
Vilautin raskausaikana Instagram Storyssa löytämääni pinnasänkyä ja olen saanut siitä sen jälkeen kysymyksiä. Niinpä mieluusti esittelen sen blogipostauksena tarkemmin, jos olette samantyyppistä pinnasänkyä vailla.
Kyseessä on ihan tavallinen pinnasänky, mutta vain leveydeltään kapeampi ja pituudeltaan lyhyempi. Tarjontaa googlatessa huomasin, että vastaavia on markkinoilla tarjolla hyvin vähän – itse asiassa tämä oli ainoa kapea pinnasänky, jonka löysin.
Sivuvaunusänkyjä markkinoilla on toki myös. Me emme kaivanneet sitä ominaisuutta, mutta nekin vaihtoehdot kannattaa katsastaa kapeaa sänkyä vauvalle etsiessä.

Tilasin Velinda-pinnasängyn suomalaisesta Tuutilulla-verkkokaupasta. (Nyt tätä postausta julkaistessani huomasin, että kauppiasvaihdon takia verkkokauppa on toistaiseksi suljettu. En siis tiedä, onko tämä kyseinen sänky seuraavan kauppiaan myötä valikoimassa jatkossakin, mutta se varmasti selviää myöhemmin, kun seuraava kauppias kaupan avaa.)
Sänky tulee ulkomailta ja sen toimitusajaksi sanottiin 2–4 viikkoa. Aika-arvio piti ja sänky saapui ilahduttavan nopeasti, vaikka ehdin jo miettiä, vaikuttaakohan puun saatavuusongelmat tällaisiinkin toimituksiin, niin kuin moniin muihin huonekalutilauksiin.
Tosin meidän lähetyksestämme jäi puuttumaan ruuvit ja ohjeet, joten heti emme päässeet sänkyä kokoamaan. Tuutilullan päässä puutteet hoidettiin erittäin ystävällisesti ja nopeasti, ja niin saimme puuttuvat ruuvit ja ohjeet jälkitoimituksena.

Usein pinnasängyt ovat kooltaan 60×120 cm, kun tämä on 50×100 cm. Ero ei paperilla ole iso, mutta säästetyt kymmensenttiset ratkaisivat sen, että pinnasänky mahtuu meillä makuuhuoneeseen meidän vanhempien sängyn viereen.
Kaluste on tuntunut oikein laadukkaalta: vakaalta, huolitellulta ja kauniilta. Sängyn pidemmillä sivuilla on muoviset, mutta mukavan huomaamattomat suojat, jotka varmasti edesauttavat pienten hampaanjälkien ilmaantumista. Samaa kapeaa pinnasänkyä saa valkoisen lisäksi myös puisena.

Jos on markkinoilla vähän tämänkokoisia pinnasänkyjä, niin vähän on myös patjoja. Onneksi kuitenkin yksi löytyi. Tilasin Pinkorblue-verkkokaupasta Träumeland 50×100 cm kokoisen lastenpatjan, joka vaikutti ainakin pedatessa oikein laadukkaalta. Etolassa voisi myös tarpeen mukaan leikkauttaa patjaa mittoihin.
Mietin nukkumisjärjestelyjä pitkään ja lopulta tämä ratkaisu tuntui meille ehdottomasti tässä kohtaa parhaalta. Mainio vaihtoehto olisi ollut myös vuokrattava, niin ikään kapea ja lisäksi pyörillä rullattava Vaavi-sänky. Vaavi-sänky ei kuitenkaan käy kuin noin ensimmäiset 0–4 kuukautta.

Tätä pinnasänkyä voi säätää kolmeen eri korkeuteen, jolloin käyttöikä on reilusti pidempi. Näin ollen käytimme mieluusti budjetin suoraan omaan pitkäaikaisempaan sänkyyn. Emme myöskään pitäneet pyöräominaisuutta omassa käytössä ehdottomana, koska taas olohuoneessa meillä on minun 38 vuotta vanha korisänkyni. Korisängyssä vauva voi nukkua päiväunia ja kölliä päivisin lähempänä perhettä.
Taas yksin korisänky ei kuitenkaan olisi riittänyt kuin sen saman noin 0–4 kuukautta, joten ajattelimme, että miksi emme sitten hankkisi pinnasänkyä heti, jos kerran sellainen tarvitaan joka tapauksessa. Näin meillä on pidempiaikainen sänky makuuhuoneessa ja ensimmäisiin kuukausiin kevyesti nostettava korisänky muissa tiloissa.
(Olipa pitkä selitys, mutta varmasti tuttu esimerkiksi vanhemmuuden metatyöstä: asioita ja hankintoja tulee pohdittua monesta eri näkökulmasta ja usein ennakoivasti pitkällä tähtäimellä.)

Peittoa ja tyynyä vastasyntynyt ei toki vielä käytä, vaikka pinnasänky näihin kuviin niin onkin pedattu. Beiget pinnasängyn lakanat löysin H&M Home -verkkokaupasta, valkoiset pellavaiset Xeraliving-vauvalakanat sain Pikku Vaniljasta PR-lahjana. Laitasuojus on siskojen ajoilta vanha Ikea. Ensin alkuun vauva nukkuu niin ikään siskoilta perityissä Love to Swaddle Up -kapalopusseissa, jolloin muuta lämmikettä ei tarvita.
Tärkeä osa petausta on myös Ikea Len -patjansuojus, joka estää vahinkojen imeytymisen. Kyseistä patjansuojusta olen suositellut paljon muuhunkin käyttöön: viiden euron investoinniksi se on mainio suoja vauvan alle mihin käyttöön vain, vaikka pienen kölliessä sohvalla tai matolla. Patjansuojus oli pitkään loppuunmyyty, mutta nyt sitä näyttää taas tulleen valikoimaan.
Vaikka pinnasängyn myös tarvitsemme, vauva nukkuu lisäksi vieressäni. Meillä ei ole periaatteellista päätöstä suosia kumpaakaan tapaa, pinnasängyssä tai vieressä nukkumista, vaan menemme aina sillä tavalla, mikä siinä hetkessä parhaiten toimii, ja miten kaikki vain saavat mahdollisimman hyvin nukutuksi.
Leppoisaa viikonloppua!
Hei! Minkä kokoinen teidän oma sänky on? Pohdin juuri suuremman sängyn hankkimista ja mietin 160 ja 180 cm välillä. :)
Moi Maaria! Meillä on perus 160 cm leveä sänky ja olemme pärjänneet sillä hyvin. Kuitenkin jos nyt hankkisin sänkyä ja makuuhuoneessa olisi tilaa, tavallista leveämpi sänky olisi aivan ihana! Ihana muutenkin, mutta erityisesti vauvan kanssa ja aamuisin muidenkin lasten tullessa pötköttelemään. :)
Meidän kompaktissa ensikodisssa ratkaistiin nukkumisongelma ensiksi vaunukopassa nukuttamalla ja sitten Emma matkasängyllä. Jälkimmäistä saa koossa 48 x 110 cm ja tämä sänky palvelee yhä meidän 2-vuotiasta, joka ei ole oppinut kipuamaan pois pehmytseinäisestä sängystä. Ostimme matkasänkyyn Etolasta omilla mitoilla muotoonleikatun vaahtomuovipatjan, kun sänkyyn kuuluva patja oli niin ohkainen.
Matkasänky ei toki ole yhtä söpö kuin teidän sänkynne, mutta toisaalta näppärän taittomekanismin takia se sujahtaa kätevästi myös pois silmistä, jos on syytä olla erityisen edustava :) Ja 48 sentin leveys oli todellakin kapein ratkaisu, jonka löysimme!
Moi Ulla! Kiva, kun jaoit kokemuksia. Onpa mainio vinkki! Matkasängyt ovat tosiaan kompakteja ja vielä tarvittaessa helposti pois tilasta taitettavissa tai muualle mukaan otettavissa. :)
Yhdyn täyin kanssasi siihen, miten paljon se helpottaa nukkumaan käymistä, jos taapero ei osaa tai pysty kiipeämään pois laidallisesta sängystä. Meillä näin oli pitkään esikoisen kanssa ja illat olivat kyllä sen ansiosta rauhallisia. Keskimmäinen kiipeilijä olisi tullut pois mistä tahansa, mutta tosiaan esikoisen kanssa otimme kaiken ilon irti laidallisesta sängystä. Ihana, kun sama toimii teillä 2-vuotiaan kanssa. :) Kivaa viikkoa!
Huomenta! Haastan sut tähän blogistani löytyvään ”mistä on pienet pojat tehty” runoiluun. Otatko haasteen vastaan?
Toivon aurinkoa päivääsi & Ihanaa kevään alkua!💛
https://jasukuvaa.blogspot.com/
Kiitos haasteesta ja samoin sinne aurinkoista pian alkavaa huhtikuuta!
Hei! Harkitsen tämän saman sängyn ostoa ja olis kiva kuulla kokemuksia näin vuoden käytön jälkeen? Miten sängyn kanssa on mennyt, vieläkö teidän vauva mahtuu siinä nukkumaan? :)
Moikka! Mieluusti jaan kokemuksia. :) Sänky palvelee yhä oikein hyvin. Laskimme juuri sängyn pohjaa matalimmalle tasolle. Tilaa on minusta yhä ainakin meidän 10-kuukautiselle oikein hyvin. Lapset ovat tietysti kaikki yksilöitä ja se, kuinka kauan pinnasänkyä voi käyttää, riippuu pitkälti siitä, kuinka pitkää ja kiipeävää sorttia pienokainen on. Itse luulisin, että sängyllä on meillä kyllä vielä hyvin käyttöaikaa jäljellä kenties parivuotiaaksikin asti. Sen aika näyttää, mutta mitään huonoa sanottavaa minulla ei pinnäsängystä ole, päinvastoin. Nyt kun olemme siirtäneet pinnasängyn leikkihuoneeseen, koen yhä hyväksi ominaisuudeksi sen, että sänky on tavallista kapeampi. Sänky solahti mukavasti paikoilleen, vaikka ylimääräistä tilaa huoneessa ei ollut erityisen paljon. :)
Mikä tämän sängyn merkki/nimi on, kun tuolla linkkaamallasi sivulla ei tosiaan ole myynnissä? Että voisiko löytyä jostain muualta.
Hei Venla! Tuotteella on ilmeisesti linkki vaihtunut, mutta sama kauppa myy edelleen. Löytyy Sängyt & tarvikkeet -osastolta. :) Tässä tuote: https://www.tuutilulla.fi/product/1723/pinnasanky-50×100-cm—valkoinen