Tässä näette hartiat, joilta on tippunut muutama sata kiloa, tarkemmin kolmen vuoden taakka. Tai voisi ajatella, että ei se minulta ole tippunut, vaan mieheltäni, mutta kaunistelematta: vaimo tätä ajanjaksoa on odottanut erityisen paljon.
Mieheni valmistui syksyllä ylemmästä ammattikorkeakoulututkinnosta. En juurikaan sivua miestäni täällä, mutta täytyy sanoa, että olen hänestä ihan mielettömän ylpeä. Miten hän pikkulapsivuosina, läpi koronan, töiden ohella, sai suoritettua tutkinnon.
Eikä vain suoritettua, vaan vielä kunnialla: aidosti paneutuen, perehtyen, oppimisesta nauttien ja kiitettävin arvosanoin.
Kyseessä kuitenkin on ihminen, joka nuorena kävi koulun rimaa hipoen. Mieheni on hyvä esimerkki siitä, miten jokainen voi muuttaa omaa tarinaa itsestään. Hänen identiteettinsä on kääntynyt aivan päälaelleen huonosta koululaisesta ahkeraksi lukijaksi ja tarkkaavaiseksi omaksujaksi. Siksi tämä paperi on niin paljon enemmän kuin vain paperi.
Tapasimme mieheni kanssa ammattikorkeakoulussa opiskellessa. Minulla taas oli aina ollut, jos ei ihan kympin tytön niin kuitenkin niin sanotun hyvän koululaisen identiteetti. En olisi ikinä uskonut, että meistä kahdesta mieheni on se, joka jatkaa opiskelua. Ja juuri niin kävi.
Siinä missä minä olen vedellyt iltaisin jäätelöä sohvalla ja katsellut sarjoja, hän on lasten mentyä nukkumaan avannut opiskelukirjat ja -tiedostot. (No okei, olen minäkin yrittäjänä tehnyt monesti töitä iltaisin, mutta en silti kertaakaan harkinnut, että ottaisin tähän elämänvaiheeseen uutta tutkintoa suoritettavaksi.)
Suhteemme alkuaikoina olin vastuussa todella monesta asiasta – kyllästymiseen asti. Taas näin 16 vuotta myöhemmin mieheni on se, joka tietää vakuutussopimuksemme viimeiset päivitykset.
Sanoisin, että tämä identiteettien tasapuolistuminen on tehnyt meille molemmille valtavan hyvää.
Minä olen nauttinut siitä, että minun ei aina tarvitsekaan olla kontrollissa ja ylitunnollinen, voin vain olla ja luottaa.
Mieheni taas on kasvanut valtavasti ihmisenä löytäessään itsestään tämän puolen.
Papit lienevät tyytyväisiä: näin kai sitä hiotaan niitä hääpuheissa kuuluisia särmiä.
Ennen kuin rönsyilen liian pitkälle suhteemme identiteetteihin, palaan vielä alun kohtaan siitä, millainen taakka minulta valmistumisen myötä tippui. En aina tiedostanut asiaa päiväsaikaan, mutta unimaailmani sen kertoi.
Mieheni opiskeluaikaan minulla alkoi toistua sama, hyvin ahdistava painajainen liittyen perheeseemme. Huomasimme, että näin toistuvaa painajaista aina niinä öinä, kun emme käyneet yhdessä nukkumaan, vaan mieheni jäi myöhään koneelle.
Vaikka näennäisesti mieheni opiskelu solahti elämäämme (hän hoiti oman osuutensa lapsista ja kotitöistä), minulle hän oli paikalla, mutta ei läsnä. Alitajuntani alkoi prosessoida asiaa niin, että olemme erkaantumassa. Usein heräsin itkien, niin todentuntuisiksi painajaiset kävivät.
Halusin kertoa tästä, koska asiat ovat usein niin paljon enemmän kuin miltä ne päällepäin näyttävät. Ja että tällainen upeakin asia, kuten innokas oppiminen, voi heijastua tällä tavalla ihmissuhteeseen pitkittyessään. Ehkä joku teistä opiskelevan puolisona ymmärtää saman. Tai itse opiskelevana pystyy nyt paremmin ymmärtämään puolisoaan.
Valmistumisen kunniaksi toteutimme alkuvuodesta pitkäaikaisen haaveen Kämp-staycationista – jos ei muualla, niin olihan tätä juhlittava edes astetta paremmassa kylpyhuoneessa.
Jos yhdistän juttuun lyhyen arvostelun, niin oliko Hotel Kämp hintansa väärti?
Meillä oli ainakin siinä mielessä, että saimme (varmasti alkuvuoden rajoituksista johtuvan hiljaisuuden seurauksena) huoneen todella edulliseen hintaan, melkein samaan, kuin mitä tahansa Helsingin keskustan hotellista joutuu maksamaan.
Rakastan Kämpin yleistä tunnelmaa sen historian ja klassisuuden takia. Aulaa, ravintolaa, julkisivua, aamiaista, koko arjen yläpuolelle nostattavaa, ulkomaista muistuttavaa henkeä.
Kuitenkin se on sanottava, että huone itsessään voisi olla omaan makuuni hieman enemmän tätä päivää kuin se keltaisine seinineen ja tummine kirjavine kokolattialattoineen oli. Klassisuus kuuluu totta kai Kämpin DNA:han, ja olisi kauhea ajatus, jos huoneet muokattaisiin kliinisen moderneiksi. Kuitenkin klassistakin voi hienovaraisesti päivittää ajankohtaiseksi, ja ehkä sitä jään odottamaan.
(Tämän ei ole tarkoitus olla tyytymätöntä arvostelua, vaan kyllä te tiedätte meidän sisustajien ihmistyypin. Sitä asetusta ei vain saa päästä pois, etteikö julkisissa tiloissa miettisi, mitä itse tilaan tekisi, jos saisi vapaat kädet.)
Huoneen paras anti oli todella kaunis marmoria ja harmaata yhdistelevä kylpyhuone ja KYLPYAMME. En ole raskaana ollessani haaveillut mistään niin paljoa kuin lämpimästä kylvystä, ja kävinkin vaahdoissa molempina päivinä.
Syömässä olimme pitkään listallamme olleessa Natura-ravintolassa Iso-Roballa. Jossain annoksissa jäin kaipaamaan jotain, mutta yleisesti kokonaisuus oli meille todella mieluinen.
Ilahduttavasti minusta meidän käynnillä parhaita olivat kasvisruoat: punajuuritartar (paahdettua punajuurta, piparjuurijogurttia, kalamata-oliivia ja karamellisoitua sipulia) sekä selleriannos (suolakuoressa paahdettua selleriä, here-tillikastiketta ja ruskistettua voita). Tunnelma Naturassa on miellyttävän intiimi, sillä tila on pieni ja hämärä.
Aikaisempi illallisaika ei haitannut meitä ollenkaan, kun vain päivän muut ateriat sovitti pöytävaraukseen. Jäipähän enemmän aikaa pötkötellä illalla huoneessa ja kylpeä. Ja syödä iltapalaksi hotellihuoneeseen ostettu laskiaispulla. Se se vasta on elämää.
Vietimme valmistujaisia itse asiassa kolmas kerta toden sanoo -teemalla. Olimme jo kaksi kertaa joutuneet perumaan valmistujaisviikonlopun syksyltä jonkun perheenjäsen sairastuessa. Olenkin erityisen onnellinen, että ehdimme tämän vielä toteuttaa näin alkuvuodesta ennen vauvaa.
Me molemmat, valmistunut ja valmistuneen valmistumista odottanut, tarvitsimme konkreettisen siirtymäriitin sille, että opiskeluaikakausi on nyt ohi. (Painajaiset ovat loppuneet!)
Olen ylpeä miehestäni ja itsestänikin, että jaksoimme antaa perhe-elämästä tilaa hänen opiskeluilleen kolmen vuoden ajan, ja että lopulta tämä odotettu juhlan hetki koitti.
Olitpa kirjoittanut mukavasti miehestäsi ja olet hänestä oikeutetusti ylpeä. Myös kaiken raadollisuuden tuominen, kuitenkin fiksusti ja dramatisoimatta asiaa kertoo teidän elämän olevan nyt enemmän kuin hyvin ja meille muille taas osoitit rehellisyydellasi olevasi todellinen ihminen siellä somen maailmassa. Kaikkea hyvää teidän perheelle!
Kiitos ihanasta kommentista, Päivi! Olen todella iloinen, jos asia välittyi noin. Saavutuksista puhuttaessa on mielestäni tärkeää sivuta aina siitäkin, mitä uhrauksia maaliin pääsemiseksi on vaadittu samalla, kun asiasta iloitsee. Koko elämän kirjo on ollut läsnä tässäkin ajanjaksossa. :) Lämmin kiitos vielä itsellesi kauniin inhimillisestä kommentista ja kaikkea hyvää myös sinne talveen!
Onnittelut niin miehellesi kuin myös sinulle. Saman kokeneena, olin se opiskeleva osapuoli, todistuksen ansaitsevat molemmat. Sain myös jonkinasteisen jälkiväsymyksen, puoleen vuoteen en jaksanut mitään muuta kuin raahautua töihin, kaikki muu oli ylimääräisiä.
Kauniit kiitokset meiltä molemmilta! Koulun puolesta ei oikein ollut kunnon seremoniaa (paitsi paperin hakeminen vahtimestarin kopista tavallisena arki-iltana). Mutta jos olisi ollut, olisin varmaan kiivennyt lavalle hakemaan ruusun itsekin. :D
Eli ihan totta, puolison opiskelu koskettaa kyllä suhteen toista osapuolta todella paljon, mahdollisesti jopa vuosien ajan eri tavoilla. Ymmärrän todella hyvin, että koit jälkiväsymystä. Usein se taitaakin olla niin, että ihminen tsemppaa ja tsemppaa, mutta kun stressi lopulta laukeaa, iskee raju väsymys. Siinä kohtaa onkin hyvä tehdä vain välttämättömät ja levätä sen, minkä suinkaan pystyy.
Ihana kirjoitus! Tästä huokui onnellisuus, joka lämmitti myös lukijaa <3.
Ymmärrän tuon vertauksen taakan putoamisesta harteilta. Meillä näitä tilanteita ovat olleet omakotitalojen rakennusprojektit. Kun ne ovat olleet ohi, on ollut aika rakentaa perhe-elämää uudelleen ja saada puoliso enemmän taas henkisesti ja fyysisesti läsnäolevaksi. Yhteisiä projekteja molemmat, mutta vaatinut meiltä puolisoilta erilaista venymistä ja monien arkeen yleensä kuuluvien asioiden laittamista tauolle projektin ajaksi.
Ihanaa loppuodotusta koko perheelle!
Lämmin kiitos, Klaara! Kiitos, kun luit ja kommentoit noin ihanasti. <3
Vaikka emme ole omakotitaloa rakentaneet, uskon, että kokemus on hyvin samanhenkinen. Sekin on pitkä projekti, jonka käynnistää innostuneesti, mutta jonka varrella varmasti tulee kisaväsymystä. Tällaiset, koko perheen elämään vaikuttavat projektit ovat melkein kuin ylimääräisiä perheenjäseniä. Ne täytyy ottaa kaikissa resursseissa ja aikatauluissa huomioon.
"Aika rakentaa perhe-elämää uudelleen ja saada puoliso enemmän taas henkisesti ja fyysisesti läsnäolevaksi". Niin osuvasti sanottu!
Sitäkin mietin, kun sitku-elämäähän aina parjataan. Minusta sillekin ajattelulle on paikkansa. Millä sitä muulla jaksaisi, jos ei sillä toiveikkaalla ajatuksella maalista, että SITTEN KUN talo on valmis tai opiskelut valmiit, niin helpottaa. Totta kai elämässä on aina joitain kuormituksia, mutta se, että se isoin ja työllistävin projekti helpottaa, auttaa kovasti.
Ihana, kun jaoit vastaavia kokemuksia, juttelu on niin tärkeää. Itselleni teki hyvää myös se, että sain kirjoitettua tämän jutun: se jotenkin puhdisti ajatukset. Kiitos siis, kun olette siellä lukemassa ja kiitos myös toivotuksista! Ihanaa viikonloppua sinne. :)
Ihanaa, että pääsitte juhlimaan. Onnea!
Kyllä näitä siirtymäriittejä kannattaa juhlistaa. Korona on latistanut liian monta juhlavaa hetkeä meidän kaikkien elämästä.
Meidän perheessä on kokemusta sekä minun että miehen opintojen jatkamisesta pikkulapsivuosina. Tämä tarkoitti myös viikolla toisella paikkakunnalla asumista kahtena (ei onneksi peräkkäisenä) vuonna miehen osalta. Emme onneksi opiskelleet pikkulapsiperheenä yhtä aikaa vaan lomittain. Ymmärrän siis hyvin tuon hartioiden laskeutumisen tunteen.
Meille opinnot ovat mahdollistaneet työpaikkojen ja alan vaihdon kautta mielekkäämmät työajat ja paremmat tulot. Eli on todella kannattanut.
Itse olen tämän päälle tekemässä kolmansia erikoistumisopintoja, jotka tukevat toisiaan ja työtäni. Eli, kun aikuisopiskelun aloittaa, tulee siitä helposti tapa, koska siitä saa niin paljon. Onneksi työnantajani on myötämielinen.
Aina kannattaa opiskella :)
Ja sama täällä, ollaan molemmat oltu aikamoisia suhareita nuorena yliopisto-opiskelijoina ja valmistuminen kesti. Sitten aikuisena hommaan on tullut ihan eri tatsi ja suhareista tulikin hikareita :) :)
Kiitos onnitteluista! :)
Ajattelen samoin, että etappeja on tärkeä juhlistaa, pienempiäkin. Välillä se arjessa unohtuu, mutta on todella tärkeää konkretisoida erilaisia etappeja.
Korona on toden totta latistanut kaikkien juhlahetkiä. Meillä peruuntumiset johtuivat ihan tavallisesta huonosta flunssasattumasta. Sitä olen usein surrut, miten ihmiset ovat joutuneet perumaan häitään tai että kun osa ei ole päässyt osallistumaan läheisen hautajaisiin. Se on sydäntäsärkevää.
Kivasti puhut siitä, mitä opiskelu on mahdollistanut. Pitkällä tähtäimellä ajanjakso on siis todella ollut kaiken väärti. :)
Vau, hieno juttu, että teet jo kolmansia erikoistumisopintoja. Se antaa varmasti paljon! Itsekin suhtaudun opiskeluun never say never -periaatteella. Näinä vuosina en ole opiskelua osannut harkitakaan, mutta kenties joskus sitä vielä innostuu. :)
Onnittelut teille molemmille! Itse suoritan myös töiden ohella ylempää ammattikorkeakoulututkintoa, joten tiedän kyllä mistä puhut. Ajatukset todellakin aina pyörii opinnoissa ja kyllä se vaatii myös perheeltä eri tavalla arjen askareisiin osallistumista kun toisen puoliskon vapaa-aikaa viekin opinnot.
Komppaan myös kirjoitustasi Kämp-hotellista. Hotellihuoneet kaipaisi kyllä päivitystä. Meidänkin huoneen oven turvaketju oli irti ruuveistaan ja käytävän tapetit paikoin repsotti saumoista. Aamupalalla pyysimme lisää kahvia, mutta uutta kahvikannua emme saaneet. Joten hotelli oli kyllä jonkin asteinen pettymys kun oli itse muodostanut erilaisen kuvan ns. luksustason hotellista.
Lämpimät kiitokset meiltä molemmilta! Ja ihana, kun jaoit ajatuksia samasta tilanteesta. Sepä se, ajatukset ovat koko ajan opinnoissa. Minä iltoina ehtii jatkaa, mitkä viikonloput omistaa opiskelulle? Ja miten kaikki tehtävä- ja muut aikataulut vaikuttavat koko perheen suunnittelmiin. Aihe on koko ajan arjessa läsnä niin opiskelevalla kuin muulla perheellä.
Kiitos myös Kämp-kokemuksista, kiinnostavaa vaihtaa näkemyksiä!
Ajattelinkin, että en varmasti ole ainoa joka kokee huoneet noin. Klassikot ovat klassikoita syystä, mutta välillä käy niin, että historiallisella maineella ratsastetaan vähän liiankin pitkään. Meillä oli muuten oikein onnistunut vierailu ja pidän hotellin yleisistä tiloista ja ilmapiiristä kovasti. Mutta kyllä, niin huoneiden kuin palvelunkin pitäisi tietysti olla Suomen parhaana nähdyssä hotellissa ensiluokkaista kautta linjan.
Kovasti tsemppiä sinulle ylemmän AMK:n opiskeluihin ja mukavaa viikonloppua! :)
Onnittelut teille molemmille! Meillä mieheni aloitti töiden ohessa myös jatko-opiskelut, kun esikoisemme syntyi, mutta koulu ei ollutkaan ihan niin ”helppoa” kuin mainostettiin, ja hän lopetti sen ekan puolen vuoden jälkeen. Tuolloin koti ja lapsi jäivät täysin minun vastuulle, kun työmäärä oli valtava, ja esim lähiopetusta piti olla 1 vkl/kk, mutta sitä olikin lähes joka vkl. Olimme kaikki ihan rikki ja stressaantuneita, kun samaan aikaan oli kaksi isoa muutosta elämässä. Tämän alun jälkeen, olinkin erityisen ylpeä miehestä, kun hän lopetti koulun, ja valitsi perheensä edelle. Hän on jääräpäinen, ja vaikea lopettaa mitään minkä on päättänyt ja tietyllä tavalla häpesi epäonnistumista, joten päätös oli iso.
Tällä kokemuksella kaikki kunnia teidän perheelle ja sinulle hienosta jaksamisesta. Me emme olisi todellakaan selvinneet loppuun asti.
Ja eikös se monesti mene niin, että menestyneen miehen takana on rautainen nainen 😉
Kaunis kiitos!
Olipa tämä tärkeä kommentti, kiitos!
Ajattelen, että luovuttaminen on ihan aliarvostettua – välillä se on viisainta, mitä tehdä. Saatkin olla ylpeä miehestäsi, hän teki varmasti juuri sen teidän perheelle ainoan oikean päätöksen. <3
Se on sääli, miten voimakkaana Suomessa elää epäonnistumisen kulttuuri. Täytyyhän asioita saada kokeilla! Ei siinä pitäisi olla mitään hävettävää, että kokeilee opiskelua, mutta toteaakin sen elämäntilanteessa liian intensiiviseksi tai muuten odotusten vastaiseksi. Mistä kaiken tietäisi etukäteen.
Meilläkin mies piti reippaasti taukoa silloin, kun korona alkoi. Silloin meillä oli täysi työ selvitä tavallisesta arjesta. Sitten, kun tilanne vähän tasaantui, hän taas jatkoi. Yhtä kaikki meilläkin oli tärkeää sovittaa opiskelua niin, ettei kukaan kuitenkaan kuormittunut liikaa.
Kyllä! Yleensäkin niin, että menestyneen ihmisen takana on rautainen puoliso – tai tukijoukkoja ylipäätään. Harva meistä pärjää missään yksin. Myös minun yrittäjyydessäni mies on ollut isona tukena auttamassa ja selvittämässä tiettyjä yrittäjyyden kiemuroita, joihin hänellä on huomattavasti paremmat hermot kuin minulla. ;) Siksikin miestä on ollut luonteva tukea, koska hän on kyllä tukenut yhtä paljon minua, vaikka eri tavoilla.
Kivaa viikonloppua teidän perheelle ja kiitos vielä jutteluista! :)
Lämpimät onnittelut miehellesi! Sekä myös sinulle opiskeluajan tuomista haasteista selviytymisestä. Päivi alussa oli kiteyttänyt kaiken mitä itsekin ajattelin sanoa. Todella kauniisti kirjoitit miehesi saavutuksesta ja mitä haasteita se on teille pariskuntana asettanut. Kaikkea hyvää teille sekä kaikille muille vastanneille. Etenkin hänelle joka kertoi että mies valitsi perheen. Se ei ole mitenkään luovuttamisen merkki. Meistä jokainen on ihmisenä ja perheenä erilainen ja jokainen tekee omalle kohdalleen juuri sillä hetkellä parhaat ratkaisut. Yleensä kaikella on aina tarkoituksensa, mikä voi selvitä vasta pitkänkin ajan kuluttua. Itse jatkan vielä opiskelua ensi syksyyn asti ja tämä oli hyvä herätys myös itselle siitä, että koitan olla enemmän läsnä myös perheelle tänä aikana. Ajatukset tuppaavat pyörimään opiskeluprojekteissa iltaisin.
Kiitos paljon Sari sinullekin onnitteluista ja kommentista! Arvokasta keskustelua täällä. <3
Sepä se! On todella tärkeää opiskella niin, ettei perhe kuitenkaan lopullisesti kuormitu, vaikka ajanjakso tavallista intensiivisempi olisikin.
Samoin on suurta viisautta lopettaa tarvittaessa kokonaan tai pitää taukoa. Vaikka opiskelu ja itsensä toteuttaminen antaa paljon, läheiset on kuitenkin elämässä se kaikista tärkein asia.
Koskaan ei myöskään kannata verrata toisten saavutuksia omiin, koska juuri niin kuin sanoit, meillä on kaikilla niin omanlaiset tilanteet. Yhdellä voi olla vaikea sietää stressiä lapsuuden kokemusten takia tai ehkä perheeltä puuttuu täysin turvaverkot. Niin moni asia vaikuttaa siihen, mitä pystyy tavoittelemaan.
Ihana, kun herätti ajatuksia sinunkin opiskelujesi loppusuoralle. Ainakin itse koen, että jo pienikin aito läsnäolo ja perheenjäsenten huomioiminen opiskeluiltojen välissä auttaa. :) Paljon tsemppiä sinulle opintojen viimeistelemiseen!
Onnea miehellesi ja koko perheelle! Kun menimme mieheni kanssa naimisiin, opiskelin yliopistossa, mieheni toisaalla ja jatkoin vielä muutaman kuukauden opiskeluja joiden vuoksi jouduimme olemaan erillämme. Aika oli haastavaa, ymmärrettävästikin :-), mutta ilman muuta oli tärkeää, että valmistuisin, ennen kuin aloitimme tosissamme yhteisen elämän. Kunnon juhlahetki on kyllä paikallaan tällaisessa tilanteessa, kaikkea hyvää jatkossa!
Kiitos paljon Petra! :) Etäsuhde tuo tilanteeseen vielä ihan oman lisänsä. Siitä minulla ei ole kokemusta, mutta uskon täysin, että toisen poissaolo on kurjaa ja ikävä suuri. Onneksi sitten pääsitte jälleen yhteen. Juuri näin! Pitäisi useamminkin muistaa juhlistaa elämän isoja mutta myös vähän pienempiä välietappeja ja iloa. Ihanaa viikonloppua!