Mekko saatu PR-lahjana, Gauhar Helsinki

Hei sateisen syysarjen keskeltä! Välillä jotain muutakin kuin imetystoppeja ja huppareita.
Tämän kauniin mekon sain suosikkimerkiltäni Gauhar Helsingiltä. Kyseessä on lempimekkotyyppini jo monetta vuotta: A-linjainen, yksinkertainen, naisellinen. Mekko on Taft Dress (minulla koossa M/L). Mekkoa voi käyttää myös mukana tulevalla vyöllä.
Kaunis mekko on niin tyyliseni, että jos nyt menisin naimisiin, voisin mennä tässä. No se mahdollisuus on mennyt, mutta tulisipa pian muu tilaisuus juhlia.

Meidän naimisiinmenosta on aikaa yhdeksän vuotta. Tällä kertaa jopa muistimme syyskuisen hääpäivämme, mikä lupaa hyvää ensi vuoden 10 vuoden virstanpylväälle.
Olen realisti: tuskin teemme tinahääpäivänä mitään ihmeellistä, ainakaan sitä, mistä joskus haaveilimme, että palaisimme hääkaupunkiin. Mutta illallisesta kahdestaan Helsingissä voi sentään haaveilla.
Vaikka yhdeksän vuotta on pitkä aika, voisin mennä naimisiin paitsi tässä mekossa myös samassa asussa kuin aikoinaan menin. Päällä minulla oli nilkkapituinen tyllihame ja silkkinen t-paita, tässä kuva asusta. Tukkakin on yhä samanlaisella nutturalla.

Jaloissani hääpäivänä oli Pura Lopezin nudet pyöreäkärkiset korkkarit. Nämä kuvissa näkyvät ovat saman merkin mustat teräväkärkiset.
Molemmat ovat samalta ajanjaksolta yhdeksän vuoden takaa, ja nämä kaksi korkkariparia ovat yhä ainoat, jotka omistan. Ajattomuudesta puhuminen tuntuu välillä kokeneen inflaation, mutta näissä asioissa klassisuus näkyy minulla kaapissa konkreettisesti.
Hääasusta vielä puheen ollen, muistan myös vieläkin ensimmäisen referenssikuvan, Pinterestistä tietenkin, jonka pohjalta aloin hääasua pohtia. Inspiraatio oli tämä.
Pitkässä hääunelmassa en koskaan osannut itseäni nähdä. Näin jälkikäteen mietin muutenkin, miten tyytyväinen olen siitä, että kuuntelimme rohkeasti itseämme menemällä naimisiin kahdestaan.

Yhdeksässä vuodessa oma itsetuntemukseni on kasvanut reippaasti, eikä päätös enää tänä päivänä niin ihmeellinen asia olisikaan. Mutta yhdeksän vuotta sitten perinteisestä tavasta poikkeamisessa oli meille, itseämme etsiville, rohkeutta. Onneksi tunne oli sisimmässä vahva: meidän kuuluisi tehdä näin.
Toisin sanoen jos nyt menisin naimisiin niin menisin samalla lailla: tämäntyyppisessä asussa, kahdestaan ja yhä New Yorkissa.
Vuosien varrella minusta on kuoriutunut enemmän rauhallisuudessa viihtyvä Toscana-mummo, tai vielä realistisemmin lähikohteita hyödyntävä, sämpylöitä kylmälaukkuun pakkaava perheenäiti, mutta häiden kohdalla olen iloinen, että kaupunki oli jotain (elämää) suurempaa.

Siinä missä mekossa tunnen itseni kauniiksi, kasvoista en: ihooni puhkesi bakteeritulehdus. Tulehdus alkoi onneksi rauhoittua nopeasti lääkkeillä, mutta huomasin punaisen näppyläisen peilikuvan nostavan heti pintaan nuoruuden aknetraumat.
En ole osannut olla huolissani rypyistä, ja moni muukin asia kehossani on, no miten nyt neljänkymppiä lähestyvällä kolmesti synnyttäneelle on, mutta sitä olen koko aikuisuuden toivonut, ettei akne vain palaisi. Niin syvästi huono iho vaikutti itsetuntooni.
Nyt jatkan kasvojen tulehtuneen ihon hoitamista, ja iloitsen siitä, että tilanne on parannettavissa.
Ja sitten glamourcornerista takaisin leggareihin. Tunnelmallista perjantaita!
Upea mekko! :) Nämä vaatepostaukset ovat kivoja. Mukava olisi saada vinkkejä myös arkipukeutumiseen.
Leppoisaa viikonloppua.
Moi Sanna ja kiitos paljon! Tosi kiva, kun tykkäät vaatepostauksista. Laitan toiveen arkivaatteista ylös: sitähän omakin elämäni 99 % on. ;) Asuissani toistuu hyvin samat elementit, mutta itsekin kyllä tykkään nähdä toisten asuja, joten ehkä tylsätkin asut ovat ikuistamisen arvoisia. :) Samoin kiitos sinne, rentouttavaa viikonloppua! <3
Sun hääpuku oli aivan ihana! Ja varmasti häät kahdestaan New Yorkissa olivat myös ikimuistoiset.
Kiitos kauniista sanoista! Kaikki entisiä omia tyylejä ei (todellakaan :D) katso lämmöllä, mutta häälook onnistui onneksi olemaan omanlainen ja ajaton. :)
Oli tosi ikimuistoista. Niin kuin toki häät aina ovat, mutta juhlat jäävät eri tavalla mieleen läheisten takia, kun taas meidän tapauksessa koko kaupunki oli osa kokemusta ja elämystä. Se oli hauska kontrasti: vain me kaksi – mutta myös 1,6 miljoonaa muuta. :D Muistelen lämmöllä esimerkiksi meidän hääillallista unohtumattomana kerran elämässä -ravintolakokemuksena. Siihen päätimme satsata ”all in”, kun meillä ei ollut kuvien ottamisen lisäksi muuta ohjelmaa. Kivaa viikonloppua!
Itse menin naimisiin kuusi vuotta sitten ja pidettiin aika perinteiset hääjuhlat. Juhlat oli kyllä oikein mukavat ja kaikki meni hyvin, mutta jälkeenpäin olen välillä miettinyt että jos nyt menisin naimisiin niin tekisin sen juuri tähän teidän tyyliin, kahdestaan jossain ihanassa paikassa tai korkeintaan ihan muutaman lähimmän ihmisen kanssa. Tiedostin kyllä jo silloin että en ole ollenkaan sellaista keskipisteenä viihtyvää tyyppiä eikä iso juhlahumu ole se omin juttu, mutta jotenkin sitä sit vaan meni sillä kaavalla. Ei ehkä sit kuitenkaan osattu tai uskallettu täysin kuunnella sitä fiilistä että mikä ois omannäköistä. Nyt ehkä miettisin toisin!
Aivan ihana hääasu sinulla ollut! :)
Kiitos, kun kerroit! <3 Ymmärrän todella hyvin, että muita vaihtoehtoja ei välttämättä tullut niin kovasti siinä tilanteessa harkinneksi – sitä helposti jatkaa vain odotettuja perinteitä. Ja siis perinteiset häät ovat ihania! Rakastan olla niissä vieraana. :) Mutta juuri omalla kohdalla se keskipisteenä olo (ja muutamat muutkin henkilökohtaiset asiat) saivat valitsemaan toisin. Ihana, että häistä jäi teille muuten hyvät muistot. :)
Ehkä jos joskus myöhemmin tulee tilanne miettiä toisia erilaisia juhlia, voi pohtia omannäköisiä toteutuksia. Itsekin olen miettinyt jo valmiiksi sitä, kun täytän reilun vuoden päästä 40 vuotta. Siinäkään kohtaa en oikein osaa kuvitella yksiä juhlia kaikille. Ehkä kiva voisi olla järjestää pieniä kivoja juttuja eri kokoonpanoilla ”juhlavuoden” aikana. :)
Kiitos paljon ja ihana, kun juttelit!
Ihana hääasu sinulla. Tulee hieman mieleen Olivia Palermon tyllihame, hänellä taisi olla neulepusero yläosana. Itsekin olen mennyt vihille, tosin kotimaassa, ilman häävieraita jo 17 vuotta sitten ja housupuvussa. En ole tullut toisiin ajatuksiin tähän mennessä häistä, puvusta enkä miehestä.
Ihana kuulla, että sekä puku että mies on sielläkin kestänyt aikaa. ;) Ja että menit myös naimisiin itselle sopivalta tuntuvalla tavalla. Kiitos paljon! Hauskaa, että mainitset Olivia Palermon, koska hänellä todella oli vähän samanhenkinen look. Jaoinkin sen joskus humoristisesti Storyssa, kuinka hän kopioi minua (he menivät naimisiin Nykissä vuotta meitä myöhemmin), ja onhan meillä on samanlaiset koiratkin. :D Olivia on minusta upea, joten se, että meidän asuissamme sattui olemaan samaa henkeä, oli hauska ja ilahduttava yllätys. Kivaa viikkoa!