Kaupallinen yhteistyö, BookBeat
Siitä huolimatta, että tylsyyteni sisustajana on edennyt siihen pisteeseen, etten enää edes päivittele sesonkityynynpäällisiä, jotain sellaisia sisustuselementtejä meillä kuitenkin on, joista tulee muista vuodenajoista poikkeava kesäkotitunnelma.
Sohvapöydällä on kesäistä kirjaa, asetelmissa simpukoita, telkkarissa kalataulu. Pieni korikassi on käytännöllinen apuri: sillä kuljetan sisältä terassille ja takaisin kirjan, puhelimen, kuulokkeet, aurinkolasit ja sen sellaiset.
Ja toki meidänkin suvisisustuksen viimeistelee kesäkotiklassikko: kuvista rajatut purkamattomat nyssykät siellä täällä.
Niin nyssykät! Ja varvassandaaleista eteiseen kantautunut hiekka. Lomailulta unohtunut pölyjen pyyhkiminen. Joka päivä pyykkikoneessa pyörivät jäätelöstä likaantuneet rantamekot. Tiskipöydällä mansikoista tahmainen eväsrasia.
Kotityöt eivät katso kalenteria: niitä riittää kauteen katsomatta.
Tänään puhun viha–rakkaussuhteestani siivoamiseen sekä siitä, mikä minua motivoi kotitöihin.
Edellisessä kodissa kokeilimme pyykkipäivää. Olemme kokeilleet myös sitä, että siivoaisimme kodin aina tiettynä viikonpäivänä, kuten torstaina ennen viikonloppua.
Vakiopäivät eivät meillä kuitenkaan tällä hetkellä toimi. Monelle muulle ratkaisu on erinomaisen selkeä, metatyötä ja päätöksentekoväsymystä vähentävä ja ennustettavuutta lisäävä.
Siivoamisessa me olemme enemmän intuitiivisia kuin kalenteriin katsovia. Silloin siivotaan, kun on likaista tai kun on aikaa ja energiaa.
Olen itsekin tässä asiassa aivan kahden ääripään nainen. Saatan kaatua sohvalle umpiväsyneenä vähät välittämättä siitä, mikä sotku keittiöön jää. Mañana mañana!
Olenkin monta kertaa myöntänyt, että en suinkaan ole kaikessa niin kurinalainen kuin voisi kuvitella, vaan monesti mukavuudenhaluinen.
Kääntäen saatan reipastua aivan yhtäkkiä ja hinkata kodin spontaanisti. Tämä siivousinspiraatio tulee usein kuin salama kirkkaalta taivaalta, täysin odottamatta ja suunittelematta.
Näin toimin myös järjestämisen kanssa. Olette ehkä huomanneet, että Kaunis järjestys -sarjaan ei ole tullut vuosikellosisältöjä siitä, mitä tehdä milloinkin. Syy on yksinkertaisesti se, etten itse toimi niin, vaan järjestän, kun järjestämistä on, ja kun löydän ajan ja energian.
Siivoan siis oman jaksamisen ja kodin tarpeiden mukaan. Tällä hetkellä meillä ei käy siivoojaa kuin korkeintaan kerran pari vuodessa, kuten joulun alla. Hyvä voisi kyllä olla harkita apua esimerkiksi kvartaaleittain.
Välillä varsinkin päiväunia nukkumattoman vauvan kanssa tuntuu siltä, että kädet eivät riitä kaikkeen, mutta jotenkin nurkat aina enemmin tai myöhemmin siistiytyvät.
Siivouspäivää meillä ei voi olla siksikään, että usein homma täytyy pilkkoa: vauva kymmeneksi minuutiksi sitteriin ja pikaimurointi, suihkussa käynnin yhteydessä vessan kuuraus ja niin edelleen.
Pieni työ siellä, toinen täällä.
Itselleni mieluisimpia siivoushetkiä ovat ne, kun saan päälle siivoamisflow. Yleensä kyseessä on ilta, kun isommat lapset ovat jo sängyssä ja mies vauvan kanssa. Silloin saatan saada siivoamiseen yhtäkkisen draivin.
Näin saattaa käydä myös toisin päin. Jaamme kotitöitä tasaisesti ja mieheni, joka on monessa minua siistimpi, saattaa tarttua yhtäkkiä imuriin. Pyykkäämisen hän hoitaa meillä täysin – aina hänelläkin äänikirja korvissa.
Paras oma siivousmuistoni (kyllä, ihmisellä voi olla sellainenkin) on se, kun kuurasin vessaa siivousflown vallassa kuunnella Jay Shettyn äänikirjaa Ajattele kuin munkki.
Sattumalta juuri sillä hetkellä, kun kuurasin polvillani vessanpönttöä, Shetty kävi läpi sitä, millä eri tavoilla siivous on munkeille merkityksellistä ja nöyränä pitävää. Taisin saada siivousvalaistuksen.
Tajusin, että vaikka kuinka välillä inhoan siivoamista viimeisillä perheenäidin voimilla, kodin puhdistaminen antaa itsellenikin nykyihmisenä sellaista konkreettista tyydytystä, mitä harvasta abstraktista tai digitaalisesta asiasta saa.
Siksi myös rakastan siivoamista, kunhan vain tilanne on oikea: siistiminen pitää mielen nöyränä, palkitsee välittömästi konkreettisella jäljellä ja opettaa arvostamaan elinympäristöä.
Siinä missä juoksemiseen tarvitsen aina musiikkia, kotitöihini kuuluu päivittäin äänikirja. Kodinhoidossa samaistun itämaiseen ajattelutapaan.
Äänikirjana itämaisuudesta ammentavaa motivaatiota siivoamiseen saa jo mainitusta Jay Shettyn kirjasta Ajattele kuin munkki – Kehitä mieltäsi ja saavuta sisäinen rauha.
Ikigaita käsittelee Héctor Garcían ja Francesc Mirallesin kirja Ikigai – Pitkän ja onnellisen elämän salaisuus japanilaisittain, jonka olen kuunnellut aikaisemmin. Ikigai on ikään kuin syy olemassaoloon: merkitys, tarkoitus, intohimo. Oman ikigain tavoittelu lisää merkityksellisyyttä elämään. Ikigain löytämiseen tarvitaan itsetutkiskelua, mikä kolahtaa sekin. Pidän itsetuntemusta monen asian perustana elämässä.
Samoin olen kuunnellut Bookbeatista samojen kirjailijoiden Ichigo Ichie – Hetkessä elämisen taito japanilaisittain. Ainutkertaisten hetkien vaaliminen on minusta tämän päivän hektisessä maailmassa kenelle tahansa hyvin tervetullut ajatusmaailma, ja itselleni erityisen läheinen ja ajankohtainen nyt viimeisenä vauvavuonna, kun pyrin pysähtymään ainutkertaisuuden äärelle erityisen tietoisesti.
Niin ikään ikigaita käsittelee Ken Mogin kirja Löydä oma ikigai – japanilainen tie elämän voimaan. Tällä kirjalla on hieman alhaisempi arvosana kuin Héctor Garcían ja Francesc Mirallesin kirjalla, mutta innokas japanilaisen oppaiden kuluttaja kuuntelee tai lukee tämänkin.
Tällä hetkellä kuuntelen japanilaisen estetiikan dosentin, Minna Eväsojan, kirjaa Melkein geisha – hurmaava ja hullu Japani. Kirja avaa Japanin kulttuuria arkisten esimerkkien kautta, hämmästyttävin, eikä suomalaisin korvin pelkästään positiivisin havainnoin.
Minusta on kiehtovaa tutustua siihen, miten 7000 kilometrin päässä voi toisaalta olla hyvin samanlaisia ajatuksia, toisaalta aivan erilaisia käytäntöjä. Muistutus siitä, kuinka monella eri tavalla on maailmassa mahdollista elää, laittaa asiat aina terveellä tavalla omassa arjessa perspektiiviin. Matkailu avartaa, paitsi fyysisesti siirtymällä myös kirjoina.
Siinä missä esimerkiksi italialaisissa (äänikirjoja on heistäkin!) viehättää tulinen temperamentti, japanilaisissa minua kiehtoo täysin toinen ääripää: tyyneys. Tietty perinteikkyys ja kurinalaisuus.
Vaikka ankaruus tuntuu kohtuuttomalta, arvostan muuten sitä, miten tarkasti kaikilla yhteiskunnassa on tiedossa yhteiset säännöt, käytösetiketti ja huomaavaisuus. Esimerkiksi julkisissa kulkuvälineissä ei sovi kailottaa puhelimeen. Äänikirjaa kuulokkeilla voisi Tokion metrossakin kuunnella.
Ehkä joskus tulevaisuudessa lasten kasvaessa matkaamme Japaniin, haaveilen erityisesti historiallisesta Kiotosta. Siihen asti matkaan itään korvillani, tiskikonetta tyhjentäen, peilejä pyyhkien ja lattiaa luututen.
Kokeile tästä BookBeat Basic ilmaiseksi 45 päivää.
Uutena käyttäjänä pääset kokeilemaan kauttani ääni- ja e-kirjapalvelua maksuttomasti 45 päivää. Etu koskee uusia BookBeat-käyttäjiä. Kokeilujakson jälkeen palvelua voi halutessaan jatkaa alkaen hintaan 9,99 euroa kuukaudessa.
Ugh, kodin siistina pitaminen on talla hetkella lahes mahdotonta. Taalla ei satanut moneen viikkoon ja saviperainen maa on kuivunut polyksi ja kasvit oljiksi. Eli kuivaa polya riittaa ja sita tulee aivan liian helposti joka paikkaan, joko omissa kengissa tai ihan ikkunasta, kun niita joutuu pitamaan auki kun muuten asunnossa olisi aivan liian kuumaa. Toivon, etta tulevien paivien aikana sataisi yolla – haluaisin kuitenkin toiden jalkeen syoda omalla pihalla (niin kuin moni muu on puhunut)
Moi Elina! Tunnistan tuon sateen tarpeen. Vaikka yleisesti on ihanaa, että kesällä on hyvät säät, koen itsekin jonkinlaista helpotusta, kun välissä sataa: luonto saa vettä, ilma raikastuu ja vähän kaikki puhdistuu. Tosi kurjaa, että siellä on noin kuivaa. Sitä ei kestä ihmiset eikä luonto. Toivotaan, että pian helpottaa!
Heh, pitkäaikaisen lukijan merkki, kun itse juuri äsken imuroidessa kävit mielessäni :). Tai muistelin, ettet pidä siivoamisesta, mutta siisteydestä kyllä. Tai mietin eroa välillämme, kun itse (yleensä) pidän siivoamisesta (!). Siinä on just se, mitä itsekin kuvailit, että näkee kättensä jäljet, saa konkreettista ja näkyvää aikaiseksi -> hyvän mielen :). Plus se on fyysistä tekemistä, mistä pidän, nykyään kun niin monen asian voi tehdä jonkun ruudun kautta, takamustaan nostamatta. Mua se jopa vähän ahdistaa, mutta se onkin jo eri juttu se.
Nuo kirjat vaikuttavat kiinnostavilta, mutta taidan nyt jättää väkistä. En tiedä onko se vaan minä, mutta tuntuu et nykyään suorastaan pitää koko ajan kehittää itseään (mikä toki on välillä hyvästä), mut mun mielestä sitä on vähän liikaa tässä meidän yhteiskunnassa. Miksei esim. saisi olla ujo tai herkkä tai mitä onkaan? Miksi pitäisi kuulua kello aamu viiden klubiin? Miksi koko ajan pitää tähdätä huipulle, miksei tavallinen riitä? Olen kyllästynyt siihen, että koko ajan pitäisi ”päivittää” itseään. (Huom, en tarkoittanut että sinä vaadit itsensä kehittymystä, vaan tämä oli tällaista yleisellä tasolla pohdintaa).
Heh, hauska kuulla! :D Nimenomaan niin, että rakastan siisteyttä (ah, miten mieli lepää!), mutten aina jaksa siivota.
Saan täysin kiinni ajatuksestasi! Myös minä vierastan painetta jatkuvaan kehitykseen. Ajattelen, että me ihmiset olemme ja saamme olla aina keskeneräisiä.
Enemmänkin itse löydän voimaa kirjoista. Esimerkiksi juuri omille piirteille, kuten harmonian kaipuulle ja herkyydelle. Kirjat eivät minulle luo painetta muuttua, vaan päinvastoin antavat lisää tilaa hyväksyä omat ominaisuudet ja löytää rauha niiden kanssa. Lähestyn teoksia aina niin, että mitä haluan kuunnella, eikä mitä pitäisi kuunnella. :)
Viihteellisempi kirjallisuus on ihan yhtä hyvä! Mikä vaan tuo kivaa seuraa. :)
Ja sitten joskus parasta on hiljaisuus omien ajatusten kanssa vaikka kävelyllä. Kotitöihin saan vain paremmin tartuttua, kun on kiinnostavaa kuunneltavaa. ;)
Kiitos pohdinnoista ja iloa elokuuhun! Ja molemmille meistä imurointi-intoa. :D