Viime aikoina silmiini on osunut erityisen paljon keskustelua lasten ja nuorten lukutaidosta: esimerkiksi Hesarissa Silvia Hosseinin essee Oikein pitkä tie, Kuukausiliitteen artikkeli Me ei osata enää suomea sekä jutut opettajien huolesta sitä kohtaan, miten oppilailla on jo puutteita peruslukutaidossa ja tavallisten sanojen merkitysten ymmärtämisessä.
Koen todella surulliseksi sen, miten suomalaislasten eriarvoisuus lukutaidossa kasvaa. Huono luetunymmärtäminen vaikuttaa niinkin isoihin asioihin kuin siihen, että ihminen on heikommalla yhteiskunnassa.
Kuukausiliitteen sitaatti pysäyttää: ”Kauhukuva lukutaitoisten valtaapitävästä eliitistä ja vaille oikeutta jäävistä lukutaidottomista ei ole kovin kaukainen”.
Siitäkin keskustellaan, kumman vastuulla tilanne on: kodin vai koulun? Asiantuntijoiden mukaan parasta olisi saada tukea molemmista.
Kuukausiliitteen jutun mukaan useimpiin EU-maihin verrattuna Suomessa äidinkielen tuntimäärät ovat pienehköjä. Suomen kielen professori ja ylioppilastutkintolautakunnan jäsen Jaakko Leino toteaa huolissaan: ”Suomessa äidinkieltä opetetaan kansainvälisesti verraten käsittämättömän vähän”.
Hälyttävää on tämäkin: Vuoden 2018 Pisa-tutkimukseen mukaan suomalaistyttöjen ja -poikien väliset erot lukutaidossa ovat OECD-maiden suurimmat, pojilla tilanne on siis erityisen huono. Samainen tutkimus osoitti romahduksia Suomen luvuissa muutenkin.
Samalla sekään ei ole totta, etteikö asian eteen tehtäisi töitä. Tuorein on hallitusohjelmaan kirjattu Opetushallituksen Lukuliike, ja sen syksyllä 2021 julkistettu projekti, kansallisen lukutaitostrategian laatiminen.
Lukutaito on monisyinen vyyhti eikä kaltaisellani rivikansalaisella ole siihen tietenkään ratkaisua. Rajallisten resurssien takia opettajia minun ei tule mieleenkään syyttää, he varmasti tekevät parhaansa niiden raamien sisällä, jotka heille on annettu.
Mutta onko Suomessa mahdollisesti korkeammalla tasolla tuudittauduttu liikaa aikaisempiin Pisa-menestyksiin?
Näitä pohdin ääneen tavallisena vanhempana.
Mutta yhtä lailla katson peiliin.
Yleisesti useampi lapsi ei mene siinä missä yksi, mutta lukemisessa synergiaetuja onneksi syntyy. Luen samoja, noin 3–6-vuotiaille suunnattuja kuvakirjoja iso- ja pikkusiskolle – kohta kirjoja samoissa tuokioissa kuulee vauvakin.
Lisäksi, kuten olen kertonut, pian kuusivuotias kuuntelee pidempiä lastenkirjoja äänikirjoina. Näissä tilanteissa olen valtavan helpottunut äänikirjapalvelusta, sillä tulisiko minun todella luettua suu kuivana ääneen tuntia tai kahta putkeen? Myönnän suoraan, että ei välttämättä.
Siksi onkin arjen pelastus laittaa isommalle sisarukselle pidempi äänikirja ammattilaisen lukemana pyörimään pienemmän nukkuessa päiväunia ja minun tehdessä kotitöitä.
Huomaan hyödyt konkreettisesti. Esikoinen on monesti yllättäen käyttänyt sellaisia sanoja, jotka eivät ole puhekielessä kovin yleisiä tai minun itsenikään viljelemiä. Siitä tiedän välittömästi, että osa ilmaisusta on kuunnelluista kirjoista peräisin. Viimeksi hän kysyi kuuntelunsa jälkeen: äiti, mitä tarkoittaa kreivin aikaan?
Lyhyemmissä kuvakirjoissa taas nimenomaan yhdessä lukeminen on se juttu. Ne hetket ovat paljon muutakin kuin lukemista. Niissä ollaan sylikkäin, silitellään, pysähdytään välillä juttelemaan ja katsomaan uudestaan ja tarkemmin hauskaa kuvaa. Välillä voi vähän oikaista tauluakin.
Entä mitä sitten, kun lapsi oppii itse lukemaan?
Minulla on tähän vielä epävarma kanta, sillä toistaiseksi meidät pienet eivät osaa vielä lukea.
Paperilla olen kaikkea suorittamista vastaan. En itsekään määrittele itselleni määrällisiä tavoitteita, sillä koen ne enemmänkin kahlitseviksi ja ahdistaviksi kuin kannustaviksi ja inspiroiviksi. Miksi painostaisin sitten lasta?
Ilo tekemiseen löytyy usein sen kautta, että saa mutta ei ole pakko.
Samaan aikaan pidän lukemista niin tärkeänä, että kirjojen pariin kannustamisessa saatan hyvin tehdä poikkeuksen. Sopiva käytäntö voisi olla esimerkiksi sellainen, että pieni lukija saisi tarran jokaisesta itse lukemastaan kirjasta ja kymmenen tarran jälkeen tulisi isompi palkinto, esimerkiksi jokin kiva tekeminen.
Se, tarvitseeko lukemiseen kannustamia vai ei, selvinnee siinä vaiheessa, kun lapsi oppii lukemaan. Jokainen lapsi reagoinee kirjoihin tarttumiseen yksilöllisesti.
Voi käydä niin, että lapsi innostuu lukemaan paljon kirjoja luontaisesti. Tai lapsi voi tarvita uuteen taitoon kannustusta, niin kuin tietysti me kaikki joskus elämän erilaisissa tilanteissa tarvitsemme.
Niin tai näin, sanon aina, että mottoni vanhemmuudessa on valitse taistelusi, ja se pätee tähänkin. Monen muun asian annan olla sinne päin, mutta myönteisellä tavalla lukeminen on taistelu, jonka valitsen.
Ajattelen, että lukutaito on kaikista vahvin pohja kaikelle ymmärtämiselle ja oppiselle alkaen epäluotettavan tiedon erottamisesta luotettavasta. Toiseksi ajattelen, että taito sanoittaa asioita ja viestiä on arvokkainta pääomaa elämässä. Mikään tekniikka ei koskaan tule korvaamaan ihmisten välistä kommunikaatiota, yhteyttä ja empatiaa.
Näiden syiden takia olen valmis pohtimaan lukemiseen myös kannustimia – kuitenkin tavalla, joka on lapselle positiivisen innostavaa painostamisen sijaan.
Tärkeää lasten lukemisessa on kirjastossa käyminen ja itse esimerkin näyttäminen.
Oma vakituinen kirjakokoelma kotona on hurjan tärkeä, mutta kirjaston väliaikaisissa kirjoissa on aina oma uutuudenviehätys, vähän kuin paketteja avaisi.
Mitä tällä kertaa löytyi, mikä luettaisiin ensimmäiseksi? Tämän takia kirjastokäynneistä saa mielestäni aina oivaa ”vauhtia” lukemiseen.
Itselläni on kehitettävää siinä, että lapset harvoin näkevät minun lukevan fyysistä kirjaa. Tietokirjoja kuuntelen niin usein kotitöiden ja kävelyiden ohessa äänikirjoina. Lehtiä kuitenkin luen päivittäin, alkaen aamun Hesarista.
Odotan sitä, että esikoisen oppiessa lukemaan voimme lukea yhdessä erikseen. Samalla sohvalla tai sängyllä kylki kyljessä mutta omien teostemme parissa. Tämä yhdessä erikseen -tapa varmasti kannustaa sekä lasta että aikuista lukemaan, ja uskon, että tällaisista hetkistä jää kullanarvoisia, tavallisen hyvän arjen muistoja.
Kaiken kaikkiaan kokoan ajatuksiani vielä niin, että vaikka tieto voi lisätä tuskaa, se voi myös motivoida. Yritän ottaa viimeaikaiset keskustelut mediassa lukutaidon hälyttävästä laskemisesta positiivisesti herättävinä.
Niin kuin ei koululaitoksenkaan pitäisi tuudittautua aikaisempaan, en myöskään vanhempana voi tuudittautua siihen, että luettu on. Lukeminen on elämänmittainen matka, jonka yritän pitää perhe-elämässä jatkossakin vahvasti läsnä.
Mitä erilaisiin formaatteihin tulee, ajattelen lukemista yhtenä ekosysteeminä enemmän kuin vastakkainasetteluna.
Omat kirjat täydentävät kirjaston kirjoja ja päiväkodin lukuhetket kodin iltasatutuokioita. Perinteinen kirja kannustaa kuuntelemaan samaa sarjaa myös ääneen luettuna, ja äänikirjapalvelusta löytynyt suosikki voikin olla kiva ostaa perinteisenä kirjana kotiin.
Viimeksi lapsi kertoi, että he olivat lukeneet päiväkodissa kirjaa laamoista ja villapaidoista. Kun samana iltana kävin kirjastossa, törmäsin sattumalta kyseiseen kirjaan: sen täytyy olla tuo!
Lainasin saman kirjan, mikä oli lapsesta hauskaa jatkumoa päiväkodin lukuhetkeen, ja näin pienempikin sai kuulla tämän esikoisen mainitseman kirjan.
Seuraavaksi odotamme, että esikoisen päiväkodissa kuulema pidempi lastenkirja ilmestyy äänikirjapalveluun, jotta hän voi kuunnella sarjan muutkin osat. Ja niin edelleen – tilanteesta ja formaatista toiseen, toinen toisiaan täydentäen.
Kommenttilaatikko on jälleen auki, jos haluatte keskustella omista havainnoistanne lukutaitokeskusteluun liittyen. Itse kuulen eirtyisen mielelläni siitä, jos teillä hieman vanhempien lasten vanhemmilla on positiivia kokemuksia siihen, miten kannustaa lukemaan oppinutta lasta lukemaan itse sen lisäksi, että hänelle luetaan ja että hän kuuntelee äänikirjoja.
Lukuiloa jokaiseen perheeseen!
Aivan ihana kirjoitus! Ja allekirjoitan joka sanan. Itse olen myös suhtautunut (omaan, ja lapsille) lukemiseen aina rennosti, mutta kuitenkin niin että lukeminen ja kirjastossa käynti on aina kuulunut elämään samalla tavalla kuin hampaiden pesu (:D) tai muu jokapäiväinen rutiini. Omat tyttäret ovat vuoden teidän tyttöjä vanhempia (ja kolmonen syntyy kesällä). Myös heille haluan näyttää mallia siitä että lukeminen voi olla ihanaa ja päivän paras hetki se kun voi käpertyä kirjan tai lehden kanssa sohvan nurkkaan. Kuitenkin olemme sen suhteen rentoja, että kirjoja on kotona saatavilla, mutta toisinaan vaikka iltasatu saattaa jäädä useampana iltana väliin yksinkertaisesti siksi ettei vanhempi vaan jaksa lukea vaan haluaa siinä hetkessä vain jutustella vaikka päivän asioista.
Vanhempi tyttäremme oppi 5- vuotiaana lukemaan. Nauramme aina että silloin elettiin ensimmäistä lock downia keväällä 20, ja tytöllä ei ilmeisesti ollut muuta tekemistä vanhempien tehdessä etätöitä kotona, kuin opetella aikansa kuluksi lukemaan ;) Parasta tällä hetkellä onkin se että eskarilainen voi nyt lukea pikkusiskolle iltasatuja, ja äiti toki köllöttelee siinä vieressä mutta voi samalla vähän ummistaa silmiä ;) Itse en usko palkkioihin tai kannustimiin lukemissa, ainakaan siinä tapauksessa kun lapsella on luontainen kiinnostus ja motivaatio aiheeseen. Toisaalta vähemmän kiinnostuneen tai lukemista työläänä pitävän lapsen kohdalla taas erilaiset välietapit ja palkkiot voivat toimia, ja esimerkiksi eräs tuttava piti lukemaan oppineelle lapselle lukujuhlat, mikä oli kerrassaan ihana ajatus! Mutta joka tapauksessa niin, ettei palkkiosta tule itsetarkoitus vaan nimenomaan lukemista haluaa tehdä sen itsensä antaman hyvän mielen vuoksi.
Mutta oikeasti myös lukemisen suhteen voi elää ns.kuplassa jossa ei tiedä muusta. Työskentelen itse opetusalalla ja toki näen myös työni kautta sen kuinka lukutaito on heikentynyt dramaattisesti. Myös päiväkodin aikuisten kertomat asiat (esim.eskarilaiset menivät kirjastoon, ja osa lapsista ei edes tiennyt mikä rakennus kirjasto on. Asumme pienessä kaupungissa jossa siis ei ole kuin yksi ainut kirjasto), saavat aina silmät aukeamaan sille että lukeminen ei välttämättä näyttele minkäänlaista roolia osassa perheitä.
Tästä tuli pitkä kommentti mutta asia on niin tärkeä ja mielenkiintoinen että pakko kommentoida :) Ihania lukuhetkiä teille!
Moi Noora! Iso kiitos hyvästä ja kattavasta kommentista. Ihana jutella teidän kanssa tästä. :)
No juuri näin! Osaksi rutiineja, mutta säilyttämällä rentous. Meilläkin on ehdottomasti iltoja, joilloin lukeminen jää. On muuta, liian kova väsy tai sairasteluja. Yksittäisiin kertoihin homman ei missään nimessä voi ajatella kaatuvan, vaan sitten taas ilolla eteenpäin, kun sopiva hetki on.
Mainio ajoitus tytöllä: mikä todella sen parempi hetki oppia lukemaan kuin lock down. :D
Ehkä ihaninta ja liikuttavinta, että eskarilainen lukee pienemmälle iltasatua. <3 Todellinen win-win! Voi kun meilläkin siskokset innostuisivat samasta sitten, kun vanhempi oppii lukemaan. Uskon kyllä, koska hän jo nyt sepittää omia tarinoita pikkusiskolle. :D
Kupla hyvinkin! Erittäin tärkeä huomio. Sitä todella suren, että vaikka me täällä vaihtaisimme kuinka hyviä ideoita, on valtavasti perheitä, joilla lukeminen jää tyystin. :( Siksi toivoisin niin kovasti, että koulu pystyisi jotenkin tasoittamaan eroja ja huolehtimaan niistä, joilla kotona on lukemiseen heikommat lähtökohdat.
Kaunis kiitos vielä, kun jaoit ajatuksiasi niin opetusalalta kuin äitinä!
Viiden lapsen äitinä tässä on huomannut vuosien varrella suuren luontaisen eron lapsien välillä. Osa lapsista on hakeutunut kirjojen pariin ihan itsestään, motivaatio on ollut sisäsyntyinen. Kaikki, missä on tekstiä on luettu. Hyvässä ja pahassa :)
Osalle lapsista olen lukenut enemmän osalle vähemmän, luonteesta ja mielenkiinnosta riippuen. Esikoinen oli kyltymätön, se että äiti istui sohvalle, tarkoitti hänelle lukuhetkeä, vaikka äiti olisi halunnut välillä lähinnä möllöttää sohvatyynyjen välissä.
Kaksi motorisempaa ja vikkelämpää sisarusta istuivat pienenä pääasiassa kirjan tai pääni päällä, kun yritin lukea, joten ei siinä vaan niin paljoa luettu :)
Kaikki heistä ovat kuitenkin oppineet ennen kouluikää ihan itsekseen lukemaan.
Yhtä lapsista ei ole kuitenkaan saanut kannustamallakaan lukemaan kirjoja. Hän kuuntelee mieluummin äänikirjoja. Hänellä todettiinkin lukioiässä lukihäiriö, jota olimme ounastelleet jo pikkutyttönä. Testin mukaan hänellä on erityisesti lukemisen hitautta. Tämä tietysti on vaikuttanut lukumotivaatioon. Toisaalta tytöllä oli aivan järkyttävän hyvä yläkoulun päästötodistus eli lukemisen haaste olikin selvästi saanut kehittelemään sopivia oppimistekniikoita ja lopputulos oli hyvä.
Saman perheen lapset ovat usein hyvin erilaisia keskenään. Olen päätynyt ajattelemaan, että ketään ei voi pakottaa, mutta se mitä voin tehdä on iltasatuperinteen vaaliminen, kirjasto- ja kirjastoautokäynneillä kirjoille altistaminen ja oma malli muutenkin. Meillä on perinteenä lomille valmistautumisessa käydä kirjastossa haalimassa luettavaa. Arjessa lähikadun kirjastoauto on ollut lapsille kiva omatoimisen liikkumisen harjoitus.
Itse olen lukutoukkaperheestä ja lukutoukka itsekin. Toisissa elämänvaiheissa lukuharrastus on jäänyt vähemmälle, mutta aina voi aloittaa uusiksi :) Lukemista ei voi oikein suorittaa tai varmaan voi, mutta ei se kyllä silloin oikein elä ja hengitä.
Ja kyllä varmasti kirjojen kuuntelukin kehittää kielellisiä taitoja.
Liian tiivis arki on ainakin itselleni yksi lukemisen uhka. Lukeminen vaatii ainakin omalla kohdalla tietynlaista kiireettömyyden tuntua.
Sitä, että antaa aikaa hitaille hetkille.
Kiitos valtavan tärkeästi huomiosta! Lasten välisiä eroja ei voi liikaa korostaa. Sinä sen varmasti viiden äitinä tiedät. :)
Yritän henkisesti valmistautua samaan. Vaikka jonkun kanssa lukeminen tulisi luontaisesti ja itsestään, toisen kanssa välttämättä ei. Mihinkään ei voi tuudittautua.
Nyt jo huomaan joitain eroja tytöissä ja varmasti enemmän sitä mukaa, kun he kasvavat. Se onkin todella tärkeää muistaa, että jokaista lasta pystyisi tukemaan hänen omista lähtökohdistaan käsin. Vaikka sisarus lukisi kaiken maitopurkinkyljestä mainoksiin, toiselle voi olla suuri saavutus päästä ensin yksikin kirja loppuun. :)
Hyvä myös, kun nostit esille lukihäiriön. Se voi varmasti monesti selittää, miksi lukeminen ei ole yhtä helppoa kuin samanikäisillä kavereilla. Ihana, että hän on löytänyt oman juttunsa äänikirjoista ja pärjää muuten koulussa.
No sepä, lukemista ei viitsisi suorittaa! Sen takia täytyy olla tarkkana, ettei aseta paineita ja että kannustaminen pysyy varmasti mukavan tekemisen puolella. Siksi olen itsekin hieman epävarma sen kanssa, voisiko ns. palkintosysteemi toimia vai kääntyykö se itseään vastaan suorittamisena. Aika näyttää, lasten mukaan. On niin vaikea tietää etukäteen, mikä kutakin motivoi.
Sen kuitenkin itse tiedän, että itselleni sopii nimenomaan lukemisen rentous ja intuitiivisuus: luen mitä luen silloin kuin luen. :)
Kaiken kaikkiaan tarpeeksi kiireetön arki tukee lukemista. Olen tismalleen samaa mieltä. Kiireettömyys ja tylsyys kunniaan. :)
Kiitos vielä tosi arvokkaista ajatuksistasi!
Meidän perheessä kohta 18-vuotias nuori nainen. Olen lukemisen, kuten monen muunkin asian suhteen uskonut eniten esimerkin voimaan. Tiedän, ettei se toimi kaikilla, mutta meillä lukihäiriöstä huolimatta tyttö on oppinut rakastamaan lukemista. Olemme kotona paljon puhuneet mieheni kanssa ääneen lukemistamme kirjoista ja uskon, että tytär on tullut uteliaaksi sen myötä. Harry Potter taisi olla se lopullinen niitti lukuinnolle. En ihmettele, sillä kirjat ovat vetoavia. Myös lukemisesta pitävät ystävät ovat olleet kannustin lukemiselle.
Alakoulussa kodin lisäksi ihana luokanopettaja valitsi luettavaksi niin osuvia kirjoja, että sille on annettava osa kiitosta. Lukion alkaessa tytär yllättäen alkoi kysellä, mitä kirjoja olen lukenut hänen iässään ja sitä kautta vanhat klassikot ovat saaneet uuden sukupolven innostumaan.
Kiitos Leena kommentistasi! Esimerkin voima, kyllä! Tämä on toistunut hyvin monissa keskusteluissa Instagraminkin puolella.
Ihana kuulla, että lukihäiriöstä huolimatta lukemista voi oppia rakastamaan. Kiva esimerkki teidän tytöstä. :)
Tuo pitää täysin paikkansa, että se varmasti edistää lukemista, mikäli lukeminen on aito osa arkea. Näin kirjoja ja lehtiä on esillä, äänikirjoja korvissa ja kirjoista tulee ihan erilailla puhuttua perheen kesken. Minustakin on aina tosi kiva, jos lapsi kertoo, mitä he uutta he ovat päiväkodissa lukeneet. Kirjasto on tietysti ykkönen, mutta kiva voisi olla mennä lasten kanssa maailman taas avauduttua kirjamessuillekin.
Itse en ole koskaan innostunut Harry Potterista, mutta on upeaa kuulla, miten monen lukuinnon se on nostanut ihan omalle tasolle. Itse rakastin lapsena Pikku Vampyyri -sarjaa, Bertin päiväkirjoja ja The Baby Sitters Clubia. Toivon kovasti, että lapset myöhemmin löytäisivätkin oman lempparisarjan, joka vie täysin mukanaan, on se sitten Harry Potter tai joku muu. :)
Kiva tarina, kiinnostavia kirjoja esittelevällä opettajalla voi olla hyvin iso rooli. Ja ihana, kun hän alkoi kiinnostua klassikoistakin. Me luimme eilen Grimmin veljesten satua ja juttelimme, kuinka sadutkin ajan saatossa muuuttuvat. Kysyin tytöltä, kokiko hän sadun liian rajuksi (sitä ei aina muistakaan, miten paljon kuolemaa ja ikäviä tapahtumia vanhan ajan saduissa on), mutta kuulemma ei.
Taaperot ovat yleensä sellaisia, että he haluavat lukea samaa ja taas samaa kirjaa putkeen, ja toki se heille sallittakoon. Muuten on kuitenkin kiva, että lukeminen on tietyssä vaiheessa aika monipuolista. Lapsi pääsee hyvin kiinni siihen, miten erilaisia kirjoja maailmassa on. Se varmasti auttaa ajatusta, että aina löytyy jotain mieleistä luettavaa laajasta tarjonnasta. :)
Ihanaa viikonloppua ja kiitos vielä jutteluista!
Olipa mielenkiintoinen postaus! Minulla on 7 lasta, joista vanhin kohta 12 ja nuorin 6 kk ja kirjat ovat aina olleet osa meidän elämää. Neljä vanhinta lasta osaavat lukea jo itse (12v., 10v.,8v ja 6v.) mutta hekin tykkäävät tulla kuuntelemaan, kun luen pienemmille ääneen. Meillä käydään joka viikko kirjastossa. On aina käyty. Ja aina sieltä löytyy jotain luettavaa kaikille!
Joskus isommilla lapsilla lukemaan innoittajana toimii bookbeatin äänikirjat. Ensin kuunnellaan ja sitten löytyykin tuttu tarina kirjaston hyllystä.
Toki meillä on kotonakin kirjoja. Arviolta sellaiset 200 kpl. Kiitos siitä kuuluu osittain omille vanhemmilleni. ❤️
Itse opin lukemaan 5-vuotiaana ja olin lukenut jo kasapäin kirjoja ennen kouluun menoa. Ala-asteen ja yläasteen aikana kahlasin läpi pienen kyläkirjastomme valikoiman lähes kokonaan. Siinä löytyi luettavaa laidasta laitaan! Lulutahti on hiipunut sitten nuoruusvuosien, mutta yhä edelleen lukuharrastus on minulle yksi rakkaimpia harrastuksia, josta haluan pitää kiinni.
Uskon, että yksi syy siihen miksi lasten lukutaito ja suomen kielen osaaminen ovat heikentyneet on älylaitteiden lisääntynyt käyttö. Kun vapaa-aika menee kännykällä kaikenlaiseen selaamiseen ja sovellusten käyttöön sekä lyhyiden tekstien tai viestin lukemiseen niin monella ei yksinkertaisesti riitä pitkäjänteisyyttä tarttua kirjaan ja alkaa lukea.
Joskus tuntuu, että tämä aika ajaa meidät elämään huonolla tavalla hetkessä. Kuinka moni nuori löytää itselleen aikaa uppoutua kirjaan useaksi tunniksi? Vai kokeeko hän, että hän jää tällöin paitsi jostain muusta menosta esimerkiksi somessa tai kännykän äärellä?
Mietin myös, että kuinka moni nuori jaksaa jatkaa lukemista, vaikka kirjan alku olisi pitkäveteinen tai monimutkainen? Löytyykö vielä pitkäjännittyneisyyttä tähän hommaan?
Uskon myös esimerkin voimaan, kuten kirjoitit. Jos aikuinen vie lasta kirjastoon todennäköisesti lapsi löytää sinne tiensä myös itse. Jos aikuisella on puhelimen sijaan välillä oikea kirja kädessä niin ehkäpä lastakin kiinnostaa mitä salaisuuksia siellä kansien välissä piilee.
Tämä kiireinen aika ajaa vaan meidän kaikki puhelinten äärelle ja sujahtelemaan sinne ja tänne ja lapsillekin on niin paljon helpompi laittaa se video pyörimään kuin tarttua itse kirjaan ja lukea heille.
En kuitenkaan usko, että palkitsemisesta on mitään haittaa, jos sillä lapset ja nuoret ohjataan hyvän harrastuksen eli lukemisen pariin! Pitäisi oikeastaan perustaa joku vuosittainen kilpailu lapsille ja nuorille, jossa eniten lukeneet palkittaisiin. Kirjastot voisivat myös järjestää erilaisia teemapäiviä eri kirjoihin tai teemoihin liittyen ja koululuokilla olisi tuolloin ”pakolliset” vierailut kirjastoon.
Palatakseni vielä omiin kokemuksiini niin viimeisen vuoden aikana on ollut erittäin hauska huomata, että nyt pystyn jakamaan lukukokemuksia omien lasteni kanssa. Kyllä. Esiteini-ikäisten poikieni kanssa. Nimittäin Harry Potterit! Olen itse aikoinani lukenut nuo kaikki kirjat suurella intohimolla ja nyt omat lapseni kuuntelevat ja lukevat näitä kirjoja ja ovat aivan innoissaan! Meillä on ollut monia hauskoja jutteluhetkiä Potter-kirjoihin liittyen.
Ja vielä: jos joku väittää, että ei pidä lukemisesta niin uskon vahvasti, että hän ei ole vielä löytänyt niitä juuri hänelle sopivia kirjoja, jotka tempaavat tarinoidensa mukaan niin ettei sen jälkeen ole paluuta maailmaan ilman kirjoja. 😉
Terveisin yksi ikuinen lukutoukka
Moikka! Ihana, kun tykkäsit ja kiitos paljon, kun tulit mukaan keskusteluun. :)
Eikö vain, että äänikirjat täydentävät kivasti perinteisiä ja toisin päin. Meille menee ihan samanlailla, että lapselle mieluista perinteistä kirjaa haluaa toisinaan jatkaa äänikirjana tai että mieluisa äänikirja lainataankin myös kirjastosta.
Jos vain tilat antavat myöden, oma kattava kotikirjasto on arvokas perheessä myös. Tykkään itsekin antaa kirjoja lahjaksi ja ilahdun, jos niitä tulee läheisiltä. Ihana juttu, kun vanhempasi tukevat lasten lukemista noin. <3
Ruutuaika on toistunut hyvin monessa kommentissa Instagraminkin puolella. Uskon itse samaan, että se on se suurin kilpailija ja haaste. Niin en ajattele, etteikö ruutuaikaa voisi olla ollenkaan tai etteikö sekin voisi olla mukavaa ja monia oppeja tukevaa.
Mutta liika on liikaa, sen tietää ihan aikuisenakin peiliin katsomalla. Lukeminen vaatii pitkäjänteisyyttä ja ikävä kyllä tämän päivän somen nopeus ja FOMO ovat varmasti pahimpia vihollisia keskittyneelle ja rauhalliselle lukemiselle.
Ajattelen itsekin juuri niin, että jokaiselle löytyy jotakin! Edellisessä kommentissa juuri kirjoitin, että taaperot usein haluavat toistaa samoja ja taas samoja kirjoja, ja se heille suotakoon – vaihe on niin lyhyt. Mutta muuten yritän lukea lapsille mahdollisimman monipuolisia kirjoja. Se toivottavasti välittää viestiä siitä, että maailma on täynnä keskenään täysin erilaisia teoksia. Kaikki kyllä löytävät omansa. :)
Harry Potterit tuntuu olevan monen ratkaisu lukemiseen ja samoin nimenomaan lasten ja vanhempien yhteiseen lukuharrastukseen. Minua harmittaa, kun en välitä fantasiasta missään muodossa, mutta jos lapset innostuvat, pyrin heitä kyllä totta kai fanituksen kanssa tukemaan. :)
Lukuiloja sinne!
Tärkeä ja itsellekin työelämästä hyvin ajankohtainen aihe. Olen juuri ollut kauhuissani, kuinka hitaasti ja heikosti luokkani luki – vaikka muuten ovat siis fiksuja ja pärjääviä. Myös useampi vanhempi toi huolensa esiin ja nyt kampanjoimme yhdessä korona-ajan pikkukoululaisten lukemisen edistämiseksi. Meillä on käytössä tähän yhteisiä kannustimia ja lukuhetkiä kotona ja koulussa.
Ja opena on siis ollut pakko sysätä vastuuta myös kodeille. Riittävää lukutaitoa ei opi pelkästään koulussa. Koulussa opetetaan lukemaan, mutta jokaisen lapsen tulisi silti ikään katsomatta lukea myös kotona. Mitä enemmän, sen parempi.
Mielestäni kaikki kannustumiset ovat toimiessaan ok. Koulussakin kirjasto palkitsee lapsia lukudiplomeilla ja itse annan tarroja.
Olen myös muutaman edellisen kommentoijan kanssa yhtä mieltä siitä, että lukemisen motivaatio on yksilöllistä … Se vaatii ensinnäkin riittävästi lukutaitoa, että kirjat etenevät ja toki sitten myös sopivia kirjoja.
Olen siitä onnellisessa asemassa, että kaksi omaa poikaani (6v ja 9v) ovat todella kovia lukemaan. Molemmat ovat lukeneet ensimmäiset sanansa jo 4-vuotiaina, joten heidän on ollut helppo harjoitella lukemista jo paljon ennen niitä lapsia, jotka oppivat koulussa.
Meillä on vauvasta asti luettu ja kuunneltu kirjoja, nyt pojat lukevat pääasiassa itse, mutta molemmat rakastavat myös kuunnella, kun vanhemmat lukevat heille. Äänikirjoja unohtamatta.
Koen, että emme ole tehneet mitään ihmeitä asian eteen, mutta tosiaan pienestä asti kirjoja ja luettu ja kirjastossa on käyty. Lukemisen into etenee kahden lapsen kokemuksella sykleissä. Luulin, ettei pienempi koskaan innostu, kun lukemaan oppimisen jälkeen oli pitkään lukematta juurikaan, mutta nyt vaihe on sopiva ja ahmii kirjoja useita päivässä. Kohta ei taas välttämättä lue millään, sitten pitää koittaa kannustaa ja keksiä motivaatiokeinoja.
Yhtenä isona lukemisen ”vastustajana” pidän kännyköitä ja älylaitteita. Niiltä löytyy paljon järkevääkin tekemistä, mutta koukuttavat pelit ja vaihtuvat sisällöt vievät helposti ajan lukemiselta ja mielestäni osalla oppilaistani on kyllä taitoa lukea, mutta useillakaan ei kykyä keskittyä kirjaan.
Koen, että osa meidän lasten luontaisesta lukuinnosta johtuu siitä, että älylaitteita käytetään meillä edelleen hyvin satunnaisesti. Kolmasluokkalainen jääkiekkopoika ottaa bussireissulle Aku Ankkoja, vaikka muut pelaavat koko matkan kännykällä. 😄 Tämäkin kasvatuksen tie on valintoja ja joskus taisteluitakin, joiden avulla lapsi joko kasvaa kiinni kirjoihin tai puhelimeen.
Emme tietenkään voi täysin estää lastamme käyttämästä puhelinta, eikä se ole tarpeellistakaan, mutta mielestäni yksi nykyvanhemman tärkeimmistä tehtävistä on opettaa lapselle, etteivät älylaitteet ja pelit saa hallita liikaa elämää.
Siinä sivussa voi tylsyyteen tarjota aina kirjaa tai lähteä kirjastoreissulle, niin lapset oppivat, että kirjojen lukeminen on kivaa ajanvietettä. 😊
Kiitos paljon Meiju kommentista! On todella arvokasta kuulla paitsi vanhempien myös opettajien näkemyksiä ammattilaisena.
Ehdottomasti näin, että kodilla on valtava vastuu! Ei tulisi mieleenkään sysätä kaikkea koululle. Lähinnä itse mietin koulun roolia siitä näkökulmasta, että miten koulu voisi tasoittaa eroja, joita kuitenkin väistämättä tulee.
Uskon ja toivon, että aktiivisen keskustelun myötä moni vanhempi herää nyt panostamaan enemmän kotona lukemiseen (mekin), mutta sitten on surullisen paljon varmasti niitäkin lapsia, joilla tilanne kotona ei parannu. Heitä myös mietin kovasti, etteivät ala tippua yhteiskunnan ulkopuolelle jo varhain. :(
Onneksi uskon, että te opettajat todella teette varmasti parhaanne ja mietitte koko ajan, miten tilannetta voisi parantaa yleensäkin ja kotien ja koulujen yhteistyöllä. Jo se on minusta kotiinpäin, että aiheesta keskustellaan nyt niin paljon. :)
Syklit onkin erinomainen huomio! Ainahan lasten kohdalla sanotaan, että tämä on nyt vain ”vaihe”. Niin miksi se ei pätisi lukemiseenkin. Ei siis saa lannistua tai toisaalta liikaa ylpistyä, jos lukeminen tietyssä hetkessä ei suju tai sujuu hienosti. Se on kyllä hyvä muistaa. :)
”Emme tietenkään voi täysin estää lastamme käyttämästä puhelinta, eikä se ole tarpeellistakaan, mutta mielestäni yksi nykyvanhemman tärkeimmistä tehtävistä on opettaa lapselle, etteivät älylaitteet ja pelit saa hallita liikaa elämää.”
Tämä! En itsekään ajattele, että puhelimista ja pädeistä tarvitsisi täysin kieltäytyä tai etteikö niissäkin olisi myös mukavaa tekemistä, mutta liika on ehdottomasti liikaa. Täytyy ottaa asia uudestaan teidän kanssanne puheeksi, kun esikoinen saa oman puhelimen (ei onneksi vielä, kauhulla odotan!), ja kuulla teiltä parhaat käytännöt siihenkin, miten asettaa sopivat rajat.
Ihana kolmasluokkalainen Akkareita lukeva jääkiekkopoika. :) Kivaa viikonloppua teidän perheeseen!
Luulin jo jättäneeni kommentin, mutta ilmeisesti se olikin haihtunut jonnekin. Instan puolellekin jo kommentoin, että tämä on yksi lempiaiheistani. Viiden pojan äitinä korviini ovat jo vuosien ajan särähtäneet otsikot poikien lukemattomuudesta. Koska vanhin lapsemme on jo 21-vuotias ja nuorin 7, olen päässyt seuraamaan nimenomaan poikien lukemista ja lukutottumuksia monessa eri ikävaiheessa. Erityisluokanopettajan työssäni puolestaan olen saanut olla mukana monen lapsen lukemaan oppimisen ensiaskelissa ja toki myös siitä eteenpäin. Koulu tekee varmasti parhaansa, mutta itse ajattelen niin, että kodin malli ja tuki on ratkaisevan tärkeää lukutottumusten luomisessa. Koska motivaatio vaikuttaa merkittävästi kaikkeen oppimiseen, on sen merkitys myös tässä asiassa hyvin olennainen. Siksi aihetta pitää lähestyä jokaisen lapsen/oppilaan tuntemuksen kautta, johon kuuluu mm. lapsen mielenkiinnon kohteet ja sen hetkinen lukutaito. Uuden asian oppiminen ja siinä edelleen kehittyminen ei aina tapahdu kivutta ja siitäkin syystä lapsi tarvitsee paljon kannustusta ja erilaisia motivointikeinoja.
Koska aihe on itselleni niin tärkeä, olen kirjoittanut siitä useamman postauksen blogiini (TLDR, Pojatkin lukevat, Miten saada pojat lukemaan? Teoriaa ja käytäntöä.). Tässä kommenttiboksissa tuskin palstatila riittäisi tuohon kaikkeen :D
Kiitos kun otit tämän tärkeän asian esille!
Moikka! Tiedätkö, niin minäkin luulin sinun jättäneen kommentin! Mielestäni hyväksyin sen ja nyt kun etsin roskapostin ja poistetut kommentit (jos olisin poistanut kommentin vahingossa), en kuitenkaan löytänyt sitä mistään. Todella outoa, on varmasti jokin WordPress bugi! Mutta ihana, kun jaksoit kommentoida uudestaan. :)
Varsin tärkeitä ja monissa kommenteissa toistuneita huomiota! Kodilla on iso vastuu, lukemisen eteen täytyy mahdollisesti nähdä toisinaan enemmän vaivaa ja jokainen lapsi on ehdottomasti yksilö. Nämä on kyllä tärkeä muistaa.
”Uuden asian oppiminen ja siinä edelleen kehittyminen ei aina tapahdu kivutta ja siitäkin syystä lapsi tarvitsee paljon kannustusta ja erilaisia motivointikeinoja.”
Sepä se! Kuka nyt kerrasta oppisi hyvin hiihtämäänkään tai tekemään palapeliä. Pikkuhiljaa toiston, kannustuksen ja innostamisen kautta. :)
Ihana, kun puhut aiheesta myös blogissasi. Täytyykin tulla lukemaan. :) Iloa viikonloppuun sinne!