
Nyt kun terassi on valmis, ajattelin tehdä kokonaisuudesta postauksen, jossa vastaan kootusti teidän usein kysymiin kysymyksiin. Jos vielä jokin jää askarruttamaan, vastaan mielelläni kommenteissa parhaani mukaan.
Millainen piha meillä on?
Meillä on länsisuuntainen piha, jossa oli meidän asuntoon muuttaessa noin kaksikolmasosaa pinta-alasta kattava terassi ja sen lisäksi nurmikkoa. Ensimmäisenä kesänä, eli viime vuonna, laajensimme terassia koskemaan koko pinta-alaa, ja nyt tänä toisena kesänä vielä öljysimme niin sanotun alaterassin. Olemme olleet laajennukseen todella tyytyväisiä. Nurmikkoa ei tarvitse leikata ja nyt koko alue on kesäolohuonemaisessa käytössä.

Millaista tunnelmaa tavoittelimme terassille?
Olemme tavoitelleet terassille köyhän naisen hotellin kattoterassi -tunnelmaa, siis loungemaisen rauhoittavaa ympäristöä, jossa on rentouttavaa oleskella yhdessä perheen ja vieraiden kanssa. Elämässämme riittää kolmen pienen kanssa muuten sen verran vauhtia, että terassilta toivoimme nimenomaan rauhoittavutta, yksinkertaisuutta ja helppoutta enemmän kuin puuhastelupaikkaa. Lapsille terassilla on helteellä puhallettava pieni uima-allas. Muuten emme ole kokeneet tarpeelliseksi mahduttaa terassille lasten viihdykkeitä, sillä ne kaikki löytyvät yhteisestä pihapiiristä: keinut, hiekkalaatikko, tramppa ja muut.

Mistä ulkosohva on?
Ulkosohva on viime vuonna Kruunukalusteen alesta tilattu Brafab. Enää en löytänyt samaa, joten kyseessä lienee poistunut malli. Meillä sohvan valinnassa painoi paitsi yleinen kauneus myös se, että sohvan käsinojia vasten on mahdollista nojata. Siksi päädyimme löhöily mielessä tällaiseen malliin, emmekä sellaiseen, jossa on avoimet päädyt tai kova käsinoja.
Mistä sohvapöytä on?
Sohvapöydän löysimme viime vuonna Jotexilta, malli on Caorle.

Mistä aurinkovarjot ovat?
Meillä on kaksi Kruunukalusteen Lux-aurinkovarjoa, toinen alkaa olla kuutisen vuotta vanha, toinen viimevuotinen. Olemme olleet todella tyytyväisiä siihen, miten vankka ja laadukas varjo on. (Linkkejä etsiessä huomaan muuten, miten paljon moni tuote on kallistunut vuosien saatossa ja materiaalipulan myötä.)

Mistä ruokailupöytä on?
Ruokapöytä on niin ikään Brafab-merkin alumiininen 6–8 hengen ruokapöytä. Pöytä on jo kuutisen vuotta vanha enkä enää löytänyt samaa, mutta melko vastaava näyttäisi olevan Brafab Nimes.
Mitkä ruokailuryhmän tuolit ovat?
Tuolit on käsinojalliset Kartell Louis Ghost ja käsinojattomat Kartell Victoria Ghost. Jos olisin valinnut tuolit nyt, olisin todennäköisesti päätynyt toisenlaisiin, mutta silti pidän italialaisista klassikoista. Halusimme hyödyntää tuolit, joista osa on ollut meillä jo ensimmäisestä kodista lähtien 10 vuotta. Loput tuolit olemme täydentäneet second handina. Tuolit ovat putsattavuudessaan ja huoltovapaudessaan pihalla käytännölliset, ja lisäksi pidän niiden ilmavasta ilmeestä.

Mistä vaaleanharmaat isot ruukut ovat?
Ne ovat Ecopots-merkin kierrätetystä muovista valmistetut ruukut, jotka ovat kevyitä ja kestävät pakkasta.
Mistä yrttiruukut ovat?
Valkoiset jalalliset istutusruukut ovat 4Living-merkin. Tilasin ne vuosia sitten jostain kotimaisesta verkkokaupasta.

Mitä olemme istuttaneet ruukkuihin?
Tämän vuoden istutuksissa on viherliljapuu, valkoista laventelia, iso rosmariini ja kanna. Yrtteinä on basilikaa, minttua, sitruunamelissaa, ruohosipulia, salviaa, timjamia, ranskalaista rakuunaa, persiljaa ja oreganoa. Tarkemman kasveista kirjoitin Terassin tämänvuotiset istutukset -postaukseen.
Mitä materiaalia terassi on ja millä se on käsitelty?
Terassi on ruskeaa painekyllästettyä puista terassilautaa. Annoimme ensin terassin olla säärasituksessa vuoden, jonka jälkeen öljysimme sen. Käytimme sävynä Tikkurila Vasa 5080 -öljyä. Tästä tarkemmin voi lukea postauksesta Terassin öljyäminen – Tikkurila Vasa 5080.

Mikä grilli on?
Grilli on vuosia vanha Lucifer-merkin kaasugrilli.
Miten säilömme sohvan pehmusteet sateella?
Nostamme sohvan pehmusteet ja tyynyt sadepäivinä seinään kiinni, räystään alle. Vaihtoehtona olisi myös sohvalle suojakangas, mutta olemme kokeneet tämän tavan meille ainakin toistaiseksi sopivaksi.

Miten suojaamme kalusteet talvella?
Koska meillä ei ole autotallia tai isoa varastoa, olemme huomioineet kalustevalinnoissa säilytettävyyden. Muovituoleja lukuun ottamatta olemme valinneet kaikki kalusteet tarkoituksella alumiinisina materiaalin kestävyyden vuoksi. Alumiini kestää talvellakin ulkona pressujen alla. Muovituolit ja sohvan pehmusteet säilytämme talven ajan lämminvarastossa.
Mitä musiikkia terassilla kuuntelemme?
Viimeiseksi jaan Spotify-soittolistani Summer terrace days with Homevialaura, mikäli kaipaatte kesäterassille rennon loungemaista musiikkia. Juuri sellaista, jota siellä kuvitteellisella hotellin kattoterassillakin soittaisin.
Siinäpä ne! Nyt on meillä tosiaan terassi valmis täksi kesäksi ja tuleviksi. Tarkennuksia saa kysyä kommenttiboksissa, jos jokin jäi huomioimatta. Autan mielelläni. Aurinkoa kesäkuuhun!
Ihana kyl toi teidän terassi! Hotellilounge tulee kyl mieleen :). Voisin kuvitella vielä jotain kivoja sohvatyynyjä ja ohuen viltin tohon sohvalle. Vaikuttaa tilavaltakin. Itellä kun kerrostaloasukkaana on onneksi partsi, joskin pienehkö. Mut mahtuu esim. pieni pöytä, niin voi syödä ulkona, se on kyl parasta kesällä 😍
Kiitos paljon! Tosi kivasti sopisi kyllä sohvalle lajitelma tyynyjä ja viltti. :) Olen vain itse niin tylsimys näissä, että suosin usein yksinkertaisinta kokonaisuutta. :D Pienikin parveke on aivan ihana lisätila kesällä! Jo se, että mahtuu syömään lounaan tai juomaan aamukahvit ulkotilassa on parasta. Mukavia päiviä sinne!
Yksinkertaisuus on parasta. Tulimme innoissamme haalineeksi mökille kolmelle eri terassille kauhean määrän tyynyjä ja muita istuinten pehmusteita. Voi mikä roudaaminen edestakaisin varastoon ja suojaan, milloin siitepölyltä, vesisateelta ja linnunpaskoilta ym.risuilta ja roskilta. Jos nyt saisin valita, olisi yksi iso terassi, joka kattaisi kaikki toiminnot ja mahdollisimman vähän tekstiilejä.
Kiitos ajatuksista! Samaa mieltä siinä, että lähes kaiken mahdollisen yksinkertaistaminen elämässä kannattaa. Tai ainakin se sopii itselle. Mitä vähemmän säädettävää, sitä sujuvammin arki toimii. :) Mainitsemasi tilanne on hyvä esimerkki siitä, millaisia asioita ei välttämättä tule ollenkaan ajatelleeksi etukäteen. Sitä sisustelee innoissaan, mutta saattaakin myöhemmin huomata, miten hankalaa säilöminen ja puhtaana pitäminen on. Todella inhimillistä, samalla täysin ymmärrän, että toivoisit nyt toisenlaista ratkaisua. Miten monta asiaa sitä on itsekin oppinut kantapään kautta!
Ihana terassi!
Meilla on hieman isompi piha, joten taloa lahempi osa on laatoitettu patio, jossa ruokapoyta. Kauempi osa on nurmikkoa ja istutuksia ja siella on myos kahdenistuttava penkki. Olemme suunnitelleet pihan niim, etta sielta loytyy varjoa ja aurinkoa pitkin paivaa. Lisaksi meilta loytyy iso ja helposti siirrettava paivanvarjo ja firepit seka lyhtyja ja muita valoja illaksi, kun taalla on pimea n klo 2115 (usein on kylmakin)
Nyt vaan toivon helleaallon palaavan – perjantaina oli 32c klo 1700 kun taas eilen samaan aikaan oli 15c ja kaipailun takkia lyhyen kavelyn aikana.
Kiitos paljon! Ihanan kuuloinen piha! Tuo on ehdottomasti ison pihan valtti, että sen voi suunnitella niin, että valoa ja varjoa löytyy pitkin päivää. :) Myös iltatunnelmoinnin huomioiminen kuulostaa todella hyvältä. Olen huomannut, että me hyödynnämme terassia iltaisin todella vähän. Olemmeko vain niin vilukissoja Suomen kesässä vai liitänkö iltatunnelmoinnin enemmän illanistujaisiin maalla ja mäkillä, en tiedä! Nykyään saa kivoja siirreltäviä, auringosta latautuvia valojakin. Kylläpä siellä sahaa lämpötilat, täälläkin on minusta ollut nyt enimmäkseen melko viileää. Juhannukseksi kai lämpenee, sitä toivoessa! Leppoisaa juhannusviikkoa!