
Tällaiset tuli tämänkeväisistä pienistä muistamisista päiväkodin työntekijöille. Annoimme pussit, joissa on pienet herkut (suklaata) ja juomat (pienet kuoharit) sekä lasten piirustukset. Tapani mukaan suosin pois käytettäviä antamisia. Vastaavalla idealla olen antanut myös esimerkiksi kynttilöitä, servettejä ja käsivoidetta.

Glitter- ja sydäntarrojen määrästä päätellen päiväkodin aikuiset ovat varsin tärkeitä tytöillekin. Näemmä joltain Frozen-hahmolta on pääkin irronnut liimaamisen tuoksinassa – ajatus onkin aina tärkein. Pidän tärkeänä sitä, että tytöt osallistuvat aina jotenkin opettajiensa ja hoitajiensa lahjaan, kuten nyt piirustuksin. Toivon, että se opettaa muiden huomioimista ja kiittämistä.

Muiden huomioimisen lisäksi toivon osallistumisen harjoittavan keskittymiskykyä, että jotain aloitetaan ja saadaan valmiiksi. Siksikin pidän tärkeänä sitä, että lasten elämässä on pienestä pitäen selkeitä iänmukaisia tehtäviä, kuten nyt tässä: molemmilla oli tehtävänä piirtää tai koristella kolme korttia.
Tehtävän aloittaminen, siihen uppoutuminen ja sen valmiiksi saaminen ei tämän päivän hälyssä ole itsestäänselvä taito, ja koen, että siksi keskittymistä on hyvä harjoitella. Suoriutumisesta tulee onnistumisenkokemus, ja rauhallinen piirtäminen itsessään tekee hyvää.

Kukkakassit ja kirsikkakortit löysin jälleen Søstrene Grenestä, tanskalaisketju on suosikkimme tällaisissa hankinnoissa. Syksyllä isompi meneekin sitten eskariin, mutta arkemme ei muutu, sillä eskariryhmä on samassa päiväkodissa.
Asiaankuuluvasti esikoiselta tippui juuri ensimmäinen hammaskin. Olin sattumalta seuraavana päivänä menossa Søstrene Greneen, joten hankin ensimmäisen hampaan kunniaksi pienen yllätyksen hammaskeijulta tyynyn alle. Yleensä läpi yön nukkuva heräsi kyseisenä yönä kolmelta ja viideltä. Hammaskeijun käyminen taisi olla aika iso juttu. Nautin siitä, että esikoisellakin on vielä lapsen uskoa jäljellä – toivottavasti pitkään!
Kiitos vinkeistä!
Meillä 6v, kohta 7v uskoo edelleen hammaskeijuun. Pakahdun aina kun hän puhuu siitä, ihana kun uskoo 🤩
Kiva jos pidit vinkeistä! Ja onpa ihana, kun hänkin uskoo. :) Toivoisin, että nykyajan lapsilla ei olisi kiire kasvaa isoiksi vaan että saisivat elellä mahdollisimman pitkään lapsen maailmassaan. <3