
Raskausaikoina tuli luonnollisesti vaihdettua viini alkoholittomiin vaihtoehtoihin, mutta sittemmin tapa on jäänyt itselleni päälle. Joskus lasi hyvää viiniä tai malja sampanjaa maistuu yhä, ja viinitilamatkoista haaveilen pelkästään tunnelman vuoksi, mutta muuten huomaan kääntyväni entistä enemmän alkoholittomien juomien puoleen.
Muutos johtuu ensinnäkin siitä, että olen huomannut tulleeni alkoholille hyvin herkäksi. Enkä suinkaan ihmettele aamuyöhön venyneitä bileiltoja vaan siitä, että jo yksi illallisaikaan ruoan kanssa nautittu viinilasi saattaa nykyään viedä yöuneni.
Ilman Oura-sormusta ja älykelloakin osaan aamulla kertoa, että unenlaatuni on ollut huomattavasti huonompi. Herään tokkuraisena ja levottomana, mikä ei muutenkaan tunnu hyvältä, mutta vielä vähemmän unen haluaa riskeerata vauva-aikaan, kun jaksamisesta haluaa yrittää pitää kaikella tapaa kiinni.

Eikä yksi huono yö ole vain yksi huono yö, vaan herkkäunisena kohdallani kierre jatkuu seuraavina öinä. Alkoholi ei yksinkertaisesti enää tai tällä hetkellä sovi minulle. Vaikka paljoa en viime vuosina ole juonut muutenkaan, huomaan silti positiivisia muutoksia henkisessä voinnissa. Mieli on näin tasapainoisempi, kirkkaampi, virkeämpi ja vähemmän taipuvainen ahdistumaan. Onpa tämä myös pidentänyt pinnaa – oikein tervetullut etu kolmen pienen kanssa!
Viinin maku on toki alkoholittomissa eri, siitä ei pääse mihinkään. Mutta usein kaipaankin enemmän tilannetta kuin tiettyä juomaa. Lasillinen kohottaa niin monenlaisen tunnelman: kun on aihetta nostaa malja merkkipäivän, juhlan tai hyvien uutisten vuoksi, kun viikonloppusushit haluaa saada tuntumaan erityisiltä, kun ystävän kanssa pääsee pitkästä aikaa terassille, kun lasten mentyä nukkumaan voi nostaa jalat sohvalle ja käynnistää sarjan.

Tällaisissa tilanteissa kyse ei ole yksin juomasta itsestään, vaan vähintään yhtä paljon hetkestä. Hetkistä en halua yöunien menettämisen pelossa luopua. Onneksi nykyään on tarjolla myös todella oivallisia alkoholittomia viinejä ja siidereitä.
Alkoholittomat oluet jätän tästä pois, sillä itse en valitettavasti ole koskaan välittänyt oluesta. Olen kuitenkin ymmärtänyt monelta, että alkoholittomissa oluissa on paljon erinomaisia vaihtoehtoja. Niitä mieheni usein suosii.

Barrels and Drums Chardonnay Non-alcoholic Sparkling
Tästä on tullut alkoholiton luottokuohuviinini. Juomaa saa melko kattavasti, alle kahdeksan euron hinta on kohtuullinen ja ennen kaikkea maku on oikein mainio. Saksalaisviiniä suositellaan pastan, pitsan, äyriäisten, kalan ja kanan kanssa. Tätä meillä oli myös joulupöydässä ja maistan sen toimineen oikein hyvin. Kuvailuiksi mainitaan vaaleankeltainen, makeahko, hapokas, aprikoosinen, kypsän päärynäinen ja seljankukkainen.
Tämä kuohuviini on hieman hankalammin saatava ja asteen arvokkaampi, mutta kaikin puolin hyvä tyylikäs löytö. Paitsi aperitiivina tätä suositellaan mietojen juustojen kanssa sekä kalan ja kanan parina. Viiniä kuvaillaan puolikuivaksi, keskihapokkaaksi, sitruksiseksi, hennon persikkainen ja kevyen manteliseksi.
Dr. Loosen Riesling Sparkling Alcohol-Free
Viimeisimpänä alkoholittomana kuohuviininä kokeilin tätä, joka on samaa Alkon kategoriaa kuin kaksi äskeistäkin: Vivahteikas & ryhdikäs. Puolikuiva kuohari on hapokas, sitruksinen, viheromenainen, hennon päärynäinen, yrttinen ja kevyen mausteinen. Oikein raikas tuttavuus sushin kanssa. Sopii myös salaateille, kasvisruokaan ja seurusteluun.
Henkell Sparkling Rosé Alcoholfree
Henkellin rose-kuohuva edustaa Alkossa kategoriaa Pehmeä & kepeä. Kyseessä on makeahko, mutta raikas kuohari – minusta oikein kelpo ja hauska viileänä kesäpäiviin ja vaikka vappupiknikille. Villivadelmaisen, punaherukkaisen ja viheromenaisen kuohuviinin etu on myös se, että tämä on melko tuttu näky ruokakaupoissakin.

Leitz Eins-Zwei-Zero Riesling Alcohol Free
Tämä on Helsingin Sanomien Paras alkoholiton valkoviini -testivoittaja, enkä ihmettele – kyseessä on myös oma suosikkini! Kyseessä on jälleen Alkon kategorian Vivahteikas & ryhdikäs -kategorian viini, mikä on selvästi eniten oman makuni mukainen. Riesling on puolikuiva, hapokas, sitruksinen, viheromenainen, kypsän kiivinen ja yrttinen. Tätäkin meillä oli joulupöydässä ja riesling toimi mainiosti kalojen kanssa – lohen ja sillin seurana ajattelin nauttia myös juhannuksena. Sopii myös blineihin, sushiin ja kanaan.
Erinomainen ominaisuus on myös se, että Leitz Eins-Zwei-Zero Riesling Alcohol Free -viiniä saa perinteisen 0,75 l pullon lisäksi tölkkeinä. Vaikka valkoviini on tästä suosikkini, myös rosetölkki on mainio pirskahteleva kesäjuoma otettavaksi tölkkinä mukaankin.
Somersby Apple 0,0 % ja Happy Joe Alcohol Free Dry Apple
Siiderit olen juonut alkoholittomina jo pitkään. Nämä molemmat ovat minusta oikeastaan yhtä hyvät kuin alkuperäiset, oikeastaan peräti raikkaammat. Somersby on makeampi, Happy Joe kuiva. Meillä on aina molempia jääkaapissa, ja se onkin itselleni fiiliskysymys, kumman saunaan tai vaikka hampurilaisen kylkeen valitsen.

Tässä oli omia suosikkejani, jos satutte kaipaamaan vinkkejä tälle viikolle juhannukseksi tai ylipäätään kesään. Otan myös mielelläni teidän suosikkeja vastaan, jos jokin helmi on minulla jäänyt testaamatta. Ja varmasti onkin jäänyt, valikoimaa on nykyään todella paljon!
Saatavuus näissä vaihtelee melkoisesti niin Alkoissa kuin ruokakaupoissa. Viimeksi teimmekin suosiolla niin, että tilasimme useampaa alkoholitonta kerralla varastoon Alkon verkkokaupasta.
Alkoholittomien viinien ja siiderien lisäksi on tietysti kokonaan muiden virvokkeiden maailma. Cokis Zero, S.Pellegrinon limut, jäätee ja jääkahvi ovat kesäsuosikkejani. Hiilihapotuslaitteella tehtyä vettä sellaisenaan sekä jäiden ja esimerkiksi sitruunan ja mintun kanssa juon päivittäin. Kokeilussa on myös erilaiset itse tehtyyn raparperimehuun pohjautuvat mocktailit.
Rentouttavaa juhannusta! Jälkeen monen Helsinki-juhannuksen (jotka ovat kyllä yllättävän kivoja: kaupunki on ihan omanlaisensa hiljaisena ja esimerkiksi Itä-Helsingin rannat aurinkoisella säällä paratiiseja) meille tuntuu todella erityiseltä lähteä maalle.
Kiitos näistä vinkeistä! Ollaan mieheni kanssa pitkään etsitty hyviä alkoholittomia viinejä. Täytyy kokeilla tuota HS:n testivoittajaa seuraavaksi. Näin kesäaikaan ollaan suosittu lehtikuohua. Sopii myös alkudrinkiksi juhliin😊
Ole hyvä, tosi kiva kun lista ilahdutti! :) Lehtikuohussa kävi itselläni niin, että sain siitä vähän ”yliannostuksen”, kun se oli pitkään se ainoa alkoholiton kaikkialla. Nyt kun juomaan on saanut vähän etäisyyttä ja juonut muitakin välillä, maistuu lehtikuohu taas. Kiva, kun muistutit siitä. On raikas ja sellainen varma juoma maljan nostamiseen. :) Ei-viineistä myös Pommac Brut on sopiva kilistelyyn. Mukavaa juhannusta teille!
Hei! Päädyin tänne etsiessäni alkoholitonta valkoviiniä pääsiäisruualle :)
Jos lehtikuohusta on edelleen ’yliannostus’, niin suosittelen kokeilemaan #winner- lakka-seljankukka-kuoharia. On aivan järettömän hyvää!!
Itse olen kanssa tykännyt tuosta Happy Joen siideristä, kuten myös samaisen merkin Red Love alkoholittomasta rose siideristä. Henkell merkin kuohuvat on myös tullut testattua ja todettua oikein mainioiksi. Oluista en ole vielä gluteenitonta alkoholitonta versiota oikein löytänyt hyvää, mutta Lapin kulta Pure merkin mieto olut joskus on ihan paikallaan. :)
Olen myös monesti valinnut alkoholittoman juoman, ei tule sitä inhoittavaa oloa kun yöunet jää vähiin alkoholin vuoksi tai muuten vaan pöhnä olo. Mutta ei se kanssa sitä tosiaan tarkoita, etteikö holilliselle lasillisellekin olisi se oma aikansa ja tilaisuutensa. ;)
Mukavaa juhannusta! :)
Moikka! Tämäpä juuri! Jos joskus saan mahdollisuuden päästä Ranskaan Champagneen, niin aivan varmasti juon maistiaiset sampanjaa ja nukun huonosti. ;) Muutenkin haaveilen yhä viinitilamatkoista (se on välimerellinen sielunmaisema) ja muitakin sellaisia tilanteita on, joissa yöunien menettämisen riski kannattaa viinin erityisen maun ja elämyksen takia. Arjessa vain jaksamista tuntuu hyvältä tukea niin, että suosii perus viikonloppuna holittomia ja saa hyvät yöunet. :)
Hei ehdottomasti täytyy kokeilla myös tuo Happy Joe -alkoholiton mahdollisimman pian, jos löytyy niin jo juhannukseksi. Kiitos muistutuksesta! Aivan, gluteenittomuus on vielä oma juttunsa. Toivottavasti sekin kategoria menee eteenpäin. :) Juhannusiloa sinne!
Kiitos vinkeistä! Ja kiitos, kun mainitsit itä-Helsingin – saarelaisena arvostan! Itse halusin vinkata Laajasalon perheystävällisestä juhannuksesta – Karjalaisten kesäkoti Villa Salmela on ihana ja siellä on erillinen perheystävällinen kokko klo 19!
xxx
E
Kiva, kun luit ja tykkäsit! Ja myöhästynyt kiitos itsellesi vinkistä. Vaikka itse olemme tykänneet etsiä juhannuksena Helsingistä juuri niitä hiljaisempia kolkkia, se on tosi mukavaa, kun pääkaupunkiseudulla järjestetään juhannustapahtumia. Tosi kivalta elämykseltä lapsille kuulostaa perheystävällinen kokko. :) Toivottavasti teillä oli rentouttava juhannus!
Heh, meinasin tulla kans suosittelemaan lehtikuohua :). Sen juoman valmistajalta jo joskus 90-luvulla haettiin mehua mökkimatkalla, tuleekin aina siitä juomasta ne mehunhakureissut ja lapsuus mieleen :).
Oikein hyvää juhannusta ja lomaa!
Ihania muistoja! Juoma tuntuu varmasti erityiseltä, kun siitä muistuu mieleen mehunhakureissut ja lapsuus. Salainen ainososa, joka varmasti tekee kokemuksesta vielä maukkaamman. ;) Kiitos paljon! Vielä muutama arkipäivä ja sitten loma alkaa. Sinne myös ihanaa kesää – miten kohta voi olla jo heinäkuu!
Nokian panimon moctailit ovat myös kivoja raikkaita kesäjuomia ja lisäksi erityismaininta kauniista tölkeistä…Löytyy ihan marketeista.
Kiitos paljon vinkistä! Samaa suositeltiin Intagramissa ja aloin miettiä, että mielestäni olen paria maistanut… Jostain en muistaakseni niin välittänyt ja joku maistui. Ehdottomasti voisin vielä tutustua paremmin ja antaa uuden mahdollisuuden. Kiva, kun muistutit niistä ja ihania kesäpäiviä! :)