Kaupallinen yhteistyö, Mysoda

Toivottavasti teillä on joulukuu alkanut kivasti! Meille olen jo laittanut vähän joulua, kuusenkin, niin kuin yleensä ajoissa laitan. Itselleni valaistu kuusi on kaunein mahdollinen piristäjä loppuvuoteen. Erityisesti pimeät aamut muuttuvat kotona ihan toisenlaisiksi kuusen tuoman tunnelman myötä. Piristys onkin tervetullutta, sillä olemme harjoitelleet pienen kanssa nukkumista unikoululla.
Aamuista puheen ollen voisi kuvitella, että meidän taloudessamme eniten käytetty keittiölaite olisi kahvikone, mutta senkin edelle menee yksi: veden hiilihapotuslaite. Teemme kuplavettä 2–3 pullollista päivässä, ruokajuomaksi ja janoon.
Kuplavesi on lempijuomani, kiinteä osa arkea, mutta myös juhlaa. Jouluun se liittyy aivan erityisesti. Olen jakanut aikaisemminkin tämän tarjoiluehdotuksen, koska näin juomme veden joulupöydässä joka vuosi.

Joulupöydässä vesi pääsee aivan toisenlaiseen arvoonsa, kun sen tarjoilee hiilihapotettuna, jäillä, rosmariininoksalla ja pakastepuolukoiden tai -karpaloiden kanssa – mahdollisesti vielä jalallisesta tai muuten kauniista lasista. Näin vedestä tulee kuin mocktail, sekä kaunis osa kattausta että raikas ja juhlavakin juoda.
(Välivinkki: joskus rosmariinit ovat tuuheita eikä koko ruukullinen kulu kerralla. Loput rosmariininoksat voi pakastaa sellaisenaan ja käyttää myöhemmin.)

Minulle vedellä on joulupöydässä erityisen suuri merkitys siksi, että rakastan yli kaiken kaloja ja mätiä – siis kauden suolaisimpia ruokia, jotka todella pistävät janottamaan. Itselleni vesi ei ole joulupöydän pakollinen paha, vaan sekä aidosti tarpeellinen janojuoma että osa nautintoa.
Koska hiilihapotetun veden kulutus on meillä niin korkeaa kuin on, olen onnellinen, että kuplavettä voi valmistaa itse kotona kraanavedestä. Se, että kantaisimme saman verran muovipulloja kaupasta ei olisi vaihtoehto ekologisuuden, taloudellisuuden, pullojen kaapista vievän tilan eikä raahaamisen puolesta.

Erityinen ilo kuplavettä on sihauttaa kotimaisella Mysodalla. Mysoda-hiilihapotuslaitteet on suunniteltu Suomessa, ja niillä on Design from Finland -merkki. Kaasupullot ovat Avainlippu-tuotteita: hiilidioksidi on suomalaista ja se pullotetaan Helsingissä.
Mysodalla on kolme erilaista hiilihapotuslaitetta: Toby, Ruby ja meillä oleva Woody. Woody on tehty lähes 100 % uusiutuvista raaka-aineista valmistetusta puukomposiitista, suomalaisen metsäteollisuuden ylijäämäraaka-aineista.

Woody ei turhaan ole saanut muotoilusta ja ekologisuudesta arvostettuja Red Dot- sekä iF gold award -palkintoja. Paitsi kestävä, puukomposiitti on materiaalina anti-staattinen. Se ei kerää pölyä eikä mattapinnasta näy sormenjäljet.
Mysoda toimii ilman sähköä, joten laitteen voi vapaasti sijoittaa sellaisiinkin kohtiin keittiötä, jossa pistorasiaa ei ole. Meillä hiilihapotuslaite on keittiön kulmassa muiden pienkoneiden kanssa.

Koska me olemme kuplaveden suurkuluttajia, meillä on monta kaasupulloa, jotka sitten kerralla vaihdamme. Kaasupullojen vaihtaminen onnistuu monessa paikassa, muun muassa ruokakaupoissa. Yksikin kaasupullo riittää normaalikäytössä pitkälle, siitä saa jopa 40 litraa kuplavettä. Laite on helppo ottaa käyttöön: kaasupullo vain laitteen sisälle ja painalluksella vedestä tulee kuplivaa.

Niin kuin arvata saattaa pyrin pitämään keittiömme mahdollisimman väljänä turhasta. Esimerkiksi vedenkeitintä en itse koe tarvitsevani, vaikka teetä joka ilta juonkin, sillä vesi kiehahtaa pikkukattilassa samassa ajassa ja samalla vaivalla.
Sen sijaan hiilihapotuslaite tuo meille päivittäistä iloa. Suomen kraanavesi on tietysti maailman parasta sellaisenaan, mutta itselleni varsinainen nautinto syntyy nimenomaan siitä, että vesi on ”jalostettu” kuplilla, paitsi joulupöydässä myös ihan tavallisena kalapuikkokeskiviikkona. Puhumattakaan siitä, kuinka paljon meillä kuluu kuplavettä kesähelteellä, mutta se on jo toinen tarina.

Suosittelen sydämestäni Suomessa muotoiltuja Mysoda-hiilihapotuslaitteita, joista on iloa jouluun ja sen jälkeen kaikkiin muihinkin päiviin ja sesonkeihin. Puukomposiitista valmistettu Woody-laite löytyy valkoisen lisäksi mustana, harmaana, murretun vihreänä ja vaaleanpunaisena. Laitetilauksiin sisältyy kaasu- ja juomapullo.

Koodilla LAURA saat 25 % alennuksen kaikista Mysoda-tuotteista 15.12. asti verkkokaupassa.
Olette toivoneet postausta myös joulun ruoista. Julkaisen sen ennen joulua. Meillä on vuodesta toiseen sama joulupöytä: klassinen ja sopivasti valmiita hyödyntäen oikaistu.
Seuraavaksi koostan vastauksia kysymyksiinne liittyen perhejouluun, esimerkiksi siihen, millainen lahjapolitiikka meillä on, ja miten rytmitämme aaton.
Tunnelmallista huomista itsenäisyyspäivää!
Hei Laura! Harkinnassa on hiilihapotuslaite meillekin. Suosisin lasisia pulloja, joita ei näytä mysodalla olevan. Käykö mikä tahansa pullo tuohon laitteeseen vai pitääkö sen olla valmistajan oma? Lämmin kiitos vastauksesta jo valmiiksi<3.
Moi Anna! Kiva, kun olet harkinnut samaa. :) Elän siinä käsityksessä, että Mysoda-laitteeseen kävisi vain merkin omat pullot. Varmistan tämän kuitenkin ehdottomasti vielä Mysodalta, että saat varmasti oikean tiedon. Palaan sinulle asiaan, kun saan vastauksen. Kivaa iltaa! <3
Moikka! Välitin kysymyksesi Mysodalle ja tässä vastauksia. Valitettavasti muiden valmistajien pullot eivät Mysodaan käy. Lasipulloja voi turvallisuussyistä käyttää vain nimenomaan niille pulloille suunnitteluissa laitteissa, sillä turvallisuussyistä lasipullo tulee hapottaa kammiossa/siljetussa tilassa. Iloinen uutinen on kuitenkin se, että Mysodalla on kehitteillä lasipullollinen hiilihapotuslaite. Sen tarkka ilmestymispäivä on kuitenkin vielä auki . :)
Kiitos paljon Laura, oli niin ystävällistä selvittää tuo! Jostain syystä itse kuvittelen, että vesi maistuu lasipullosta paremmalta:D.
Leppoisaa joulunodotusta!
Tällaiset fiilisjutut ymmärrän täysin. ;) Totta kai, aina saa kysyä ja mieluusti selvitän lisätietoja. :) Samoin kiitos, ihanaa joulunaikaa!
Ostin tämän viime kuussa miehelleni syntrilahjaksi (oma lehmä hieman ojasaa vaaleanpunaisena) ja on kätevä ja ihana. Ei enää jatkuvaa pullojen raahausta kaupasta. Ja laite on nätti kuin mikä.
Kiva, kun jaoit kokemuksia ja ihana kuulla, että olette tykänneet yhtä paljon. :) Tämä on juuri hyvä aikuislahja: laitteesta on pitkään yhteistä iloa. Vaaleanpunainen on keittiössä tosi herkku, hyvä valinta!
Hei, aluksi haluaisin kiittää ihanasta blogista. Tapasi kirjoittaa on vertaansa vailla, ja sitä on ilo lukea. Tähän postaukseen en kuitenkaan voi olla kommentoimatta, että toivoisin terveydellistä näkökulmaa elämäntapakirjoituksiin liittyen. Itselläni on se käsitys, että hiilihapotetut juomat tekevät hallaa hampaille. Toivottavasti osoitat minut vääräksi :)
Moi Minttu! Kiitos paljon ihanista sanoista. On ilo ja kunnia, kun luet! <3
Tiedätkö, meinasin mainita tästä, koska aihe on itsellenikin valtavan tärkeä, mutta en sitten kuitenkaan ottanut terveyspuolta mukaan kirjotukseen. Tosi hienoa, kun jatketaan kuitenkin aiheesta kommenteissa.
Ennen tämän postauksen julkaisemista tarkistin Oralin uutiskirjeestä (kiva, kun he käsittelivät tätä aihetta!), että hiilihapotettu vesi ei itsessään tee hallaa hampaille. Hallaa tekee se, jos juomaan lisää esimerkiksi sitruunaa. Siksi useimmiten juon kuplavettä sellaisenaan paitsi nyt jouluna näillä höysteillä. :)
Tämä on hurjan tärkeä tarkennus, koska hampaiden eroosiota ei tosiaan voi korjata. Olen kuplavedestä iloinen siksikin, että se on omalla kohdallani vähentänyt hampaita vaurioittavien limujen juontia. Joskus menee satunnainen Cokis Zero, mutta huomattavasti vähemmän kuin joskus. :)
Mukavaa joulunodotusta!