Kaupallinen yhteistyö / kuvaus saatu, Linnolahti Photography

Kun olin vielä raskaana, sain Linnolahti Photographyn Elinalta ihanan viestin: Haluaisimmeko tulla vastasyntyneen kanssa newborn- ja perhekuvauksiin?
Otan toki kuvia perheenjäsenistä itsekin, mutta samanaikaisesti olen tyypillinen suutarin lapsella ei ole -kenkiä tapaus. Meistä ei nimittäin taida olla yhtäkään sellaista kuvaa, jossa olisimme perheenä kaikki. Ja ovathan ammattilaisen kuvat aina ammattilaisen kuvia.

Elinan aivan ihanan tyylin tuntien vastasin heti kiitollisena: ehdottomasti! Paitsi että ajattelin kuvista tulevan meille valtavan arvokas muisto, minulle on suuri ilo saada suositella kanavissani omanhenkisiä naisyrittäjiä vastapalveluksena.
Samalla yritän parhaani mukaan palvella teitä ja kertoa konkreettisesti omat vinkkini ja kokemukseni kuvauksista käytännössä.

Kuvauksista sopiminen
Vastasyntyneen ikuistaminen on hyvä sopia etukäteen odotusaikana. Tarkkaa päivää on tietysti mahdoton lyödä lukkoon, sillä se selviää vasta sen myötä, koska vauva lopulta päättää syntyä. (Etukäteen tiedossa olevan sektion tapauksessa voi varmasti sopia etukäteen tarkan päivänkin.) Yhtä kaikki kuvaus varataan etukäteen ja samalla kerrotaan aikahaarukaksi laskettua aikaa.
Kun vauva sitten syntyi, otin Elinaan yhteyttä ja sovimme tarkan kuvauspäivän. Hyvä ajankohta kuvata vastasyntynyt on noin 4–10 päivää syntymisen jälkeen. Tällöin vauva on yleensä vielä suurimmaksi osaksi uninen. Kuvaukset on hyvä aloittaa aamupäivällä.
Kuvaukset voi pitää myös kotona, mutta tyypillisemmin Elina kuvaa vastasyntyneen studiollaan Helsingin Suutarilassa. Studiokuvaus oli meistä erinomainen ratkaisu. Tällä tavalla oman kodin siisteydestä tai kuvakulmista ei tarvinnut lainkaan murehtia.
Sitä paitsi päivä valoisan kauniilla ja avaralla studiolla oli itsessään ihana kokemus vastapainoksi kotipäiville.

Kuvauksiin valmistautuminen
Ajattelet ehkä samaa niin kuin minäkin ensimmäiseksi ajattelin: miten ihmeessä vain muutama päivä synnytyksen jälkeen voi selvitä kuvauksiin ja edes joten kuten ihmisen näköisenä?
Voinkin rehellisesti kertoa, että ei minunkaan oloni alunperin freesi ollut ja ellemme olisi sopineet kuvauksista etukäteen, ei minun olisi tullut mieleenkään alkaa poseerata muutama päivä vanha vauva kainalossa paidat puklussa.
Näitä epävarmuuksiin liittyviä seikkoja otti Elina myös ihanasti etukäteen huomioon. Hän kertoi, kuinka jokainen tuore vanhempi voi kokea itsensä kuvausten alla epävarmaksi, mutta että se unohtuisi kyllä ainutlaatuista aikaa ikuistaessa. Ja tismalleen näin kävi.
Oma vinkkini on valmistautua kuvauksiin niin, että perheenjäsenten asut suunnittelee, pesee, tarvittaessa silittää ja pakkaakin hyvissä ajoin etukäteen jo odotusaikana. Asukokonaisuuksien oheen kassin luo kirjoitin itselleni listan lopuista muistettavista. Valmistautuminen etukäteen paransi huomattavasti kuvauksiin lähtemisen sujuvuutta vauvan ja sisarusten kanssa.

Kuvauksiin laittautuminen
Kuvauksissa saa olla juuri sellainen kuin tuoreena vanhempana on. Karistin omat itsekriittisyydet sillä ajatuksella, että en minä kuvauksissa muutenkaan päätähti olisi vaan vauva ja perhe kokonaisuudessaan. Oma valintani oli pukea päälle sellainen mekko, jossa minun oli mukava vielä selkeän mahakummun kanssa olla. Päädyin Gauhar Helsingin luottomekkoon.
Sen lisäksi, että pesin ja suoristin hiukset, lakkasin Elinan vinkistä kynnet, sillä kädet ovat usein selvästi kuvissa näkyvillä vauvaa pitäessä. Käytän itse todella harvoin kynsilakkaa, joten tätä en olisi tullut itse ajatelleeksi ilman vinkkiä. Lisäksi laitoin edellisenä päivänä kevyesti päivettävää kasvo- ja vartalovoidetta, mistä tuli heti itselle freesimpi olo.
Muuten meikkasin, pukeuduin ja asustin kokonaisuuden ihan niin kuin tavallisestikin teen. Elinalta saa hyviä vinkkejä siihen, millaiset värit ja vaatteissa olevat struktuurit kuvauksissa toimivat, mutta erityistä painetta minusta pukeutumisesta ei kannata ottaa.
Tärkeintä on, että asu on luonnollisen omannäköinen ja siinä on hyvä olla. Myös sitä voi totta kai miettiä, että perheenjäsenten asut sopivat tyyliltään tai väritykseltään yhteen. Isommalla siskolla oli päällään POMP de Lux -mekko ja pienemmällä isosiskolla KappAhl Newbie. Miehelläni oli valkoinen kauluspaita ja chinot.

Kuvauksiin pakkaaminen
Mukaan kuvauksiin otin meille kaikille varavaatteet vahinkojen varalta sekä itselleni varmuuden vuoksi meikkipussin korjaamisia varten. Lisäksi pakkasin juotavaa ja eväitä kaikille. Studiolla on jääkaappi, joten mukaan voi ottaa myös kylmässä säilytettävää syötävää. Myös Elina on huomaavaisesti varautunut pienin naposteltavin ja herkuin.
Lapsille otin varmuuden vuoksi pädin viihdykkeeksi. Vauvalle mukana oli tietysti hoitolaukku kaikkine perus tarpeineen. Vauvan asusta ei kuitenkaan tarvitse huolehtia, sillä vastasyntynyt kuvataan Elinan studiolta löytyvissä kapaloissa.

Kuvauksissa oleminen
Elinan kuvaukset etenivät ihanalla tavalla täysin vauvan ehdoilla. Kuvauksissa ei ollut minkäänlaista kiireentuntua, vaan päinvastoin täysin vauvantahtinen ja perhemyönteinen, lämmin ilmapiiri. Syötin vauvaa välissä tarpeen mukaan, ja sopivan hetken tultua jatkoimme jälleen kuvaamista.
Isommat lapset saivat aikansa kulumaan studiolla kirmaten, eväitä syöden ja piirustuksia tehden. Studiolla on pöytä, jonka ääressä lapset voivat piirtää. Pädikorttia ei meidän lopulta tarvinnutkaan käyttää, mutta jokin varaviihdyke tai lelu voi tosiaan isosisarusten kärsivällisyydestä ja iästä riippuen olla tarpeen. Meidän kohdallamme kuvaukset kestivät nelisen tuntia.
Kuvausten ilmapiiri ja tunnelma on yhtä kaikki se, mitä haluan Elinan kohdalla aivan erityisesti kehua. Pelkästään kauniin kuvan ottaminen vaatii ammattitaitoa, mutta mitä on ottaa kaunis kuva niin arvaamattomassa seurassa kuin pienten lasten kanssa.
Olenkin häkeltynyt Elinan ammattitaidosta. Miten voi sama ihminen keskittyä kuvaamiseen, stailata kuvat, nukuttaa vauvan, kesyttää taaperon ja ohjata isompaa siskoa. Tämä on minusta aivan oma taiteenlajinsa. Elinasta huokuukin se, että hän on kolmen lapsen äiti. (Tosin itse en kolmen lapsen, tai kymmenenkään, äitinä osaisi olla sellainen vauvakuiskaaja kuin Elina oli.)

Kuvien vastaanottaminen
Muutaman viikon päästä kuvausten jälkeen Elina toimitti kuvat sähköisesti ja suositteli katsomaan kuvat rahassa hyvänä hetkenä diaesityksenä musiikin kanssa. Oma vinkkini: varaa myös parin paperitehtaan verran nenäliinoja.
Itse herkistyin välittömästi itkuun, kun kuvaesitys alkoi pyöriä musiikin kanssa ruudulla. Tiesin, että olemme saaneet omalle perheellemme, ja totta kai muille läheisillekin, ikuisesti vaalittavan, arvokkaimman mahdollisimman muiston. Värikuvien lisäksi saimme kuvat mustavalkoisina ja niitä aion teettää kaappimme päälle kehyksiin.

Kuvauskokemus kokonaisuudessaan
Kuvat ovat aivan meidän tyylisiämme: vaaleita, herkkiä, ajattomia ja yksinkertaisen kauniita. Mutta ei pelkästään se, millaisia kuvat ovat, vaan se, miten kuvat saatiin aikaiseksi.
Minulla oli jo ensimmäisestä viestistä asti sataprosenttinen luottamus Elinan visioon. Minun ei tarvinnut tehdä moodboardia tyylistä, briiffata toiveita tai ohjeistaa kuvaajaa mitenkään – ainoastaan mennä paikalle ja antaa Elinan ammattilaisena hoitaa työnsä. Tämän koin erityisen tärkeänä etenkin vastasyntyneen kanssa: oli huojentavaa vain antautua ammattilaisen käsiin.

Itse kuvauspäivä oli todella kiva ja rento meille kaikille, suorastaan virkistävää vapaata. Isommat siskot ovat muistelleet kuvauksia monesti jälkikäteen. Isompi sisko halusi lähtiessään piirtää kuvauksista kiitospotretintinkin – Elina todella teki lapsiin vaikutuksen!
Arvostan ja vaalin näissä kuvissa erityisesti sitä, että vastasyntyneen omien kuvien lisäksi meidät ikuistettiin eri kokoonpanoilla ja yhdessä koko perheenä. Kuten alussa kerroin, sellaisia kuvia meillä ei ole ollutkaan, joten koen vauvakuvien lisäksi yhteiset otokset erityisen arvokkaiksi.

Jätän suurimman osan meidän kuvistamme perhealbumiin, mutta halusin näyttää postauksessa osan saamastamme galleriasta. Lisää Elinan kuviin voi tutustua hänen sivuillaan portfoliossa sekä Instagram-tilillä.
Newborn-kuvausten lisäksi Elina tekee perhekuvauksia, lapsikuvauksia ja odotuskuvauksia. Vaikka vastasyntynyt oli minusta luonteva kuvata studiolla, hurmaavia ovat myös Elinan ulkoa, esimerkiksi rannalla, ottamat perhekuvat. Millaisia kuvia toiveissa onkin, kannattaa Elinalle laittaa viestiä.
Sydämellinen kiitos vielä Linnolahti Photographyn Elina, kun ikuistit perheellemme arvokkaimman mahdollisen, ikuisesti vaalittavan muiston!
Täytyy vaan kommentoida, että hellanlettas mikä söpöläinen tuo teidän pienin 😍 ❤️ ja hienoja kuvia nuo mitä olet näyttänyt.
Kiitos paljon! <3 Elina oli sellainen vauvakuiskaaja, että pieni meni uskomattoman rauhalliseen uneen ja näytti meistä vanhemmistakin kuvauksissa ihan nukelta. :)