
Jälleen tulee järjestyspostaus, mutta ehkä teillä muillakin lasten vaatehuolto on nyt arjen ja uuden sesongin alettua ajankohtainen. Täällä nousee heti käsi ylös: syksy yllätti lapsiaan pukevan äidin!
Miten kausi saattoikin vaihtua niin kerrasta: vielä aivan sekunti sitten lapset kirmasivat pihalla caprileggareissa ja nyt saa kaivaa jo fleecejä ja ihmetellä sitä, miten tyttöjen kumpparit ovat kaksi kokoa liian pieniä.

Meillä vaatehuoltoon ei liity vain sesongin vaihtuminen, vaan koko vyyhti.
Niin kuin olen kertonut olen säästänyt sisaruksilta toisille aivan kaiken. Tässä on ollut plussansa: pikkusisko pukeutuu miltei täysin siskonsa vanhoihin vaatteisiin ja minua on monesti helpottanut kaivaa kotivarastosta seuraavan koon tarpeet kauppaan menemisen sijaan.
Miinuspuolena on tietysti se, että tätä varastoa on melko työläs ylläpitää. Ja että jossain kohtaa säilytystila tulee yksinkertaisesti vastaan, samoin kuin vastaan tulee vaatteiden lajitteluun käytettävä kapasiteetti.
Ja nyt se piste on tullut.

Olen epäjärjestelmällinen järjestelijä. En merkkaa kalenteriin etukäteen sovittua päivää, jolloin harkitusti järkevässä järjestyksessä alkaisin käydä varastoa läpi. Ei tosiaan, teen täysin päinvastoin.
Järjestelypuuska tulee kuin salama kirkkaalta taivaalta ja minuutin päästä kaikki kaapit on vedetty alas sinne tänne vailla minkäännäköistä suunnitelmallisuutta. Niin kävi nytkin. Olkoon tästä todisteena alla oleva kuvakaappaus story-videosta.

Päätin, että nyt en voi enää ”vain” järjestää sesonkivaatteita vaan nyt minun on pakko päättää, mitä teen niiden vaatteiden kanssa, joita meillä ei enää tarvita.
Te olette monesti laittaneet kivoja viestejä, että olisitte kiinnostuneita ostamaan meiltä vanhoja lastenvaatteita. En kuitenkaan ole saanut keksittyä, miten myynnin toteuttaisin – ei ole löytynyt sopivaa paikkaa oman kirppiksen järjestämiseen eikä minusta ikävä kyllä ole vaatteita yksitellen postittamaankaan.
Nyt vihdoin sain tilanteeseen ratkaisun.

Kotiin säilöön jäävät lastenvaatteet ja kengät
Mustiin säilytyskasseihin säilön keskimmäiselle ja pienimmälle menevät vaatteet pitäen sisällään tyttöjen sisävaatteita sekä neutraaleja ulkovaatteita ja kenkiä. Entisen kahdentoista kassin sijaan näitä säilytyskasseja jää meille nyt enää vain 4–5 kappaletta. Merkkasin näiden kassien sisällöt itselleni entistä tarkemmin, joten jatkossa säilytyskasseilla käyminen pitäisi olla selkeää. Mustia säilytyskasseja säilytän lastenhuoneen kaappien yläosassa.
Hyväntekeväisyyteen menevät lastenvaatteet
Osan perus vaatteista kerään erikseen lahjoitettavaksi hyväntekeväisyyteen, jos niistä olisi vielä jollekin iloa.
Myyntiin menevät lastenvaatteet
Myyntiin kerään syys- ja talvisesonkiin sopivia vaatteita kahteen Ikea-kassiin. Nämä kassit vien myyntiin Töölön Little Copenhageniin 1.10. Muistutan tästä vielä lähempänä, mutta tiedoksi jo nyt teille second hand -myynneistä kysyneille, että lokakuun alusta lähtien löytyy meidän klassisia ja vaaleita lastenvaatteita Töölön Little Copenhagenista.
Ostoslistalle uusista vaatteista
Isoimman lapsen tarpeet ovat niin täsmällisiä, että niitä en ikävä kyllä voi tällä aikataululla lähteä kirppiksiltä etsimään, vaan ne joudun ostamaan uutena. Hyödynnän kuitenkin alennuksia ja tyylillisesti unisexia, näin hankinnat palvelevat kaikkia kolmea sisarta. Hankittavana on esimerkiksi sadehousut, kumisaappaat ja talvitarpeita.
Ostoslistalle kirppiksille
Kirppistä varten olen nyt inventaarion myötä paremmin kartalla siitä, mitä pidemmällä aikavälillä tarvitsemme. Esimerkiksi pojan sisävaatteet ovat sellaisia, joita voin aina hyvän tuurin osuessa kohdalle seuraavissa koossa täydentää. Jatkossa pyrin pitämään listaa tulevista tarpeista puhelimessa ja ennakoimaan tiettyjä hankintoja paremmin. Siis pyrin, aina se ei tässä elämäntilanteessa ole mahdollista, mutta nyt on hieman selkeämmät edellytykset edes yrittää.

Ette tiedäkään, miten huojentunut olen, että vihdoin tämä vyyhti alkaa purkautua ja alamme pikkuhiljaa saada lastenvaatteita keskitetysti kiertoon ja kaappeihin tilaa. Kuten sanottu, olisi tämän voinut suunnitelmallisemminkin hoitaa, mutta näemmä spontaani räjäytystaktiikka ja pakko on paras muusa -tapa tuntuu sopivan itselleni parhaiten.
Yksi kokonainen päivä operaatioon vauva-assarin kanssa meni. Välillä pidimme ruokataukoa ja sitten ihmettelimme molemmat silmät pyöreänä olohuoneen pyörremyrskyä. Nyt on aika kaikkensa antanut olo.
Vieläkin kausivaatteissa ja lasten jutuissa riittää työsarkaa: myöhemmin on koottava myyntiin vauvatarvikkeet ja seuraavaksi omassa vaatehuoneessa on perattava kesämekot pois. Isoin ja haastavin lastenvaatekokonaisuus alkaa kuitenkin nyt selkiytyä ja hallinnantunne palautua.

Tyttöjen kaappi on taas siisti ja ajankohtainen: laatikoissa ja rekeillä on vain oikeankokoisia ja sesonkiin sopivia vaatteita.
Viimeksi kirjoitin Ikea Kuggis -laatikoista, niitäkin on tyttöjen vaatekaapissa. Eniten heillä hyödynnän kuitenkin avoimia Ikea Variera -laatikoita, joihin saa kätevästi pystyviikattua esimerkiksi leggarit.
Vauvan vaatteet säilön isosiskon sängyn vetolaatikossa.
Sanokaa joku muukin, että myös teillä sesonkivaatteiden lähikäyminen on välillä aikamoinen show. Tsemppiä jokaiselle vaatetalkoisiin!
Voi todellakin on melkoinen show! Viiden pojan äitinä olen pystynyt todella paljon kierrättämään vaatteita veljeltä toiselle, mutta vaikka olen ostanut hyvin paljon aikaa kestäviä klassikoita, näkyy esikoisen ja kuopuksen välinen 14 vuoden ikäero etenkin vaatteiden (varsinkin housujen) leveydessä. Siltä osin kaikkia vaatteita ei ole voinut kierrättää, mutta suurelta osin kuitenkin. Vuosia mieheni kantoi yön tunteina vintille pieneksi jääneineiden vaatteiden laatikoita ja toi tullessaan seuraavien kokojen laatikoita. Älytön homma useamman kerran vuodessa. Kuopuksen myötä mieleni valtasi suuri helpotus, kun tajusin, että hänelle pieneksi jääneitä ei enää tarvinnutkaan viedä vintille odottamaan seuraavaa, vaan ne vaatteet saivat lähteä kokonaan talosta! Ongelmaksi tuli kuitenkin myyminen. Vaikka käytin siihen älyttömästi tunteja (kuvaaminen, myyntiin naputtelu, postittaminen jne) vaatteita tuli koko ajan vain lisää. Muutaman kotikirppiksenkin olen järjestänyt, viimeksi vajaa vuosi sitten. Useampi Ikea-säkillinen lähti myös SPR:lle. Tuo myyntiinlaittoshow on kuitenkin loputon eli siinä missä ennen kuskattiin vaatteita säilöön vintille, niin nyt ne pitäisi vielä suuremmalla työllä saada myytyä/kierrätettyä eteenpäin. Minulla onkin aina tietyin väliajoin tapana tempaista ja sit taas vietän hiljaiseloa. Kesällä törmäsin itselleni täysin uuteen ongelmaan, kun keskimmäinen poika siirtyi samaan vaatekokoon isoveljensä kanssa. Yhtäkkiä hänelle ei löytynytkään jemmasta mitään vaatteita! Eipä sitten auttanut, kun hankkia edes ne tietyt klassikot eli täysin samat vaatekappaleet kuin veljellään. No, toki muutama pojan oman värimieltymyksen mukainen vaate myös.
Sun tilanne näyttää nyt hyvältä. Teit huippuluokan suorituksen käydessäsi kaikki lastenvaatteet läpi! Multa se on tältä syksyltä vielä tekemättä. Näyttäisi kuitenkin siltä, että kevään ulkovaatteet ja kengät sopivat vielä syksyn, joten taidan suosista alkaa keskittyä talvivarustuksiin ja siinä ohella täydentää keskimmäisen pojan pakollisia vaatetarpeita. Tsemppiä meille kaikille tätä vaateshowt pyörittäville!
Kiitos vertaistuesta! Uskon, että jos meillä on kolmen lapsen kanssa show, teillä vasta viiden onkin. Muista kiittää itseäsi siitä, miten hanskaat kaiken. <3
Se on juuri näin! Klassikot kestävät aikaa, mutta kyllä tietyn ajan päästä toki tietyt leikkaukset vanhentuvatkin. Siinä pitää sitten yrittää tasapainoilla sen kanssa, mitä ja miten säästää.
Sepä se! Lastenvaatteiden myyminen on hurjan iso homma. Siksi minäkin päätin, että ainoa vaihtoehto on hyödyntää kirpparia, joka hinnoittelee ja myy vaatteet puolestani. Yhtä paljoa rahaa se ei tietenkään tuota, mutta jos edes jotain vähän vastapainoksi sille, mitä vaatteisiin on mennyt. :)
Tosi hienoa, jos teillä vielä keväiset tarpeet menevät! Se auttaa todella paljon. Se isommmissa lapsissa on hyvä puoli, että vaatekoko menee todennäköisesti pidempään.
Kiitos paljon ja isot tsempit myös sinne!
Voi on se aina pienen tai vähän isommankin huokauksen takana se sesonkivaatteiden kanssa vaan kyllä se fiilis jälkikäteen vaikkakin väsyneenä, on ihana.
Meilläkin lähtee kohta kirpputoriurakka käyntiin ja puuh se on minulle kaikkea muuta kuin herkkua. Herkkua se on sitten jälkikäteen nimeomaan siinä tunteessa. Puhdistunut ja ajatuskin on selkeämpi!
Moi Anne ja kiitos ajatuksista! Tunnistan tämän, homma on tosi työläs, mutta lopputulos kyllä palkitsee. :) Siinä tulee todella puhdistunut olo, kun saa tarpeettomat tavarat kiertoon ja arjen toimimaan niin, että kaapissa on vain relevantteja vaatteita eikä tukkeena pieniä edellisestä sesongista. Mukavaa arkea sinne ja paljon jaksamista urakkaan! :)
Syksy yllättää aina ja kohta talvi.. Mutta sen olen päättänyt, että en käytä asiaan enää niin paljon aikaa kuin joskus. Vaatteita ostetaan vain tarpeeseen, uutena tai käytettynä. Kirppispöydän varaan, jos on aikaa. Muuten lahjoitan. Kaiken ei tarvitse mätsätä, kunhan pää pysyy lämpimänä, sama, laadukas pipo menee aika monta vuotta. 12 v ostan jo vähän isompaa kokoa tietyt vaatteet, toivon, että menee vuosia. Pienin lapsi harvoin tarvitsee varahaalaria. Yritän ajatella niinkuin omassa lapsuudessa tai niinkuin mun mies😆 ja välillä ihan suosiolla sanon hänelle, että käykää ostaa lapselle takki. Ennen olisin halunnut vaikuttaa kaikkeen.
Ehkä pointti oli, että vuosia kuvittelin, että toimintani on välttämätöntä, mutta aiheutti stressiä ja vei hirveästi aikaa. Lapset 5, 10 ja 12 v ja mikään ei kierrä toiselle, joten sitä säilytysrumbaa ei onneksi ole. Hallinnan tunne välillä kateissa, mutta eipä sitä aiemminkaan ollut😆
Ja siis rakastan sun järjestyssisältöjä! Toin vain näkökulmaa, että välillä äidit käyttävät tähän metatyöhön esim lasten vaatteiden osalta ihan tolkuttomasti aikaa. Mä olen jo harkinnut, että jääväisin itseni vaikka vuodeksi. Uskon, että lapset olisivat pukeissa.
Moikka! Kiitos tosi hyvästä näkökulmasta, metatyöstä puhuminen on tosi tärkeää! Meillä miehen kanssa tuli yhteentörmäys metatyöstä kesälomalla, se saatiin onneksi puhumalla heti sovittua ja tasa-arvoistettua.
Meillä on alusta asti ollut se periaate, että molemmat vastaavat niistä asioista, jotka tulevat luontaisesti. Siten minulle kuuluu (mainittujen lomasuunnitelmien lisäksi) lasten pukeminen, miehelle taas esimerkiksi perheen vakuutukset, pankkiasiat, autonhuollot ja monet lasten päiväkoti- ja lääkärijutut.
Tässä jaossa en siis koe olevan mitään epätasa-arvoista, hoidan vain oman osuuteni. Mieskin totta kai vaatehuollosta selviäisi, mutta minulta vaatteiden hankkiminen luonnistuu paljon nopeammin tehokkaammin, kun tunnen paremmin merkit, mitoitukset ja kaupat. Siksi meillä on näin, että vastaan vaatteista, kun taas hän hoitaa monet muut asiat minun lainkaan osallistumatta. :)
Noudatan mielelläni ns. kapselivaatekaappiajatusta, että kaikki käy suurin piirtein yksiin. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että käyttäisin aikaa asupohdintoihin, vaan oikeastaan tietty tyyli ja värimaailma nopeuttaa hankintojen tekemistä. Verkkokaupasta suodatan navyt/harmaat/mustat/vaaleanpunaiset ja klikkaan tarvittavat koriin.
Etenkin päiväkotiarjessa on ihan utopistinen ajatus, että miettisin kolmevuotiaan asuyhdistelmiä. Hän valitsee itse, minkä collarin ja mitkä leggarit aamulla laittaa, ja todennäköisesti lounaaseen mennessä joko ylä- tai alaosa on mennyt vaihtoon, joten mitään tällaista on turha ajatellakaan kontrolloivansa. :D
Varakappaleita meilläkään ei ole. Esimerkiksi kumppareita ja sadevaatteita hankin yhdet, ja ne sitten kiertävät päiväkodista viikonlopuksi kotiin.
Enemmän kyse on siitä, että kaapissa ylipäätään on lapselle sopiva määrä istuvia ja säänmukaisia vaatteita, joissa hänen on hyvä touhuta sisäleikeissä ja ulkona.
Tosi kiva, kun olet löytänyt teille sopivat tavat ja löysännyt sopivasti otetta. Isompien lasten kanssa tämä rumba taitaa tosiaan helpottua ja vaatteet sopivat pidempään. Sekin helpottaa, kun vaatteet saa heti kiertoon, ettei tule tätä säilytysrumbaa. :) Kaiken kaikkiaan se, että ostaa tarpeeseen, toimii!
Mukavaa arkea teille ja kiva, kun jaoit ajatuksia!
Tuttua tämä räjäytystaktiikka ilman ennakkovaroitusta meilläkin. Eli tänään meillä kaikki tytön vaatteet kaapista ulos ja puolet myyntiin liian pieninä. Loppusiivous kaappia ja vaatteita lukuunottamatta jää huomiselle mutta pienet vaatteet onnistuin jopa myymään saman tien seuraavaan kotiin ja alehaukkana tekemään tilauksen uusista, sopivista vaatteista. :)
Huojentavaa kuulla, että en ole ainoa. Kiitos! :D
Hyvä sinä! Hienoa, kun sait heti pieniä myyntiin ja löysit uusia. Alehaukkailu on parasta! Minäkin sain tehtyä ihan viidessä minuutissa tilauksen, jossa oli (lähes) kaikki tarpeet sopivina ja vielä alennuksella. Tuli hyvä mieli. :)
Vaikka tämä inventaariorumba on iso ja hidas, sitten kun tietää, mitä lapset tarvitsevat ja tuntee merkit ja mitoitukset, homma voi hoitua loppuun nopeasti.
Muista olla ylpeä itsestäsi, kun sait noin hienosti asioita viikonloppuna eteenpäin. <3 Kaikkea hyvää arkeen sinne!
Itse kävin juuri kaiken läpi. Ei voi sanoa muutakuin huh huh. Aika kova urakka.
Itse otan kännykällä kuvat jemmaan laitetuista vaatteista esim, kaikki 98cm housut ja paidat yhteen kuvaan. Ja sitten kaikki kengät yhteen kuvaan ja laitan koot kuvaan kenkien kohdalle.
Näin pysyn laskuissa, etten hanki ylimääräistä vaatetta turhaan jemmaan. Kuvat tallennaan omaan kansioon, josta ne helposti löydän kirppiksen tai alelaarin houkutusten riivamaana.
Vaatteiden minimointi helpoittais varmaan urakkaa, mutta itelle vaikeaa olla minimalisti. Kun enemmän on semmoinen kaikkeen varautuja tyyppi. 😆
Eikö vain, huh huh tosiaan!
Haluan uskoa, että jatkossa tämä ei ole ihan näin suuri homma, kun nyt niin ison osan vaatteita saa myyntiin ja siten selkeyden kaappiin ja varastoon. Mutta silti, eihän tämä maailma valmiiksi tule. :D
Todella fiksu tapa ottaa kuvat, hyvä sinä, arvostan! Loppujen lopuksi vaiva on pieni, mutta kuinka paljon se auttaakaan vaikka kirppisreissuilla. Iso peukku tälle!
Kaikkeen varautujan ihmistyypin tunnistan. ;) Olen vähän sekä että, varautuja vaikka pakkaamisessa, mutta samalla toki minimalismiakin soveltava ja turhaa välttävä.
Mutta kyllä sitä vaatetta ja kenkää vain tulee neljän vuodenajan maassa nopeasti koosta toiseen kasvavien pienten lasten kanssa.
Täytyykin muistaa olla armollinen itselleen, että tästä lasten pukemisesta suoriutuu edes jotenkin, vaikka joskus jokin jäisi ylimääräiseksi tai vaikka joskus jotain unohtuisikin. :)
Kiitos, kun kommentoit teidän kuulumisia ja yläfemmat urakoinnista!
Tämä on jatkuva show joka sesongin alkaessa. Jostain joskus luin vinkin, että lasten vaatekaappiin kannattaisi alas sijoittaa kori tai kassi, johon voi laittaa pieneksi käyneen vaatteen heti, kun huomaa sen olevan liian pieni. Meillä on onneksi nykyään tilaa pitää sellaista lasten vaatekaapissa ja 5-vuotias esikoinen osaa jo itse laittaa sinne pieneksi jääneen vaatteen :D Kun kori tulee täyteen (joskus se pullistelee), käyn sisällön läpi: mitä säästetään pikkusisarelle, mitkä ovat niin huonokuntoisia tai rikkinäisiä, että menevät tekstiilikeräykseen, mitkä lahjoitan konttiin ja onko jotain mitä tarjoan esim. kavereiden lapsille. Ihan kaikkia hyväkuntoisiakaan vaatteita en säästä pienemmälle sisarelle, vaikka samaa sukupuolta ovatkin, sillä lapsemme saavat paljon vaatteita lahjaksi jouluna ja synttäreinä ja haluan nuoremmallekin lapselle ostaa itse jotain uutena. Tilakaan ei riittäisi kaiken säilyttämiseen, kun ikäeroa on neljä vuotta. Yritän myös pitää lasten vaatemäärät kohtuullisina. Pyykkikone pyörii kuitenkin useamman kerran viikossa. Kaikki esikoisen ulkovaatteet olen pyrkinyt säilyttämään ja oli ihanaa, kun kylmät ilmat pääsivät täälläkin yllättämään, ja pystyin eteisen yläkaapista kaivamaan pikkusisarelle villahaalarin käyttöön.
Moi Maarit! Show hyvinkin. ;) Tuo on hyvä vinkki! Tuollaisen korin/kassin ajattelin tehdä jatkossa. :) Lokakuussa saan kaikista isoimman satsin kirppikselle, mutta sen jälkeen sitten vaatteita tulee varmasti kerättyä second hand -pinoon pikkuhiljaa.
Ihan totta! Kaikki ei automaattisesti mene eteenpäin. Varsinkin päivittäiset päiväkotivaatteet saattavat olla sitten jo todella huonossa kunnossa. Lisäksi sesonkivaatteissa ei aina mene koko ja ajankohta yksiin: joskus pikkusisarelle hyvä hellemekko olisi jouluna sopiva. Meidän tytöillä on ikäeroa kolme vuotta. Se vielä juuri ja juuri on mennyt, mutta neljää vuotta tuskin minäkään säästäisin.
Ulkovaatteiden kierrättämisestä sisarelta toiselle olen itsekin hyötynyt eniten. On upea fiilis kaivaa kaapista hyvä haalari ilman, että siihen täytyy lähteä sijoittamaan uudestaan rahaa. :)
Kiitoksia jutteluista ja tsemppiä sesonkiin!
Kiitos taas Laura hyvästä postauksesta! Ihana assari sulla, mutta ymmärrän kyllä että ju fler kockar… Tämä resonoi erityisesti nyt, kun lastentarvikkeiden ja pienten vaatteiden virta käy ovesta sisäänpäin. Muistan kyllä, miten helpottavaa oli, kun sai ryhtyä laittamaan kuopuksen jäljiltä tavaroita pois ja tilaa vapautui. Aika vähän tuli kuitenkaan kirppiksiä hyödynnettyä kummassakaan päässä. Vaatteet ostin hyvillä mielin uusina, kun tiesin niille tulevan paljon käyttöä kahden pojan kanssa. Usein ne sitten olivatkin kahden lapsen ja päiväkodin sepelipihan jäljiltä sen näköisiä, että ainoa kierrätyspiste oli roskalaatikko tai tekstiilijäte… Jonkin verran olemme saaneet vaatteita myös vanhemmilta serkuilta ja minä olen puolestani lahjoittanut siistinä säilyneet vaatteet nuoremmalle serkkupojalle. Mutta nyt ollaan siis tilanteessa, jossa kaikki pitäisi hankkia uudelleen. Pistänkin muistiin tuon Little Copenhagenin myyntipaikkasi! Ei kyllä hajuakaan, miten kaikki tämä nyt hankittu tavara kannattaisi aikoinaan kierrättää, enkä suoraan sanoen edes muista, miten viimeksi toimin. Jotain isompia juttuja varmasti myytiin, mutta olenko tosiaan jaksanut postittaa esim. rintapumpun tai sitterin… ehkä joku haki ne ovelta. Olen huvitellut ajatuksella, että kokoaisin ”vanhemmuuspakkauksen”, jonka myisin kokonaisuutena jollekin yhtä laiskalle vanhemmalle kuin itse olen. No ehkäpä on syytä elää ensin vauvavuosi ja sitten murehtia näitä :)
Moi Liisa ja kiitos ajatusten vaihdosta! Sanopa muuta – sitten kun päästään vaatteista, tulee pohdintaan tarvikkeet. :D
Vauvan tarvikkeet ovat vielä fyysisesti yllättävän isoja, joten niiden säilöminen on oma juttunsa. Olen suunnitellut samaa, että sitten, kun suurin osa vauvan tarvikkeista on valmiina vapautumaan, myisin ne satsina jollekin. Se tuntuu ehdottomasti järkevimmältä tavalta.
Ihan sama täällä! Sellaisia hankintoja olen ostanut mieluusti uutena, joiden hinnan olen voinut jakaa suoraan kahdelle tai kolmelle. Pikkuveli peri isosiskoiltaan paljon unisex-bodyja ja -haalareita, mutta moni rusettiröyhelö menee auttamatta nyt eteenpäin. ;) Seuraavat pikkuveljen vauvakoot ovatkin sellaisia, joita täytyy erikseen hankkia, kun ei omassa varastossa ole. Niissä ajattelin kokeilla onneani kirppiksillä, kun tiedän, että pikkuveljen vaatteet eivät meillä palvele kuin yhtä. Me olemme myös saaneet vaatteita serkuilta, siitä on kyllä ollut paljon iloa.
Jep! Jos vaate kestää kahdenkin lapsen päivittäisen päiväkotitaipaleen niin se on tehtävänsä tehnyt. Ulkovaatteissa vielä saattaa olla käyttöikää jäljellä, mutta kyllä jotkin verkkarit on kahden sankarin jälkeen auttamatta tekstiilijätekunnossa.
Hyvä suunnitelma: ensin vauvasuosi ja sitten myyntilogistiikka. Ihanaa, kun pieni on kohta täällä! <3
Ai että on tuttua puuhaa vuosien varrelta viiden lapsen kanssa :)
Mutta juuri samalla hoksasin, että tämä työ on oleellisesti vähentynyt lasten kasvun myötä. Teineille ei tarvitse hankkia edes kaikkea kausivaatetta, aika samoilla mennään vuoden ympäri, takki ja kengät vaihtuu ja homma on lähinnä sitä, että kerätään pieneksi käyneet kausittain pois. Osa teineistäni ei enää edes kasva vaan kengän kokokin pysyy samana, eikä vaatteet kulu entiseen malliin.
Olen löytänyt pari tuttua perhettä, joilla on omia lapsia hieman pienempiä lapsia kuin meillä ja kierrätys sujuu perheestä toiseen. En jaksa myydä nykyään juuri mitään.
Kuopuksen kohdalla edelleen syksy yllätti :) :) Mutta nelikymppiintyminen tai mikä lie on saanut rennommaksi, ei ole niin nokon nuukaa mätsääkö kaikki, kunhan oikeat varusteet on ja ne toimivat ja etenkin löytyvät kaupoista helposti olematta projekti.
Kiitos vertaistuesta! Uskon, että on viiden kanssa tuttua, jos olen helisemässä kolmen kanssa. :D
Tuo on todella huojentavaa kuulla, että isompien lasten kanssa tilanne helpottaa. Näin ajattelinkin. Koot pysyvät pidempään samoina ja muutenkin tarpeet ovat vähän erilaiset, kun kaikki kurahaalarityyppiset saa unohtaa. :)
Perheestä toiseen -kierrätys on ihan parasta! Minullakaan ei olisi ollut lainkaan resursseja alkaa hinnoitella ja postittaa vaatteita erikseen. Onneksi Little Copenhagen hoitaa kaiken, myös hinnoittelun, kunhan kassit vaan vie paikan päälle.
Lisääntynyt rentous on oikein hyvä, hyvä sinä! :)
Itsekään en ole koskaan vahtinut lastenmallistojen droppeja tai sen koomin ns. harrastanut lastenvaatteita, vaikka meillä tietty oma tyyli onkin. Niin sanottu kapselivaatekaappiajattelu meitä helpottaa: suosimme neutraaleja ja pastellisia värejä, ja ne käyvät sitten aina (riittävän) hyvin yhteen. Taloudellisesti yritän aina muistaa tsekata alet, ne koluaa onneksi verkossa nopeasti.
Enemmän kuin tyyliin aikaa ja ajatusta menee siihen, että lapsilla on sopiva määrä tarkoituksenmukaisia ja säähän sopivia vaatteita. Neljän vuodenajan maassa, jatkuvasti kasvavilla pienillä lapsille tarpeita on yllättävän paljon. :)
Ihanaa sunnuntaita!
Meillä tämä menee nykyään aika helposti, kun ikäero on iso ja esikoinen on tyttö ja juniori poika.
Molempien kanssa on ollut tilanne, että pienet vaatteet on mennyt aina samoille ystävien lapsille.
Ja nykyään nuoremman vaatteista harvoin jää seuraaville käytettävää, ainakaan housujen osalta. 😅
Kiva kuulla, kuulostaa tosi hyvältä! Ettei tarvitse jemmata vaan menee aina tiettyyn paikkaan eteenpäin. :)
Ehkä tämä meilläkin jatkossa tästä. Näin uskottelen itselleni. :D
Tämä oli ehdottomasti isoin rupeama, kun piti pohtia vuosien varrella kertyneet myymiset. Jatkoa ajatellen yritän etsiä nyt myös vauvanhoitoapua. Ei kaikesta selviä yksin järjissään päiväunia nukkumattoman pienen kanssa. :)
Täysin totta, touhukkaiden sankarien housut eivät välttämättä toista käyttäjää näekään. ;)
Kivaa syyskuuta teidän perheelle!