauvan kasvaessa taaperoksi. Kaiken kaikkiaan koko kodissa on pidettävä huolta siitä, että tarpeetonta tavaraa ei ole. Vain niin saamme arjen toimimaan.
Miten järjestätte teidän perheen nukkumisjärjestelyt uuden tulokkaan myötä?
Ensin alkuun vauva nukkuu meidän makuuhuoneessamme. Sen jälkeen minulla on muutamia ajatuksia, miten arki voisi toimia, mutta katsotaan, mikä tilanne sitten on, kun tiedämme, millainen tyyppi kolmas lapsi on, ja mitä vaihetta tytöt siinä vaiheessa elävät. Palaan tähän aiheeseen myöhemmin!
Mitkä ovat tarpeelliset hankinnat vauvalle?
Tämä on niin laaja kysymys, että vaatisi oman postauksensa. Mutta sanotaan näin, että se, mikä toiselle vauvalle ja vanhemmille on tarpeellista, voi toisille olla täysin tarpeetonta, ja toisinpäin. Tarvikkeiden tarpeellisuuden tietää vasta kokemuksen kautta, ja tämä voi hyvin vaihdella saman perheen eri vauvoilla. Siinä missä yksi vauva viihtyy hyvin sitterissä, ei toinen hyväksy kuin olla sylissä tai kannettuna, ja niin edelleen. Palailen varmasti myöhemmin apuvälineisiin ja hankintoihin, mutta kenenkään muun puolesta en voi puhua kuin omastani, koska jokaisen perheen tarpeet ja käytännöt ovat erilaiset.
Meneekö auto vaihtoon ja mikä auto teillä tulee olemaan?
Valitettavasti kyllä. Valitettavasti siksi, että itselleni auto on käytännön kulkuväline, enkä olisi välittänyt käyttää siihen ylimääräistä. Ekologisista syistä olisi toki hienoa pystyä panostamaan mahdollisimman vähäpäästöiseen autoon. Kuitenkin kompromissilla mennään. Sattumalta ehdimmekin jo löytää sopivan. Uusi perheautomme on Citroën Grand C4 Picasso, joka täytti kriteerit: auto löytyi käytettynä, järkevänhintaisena, seitsemänpaikkaisena, tarpeeksi monella Isofix-kiinnityksellä ja riittävän isolla takakonttitilalla. Ja harmaana! Luonnollisesti vastaan autokysymykseen värillä.
Miten jaamme miehen kanssa lastenhoidon?
Meillä on todella tasavertainen vanhemmuus, molemmat osallistuvat ihan yhtä paljon lasten hoitamiseen sekä lasten asioiden hoitamiseen. Tietysti molempien synnytysten jälkeen olen ollut paljon enemmän kiinni vauvassa imettämisen myötä, mutta muuten kaikki jaetaan, mitä voidaan. Mieheni (kärsivällisempänä luonteena) hoitaa kaikki paperiasiat, kuten Kelan ja vakuutukset. Hän myös pyykkää meillä ja hoitaa usein isompien neuvola- ja lääkärikäynnit. Minä taas sitten luontaisemmin suunnittelen ja laitan ruoan sekä etsin lapsille vaatteita ja tarvikkeita. Siivoamiseen osallistumme molemmat yhtä paljon.
Miten leppoisa ja helppo arki kolmen pienen lapsen kanssa on mahdollista?
Tähän en osaa tietenkään kokemuksella vastata, kun kolmas on vasta tulossa, mutta sanoisin, että meillä on yksinkertaisesti rima riittävän matalalla. Valmisruokia hyödynnetään tarpeen mukaan. Perheessä ainoastaan esikoisella on ohjattu harrastus, sekin lähellä ja vain kerran viikossa. Ja niin edelleen. Haluan kirjoittaa tästä vielä oman postauksen, mutta tärkeintä on henkinen mielentila hyväksyä tilanne sellaisena kuin se on ja yksinkertaistaa elämä karsimisen kautta. Ja tietenkin mahdollisuuksien mukaan helpottaa arkea valmiilla ratkaisuilla ja palveluilla tuntematta siitä huonoa omaatuntoa.
Me emme ajattele, että voisimmekaan saada kerralla kaiken, vaan totta kai kolmas lapsi on jossain määrin muusta elämästä pois. Esimerkiksi vapaa-aikaa on vähemmän, ystäviä ehtii nähdä harvemmin, liikkuminen on satunnaisempaa ja niin edelleen. Meille kuitenkin perhe on niin selvä prioriteetti ja suuri lahja, etten osaa ajatella, että uhraisin jotain, kun olen saanut niin paljon.
Sen voisin sanoa vielä loppuun, että itselläni toive kolmesta lapsesta ei ole koskaan perustunut niinkään vauvakuumeeseen, vaan enemmänkin olen katsonut koko elämän janaa. Olen suunnattoman onnellinen siitä, että jaloissani pyörii pian kolme lasta juuri tässä hetkessä. Yhtä lailla sydämeni täyttää se ajatus, että vielä vuosikymmentenkin päästä sama kolmikko, ehkä omine perheineen, täyttää meillä sunnuntaipäivällis- ja joulupöydän. Sitä mielikuvaa mietin usein. Haastavat päivät ja vaiheet on paljon helpompi läpikäydä, kun kun ne näkee pieninä pisteinä merkityksellisellä, elämänmittaisella janalla.
Voi miten ihanaa! Ihana, että pienoikaisellanne on asiat hyvin ja sinulle myös toivon terveyttä. Jotenkin lämmittää omaakin mieltä :).
Tuli kuitenkin jotenkin ”pakko” kirjoittaa tätä, vähän purkaa omaa tilannettani, mikäli sallit. Oon siis ite vähän sua nuorempi sinkku, ollut jo pitkään eikä näköpiirissä ole poikaystävän tapaistakaan. Itellä vähän sama, en oo varsinaisesti haaveillut perheestä/lapsista. Mut poikaystävästä olen. Siksi tuntuukin surulliselta, et sellaista ei mulla ole. Mut ite miettinyt kans samaa, et lapsi(a) vois tulla jos ois tullakseen. Sen tiedän, et niitä ei välttis tosta noin vaan hankita. Et en tiiä oonko vapaaehtoisesti lapseton vai en. Se on vaan jännä miten ihmisten elämät menee, jotenkin itestä tuntuu et jään lapsettomaksi (koska ikäkin alkaa tulla vastaan) ja ehkä poikaystävättömäksi. Noh, tuli nyt tänne tällaista avautumista, mut joskus se on tarpeen :).
Onnea vielä teidän tulevalle viisihenkiselle perheelle! :)
Kiitos paljon onnitteluista ja myötäelämisestä! <3
Ja kiitos, kun luotit kertoa oman tarinasi. <3 Aivan ehdottomasti sait sen tehdä ja hyvä, kun kevensit sydäntäsi. Ymmärrän täysin ajatuksesi ja surun sitä kohtaan, että sopivaa kumppania ei ole löytänyt. Se on valtavan inhimillistä olla siitä suruissaan ja varmasti joskus turhautunutkin, että ei ole oikeanlaista ihmistä rinnalla. Ihan muutenkin ja vielä jos saattaisi toivoa lasta. En halua jakaa naiiveja sanoja, että kaikki on vielä mahdollista, mutta lähetän silti hurjan paljon toivoa, että saisit näitä arvokkaita asioita vielä elämääsi.
Mietin usein sitä, miten ihmisten elämät menevät enkä koskaan tule pitämään itsestäänselvänä omaakaan tarinaa. Elämä on joskus niin pienistä sattumista kiinni. En tiedä, seuraatko Iidan matkassa -blogin Iidaa, mutta hän on ihana tyyppi, joka hurjan inhimillisesti ja avoimesti kertoo kumppanin kaipuusta (samalla hän on itseellinen äiti). Tuli mieleeni, että sieltä voisi löytyä vertaistukea, kun yleensä aina se tunne, että ei ole jonkin asian kanssa yksin, ainakin auttaa. :)
Lämmin kiitos vielä meiltä kaikilta!
Hei. Paljon onnea teidän perheelle <3 olen seurannut blogiasi sen alkumetreiltä saakka mutta en ole koskaan vielä kommentoinut. Nyt halusin kuitenkin kommentoida. Tekstisi ovat aina kyllä ihania ja jotenkin moneen ajatukseesi on helppo samaistua. Kirjoitustyylisi on todella ihana. Ja niin sydäntälämmittävästi kirjoitettu viimeinen kappale uusimman postauksen tekstissä. Perheen ja lasten merkityksellisyyttä elämässä ei voi liikaa korostaa. Ja niin ihanasti kirjoitettu tuo miten näet lapset merkityksellisinä koko elämnmittaisella janalla. Se on juuri niin. Kaikkea hyvää teidän perheelle!
Moi ja lämmin kiitos onnitteluista! Ja siitä, että olet ollut niin hurjan pitkään matkassa mukana. Se merkitsee minulle tosi paljon. <3 Aivan ihana, että nyt kommentoit ja jätit noin kaunista palautetta. Olen onnekas, kun saan kirjoittaa teille.
Ihana, kun koet samalla tavalla perheen merkityksellisyyden. Tietenkin elämässä on muitakin tärkeitä asioita, ystävät ja itselleni vaikka se, että saan toteuttaa itseäni työn kautta. Mutta perhe on niin suuri rikkaus, että en haluaisi ajatella asiaa koko ajan sen kautta, mistä joudun esimerkiksi ajankäytöllisistä syistä luopumaan (mikä tuntuu usein olevan lähestyminen perhe-elämään), vaan mitä saan. Loppujen lopuksi nämä ihan intensiiviset pikkulapsivuodet ovat vielä elämästä lyhyt aika. Ennen kuin huomaakaan, alkavat lapset pyöriä itsekseen kavereilla ja käydä koulussa. Nyt mennään tämän vaiheen ehdoilla, kun ovat vielä pieniä. :) Kiitos vielä tärkeästä juttelusta ja iloa viikkoosi!
Tunnistan tuon ajatuksen, että perheessä on useampi lapsi, vaikkei koskaan ole kokenut varsinaista vauvakuumetta.
Ehkä se on vaan ihmistyyppikysymyskin.
En ole tainnut elämäni aikana kuumeilla muitakaan asioita.
Pohjalla on ollut suurimpana juuri tuo tunne, että jokainen raskaus ja vauva on niin suuri ihme ja lahja, ettei asiaan ole oikein osannut suhtautua edes kovin paljoa etukäteen suunnittelemalla. On ollut ensin hento toive ja sitten suuri kiitollisuus joka kerralla.
Täällä asustellaan neljän lapsen kanssa kaksikerroksisessa rivarissa, neliöitä saman verran kuin teillä. Rivarin pohja on hyvä, ylhäällä kolme makkaria, kylppäri ja aula, alhaalla eteinen, keittiö+olkkari samaa tilaa, kylppäri saunalla ja makkari vaatehuoneella.
Hyvin mahdutaan, enkä kaipaa edes enempää neliöitä. Toki meillä harrastuskamat eivät vie tilaa, kun liittyvät jalkapalloon ja musiikkiin.
Oltiin vähällä ryhtyä rakentamaan, mutta kun viime metreillä käytiin katsomassa tätä asuntoa ihan mahdollisen tontin vieressä, todettiin, että oikeastaanhan voidaan mahtua näinkin. Nyt ollaan koko perhe oikein tyytyväisiä. Joskus ehkä, kun ei enää tarvita neljää makkaria, voidaan sitten taas muuttaa yksitasoiseen kolmen makkarin asuntoon ja sehän voi olla mikä asuntomuoto vaan. Antaa elämän näyttää…
Ihanaa pienen pojan odotusta koko perheelle :)
Moi ja kiitos ajatuksista! Eikö vain usein ajatella, että kaiken taustalla on aina vauvakuume. Vauvat ovat toki maailman ihanimpia, mutta se saattaa myös olla haastavin vaihe. Sen takia en osaa ajatella lapsia hyvissä enkä pahassa vain vauvavaiheen kautta, vaan pidemmän ajanjakson. Voi olla hyvin ihmistyyppikysymys! Mutta sitten taas olen itse koirakuumeillut aina. Siis jopa nyt, vaikka meillä on oma koira, niin menen suloisista koirista ihan sekaisin – ehkä samaan tapaan kuin osa menee sitten vauvoista. :D
Hento toive ja sitten kiitollisuus, juuri näin, kuvailit täysin omatkin ajatukseni.
Tosi kiva kuulla, että teillä neliöt toimivat (jopa) neljän lapsen kanssa hyvin! Se onkin tosi paljon hyvästä pohjasta kiinni. Meille saisi yhden makuuhuoneen lisää muuttamalla ruokailutilan makuuhuoneeksi. Olemme kuitenkin todenneet, että tässä kohtaa tarvitsemme enemmän yhteisiä tiloja kuin makuuhuoneita.
Yhtä kaikki, todella hyvin suunniteltuun pohjaan mahtuu teidänkinkokoinen perhe sataan neliöön! Rakastan kuulla näitä tarinoita ja haastaa vähän sitä näkemystä, millainen perheasunnon ”pitäisi” olla. Kerrostalossa kasvaneena minulle kaikki kuraeteiset ja kodarit ovat muutenkin olleet aivan vieraita. Ehkä siksi en osaa pitää kaikkea välttämättömyytenä nytkään, vaikka toki käytännöllisiä, arkea palvelevia ratkaisuja arvostan kovasti.
Sitä toivomme, että voisimme lasten kasvaessa tarjota jokaiselle oman, edes pienen, huoneen ja siten oman rauhan. Mutta sillä ei ole kiire. Pienenä he leikkivät kuitenkin yhdessä. :)
Antaa elämän näyttää – naulan kantaan! Aina voi suunnitella ja haaveilla, mutta loppujen lopuksi itsekin suhtaudun juuri noin, että ties mitä vuosien päästä tapahtuu. Ei voi tietää, elämä sen näyttää. :) Ajattelen, että siinä tulee muutenkin olemaan paljon sattumaa ja tuuria pelissä, jos joku päivä löydämme tältä halutulta alueelta uuden kodin, joka on sopivasti isompi ja kuitenkin budjetissa. Siksi en edes osaa maalata seuraavasta kodista tarkkoja toiveita, vaan täytyy vain toivoa, että kaikki aikanaan järjestyy.
Lämmin kiitos toivotuksista ja mukavaa loppuviikkoa sinne!
Minullakaan ei ole koskaan ollut varsinaista vauvakuumetta. Toki sellaista ”Oi, olispa ihana”-ajattelua useassakin elämänvaiheessa. Ensimmäiset lapsemme syntyivät haluttuina ja toivottuina mutta kolmas lapsi on maailmassa siksi, että hänen isälleen tuli ”taaperokuume”! Ja onneksi näin.
Toisin kun ajatellaan, lasten kanssakin voi asua kompaktisti. Eikä mielestäni teidän kotiin kolmas lapsi edes täytä kompaktin määritelmää vaan aika tavallinen lapsiperheen asunnon koko. Tai ehkä olen vain puolueellinen, me asuimme ensimmäiset vuodet kolmilapsisena perheenä 2h+k ja hyvin mahduttiin. Kaaosta kyllä riitti…
Luin tämän postauksen eilen, enkä ehtinyt kommentoida. Näin yöllä unta, että onnittelin sinua kolmannesta lapsesta ja kerroin, että omalla kokemuksellani kolmas lapsi on usein se, joka solahtaa arkeen helpoiten ja tuntuu täyttävän puuttuvan palasen (näin oikeasti koen), paitsi kaverini kohdalla, joka saikin kolmannen lapsen sijasta koliikkikaksoset ( näinkin oikeasti kävi). Sitten viestiäni oli kommentoinut Juliaihminen, jonka kommentti oli tyyliin ”Tämäpä oli hauska kuulla samana päivänä kun sai kuulla odottavansa pikkukolmosen sijasta kaksosia”. :D
Taaperokuume, onpa hauska! :)
Nimenomaan niin minäkin ajattelen, että lasten kanssa voi asua kompaktisti. :)
Kompaktiin asumiseen ei ole yhtä virallista määritelmää. Kuitenkin noin 20 neliötä per henkilö menee esimerkiksi sen alle, että vuonna 2019 asumisväljyys Helsingissä oli keskimäärin 34 neliötä henkeä kohden. Tässä mielessä koen, että jossain määrin asumme kompaktisti.
Kuitenkaan itse en koe asumistamme ahtaana ja mielestäni se, asuuko joku kompaktisti vai ei, on aina suhteellista, tapauskohtaista ja omaan kokemukseen perustuvaa. Tästä puhuin podissakin kompaktin asumisen jaksossa. Esimerkiksi samankokoinen asunto voi olla toiselle perheelle kompakti ja toiselle sopiva riippuen esimerkiksi siitä, työskentelevätkö perheenjäsenet kotona ja ovatko lapset pieniä (jolloin on helpompi jakaa huone) vai esimerkiksi eri sukupuolta olevia teinejä, joille usein toivotaan omaa tilaa.
Kompaktin asumisen määritteleminen on haastavaa myös pelkän huonemäärän mukaan, mitä toisinaan myös käytetään. Tämän määritelmän mukaan iso loft, jossa on paljon neliöitä mutta vähän erillisiä huoneita, nähtäisiin kompaktina asumisena, koska jokaiselle perheenjäsenelle ei ole omaa tilaa. Eli tosiaan, ei mikään mustavalkoinen joko–tai-juttu tämä. :)
Kuitenkin tosiaan koen, että meillä on tähän elämänvaiheeseen oikein riittävästi tilaa, ja tiedän, että moni asuu huomattavasti kompaktimminkin. Sanoisin, että käsitykseen kompaktista asumisesta vaikuttaa myös asumismuoto. Jos asuisimme 100-neliöisessä kerrostalossa, emme ehkä saisi niin paljon kyselyitä siitä, muutammeko isompaan, koska lähtökohtaisesti 100 neliön kerrostaloasunto on ainakin Helsingissä iso. Kuitenkin koska asumme pientaloalueella, siitä tulee helposti sellainen käsitys, että jokaisella rivi-, omakoti- tai paritalossa asuvalla on automaattisesti runsaasti neliöitä. Tällaisia pohdintoja tästä. :)
En kestä, mikä uni! Olen otettu, että pääsimme Julian kanssa uniisi. :D :D Kiva, kun kommentoit!
Onnea teille! Ihana teksti. Ihailen sinun jalat maassa-elämäntapaa. Ihanaa, että somessa on edelleen näitä ihan tavallisia äitejä, jotka antaa lapsilleen mikroruokia yms. eivätkä yritä olla täydellisiä joka asiassa.
Ja tosiaan viisihenkiselle perheelle nuo neliöt ovat varmasti oikein sopivat. Meillä 99 neliötä ja 6 lasta, ja vähän tiukkaa alkaa tekemään. Mutta yllättävän hyvin tavarat mahtuu, kun suunnittelee tilaratkaisut hyvin ja karsii kaiken ylimääräisen.
Ihanasti sanottu, kiitos Ansku onnitteluista ja palautteesta! <3
On meitä, ihan tavallisia äitejä. Välillä ehkä vain ääripäät saavat enemmän huomiota, mutta uskon, että moni meistä tekee tai joutuu tekemään kompromisseja, koska kaikkeen on vaikea pystyä – ainakaan niin, ettei uupuisi. Koen tärkeäksi yrittää myös muistaa nauttia elämästä ja se ei onnistu, jos kaikesta ottaa kovasti paineita.
Se on klisee, mutta huomaan usein, miten lapset arvostavat tosi pieniä asioita. Toki toisinaan erityisiä menoja ja tapahtumiakin, mutta myös ihan tavallista elämää, kun saa pitää leffaillan sohvalla pienen herkkukulhon kanssa tai pääsee uimaan. Se taitaa usein olla meidän aikuisten päässä, että ohjelman tarvitsisi olla jotain ihmeellisempää. :)
Kiitos kokemuksista! Niinpä! Maltillinen tavaramäärä helpottaa kovasti, samoin neliöiden fiksu suunnittelu ja monikäyttöiset huonekalut. Vau, teillä on ihana iso perhe! :)
Mietin juuri, että itse asiassa koen, että meillä on suorastaan ruhtinallisesti tilaa oleskeluun. Koen, että avokeittiö-olohuone-ruokailutilakokonaisuus on todella tilava, tilavampi, kuin mistä olisin koskaan haaveillutkaan. Sitten taas makkarit ovat kompakteja, mutta uskon, että kolme lasta kyllä saadaan kahteen pienehköön lastenhuoneeseen hyvällä suunnittelulla. Ainakin se auttanee, että meidän yhteen lastensänkyyn saisi nukkumaan toisenkin lapsen ulos vedettävän osion avulla. Näitä täytyy pyöritellä lähempäänä, mutta varmasti me näinä vuosina mahdumme. :)
Kiitos vielä ja kivaa loppuviikkoa sinulle!