
Viime aikoina olen iloinnut erityisen paljon Helmetin ominaisuudesta, jolla kirjaston asiakkaana pääsee lukemaan ilmaiseksi digitaalisia sanoma- ja aikakauslehtiä. Tämä ei ole uusi palvelu, mutta tiedoksi ja muistutukseksi kuitenkin teillekin, jos joltain on tämä mahdollisuus mennyt ohi!
Itse olen hyödyntänyt nyt etenkin kotimaisten lehtien eMagz-palvelua. Luettavissa on esimerkiksi Trendi, Gloria, Glorian koti, Glorian Ruoka ja viini, Anna, Me Naiset, Deko, Avotakka, HS Meidän perhe, Kauneus & terveys sekä Mondo. Vaikka paperisessa lehdessä on totta kai oma tuntunsa (Trendi ja Glorian koti minulle perinteisinä lehtinä tuleekin), myös sille, että lehtiä on ilmaiseksi iso kirjasto pädissä, annan näin äitiyslomalla ja muutenkin suuren arvon.

Omana sarjana aloin vihdoin katsoa listallani ikuisuuden ollutta This is us -draamaa, kun satuin löytämään sen ilokseni lapsille hankitusta Disney Plussasta. Sarja on tuntunut ensimmäisestä jaksosta alkaen aivan erityisen ihanalta ja äitiyslomalle täydelliseltä, kevyeltä mutta koskettavalta. Jo ensimmäisessä jaksossa sai hormoneissaan oikein kunnolla itkeä.
Yhteisenä sarjana aloitimme katsoa Netflixistä tositapahtumiin perustuvaa For Life, jossa syyttömänä elinkautiseen tuomittu musta perheenisä ryhtyy vankilasta käsin asianajajaksi taistellakseen oikeuden puolesta. Myös tämä sarja vaikuttaa kiinnostavalta ja koskettavalta. Epäoikeudenmukaisuus herättää itsessäni erityisen paljon tunteita, ja siksi Yhdysvaltojen oikeusjärjestelmän ongelmien kohtaaminen menee ihon alle erityisesti karismaattisen päähenkilön myötä.
Nyt jos elokuviin menisin, menisin katsomaan Rinnakkaiset äidit. Pedro Almodóvarin elokuva, jota tähdittää Penélope Cruz, kertoo kahdesta synnytyssairaalassa kohtaavasta naisesta. Elokuva on saanut erinomaisia arvosteluja ja uskon, että sen myötä olisi ihana uppoutua kahdeksi tunniksi espanjankieliseen, omaakin elämäntilannetta koskettavaan draamaan. Menisin katsomaan leffan Korjaamo Kinoon, jonka olemassaolon muistin, kun olin Korjaamolla lounaalla synnytyksen etenemistä odottaessa.

En varmasti ole ainoa, jota kevään tulo ja lisääntynyt valo piristää kovasti. Tosin siinä missä keskustassa tuntuu jo olevan kuivat kadut, meillä on terassilla paksu jäinen lumilautta ja sisääntulossa parin metrin kinokset. Aikaisemmin mietin, pääsemmeköhän grillaamaan vappuna. Nyt pohdin enemmänkin, pyöritäänkö juhannussaunastakin hangessa. Ehkä lumen lapiointiin pääsee paremmin käsiksi kohta, kun aurinko on hetken pehmentänyt kinoksia. Päivisin lumen tippuminen räystäiltä on musiikkia korville, miten voikin lorina olla niin meditatiivista.
Kevätkauteen liittyen olisi ihana mennä Kevätmessuille. Itseltäni on tässä maailmanmenossa ja vauvakuplassa unohtunut sellainen asia kuin poistuneet koronarajoitukset.

Me olemme vielä olleet vauvan kanssa pääasiassa kotona ja vaunulenkkeihin totuttelemassa, mutta isommille lapsille olemme yrittäneet keksiä muuta kivaa. Isänsä kanssa he olivat Linnanmäen kyljessä SeaLifessa, mikä osoittautui hitiksi. Edellisenä iltana katsoimme Nemoa etsimässä, millä pääsi kivasti tunnelmaan. Samoin meillä on ollut kirjastosta muutama kala-aiheinen kirja. Pidän siitä, että lapsille innostavaa teemaa käy samanaikaisesti useammalla eri tavalla läpi.
Seuraavaksi voisi olla aika mennä Heurekaan. Olen vähän unohtanut koko paikan.
Tatu ja Petu Helsingissä -teatteri on meiltä siirtynyt epidemian takia jo useamman kerran, ja odottaa nyt syksyllä. Keväälle varasimme liput Prinsessa Pikkiriikki -teatteriin Peacockiin. Tatu ja Patu -teatteriin menemme kahdestaan esikoisen kanssa, mutta Prinsessa Pikkiriikki sopii noin 50 minuuttia kestävänä kohta kolmevuotiaallekin.

Lempiherkkujani tällä hetkellä ovat Earth Controlin maustetut taatelit. Tai no aina ne ovat suosikkeja, mutta erityisen hyvin taatelit toimivat äitiyslomalla imettäessä, kun iltapäivästä kaipaa jotain makeaa ja energiaa, mutta ei karkkia kuitenkaan. Lakritsinmakuiset taatelit ovat ikisuosikkejani, mutta nyt olen kokeillut myös mustikan ja suolatun kinuskin makuisia. Myös suklaa-lakritsimantelit ovat super hyviä.
Blogimaailmasta itselleni ajankohtainen kirjoitus on ollut Julia Thurénin Kolmas lapsi rikkoo normin. Saimme vaihdettua auton isompaan ja tähän kotiinkin mahdumme oikein hyvin, mutta sen huomaan, että kesälomasuunnitelmia pohtiessa isompi perhekoko konkretisoituu erityisesti majoitusten osalta. Vaihtoehtoja on vähemmän ja toki myös budjettia tarvitaan enemmän. Jokin kiva lähikohde kuitenkin varmasti keksitään.
Kivaa tätä viikkoa!
Hei Laura. Olen kahden lapsen (11 v & 7 v) mummi Canadasta. Onnea koko perheellesi pienokaisen syntymasta. Minusta on ihana seurata sinun nuoren perheesi elamaa, sinun hyvia ideoita jne. Take care!
Moi Arja! Ihana saada terveiset Kanadasta asti. :) Kiitos paljon onnitteluista ja todella kiva, kun luet blogiani. Ihana juttu, kun sinulla on lapsenlapsia ilona. :) Kaikkea hyvää myös sinne!
Kyllä lisääntyvä valo ja pidentyä päivä on vaan joka kevät ihmeellisen ihana juttu.
Täällä kootaan uusia terassikalusteita lumesta huolimatta :) Ajattelin sitten varmistaa, ettei jäädä niitä ilman ja terassi on katettu ja lasitettu, joten kalustaakin voi jo….
Me ollaan tän standardeista poikkeavan perheen kanssa yövytty mökeissä ja Airbnb -asunnoissa sekä asuntovaunuiltu, koska vanhempieni asuntovaunu on vapaasti lainattavissa. Etuna on myös käytössä oleva keittiö tällöin. Hotelleissa yövytään harvemmin, koska todellakin tarjoukset koskee vain standardisakkia… Hotelli Valossa kyllä yövyimme kohtuuhinnalla kahdessa huoneessa syyslomalla ja altaatkin olivat kiva juttu. Toki ei toimi vauvan kanssa.
Niin on! Tämä on ihan omanlaistaan aikaa, kun paikoin on jo täysin kuivat kadut ja yllättävän lämmintä – pian jo varmasti vihertääkin. Ja sitten kuitenkin vieressä saattaa olla valtava lumikinos.
Ihanaa! Ottakaa kaikki ilo irti pitkästä kaudesta lasitetun terassin kanssa. :) Tosi hyvä ratkaisu ostaa ajoissa kalusteet. Ne nimittäin todella usein loppuvat kesken, ja tänä keväänä saattaa olla vielä tavallista enemmän saatavuushaasteita koronasta johtuvan materiaalipulan takia.
Mökit ja Airbnb-asunnot ovat varmasti meidänkin pääasiallinen ratkaisu. Hotelli-staycationeita sitten ehkä enemmän pienemmällä porukalla. Kiva, kun viihdyitte Valossa! Se näyttää tosi freesiltä, olisi mukava päästä kokeilemaan. :)
Kiitos Laura lehtivinkistä. Miten en ole tätä aikaisemmin edes tajunnut tsekata. Menee varmasti käyttöön.
Meillä aloitettiin myös katsomaan samaa This is us -sarjaa. Vaikuttaa ihanan rennolta sarjalta tähän hetkeen.
Ihania hetkiä vauvakuplaan. ❤️
Mahtavaa, kun vinkki tuli käyttöön! Ilo oli minun puolellani vinkata. :) Ja eikö ole This is us ihana. Nimenomaan juuri sopivaa katseltavaa, rentoa mutta ei höttöä, vaan onnistuneen elämänmakuista, jos kliseistä adjektiivia saa käyttää. Kiitos paljon ja sinne myös pirteitä kevätpäiviä! <3
Ihan paras vinkki tuo kirjaston nettilehdet, en ollut kuullutkaan tästä :)
Mainiota, kun vinkki ilahdutti! Tämä(kin) on kyllä kirjastolta upea palvelu. :) Lukuiloa sinne!
Kiva että jaoit lehtivinkin! Oli minulle uusi asia ja pääsi heti käyttöön :) Täällä ollaan myös vauvakuplassa tammikuisemme kanssa joten ihanaa kanssaelää näin virtuaalisesti tätä ajanjaksoa kanssasi. Kaikkea ihanaa teille!
Moi Jenni! Ihana, kun vinkistä on sinullekin iloa äitiyslomalla. :) Ja onpa kiva muutenkin, kun elämme niin samaa elämänvaihetta. Kiitos, kun olet linjoilla ja ihania aikoja myös teille tammikuisen kanssa! <3
Lehtien suurkuluttajana, kiitos lehtivinkistä. Lehdet ovat tosi kalliita ja kauniita sisustuslehtiä ei voi heti poiskaan heittää. Alkaa olla paikat täynnä lehtikasoja.
Moi Merja! Minäkin rakastan lehtiä, mutta en suinkaan raaski ostaa jokaista kaupasta. Siksi Helmetin palvelu on kyllä mainio ja kirjaston kautta voi kirjautua lukemaan myös monia ulkomaisia lehtiä! Itse teen fyysisten lehtien kanssa niin, että leikkaan inspiroivat kuvat ja jutut talteen. Varsinkin sisustuslehdistä kerään omaan tyyliini sopivat kuvat laatikkoon. Kaikkia lehtiä kun ei tosiaan mahdu säästämään. :) Mukavaa viikonloppua!