Ajatuksia äitienpäivänä: kolme tärkeintä asiaa, joissa haluan lapsiani tukea

Eilen, ensimmäisenä äitienpäivänä kolmen lapsen äitinä, meinasin kirjoittaa, miten minulla on tässä kaikki, mitä olen koskaan halunnut.

Se ei kuitenkaan ole totta.

Oikeammin minulla on tässä paljon enemmän kuin mistä osasin koskaan haaveilla.

Yhtään sen enempää kuin prinsessahäitä, en osannut kuvitella itselläni montaa lasta. Mietin, että jo se on paljon, jos löydän puolison, jonka kanssa koen luontevaksi jakaa elämän. Sitten saimme ensimmäisen lapsen, saimme toisen ja kolmannen.

Äitiys on samanaikaisesti elämäni luontevin ja ällistyttävin asia. Yhä päivittäin havahdun siihen, että todellako nämä ovat omiani, meistäkö he ovat tulleet.

Kuten olen monta kertaa kirjoittanut, ajattelen, että vanhemmudessa on hyvä valita taistelunsa. Kaikkeen ei kukaan pysty ja vaikka viimeisillä voimillaan pystyisikin, katoaisi elämästä keveys ja ilo suorittamisen alle.

Minua arjessa auttaa yksinkertaistaminen, keskittyminen niihin asioihin, joita pidän kaikista tärkeimpinä. Jaan äitienpäivän kuvien kanssa, mitkä kolme asiaa toivon ennen kaikkea voivani välittää lapsilleni. Tähänkin äitienpäivään mahtui jälleen koko perhe-elämän kirjo haleista hepuleihin ja suukoista sekoiluihin.

Kommunikaatio

Ajattelen, että yksi tärkeimpiä asioita, joita me ihmisinä voimme oppia, on kommunikaatio. En keksi, mikä olisi arvokkaampaa kuin taito jakaa omia ajatuksia sekä kuunnella ja oppia toisilta, selvittää konflikteja ja löytää yhteys toisiin ihmisiin avointen ja syvien keskustelujen kautta. Ajattelen, että elämässä pääsee pitkälle, jos asiansa osaa kertoa selkeästi niin ihmissuhteissa kuin työelämässä, on kyse ihan mistä tahansa ammatista tai viestin vastaanottajasta.

Kommunikaatiota yritän tukea sillä, että luen lapsille riittävästi ja kuunnellutan heillä äänikirjoja. Lisäksi pyrin keskustelemaan lasten kanssa kaikesta, avoimesti ja ikätasoisesti. Yksi lempisitaattejani vanhemmuudessa lapselle on don’t raise your voice improve your argument.

Huolehdin ehdottomasti vanhempana rajoista eivätkä kaikki asiat ole suinkaan neuvoteltavissa, mutta muuten yritän olla mahdollisimman usein valmis keskustelemaan lasten kanssa, varsinkin iän karttuessa. Älä huuda minun olevan tyhmä äiti, vaan kerro miksi ja miten sinun pitäisi saada tehdä asia x, niin katsotaan, jos ratkaisu tai kompromissi löytyisi.

Yksi asia kommunikaation tärkeydessäkin on huomioitava: ettei sanoittaminen mene liian pitkälle. Kukapa muukaan kuin arvostamani Maaret Kallio sanoi niin osuvasti lastenkirjansa julkkareissa, että nykyään vanhemmilla sanoittaminen menee helposti jopa jo överiksi – elämässä pitää myös osata vain olla. Tähän yhdyn täysin ja lapsen jatkuva urheiluselostaja (”Nyt sinä kävelet hienosti! Heitätäkö palloa! Noin sinä nouset!”) en halua olla. Siinä loppuu kaikilta osapuolilta ainakin meidän perheessä happi.

Itsetuntemus

Itsetunnosta puhutaan paljon, mutta nostan omalle listalleni itsetuntemuksen. Koen, että itsetuntemuksen karttuminen on auttanut minua mahdollisesti eniten elämässä, ja siksi toivoisin hyvää itsetuntemusta lapsillekin. Itsetuntemus antaa valtavasti sisäistä rauhaa: ajatuksen siitä, ettei tarvitse olla mitään, mitä ei ole, ja että saa olla juuri sitä, mitä on.

Muumipapan hieno sitaatti kertoo siitä, mikä elinikäinen matka itsetuntemuksen kartuttaminen on: ”Toisen tunteminen on vaikeaa, itsensä mahdonta”.

Varsinkin tämän päivän valtavassa ähkyssä kenen tahansa meistä on helppo kadottaa itsensä. Se, ettei vertaisi itseään muihin, on helpommin sanottu kuin tehty, mutta juuri siinä haluan lapsia tukea. Se, että kaveri harrastaa jotain, ei tarkoita, että se olisi sopivin valinta itselle. Se, että sisar ei innostu jostain, ei tarkoita, että itse pitäisi luopua intohimostaan.

Pohjimmiltaan kyse on siitä, että lapset kokisivat olevansa rakastettuja juuri sellaisina kuin ovat, ja että he voisivat luottaa siihen, että autan heitä läpi elämän löytämään itsensä ja olemaan oma itsensä.

Empatia

Itsetuntemus tukee sitä, että on sinut itsensä kanssa, mutta ennen kaikkea elämän tarkoitus on muut ihmiset.

Toivon sydämestäni, että lapseni kasvavat empaattisiksi ymmärtämään erilaisia ihmisiä, elämänvalintoja, taustoja ja kulttuureita. Kytken empatian myös siihen, että lapset ymmärtävät oman etuoikeutetun asemansa sekä siihen, että mikään elämässä ei mustavalkoista.

Viimeksi puhuimme pyörävarkaasta ja siitä, miten varastaminen on väärin. Halusin kuitenkin ottaa esille kuusivuotiaan kanssa myös sen, miten elämä ei kohtele kaikkia tasavertaisesti ja miten jokaisen elämänpolku ei mene suunnitelmien mukaan. Jokainen meistä toivoisi pysyvänsä kaidalla polulla, mutta toisinaan elämä jakaa huonommat kortit. Vaikka ei hyväksy varkautta, voi yrittää ymmärtää, mikä elämässä on sellaiseen johtanut. Toiseen asemaan asettuminen on taito, jota heille sydämestäni toivon.

Vanhemmuus on kaikkea muuta kuin käsikirjoitettua täydellisyyttä, mutta näiden asioiden parissa yritän tehdä parhaani, samalla ymmärtäen, että äitiys on jatkuvaa oppimista ja itsekin ihmisenä kasvamista. Oikein onnellista äitienpäivää näin jälkikäteen ja erityisiä halauksia kaikille, joille päivään liittyy haikeita ja vaikeita tuntemuksia.