
Meillä oli tällä viikolla merkittävä merkkipaalu, ensimmäinen menomeno keskustassa. Kaksi asiaa ei kolmannenkaan vauvan myötä muutu: vauvan hengityksen tarkistaminen ja ensimmäinen menon jännittäminen. Kaikki meni kuitenkin tosi kivasti, ehdimme ajoissa paikalle ja vauva nukkui bussimatkat.

Tapahtumamme oli St. Georgessa järjestetty WSOY:n PR-tilaisuus, jossa lanseerattiin Maaret Kallion uusi lastenkirja. Välillä olet varpuseni on runokirja vauvan ja vanhemman välisiin vuorovaikutushetkiin. Kirjan on herkän hurmaavasti kuvittanut Kari Vuorento. Hauskana tietona Maaret kirjoitti lastenkirjasta ensimmäisen version jo kymmenen vuotta sitten pöytälaatikkoon ja nyt teos näki päivänvalon.

Kirjassa on ihana sanoma siitä, miten erilaisina eläiminä – hauraina kuin varpuset, kiukkuisina kuin ampiaiset – lapset voivat näyttäytyä, ja silti he ovat vanhemmilleen aina yhtä rakkaita. Välillä olet varpuseni on ihana myös lahjana annettavaksi vauvan saaneeseen perheeseen. Perinteisen kirjan lisäksi Välillä olet varpuseni löytyy äänikirjana Maaretin itsensä lukemana.
Tilaisuudesta mieleen ihanan tunnelman lisäksi jäi Maaretin sanapari ”levollinen epävarmuus”. Siihen kiteytyy omakin tämänhetkinen tunnetilani. Vanhemmuus on jatkuvaa tunnustelua ja oppimisen äärelle antautumista. Silti jonkin sisäisen rauhan voi epävarmuudestakin löytää.

Lastenkirjoista puheen olleen, eilen vietettiin kansainvälistä lastenkirjapäivää. Lastenhuonetta koristaa meillä koristaa uusi arvotaulu: isosiskon pikkuveljestään tekemä piirros, jonka hän antoi uudelle perheenjäsenelle ensitapaamisella. Päässäkin on sama harmaa pipo, jonka vauva sairaalasta sai. Tulen teoksesta joka kerta paitsi liikuttuneeksi myös muutenkin hyvälle mielelle. Lasten sympaattiset piirrokset ovat parasta mielen piristystä.

Viikonloppuna poltimme Breathe-tuoksukynttilää ja hengitellä tässä maailmanmenoa seuratessa täytyykin. Toivon todella paljon paitsi rauhaa myös sitä, että maailman tärkeimmille aloille saadaan korvaamattomien ammattilaisten ansaitsema palkka.
Kehykset kaapin päällä ovat odottaneet valokuvia jo ainakin vuoden päivät. Tänä keväänä viimeistelen projektin, kun vihdoin tiedän, millä. Kirjoitankin pian perhekuvauksista, joissa olimme.

Viikon päätteeksi tuli käytyä myös asioilla ja olipa sekin kaikessa kauppakeskustavallisuudessaan virkistävää. Lähestyvän pääsiäisen ja kaverisynttärien takia kävin Søstrene Grenessä ja Flying Tigerissa. Ensimmäinen on suosikkini, mutta myös jälkimmäisestä voi tehdä ei-niin krääsämäisiä löytöjä.

Olen ottanut perinteeksi tehdä lapsille pääsiäiseksi Easter basket -yllätyskorit. Sitä varten ostin askartelusetin munien koristelemiseen sekä paperimunia vesiväreillä maalattavaksi. Pääsiäistarroja jäikin koreihin viime vuodesta ja vielä puuttuu suklaamunat.

Samanlailla kuin joulukoristeille, myös pääsiäiskoristeille meillä on iso laatikko. Alkuviikolla yritän muistaa laittaa lasten kanssa rairuohoa kasvamaan.
Pajunkissoja pitäisi vielä jostain saada. Niitähän ei saa luvatta kerätä ja viime vuonna ostin niitä kukkakaupasta käydessäni keskustassa. Minusta muuten pajunkissoja myyvät tahot ovat harvassa. Onko teillä jakaa vinkkejä, mistä pajunkissoja voisi ostaa?

Tämän todella kauniin kevätkimpun sain ystävältä, kun hän tuli katsomaan meitä ja vauvaa. Ihanaa, kun olemme nyt nähneet ja näkemässä yhä enemmän läheisiä ja ystäviä vauvan saamisen jälkeen. Se on piristänyt ja ilahduttanut valtavan paljon!
Hei. Mistä tuo ihana maljakko keittiön saarekkeella on? 😍
Moi Henna! Pyöreä lasimaljakko on muistaakseni H&M Home, mutta jo vuosia vanha. Uskoisin kuitenkin, että vastaavaa löytyy muistakin mallistoista. Ehkä ihan marketeista, lisäksi Hemtex kannattanee kurkistaa myös. :)