
Toivoitte, että jakaisin, miten muistamme päiväkodin aikuisia tänä jouluna. Meillä on tapana muistaa päiväkodin aikuisia jollain pienellä tervehdyksellä jouluisin ja keväisin. Koska saajia on monta (molemmilla lapsilla opettajat ja hoitajia), lahjat eivät itsessään ole isoja, vaan enemmän tässä on kyse symbolisesta eleestä.
Sen, mitä olen varhaiskasvatuksessa työskentelevien seuraajien kanssa vaihtanut ajatuksia yksityisviesteinä, tärkeimmäksi koetaan juuri kiitoksen sanominen ja vaikka lapsen tekemä kortti. Lahjaa ei odoteta, vaan eniten merkitsee kiitos.

Kiitos ja arvostus on juuri se, mitä ennen kaikkea itsekin haluan joulutervehdyksellä viestiä. Tänä syksynä on ollut paljon ikäviä uutisia varhaiskavatuksen ahdingosta mediassa. Sitä kiitollisempi olen siitä, että tyttöjen päiväkodissa on ainakin meille ulospäin kaikki hyvin, eikä minulla ole valitettavaa kerta kaikkiaan mistään.
Päinvastoin, miten he viikosta toiseen pitävätkin niin hyvää huolta lapsista ja keksivät vielä kaikkea kivaa päälle. Tässä elämäntilanteessa arvostan tätä sanoinkuvailemattoman paljon, itse yrittäjänä, jotta saan työni tehtyä, ja lasten näkökulmasta, kun he saavat varhaiskasvatusta ja mukavaa kaveriseuraa.

Sitten lahjoihin: pyrin suosimaan käyttölahjoja, ettei antamisesta jää saajalleen riesaa, vaan että lahja tavalla tai toisella nautiskellaan ja käytetään pois. Usein annammekin syötävää, juotavaa, servettejä, käsivoidetta tai kynttilöitä.
Syötävissä ja juotavissa pyrin siihen, että tuote sopisi joulunaikaan, mutta ei olisi välttämättä alleviivatun jouluinen. Esimerkiksi glögiä tai konvehtirasiaa kun saattaa tulla pullo- ja rasiatolkulla, ja harvalle ne enää tammikuussa maistuvat. Mieluummin siis jotain muuta, mikä sopii sesonkiin, mutta joka maistuu tarvittaessa muulloinkin kuin joulunpyhinä.
Kaikissa tämäntyyppisissä lahjoissa on toki se, että eihän esimerkiksi allergioita voi tietää. Tätä en kuitenkaan itse sure. Tärkeintä on jälleen ele ja saaja voi tilanteen vaatiessa aina antaa lahjan eteenpäin tai tarjota vieraille.

Tänä vuonna päädyin Havin antiikkikynttilöihin, ne kun kuuluvat käyttötavaroihin ja ovat vielä Avainlippu-tuotteina kotimaiset, Riihimäellä valmistetut. Kortit löysin Søstrene Grenestä. Lisäksi tytöt maalasivat paketteihin kuuset.
Se olikin äidille oikea zen-harjoitus seurata sivusta 2-vuotiaan maalaamista puuttumatta tai neuvomatta. Pieni kun otti ensin väriä ja sitten kastoi pensselin veteen, jolloin kaikki väri liukeni pois. Välissä tietysti hän maalasi poskiakin. Tämänkin takia rakastan varhaiskasvatusta, kun he jaksavat järjestää kädentaitoja pienille höperöille. Askarteluohjaus kun ei ole oma vahvuuteni vanhempana.

Vaikka yritän hoitaa kaiken jouluun liittyvän ajoissa, päiväkodin aikuisten lahjat on se, mikä meillä on usein jäänyt viime tippaan. Tänä vuonna olimme ajoissa valmiina, koska pienempi vaihtoi (päiväkodin sisällä) ryhmää, ja siksi toimitimme kiitokset ajoissa. Yhtä kaikki siksikin herkut, juomat, servetit ja kynttilät ovat hyviä, että niitä saa ihan ruokakaupastakin vaikka viimeisenä päivänä.
Kovasti luvataan harmautta tuleviin päiviin, mutta yritän vielä kuvata ja kirjoittaa teille muutamia joulupostauksia, esimerkiksi meidän jouluruoista ainakin. Mukavaa sunnuntaita!
Kivoja ajatuksia. Meillä on päiväkodissamme siirrytty siihen, että vanhempaintoimikunta (joka pj olen), kerää rahat ja antaa yhteisen lahjan kaikilta lapsilta ja aikuisilta. Tämä mahdollistaa sen, että kaikkia voi muistaa (meillä myös päiväkodin johtaja, keittäjä ja siivoja muistetaan samanlaisella lahjalla kun muita aikuisia – nämä kun jäävät lähes poikkeuksetta ilman muistamista muuten) ja jokaisen perheen rahallinen panostus pysyy kohtuullisena (meillä oli tänä vuonna suositeltuna keräyksen summana 10 euroa). Tänä vuonna annoimme lahjaksi villasukat Tuomaan markkinoilta, glögiä ja pipareita.
Moi Erica, kiitos paljon kun jaoit! Aivan mielettömän ihana tapa. <3 Siis nimenomaan siksi, että kaikki voivat osallistua kohtuullisella summalla ja että jokaista päiväkodissa muistetaan. Se on kieltämättä sääli vain omaan ryhmään kohdistuvien aikuisten muistamisessa, että sitten jää muu henkilökunta, joka tekee yhtä tärkeää työtä, muistamatta. Olen itse harmillisen huono lähtemään organisoimaan tällaista, mutta jos joku ehdottaisi, olisin aivan ehdottomasti mukana. Ihana lämminhenkinen toteutus!
Voi miten mahtava idea 🤩👌🏻
En koskaan muista opettajia tai varhaiskasvatuksen väkeä millään muulla, kuin aineettomalla lahjalla. Esimerkiksi kirkon ulkomaanavulla tai kotimaan joulukeräyksillä on usein tulostettavat kortit tai laitan niistä joulukortin mukana tiedon opettajalle. Ovat olleet kyllä todella otettuja näistä muistamisista, sillä konvehtilahjojen ym määrä on vuosittain opettajilla melkoinen.
Aineeton lahja on aina hyvä idea, niin hyvään tarkoitukseen kuin sitten vaikka lähipalveluun. <3
Mä olen muistanut koko pk:n väkeä aina niin, että olen vienyt esim. suklaata tms. kahvihuoneeseen nautittavaksi
Tuo on tosi kiva tapa, ilahduttaa varmasti! :)
Ihana tapa teillä muistaa varhaiskasvattajia ja juuri käytännölliset lahjat ovat ainakin omaan mieleeni sekä lahjaa antaessa että saadessa. Juuri vietettiin pojan 2v.synttäreitä ja kun toiveita kysyttiin niin toivoimme hop lop lippuja, pulkan ja vaatetta. Aina kuitenkin joku tuo jotain kysymättä. Ja tottahan toki poika innostui kun sai ison rekka-auto setin :).
Ja mitä tuohon vesivärimaalaukseen tulee niin ei ole myöskään yhtään minun juttu. Ihan tuskan hiki iski äidille kun poika teki juuri samalla tavalla, kastoi ensin väriin ja sitten veteen.
Niinpä! Se on parasta, jos lahja on aidosti saajalleen ilahduttava ja toivottu. Tai sitten käytännöllinen ja kuluva. :) Hop lop -liput, pulkka ja vaatetta kuulostaa tosi hyvältä. Kaikelle on varmasti käyttöä. Tästä muistinkin, että myös me tarvitsemme toisen isomman pulkan, jos etelään saadaan kunnolla lumia. Luistimet esikoiselle löysimme jo onneksi Torista, kun niille on ollut jo käyttöä.
Heh, mahtavaa! Sain muitakin tunnustuksia, että vesiväripajat eivät ole kaikkien vanhempien juttu. :D Tietenkään! Sehän on ihan utopistinen ajatus, että kaikki nauttisivat kaikesta puuhailusta. Onneksi vanhempana voi olla erilaisia vahvuuksia. ;)
Ihanaa joulua teidän perheeseen!
Hei, mistä tuo pieni kynttilänjalka mahtaapi olla?
Kaikenkaikkiaan kaunis lahja❤
Kiitos Heli! Olen ostanut pienen kynttilänjalan vuosia sitten Tukholmasta. Merkki on ester & erik, näitä näyttää saavan myös netistä, esimerkiksi täältä:
https://www.nordicnest.fi/tuotemerkit/ester–erik/ester–erik-ljusstake-blank-2-pack/?variantId=38134-01
Mukavaa joulua sinulle! :)