Kaupallinen yhteistyö, Pentik

Päiväkirjaa en ole koskaan kirjoittanut, ja siksi blogi on minulle tärkeä tapa koota muistoja ja jäsennellä ajatuksia. Haluan jakaa neljä ajatusta, jotka minulla ovat nyt päällimmäisenä mielessä pienen ihmeen kanssa.

Pentik on ollut läsnä jokaisen lapsemme elämässä alkutaipaleella asti. Olen kietonut jo esikoista Pentikin huppupyyhkeeseen ja käärinyt jokaisissa ristiäisissä paketeista Pentikin mieluisia lahjoja. Isosiskojen rakkaimpiin unikavereihin kuuluu monia matkoja nähnyt Miuku Kissa -neulelelu, joka on tällä hetkellä ylennetty unikaveriksi päiväkotiin.

Pentikin lastenmallistoon on onnistuttu kokoamaan omaan makuuni ihanteellinen maailma: herkkä, pehmeä, suloinen, rauhallinen ja eläintentäyteinen – eläinhahmot kun ovat olleet lempiteemamme kaikkien lasten kanssa.

Kokosin tähän postaukseen meille vauvan kanssa ajankohtaisia omia suosikkeja, jotka samalla ovat meistä erityisen ihania lahjaideoita vauvan saaneeseen perheeseen. Postauksen lopussa on alennus tuotteisiin.

Tunnuit heti tutulta ja kuitenkin vasta opettelemme tuntemaan toisemme
Lapsen syntymä on ihmeellinen kokemus senkin osalta, miten jokin niin uusi voi tuntua heti niin omalta ja tutulta. Emme osanneet odottaa, millainen olisit ja kuitenkin nyt kun olet syntynyt, juuri tuollainenhan sinun kuuluu olla. Olet tullut meistä ja olet osa meitä, mutta silti olet aivan oma persoonasi, johon meillä on etuoikeus alkaa tutustua. Odotan, että pääsen oppimaan, millainen luonne, temperamentti ja huumori sinulla on, mistä kaikesta elämässä vielä kiinnostut.
Vastasyntynyt kuivattelee kylpynsä jälkeen vaaleansinisessä Pikkunallet-huppupyyhkeessä. Oeko-tex-sertifioitu pyyhe on valmistettu 100 % puuvillasta kuivaamaan miellyttävästi ja hellävaraisesti. Pyyhe on arjessa käytännöllinen 60 asteen konepesun ansiosta. Pikkunallet-huppupyyhe löytyy myös vaaleanpunaisena. Muut Pentikin huppupyyhkeet ovat Halipupu, Pingviini ja Metsänväki.

Kunpa tämän ajan voisi pullottaa
Niin klisee kuin se onkin, elämänalun kanssa aika kulkee ihan omaa tahtiaan. Luulen, että nyt kolmannella ja viimeisellä kerralla vasta todella ymmärrän, miten ainutlaatuisen lyhyen aikaa vauva on näin hennon pieni. Tästä ajasta ei tee mieli kadottaa sekuntiakaan. Vaikka kaikki vaiheet lasten kanssa ovat omalla tavallaan niitä parhaita, vastasyntyneessä on ihan omanlaistaan taianomaisuutta. Kun pidän sinua sylissä, katson untasi ja tunnen hengityksesi, sinuun mahtuu koko maailma.
Pumpuli-torkkupeittouutuuden alla on ihana torkkua päiväunia myös keväällä ja kesällä ilmojen lämmetessä, sillä materiaali on kevyttä 100 % puuvillaa. Harsomainen kangas tuntuu miellyttävältä ihoa vasten, ja kevyttä peittoa on myös helppo kuljettaa mukana. Kauniin harmaan sävyn lisäksi Pumpuli-torkkupeittoa löytyy raikkaan valkoisena ja herkän vaaleanpunaisena.

Olet paitsi oma persoonasi myös yksi kolmesta
Sisarussuhteiden syntymisen seuraaminen tuntuu ihmeelliseltä ja ainutlaatuiselta, etenkin siksi, kun me mieheni kanssa olemme molemmat ainoita lapsia. Uuteen perhedynamiikkaan sopeutumisessa on luonnollisesti omat haasteensakin, joista lisää myöhemmin, mutta päällimmäisenä yritän pitää mielessä pitkän aikajänteen. Vaikka nyt uuteen arkeen mahtuu kaikenlaista totuttelemista kiukusta väsymykseen, syntynyt ei ole pelkästään uusi perheenjäsen vaan syntymässä on myös kokonaan uudet ihmissuhteet. Sydämestäni toivon, että teistä kolmesta sisaruksesta on toisillenne elinikäistä seuraa, iloa, tukea ja turvaa.
Unikavereilla on perheessämme iso rooli, ja jos pikkuveli yhtään siskoihinsa tulee, hänellekin on tärkeää saada unille pehmoista seuraa. Halipupu on Pentik-klassikko, jota saa kolmessa koossa ja värissä: valkoisena, vaaleanpunaisena ja vaaleansinisenä – tässä valkoisena keskimmäisessä 29 cm koossa. Halipupun kaverina on hauska puuvillalangasta valmistettu Leevi Pöllö -neulelelu.

Meillä ei ole kiire minnekään
Pidän rauhallisista aluista vauvan kanssa, meillä ei tässä hetkessä ole kiire mihinkään. Saat rauhassa totuttautua ulkoilmaan, jossa on jo ensimmäisiä lupauksia keväästä. Saat kiireettä kotiutua kotiimme ennen kuin lähdemme tutustumaan maailmaan. Saat omaan tahtiisi tutustua perheenjäseniisi, kunnes tapaamme myös muita läheisiä. Kunpa tietäisit, kuinka moni sinua on odottanut.
Samaa Pumpuli-sarjaa torkkupeiton kanssa on suloinen puuvillainen Pumpuli Pupu -unirätti tuomaan turvaa nukkumiseen – kaverukset ovat aika samankokoisiakin. Pupu-unirättiä saa samoissa väreissä kuin muutakin Pumpuli-sarjaa, harmaan lisäksi valkoisena ja vaaleanpunaisena. Lisäksi Pumpuli-sarjaan kuuluu kuolalappu pitämään pienen vaatteita puhtaana ja kuivina vähän myöhemmässä iässä. Puuvillainen miellyttävän tuntuinen kuolalappu suljetaan painonappikiinnityksellä.

Nämä olivat esimerkkejä omista suosikeistani vauvan kanssa, niin klassikoista kuin uutuuksista. Kuitenkin Pentikin lastenmallisto kattaa paljon muutakin: sisustusta, tekstiilejä ja astioita.

Ajankohtainen etu: Pentikin kaikista lasten tekstiileistä ja leluista saa 16.-20.3. eli tämän viikon ajan 20 % alennuksen (keramiikka ja aterimet eivät kuulu kampanjaan). Alennus on Pentikin Ystäväklubin jäsenille – klubiin pääsee liittymään ilmaiseksi koska tahansa, myös ostohetkellä. Tutustu tästä Pentik-lastenmallistoon.
Voi miten kaunis vauva.
Vastasyntyneissä on taikaa.
Aiemmassa työssäni neuvolassa koin etuoikeudekseni, että sain läheltä nähdä näitä ensimmäisiä vaiheita ihmisen alun elämässä.
Omien lasten myötä vauvat ovat jääneet ikään kuin lihasmuistiin.
Muistaa kehollisena kokemuksena miltä tuntuu pidellä haurasta vastasyntynyttä tai vähän topakampaa puolivuotiasta.
Minusta tuo ajatus, ettei mihinkään ole kiire, on ihana tässä liian vauhdikkaassa ajassa.
Tietyissä elämän hetkissä mihinkään ei ole kiire. Kaikki tärkeä on siinä.
Vauvakuplaan on lupa upota hetkeksi. Se on todellakin lyhyt aika. Ei aina niin helppokaan, kun arjen järjestelyt ja koko perhekuvio menevät siinä uusiksi. Helpottavaa on, kun vaan antautuu ajatukselle, että kyllä se uuden arjen uoma sieltä löytyy. Ajan kanssa.
Joskus tuttu ison perheen isä sanoi, että puolen vuoden päästä uusi vauva on ottanut paikkansa ja elämä rullaa uudella kokoonpanolla.
Omien lasten kohdalla totesin, että hän taisi olla oikeassa :) Useampi kuukausi siihen menee, eikä asioita tarvitse kiirehtiä. Sisarukset kun reagoivat vauvaan tavalla ja toisella, toinen ennemmin ja toinen myöhemmin ja omalla tavallaan. Joka tapauksessa reaktioita tulee, teki vanhempana mitä vaan. Ne vaan kuuluvat ihmisen elämään. Niilläkin on kehitystehtävänsä :)
Sen kun vaan vastasyntyneen äitinä olisi aina muistanut, eikä yrittänyt ja vaatinut itseltään liikaa.
Ihanaa kevättä sinne ja onnea koko perheelle. Ensi keväänä teillä jo ehkä tehdään kävelyharjoituksia ulkona :)
Kiitos paljon! <3 Hän on kyllä hellyyttävä pieni kaveri. Ja niin on taikaa! Paitsi omissa myös muissa. Se onkin ihanaa vauvaterapiaa muillekin saada pidellä pientä elämänalkua. Jotenkin siinä unohtuu kaikki muu.
Se on juuri näin. Vauvakuplassa on ihan oma tunnelmansa ja aikakäsityksensä. Etenkin nyt, kun isommat siskot ovat taas päivisin päiväkodissa muutamien vapaapäivien jälkeen, ja mieskin on palannut töihin, meillä on vauvan kanssa ihan oma todellisuutemme päivisin. :) Sitten aina iltaisin ja viikonloppuisin muistaa, mitä se isomman perheen hälinä on. ;)
Kiitos vertaistuesta, kiva kun mainitsit tuon sopeutumisajan! Itse taisin jostain lukea jopa vuodesta. Lopullinen aika on totta kai perhekohtaista, mutta se on hyvä henkisesti valmistautua siihen, että ei uusi perhedynamiikka kuitenkaan ihan hetkessä välttämättä loksahda paikoilleen. Onneksi nyt jo tuntuu, että ihan se pahin kärki siskosten reagoimisesta on taittunut, mutta totta kai sopeutuminen vie yhä aikaa. Varsinkin ymmärrettävästi taaperolla. <3 Onneksi jokaiseen päivään mahtuu kuitenkin todella liikuttavia sisarusten välisiä hetkiä. Vaikka äiti onkin usein "tyhmä kakkapylly", veljeä tullaan suukottamaan heti päiväkodista saapuessa. :) Elämään kuuluvaa yhtä kaikki, juuri niin kuin sanoit!
Lämpimät kiitokset täältä! Ja sanos muuta, sitten se vauhti vasta alkaakin, kun hänkin saa jalat alleen ja yksi juoksee lähteen, yksi itään ja yksi pohjoiseen. :D
Aurinkoista viikkoa!
Miten kauniit huomiot vastasyntyneestä, ihan tuli itku silmään liikutuksesta. Hän on ihana! Etäisesti muistan oman pienen vauva-ajan 1,5v takaa. Tämä teksti taisi nyt myös ensimmäistä kertaa herättää mussa uutta vauvakuumetta, ups!
Kiitos ihanin Annika! <3
Oi, vauvakuume! ;) Ymmärrän niin hyvin. En itse ole ollut koskaan perinteinen vauvakuumeilija, mutta nyt taas kun on vastasyntynyt sylissä, niin sen muistaa, millaista elämän huumetta nämä ihmeet ovat. Puolitoistavuotiaat ovat myös syötävän suloisia, kivoja päiviä ja paljon haleja teille!