Rakas mieheni: ”Jos meillä ei ole mitään tänä viikonloppuna, niin voisi…”
Minä: ”AI JOS MEILLÄ EI OLE MITÄÄN TÄNÄ VIIKONLOPPUNA?!”
Mitäs meillä nyt olisi. Hoitopöytä on kesken, koti on siivottu viimeksi viikkoja sitten, suurin osa vauvantarvikkeista alkaen turvakaukalosta on varaston viimeisimmässä nurkassa, pinnasänkyä ei ole koottu, vaippoja ei ole ostettu, sairaalakassia ei ole pakattu, keittiön kaapit huutavat tyhjyyttään…
Rehellisesti sanottuna täällä on pakka ihan leväällään. Koronalta olemme toistaiseksi onnistuneet välttymään kontaktit minimoimalla (lapset käyvät kyllä päiväkodissa), mutta pasmat tässä välissä ehti sekoittaa voimat vienyt vatsatauti. Huh! Vessan lattialla rukoilin, ettei synnytys vain alkaisi etuajassa, sillä olin ihan voimaton.
Tervehtymisen myötä yritämme pikkuhiljaa päästä valmistautumisen kimppuun, mutta sitä ennen voisin kertoa kokemukseni vauvan perätilan ulkokäännöksestä.
Ensimmäistä kertaa raskauksissani vauva oli siis väärinpäin. Sain lähetteen äitiyspoliklinikalle tarkistamaan tilannetta ja mahdollisesti yrittämään kääntämistä.
Vaikka olen valmistautujaluonne (katso edellinen kohta), niin tällaisissa tilanteissa pyrin välttämään kaikenlaista mitä jos -yliajattelua. (Mitä jos vauva ei käänny itsestään, mitä häntä ei saada käännettyä, mitä jos pitää valita perätilasynnytyksen ja sektion välillä, mitä jos…)
Tiesin, että en voi kuitenkaan kontrolloida sitä, miten kaikki tulee menemään ja ammattilaisten käsissä pieni joka tapauksessa saataisiin tavalla tai toisella ulos, kun aika on. Menin siis Naistenklinikalle suhteellisen rauhallisin mielin.
Omalla kohdallani vauvan perätilan ulkokäännös jäi mieleen oikein myönteisenä kokemuksena.
Ensin odottelin puolisen tuntia käyrillä ja kun ne todettiin hyviksi, siirryin vuoteelle makaamaan. Tämän jälkeen lääkäri alkoi painella vatsaa. Ensimmäisten painelujen kohdalla kääntöyritys tuntui hieman ikävältä, mutta ehkä ennen kaikkea siksi, että en tiennyt, pahenisivatko painamiset ja kuinka kauan painelu kestäisi.
Sitten yhtäkkiä minuutin parin jälkeen mukava naislääkäri totesi: No niin, se oli siinä, hän on nyt oikeinpäin!
Joku jännitys minusta purkaantui, sillä silmät kostuivat helpotuksesta. Siinäkö se oli! Saatoin olla herkillä siksikin, että Naistenklinikan huone, jossa minua hoidettiin, sijaitsi hyvin lähellä sitä huonetta, jossa aikoinaan keskenmenoni todettiin. Muistot tulivat väkisinkin pintaan.
Toimenpiteen jälkeen odottelin vielä käyrillä toiset puolisen tuntia ja lähdin kotiin. Tunnelma koko toimenpiteen ajan oli todella lämminhenkinen, turvallinen ja kiireetön niin kätilön kuin lääkärinkin osalta.
Toisen kokemuksesta ei tietenkään voi ennustaa omaa, mutta haluan kuitenkin kertoa myönteisestä käynnistäni, jos siellä joku jännittää mahdollista perätilan ulkokäännöstä. Ja vaikka käännös ei onnistuisikaan (todennäköisyys on keskimäärin 50 %), asiat menevät varmasti eri tavalla hyvin.
Hienoa! Onnea odotuksen viime metreille!
Itselläni ei kakkosen käännös onnistunut, mutta ei ollut yhtään ikävä kokemus sekään. Lapsivettä ei ollut erityisen runsaasti, mikä saattoi vaikuttaa, ja vauva oli myös istuskellut tosi kauan.
Kiitos paljon toivotuksista! No juuri näin. Yhtä lailla asiat etenevät ja vauva sieltä syntyy, vaikka käännös ei onnistuisikaan. :)
Se on niin yksilöllistä, miten se sattuu onnistumaan juuri lapsiveden määrästä, rakenteesta ja varmasti tuuristakin riippuen. Kun todennäköisyydeksi tiesi puolet, ei oikein ollut odotuksia suuntaan eikä toiseen. Moni sanoi sitä, että jos vauva sattuu kääntymään mahassa itsekseen, se ei kuulemma jää huomaamatta vaan on aikamoinen myllerrys. :)