
Nyt on meidän kuukauden kesäloma takana ja siten blogitaukokin ohi. Ajattelin jakaa lomasta ajatuksia ja muistiinpanoja.
1. Heti loman alussa tekee hyvää vaihtaa maisemaa, kuitenkin joskus rentouttavinta on lipua rauhassa lomalle
Ajattelen niin kuin moni muukin, että loman alussa on heti kiva lähteä jonnekin, jotta maisemanvaihdoksen myötä pääsee heti arkiympyröistä lomafiilikseen. Kolmen pienen lapsen kuitenkin huomasin hyötyväni palautumisen kannalta vähintään yhtä paljon siitä, että loma alkoikin tänä vuonna kovin hitaasti, ihan vain omalta kotiterassilta täysin ilman aikatauluja, pakkaamisia ja lähtöhäslinkiä. Oli ihana saada vastaanottaa loma rauhassa ja vetää hetki henkeä.

2. Suunniteltua ja suunnittelemattomuutta sopivassa tasapainossa
Siinä missä joku haluaa suunnitella koko loman tarkasti etukäteen tai vastaavasti pitää kaiken avoimen spontaanina, huomasin, miten hyvin meille sopii välimuoto. Haluan, että meillä on joitain varauksia odottamassa – muuten voisi käydä niin, että jämähtäisimme tällä köörillä kokonaan paikoilleen.
Kuitenkin kiireentuntua haluan lomalla välttää ja siksi väljyys kalenterissa on meille tärkeää lomalla siinä missä arjessakin. On mukavaa tehdä asioita fiiliksen mukaan – tai yhtä lailla olla tekemättä. Lasten kanssa vaaliin tietoisesti tylsyyttä ja sitä, ettei tekemisistä tule ähky. Välillä täytyy osata myös vain olla ja hoitaa tylsempiä pyykkipäivätyylisiä velvollisuuksia lomallakin. Kuvassa esikoinen halusi pysähtyä piirtämään kaunista maisemaa. Niin kiire ei lomalla saisi koskaan olla, etteikö välissä ehtisi spontaanisti taiteilemaan.

3. Löysin itsestäni luonnon äärelle kaipaajan
Olemme joka kesä tykänneet käydä Helsingin keskustassa istumassa terassilla ja katselemassa ihmisiä. Tämän loman aikana en käynyt kertaakaan keskustassa tai sen koomin siellä päinkään! En yksinkertaisesti ollut lainkaan sillä tuulella, puhumattakaan siitä, että olisin lähtenyt festariryysikseen. (Jestas, jo tungos Pikku Myyn ympärillä Muumimaailmassa oli riittävä.)
Suurinta luksusta on yhtäkkiä tullut luonnonrauhasta. Heti loman alussa hakeuduimme paljon meren äärelle – ihan kuin rannan tuuli olisi huuhtonut arjen mennessään. Lisäksi sieluni lepäsi erityisen paljon peltomaisemissa. Miten meditatiivista on tuijottaa niittyjä ja tienpintareita huijuvine heinineen ja perhosineen.

4. Jatkossakin tarpeeksi pitkä pätkä lapsuudenkesien maalaismaisemissa
Edellistä kohtaa jatkaen kirjattakoon muistiinpanoihin, että vietämme jatkossakin tarpeeksi pitkän pätkän lapsuudenkesien maalaismaisemissa. Missään en itse irtaannu yhtä hyvin ja omien lasten juurruttaminen samoihin seutuihin tuntuu vuosi vuodelta tärkeämmältä.
Google-historiastani löytyy nyt myös muutto maalle -haku. ”Pahinta” on se, että uskoisin meidän viihtyvän pelottavankin hyvin puolierakkoina maalla, mutta ehkä jätämme suunnitelman silti ajatusleikiksi.

5. Somettomuus on itselleni ensiarvoisen tärkeä osa irtaantumista
Minulle on se ja sama missä fyysisesti olen, lähipuistossa vai rantakohteessa, jos olen henkisesti poissaoleva. Henkilökohtaisesti koen äärimmäisen tärkeäksi sulkea ainakin osaksi lomaksi somen, ettei oma loma mene muiden lomailua katsoessa. Vain ärsykkeet sulkemalla pääsen oikeasti rentoutuneeseen tilaan, turvalliseen ja arjesta irrottavaan ja vertailulta vapaaseen lomakuplaan, jossa voin aidosti kuulla, mitä itselleni ja läheisilleni kuuluu.
Välillä irtaannun lomalla somesta niin syvästi, että mietin, miten voin koskaan linjoille palatakaan. Lopulta aika tekee yleensä tehtävänsä ja tauon jälkeen on taas inspiroitunut olo jakaa ajatuksia. Yhtä kaikki haluan jatkossakin muistaa lomalla laittaa puhelimen tarpeeksi jäähylle niin itseni kuin lomaseurankin takia. Myös arjessa yritän muistaa pitää sopivat rajat.

6. Lomalla ei tarvitse edistää yhtäkään projektia
Joskus lomalle on mukavaa varata joitain niin sanottuja sadepäivän projekteja. Tänä kesänä en kuitenkaan halunnut vaatia itseltäni mitään. En tehdä yhden yhtä asiaa kodin eteen, enkä edistää ikuisuusprojektia, valokuvien järjestelyä, tai mitään muutakaan.
Ei sillä, että käteni olisivat projekteihin riittäneetkään, mutta oli vapauttavaa suorastaan kieltää itseltään kaikenlaiset muut velvollisuudet kuin välttämättömät ruoanlaitot ja pikasiivoukset.

7. Vauva ei tehnytkään kesästä työläämpää vaan tasapainoisemman
Hieman yllättäen paras tasapainottaja kesälomaan on ollut vauva. Yllättäen siksi, että paperilla uusi perheenjäsen täyttää kädet entistä enemmän, ja siksi vauvan ajattelisi tekevän perhe-elämästä kaoottisempaa. Omaan olooni vauvalla on kuitenkin rauhoittava vaikutus.
Perheen vauhtivastaavat isosiskot seikkailevat minkä ehtivät. Toinen juoksee itään, toinen länteen. Hups lokki vei jäätelön! Minne katosi hellehattu! Hei annahan se uimarengas! Mennäänkö keinumaan!
Ja sitten on vauva. Vauva, joka hengittää hiljaa olkaani vasten, jonka pehmeä poski odottaa suukkoa, jonka pienet sormet tarraavat omaani. Jonka suurilla silmillä on aikaa ihmetellä kaikkea, jonka varpaat eivät vielä tiedä, minne mennä.
On ollut suurin ilo ja onni viettää pienen pojan ensimmäistä kesää. En pelkästään rakasta pientä vaan myös sitä, miten paljon pysähtyneemmältä hän sai ajan kesälomalla tuntumaan.

8. Kotimaassa lomailu ei kyllästyttänyt vieläkään
Tämä oli nyt neljäs kotimaankesämme. Tätä olisi varmasti ollut aikoinaan vaikea uskoa, mutta en vieläkään koe kyllästyneeni lähimatkailuun ja -lomailuun. Elämä on ollut monella tapaa yksinkertaisempaa pikkulapsivuosina näin, kun olemme säästäneet niin rahaa kuin kapasitettia (sekä toki ympäristöä) jättämällä lentomatkailun väliin.
Tämä ei tarkoita sitä, ettemmekö matkailisi enää koskaan (ehkä ensi vuonna autolla Pärnuun?). Enemmänkin on ollut silmiä avaavaa haastaa pakko päästä ulkomaille -ajattelu ja antaa lähemmäksi sijoittuvalle vapaa-ajan vietolle mahdollisuus. Olen positiivisesti yllättynyt, kuinka paljon tällaisestakin lomailusta voi avoimin mielin saada irti.

9. Keskustelulla loman metätyön tasapuolisempaan jakamiseen
Mainitsin storeissa kesälomaan liittyvästä metatyöväsymyksestä, ja moni samastui tilanteeseen. Meillä arki on hyvin tasaisesti jaettu ja mieheni on täysin tasavertainen kotitöiden tekijä ja vanhempi, monesti paremminkin perillä esimerkiksi päiväkodin ohjelmista.
Kuitenkin loman menojen ja kohteiden suunnittelu on minun vastuullani. Pidän tehtävästä ja koska vapaa-ajan suunnittelu tulee minulta luonnostaan, jako saa näin ollakin. Jossain kohtaa kuitenkin huomasin, että nyt päässäni pyörii liikaa välilehtiä. Kukaan ei jaksa olla kuukautta perheen projektipäällikkö ja matkanjohtaja!
Ensin metatyöväsymys purkautui kiukkuna (kyllä, meillä lapset eivät ole ainoita kiukuttelijoita, vaan äiti on myös), mutta kiukun laannuttua saimme miehen kanssa puhuttua asian hyvin läpi ja jaettua paremmin vastuita. Hän ymmärsi väsymykseni täysin, ilma puhdistui ja loppuloma sujui tasapainoisesti ja tasavertaisesti.
Tämän haluan kuitenkin sanoa: Te muutkin (tilastollisestikin usein äidit), jotka suunnittelette, ennakoitte ja muistatte kaiken omasta ja perheen puolesta, näen teidät, olette supersankareita!

10. Kuukausi lomaa on sopiva koko perheelle
Jos olen ihan rehellinen, ja miksi en olisi, mietin hieman loman alussa sitä, miten hyvin tulen jaksamaan kuukauden. Vaikka perhe on elämäni tärkein ja rakkain asia, ympärivuorokautinen elo kolmen, vanhemmistaan täysin riippuvaisen pienen kanssa on intensiivistä, etenkin kaltaiselleni ihmiselle, joka kuormittuu liiallisesta määrästä ärsykkeitä, ja joka tarvitsee palautumiseen yksinoloa.
Välillä tuli totta kai niitä hetkiä, että olisin halunnut laittaa jatkuvat pyynnöt mutelle, mutta yleisesti ottaen pystyin nauttimaan ensimmäisestä kesästä viisihenkisenä perheenä ilahduttavan paljon, ja aidosti rentoutumaan ympärivuorokautisesta vastuusta huolimatta.
Totesin myös kuukauden olevan meille sopiva loma töistä ja päiväkodeista. Kuukaudessa jokainen perheenjäsen ehtii kunnolla rentoutua ja irtaantua, mutta kenelläkään ei vielä kaadu seinät päälle. Kuukauden jälkeen meille sopii jo palata arjen rytmiin ja rutiiniin – kesästä nauttiminenhan yhä silti jatkuu.

11. Perheajan lisäksi omaa aikaa, parisuhdeaikaa ja aikaa lapsille yksittäin
Ihannetilanteessa olisimme järjestäneet lomalla vähän enemmän omaa aikaa molemmille aikuisille sekä jakautuneet perheenä useammin, mutta näistä oppii pikkuhiljaa, ja toisaalta elämässä harvoin on mahdollisuus tehdä kaikkea ideaalin mukaan, vauvavuonna varsinkaan, mikä on ihan eri tavalla sitovaa.
Onneksi jo pari aikuisten kesken (plus vauva) vietettyä vuorokautta edesauttoi palautumistamme kovasti. Toisen yöpymisen ilman touhusiskoja vietimme Hanasaaressa, toisen Runo-hotellissa. Muutaman kerran vietin myös arvokkaita hetkiä vain esikoisen ja/tai keskimmäisen kanssa miehen huolehtiessa vauvasta, ja tuntuu, että nämä hetket olivat äärimmäisen tärkeitä paitsi itselleni myös tytöille yhdessä ja erikseen. Lapseen saa ihan erilaisen yhteyden, kun ei tarvitse kilpailla huomiosta sisarusten kanssa.

12. Synnytyksen jälkeinen herkkyys teki lomailusta tunteikasta
Sain ihanasti lomaa arjesta, mutta en yhdestä asiasta: tunteistani. En tiedä, onko kyseessä yhä vain viiden kuukauden jälkeen synnytyksen jälkeinen herkkyys vai mikä, mutta mukanani koko loman kulki ajatukset elämän arvokkuudesta ja rajallisuudesta.
Päivääkään lomalla ei mennyt, ettenkö olisi miettinyt sitä, millainen lahja elämä on. Että mikä etuoikeus on saada viettää aikaa perheen kanssa, kerryttää merkityksellisiä muistoja ja nähdä jo lapsuudesta tuttuja läheisiä. Elämykset ja kokemukset ovat kesälomalla tärkeitä, mutta kaikista eniten kolahti Maaret Kalliolta lukemani sanat: ”Lopulta elämän voi mitata vain rakkaudessa.”
Kiitollisuus elämästä on lähtökohtaisesti myönteinen asia, mutta näin suuria tunteita en voi jatkuvaksi lomaseuraksi suositella. Vaikka pohtijaluonteestani en koskaan pääsisikään eroon, toivon seuraavalle lomalle, hormonien helpottaessa, hieman enemmän päänsisäistä keveyttä.

Kaiken kaikkiaan koen, että meillä oli onnistunut ja kiva loma. Loma, jossa oli sopivan realistiset odotukset. Loma, jossa oli tilaa oikealle elämälle, inhimillisyydelle, kiukullekin, ja väsymysten purkamisille. Loma, jossa kuunneltiin jokaisen perheenjäsenen toiveita. Loma, josta jäi mittaamattoman arvokkaita pikkulapsivuosien muistoja. Loma, jossa oli sopivassa tasapainossa tekemistä ja joutilaisuutta.
Toivottavasti teillä on ollut hyvää tekevä heinäkuu, ja jos loma oli haastavampi, lähetän sydämestäni halaukset. Maaret Kallio kirjoitti postauksessaan taas niin tärkeästi siitä, miten emme koskaan päällepäin näe kaikkea toisen ihmisen kesästä. ”Kaikkein herkimmät, kauneimmat, kipeimmät ja hellimmät hetket tapahtuvat jossain ihan muualla. Ne piiloutuvat sinne, minne kamera ei yllä. Ne kuiskivat siellä, missä näppäimistö ei laula.”
Kiitos, kun luit ajatuksiani ja energiaa tänään mahdollisesti muillakin alkavaan arkeen!
Voi, kuinka kauniisti, hyvin ja osuvasti kirjoitit monesta asiasta.
Kiitos paljon lukemisesta ja kauniista palautteesta. <3 Ihanaa elokuuta!
Itsellä samanlaiset ajatukset lomasta (joka on jo pidetty, aikuisilla, koululaiset vielä hetken. Minulla vielä pätkä odottaa tässä kuussa). Arki on kyllä jo tervetullut! Toki teen itse osittaista työaikaa, mikä keventää arkea. Itselle tärkeä huomio on ollut, että kivatkin asiat kun niitä on paljon, kuormittaa. Siksi pidän tärkeänä sellaisia lomapäiviä, että ollaan vaan kotona ja saa rauhassa puuhastella omia tärkeitä asioita tai harrastaa.
Kiitos kommentista ja kokemuksista! Se on tosi kiva tunne, kun arki ei ahdista, vaan tuntuu jo loman jälkeen mukavalta – vaikka omalla tavallaan lomakuplassa olisi voinut nautiskella loputtomiin. :) Osittainen työaika arjen keventäjänä kuulostaa erinomaiselta. Se on itsellenkin yrittäjyydessä parasta, että kontrasti arjen ja loman välillä ei ole kovin suuri, vaan enemmänkin ne lomittuvat luontevasti toisiinsa.
Tuo on niin tärkeä huomio, että kivatkin asiat voivat kuormittaa. Olen saman huomannut omakohtaisesti. Se on todellakin juuri niin, että ei sitä ihminen aina kuormitu ikävistä velvollisuuksista vaan siitä, että ei osaa olla tekemättä tai rajaamatta mieluisia asioita. Tämä on toki välillä helpommin sanottu kuin tehty, mutta silti asian tiedostaminen varmasti auttaa balanssin löytämisen kanssa. Kiireettömät ja ohjelmattomat lomapäivät on hyvä esimerkki siitä, miten omaa jaksamista voi edesauttaa. Sitten taas ne menot ja tapaamisetkin tuntuvat antoisimmilta. :)
Ihana, kun jaoit ajatuksiasi ja kivaa elokuuta!
Ihana ja viisas kirjoitus taas kerran.
Kiitos paljon Pauliina, kun luit ja jätit ilahduttavan kommentin. <3
Olipa ihana kirjoitus! Varsinkin viimeinen kohta kolahti. Itselläni on ollut elämäni merkityksellisin, rakkain ja samalla rankin ”kesäloma”, kun hartaasti toivomamme esikoinen syntyi toukokuussa. Vaikka pienen kanssa on ajoittain rankkaa, koen silti olevani uskomattoman etuoikeutettu eläessäni hänen kanssaan pienen ensimmäistä kesää ❤ Ihanaa elokuuta teidän perheelle!
Ihana Paula, kun luit ja jätit kommentin! Ensinnäkin onnea toukokuisesta aarteesta! <3
Uskon, että voit myös tänä vuonna synnyttäneenä samaistua tunteiden voimakkuuteen. Elämä on välillä vähän liiankin pakahduttavaa ainakin tällaiselle herkemmälle ihmiselle. Se on juuri näin, että tunteet eivät sulje toisiaan pois. Samaan aikaan voi olla paitsi väsynyt myös äärimmäisen kiitollinen ja pakahduttavan onnellinen. Voin kuvitella, että teillä on ollut aivan poikkeuksellisen merkityksellinen ensimmäinen kesä pienen kanssa. :) Lämmin kiitos ja ihanaa elokuun jatkoa myös teille!
Tekstistä huokuu onnistunut ja rentouttava loma. Ja niin viisaita sanoja, kauniita ja kerrassaan iloa ja elämää huokuvia, tasapainoa ja armollisuutta. Kaunis kiitos kirjoituksesta ja ihana kun blogisi on palannut myös lomalta.
Voi miten ihana kommentti, kaunis kiitos Johanna! Teille on ilo kirjoittaa ja vaihtaa ajatuksia puolin ja toisin. Ilahduttavaa kuulla, että blogin paluu on toivottu. :) Kaikkea kivaa elokuun päiviin!
Teidän loma kuulostaa ihanalta ja rentouttavalta ja juuri teidän näköiseltänne. Vauvan kanssa loma on vielä ihan omanlaisensa, kun saa esitellä pienoiselle Suomen kesän eri ilmiöitä ensimmäistä kertaa.
Omalla kohdallani olen huomannut, että lomalle jäädessä on kiva olla alkuun vaan rennosti kotona. Työni on luonteeltaan sellainen, että loman jälkeen on aina tuhannesti hommaa edessä, joten juuri ennen töihinpaluuta on kiva käydä reissussa. Olemme matkustajina sellaisia, että haluamme nähdä ja kokea paljon ja lomat on tosi aktiivisia, usein kotiin palatessa on sitten sellainen olo, että kiva päästä ”töihin lepäämään”. Tämä siis siitä huolimatta, että töitä on tosi paljon odottamassa. :D
Kiitos Anna! No juuri näin, meidän näköinen. On niin monia tapoja lomailla, että tuntuu tärkeältä löytää oma tasapaino lomailun kanssa. Nyt se onnistui kivasti. :) Viime kesästä mieleeni jäi lähinnä makaaminen raskauspahoinvoinnissa, joten siinäkin mielessä osasin nauttia tästä kesästä vähän niin kuin kahden kesän edestä. :)
Ymmärrän täysin tuon teidän tavan – hyvin järkeenkäypää toimia noin! Lomaa ei tosiaan tarvitse aloittaa aktiivisemmalla reissaamisella vaan sen voi myös lopettaa niin. ”Töihin lepäämään” ajatukseen voinee moni samaistua, vaikka olisikin paljon töitä. Kuitenkin rutiinit helpottavat elämää. ;) Kiva, kun jätit terveiset!
Ihana postaus jälleen kerran ja pakko tiedustella minkä merkkinen tuo ensimmäisessä kuvassa oleva kaunis mekko on? <3
Lämmin kiitos, Elisa! <3 Saat toki kysyä. Se on Zara. Ketjusta huolimatta mekko on ollut löytö. Olen pitänyt sitä harva se päivä, kun nappien ansiosta mekko mahdollistaa imettämisen. Mekko näkyy myös postauksen muissa kuvissa, esimerkiksi toiseksi viimeisessä. Puolipitkillä hihoilla ja pidemmällä helmalla mekko käytännöllinen vähän viileämmilläkin säillä, materiaali on puuvillaa. Tilasin mekon keväällä verkkokaupasta, kurkkaa jos sitä vielä saisi. :)
Kaunis kiitos vastauksestasi <3 Täytyypi käydä kurkkaamassa. :) Ihanaa kesän jatkoa!
Ole hyvä ja samoin sinne ihanaa elokuuta! <3