… olen viimeistä vuotta kolmekymppinen
Täytän 40 vuotta ensi vuoden 2024 alussa, joten tänä vuonna olen viimeistä kertaa kolmekymppinen. Vaikka iän sanotaan olevan vain numero, tämän virstanpylvään huomaan jyskyttävän takaraivossani. En ajattele, että minun tulisi nelikymppisyyteen mennessä saavuttaa enemmän kuin ehdin saavuttamaan. Tällaisista paineista on mielestäni aika hyvin päästy, sillä tänä päivänä yhä useampi elää yhä enemmän itsensä näköistä elämää omalla aikataulullaan.
Kuitenkin elämän keskivälin saavuttaminen väistämättä pysähdyttää, se saa havahtumaan ajankuluun. Vaikka aikaisempien elämänvaiheen päättyminen tuntuu kaihoisalta, en toisaalta haikaile olla nuorempi. Toivon, että pystyn ikäkriisistä huolimatta lipumaan kohti nelikymppisyyttä turvallisin mielin luottaen siihen, että itsetuntemus, tasapaino ja asioiden perspektiivin ymmärtäminen lisääntyvät entisestään.
… vietän kaikkien aikojen viimeisiä hetkiä hoitovapaalla
Tänä vuonna vietän viimeisiä hetkiä hoitovapaalla nuorimmankin mennessä syksyllä päiväkotiin. Yhden aikakauden loppu tämäkin! Tosin omalla kohdallani yrittäjänä kontrasti työssä olemisen ja lasten hoitamisen välillä on huomattavasti tavallista pienempi, raja häilyvämpi. Olen tehnyt töitä hoitovapaalla ja vastaavasti töitä tehdessä voinut joustaa lasten suuntaan tavallista enemmän. Näin ollen muutos ei ole niin merkittävä kuin se päivätyöläisellä on, mutta muutos se on kuitenkin.
… pohdin tulevaisuuden töitä
Kun nuorimmainenkin syksyllä aloittaa (vähintään osa-aikaisesti) päiväkodin, olen työelämän mahdollisuuksien suhteen uuden edessä. Minusta tuli kokopäiväinen yrittäjä esikoisen vauvavuonna kohta seitsemän vuotta sitten hieman pakon sanelemana, kun silloinen työnantajani meni konkurssiin. Yrittäjyys on ollut itselleni ennen kaikkea toimiva ja joustava ratkaisu lasten välissä. Nyt kun tiedän, etten tule enää jäämään vanhempainvapaalle, huomaan miettiväni uudella tapaa muitakin vaihtoehtoja.
Vaikka iltapäivälehdistä saa lukea vaikuttaja-alan tulokuningattarista, minulle toimeentulo omien kanavien kautta ei ole mitenkään itsestäänselvää, vaan päinvastoin epävarmaa ja huonosti ennustettavaa. Aika näyttää, jatkanko omia kanavia, yhdistänkö yrittäjyyteen jotain muuta vai palaanko päivätöihin viestinnän ja markkinoinnin pariin. Vielä tänä vuonna en välttämättä tee isoja päätöksiä, mutta asia saa alkaa hautua takaraivossa. Yritän myös hyväksyä tunteiden vaihtelut: koen töihin liittyvästä epävarmuudesta pelkoa, mutta samalla erilaiset mahdollisuudet innostavat.
… olen ensimmäistä kertaa koululaisen äiti
Pian seitsemän vuotta täyttävä esikoinen menee syksyllä ensimmäiselle luokalle, joten tänä vuonna perhe-elämässämme alkaa koulun myötä uusi aikakausi. Etenkin näin ensimmäisen lapsen kohdalla huomaan koulunaloituksen aiheuttavan jo etukäteen monenlaisia tunteita, haikeuttakin, mutta ennen kaikkea hämmennystä.
Minulla ei ole mitään kosketusta tämän päivän koulumaailmaan, vaan kaikki tulee olemaan yhtä uutta minulle kuin esikoiselle. Vaikka minulla on vanhemmuudesta kokemusta seitsemän vuoden edestä, koulun myötä olen monessa mielessä ihan uuden edessä. En osaa vielä identifioida itseäni isomman lapsen äidiksi, mutta yritän ajatella näin: niin kuin vauvankin vanhemmaksi saa kasvaa pikkuhiljaa, niin saa kasvaa koululaisenkin. Toivon tälle vuodelle viisautta osata tukea esikoista uudessa elämänvaiheessa.
… palaudun omaksi itsekseni viimeisenkin synnytyksen jälkeen
Tarkalleen ottaen entiseksi itsekseni en voi palata. Olen seitsemän vuoden aikana odottanut lasta neljää kertaa (joista yksi päättyi keskenmenoon), synnyttänyt kolme kertaa ja imettänyt yhteensä yli 1000 päivää. Se on aikamoinen matka ja mullistus mielelle ja elimistölle, ja olen muuttunut pysyvästi.
Siinä mielessä palaudun kuitenkin tänä vuonna omaksi itsekseni, että fyysinen, vartaloon liittyvä työni lasten kanssa on tehty. Imetystaipaleemme nuorimman kanssa tuli juuri täyteen. Ihan vuoteen emme yltäneet niin kuin isosiskojen kanssa, mutta lähes kymmeneen kuukauteen kuitenkin, mistä olen kiitollinen. Toivon tälle vuodelle maltillista ja terveyttä tukevaa painonpudotusta, mikä on tapauksessani ollut aikaisemmillakin kerroilla mahdollista vasta imetyksen lopettamisen jälkeen, hormonien tasaantuessa.
… vietän kymmenettä hääpäivää
Jos muistan! Me unohdamme hääpäivämme käytännössä joka vuosi. Hopeareunus on se, että unohtamiseen syyllistyy molemmat meistä, joten parisuhdekränää unohtelusta ei ole syntynyt. Kymmenes hääpäivä on jo kuitenkin sellainen merkkipaalu, jonka mielelläni muistaisin, ja jota mielelläni juhlisin. (Laitankin sen siis kalenteriin ylös samantien!) Meillä ei välttämättä ole mahdollisuutta kummoiseen keskinäiseen tekemiseen, mutta jo ravintolaillallinen tuntuisi tärkeältä riitiltä pysähtyä huomaamaan yhteiset, pikkulapsivuosina niin nopeasti vierivät vuodet.
… oikaisen hampaani kuntoon
Minulla on ollut elämässäni melko paljon haasteita hampaiden kanssa – osin oman saamattomuuden takia, osin itsestä riippumattomista syistä. Tämän vuoden omistan hampaiden oikomiselle, kartoituskäynnin olen jo varannut tammikuun alkuun. Itselleni kyseessä on hyvin iso asia: onhan oikominen merkittävä ajallinen ja taloudellinen panostus koko vuodelle. Muutenkin olen herännyt suun terveyteen. Viime vuonna tapahtui ihme, jota olin koko ikäni odottanut: sain tehtyä hammaslangan käyttämisestä jokapäiväisen rutiinin!
… jatkan second handin suosimista
Sain viime vuonna ihan uudenlaisia onnistumisenkokemuksia lastenvaatteiden ostamisesta second handinä, joten aion jatkaa tapaa tänä vuonna parhaani mukaan niin raha- kuin ympäristösyistä. Yhtä lailla olen toki kiinnostunut second handistä oman vaatekaapin osalta, mutta siinä painoarvo on ostotahdin takia vähäisempi. Siinä missä kolmelle kasvavalle lapselle täytyy koko ajan hankkia jotain, omia vaatteitani uusin harvoin. Pyrin siihen, etten osta itselleni uusia vaatteita ennen kuin olen palautunut omaan painooni. Sen jälkeen katson rauhassa vaatekaapin tilanteen.
Yhteenvetona voisi sanoa, että tästä vuodesta taitaa tulla itselleni jonkinlainen välitila. Olen hoitovapaalla, mutta samalla pohtimassa tulevaisuuden töitä. Olen vielä kolmekymppinen, mutta liukumassa kohti nelikymppisyyttä. Olen vauvan äiti, mutta kuukausi kuukaudelta kauempana raskauden, synnyttämisen ja imettämisen aikakaudesta. Olen vielä hammashaasteiden kanssa painiva, mutta toivottavasti vuoden päätteeksi korjatun purennan kanssa elävä.
Olo on samanaikaisesti tietämättömän levoton ja pelokaskin, mutta onneksi samalla sisimmässä kutkuttavan luottavainen. Vuoden ajatus voisikin Eeva Kilveltä lainattuna olla: Elämä on arvaamatonta. Koska tahansa voi tapahtua jotain hyvää.
Hei, mistä varasit konsultointi ajan hampaiden oikaisuun? Itsellä sama projekti aluillaan, ja kotona aika lailla sama elämäntilanne, syksyllä esikoinen menee kouluun. Niin se aika juoksee.
Moi Linda! Olen pitkään käyttänyt Oralia, joten sieltä varasin myös Invisalign-konsultaation. Mikäli hoitosuhde alkaa ja tuntuu toimivalta, voin sitten suositella hammaslääkäriä tarkemmin. :) Todella, niin se aika rientää. Teilläkin on erityinen vuosi sitten tiedossa, kun eskarikevät vaihtuu koulusyksyyn. Kaikkea hyvää uuteen vuoteen ja tsemppiä hammasprojektiin!
Hyviä pohdintoja. Itsellä kanssa viimeinen vuosi kolmikymppisenä. Lapsia ei ole, juuri viime vuonna ostin ensiasunnon itsekseni. Ei siis ihan ns.perinteisesti ole oma elämä mennyt tähän ikään mennessä.. Vakituinen työpaikka on, mutta tänä vuonna paljon muutoksia luvassa työnkuvan yms suhteen, niin saa nähdä, että mikä on siinä vaiheessa tilanne. Ja millä mielellä sitä sitten itse on sen kaiken suhteen. Vai tekeekö sitä uusia ratkaisuja jopa ihan työpaikan suhteen. Aika näyttää.
Mutta tuo ajatuksesi tälle vuodelle, ”Elämä on arvaamatonta. Koska tahansa voi tapahtua jotain hyvää”
Se on hyvä, se pitää muistaa tänä vuonna erityisesti. :)
Hyvää alkanutta vuotta sinne!
Kiitos, kun luit! Onnea omasta ensiasunnosta! Jokaisen elämä saa edetä yksilöllistä tietä ja tahtia. <3 Aika näyttää on hyvä suhtautuminen. Väistämättä ainakin kaltaiseni varmistelija pohtii vaihtoehtoja, mutta lopulta kaikkea (jos ylipäätään mitään) voi etukäteen suunnitella ja kontrolloida. Toivon, että siellä työasiat lutviutuvat lopulta parhain päin. Yritetään molemmat pitää Eeva Kilven ajatus mielessä. :) Kiitos samoin, kaikkea hyvää tähän vuoteen!
Hei, mistä tuo valaisin?
Moikka! Ikävä kyllä valaisimen jäljille ei taida enää päästä. Ostin sen yksittäiskappaleena jo lopettaneesta pikkuputiikista 10 vuotta sitten. :)
Mitä teetkään työkuvioiden suhteen aikanaan, toivottavasti jatkat blogin kirjoittamista. Tätä on ihana lukea! :)
Ja tuo on niin totta: kuten esikoisvauva kasvattaa vanhempiaan, niin sitä pikkuhiljaa kasvaa koululaisenkin vanhemmaksi. Hiljalleen. :) On ollut ilo seurata miten meidän eskarilaisesta on kasvanut ekaluokkalainen. Huomenna kohti kevätlukukautta.
Hoitovapaalla olen vielä itsekin nuorimmaisen kanssa, urapohdintoja mielessä. Töihinpaluu koittaa tänä vuonna. Hieman olen opiskellut tässä omaan tahtiini kotona ollessa, mutta ilman tulospaineita.
Tänä vuonna aion pitää kiinni omasta liikunnasta. Ei sitä vauvavuonna aina ehtinyt/ pystynyt/ jaksanut. Mutta erilailla siihen on virtaa ainakin omalla kohdalla, kun en enää imetä.
Semmosta tajunnanvirtaa, kun en malta mennä nukkumaan.
Leppoisaa ja onnellista tulevaa vuotta! :)
Moikka ja kiitos samoin, onnellista uutta vuotta! <3
Ihana, kun tykkäät lukea blogia, se merkitsee paljon. Kirjoittaminen on ollut henkireikäni, joten toivon itsekin, että jatkossakin arjestani löytyisi aikaa ja energiaa sille. Toisaalta olen realisti. Jos aloitan muita projekteja, niiltä ja kolmelta pieneltä lapselta ei aikaa välttämättä jää. Täytyy seurata, mihin suuntaan tämä vuosi alkaa kuljettaa. Nyt tuntuu, että kaikki on vielä ihanasti kamalasti auki. Kiitos yhtä kaikki, kun kuljet matkassa. :)
Kiva kuulla koulunaloituskuulumisia! Huojentavaa kuulla, että ajattelet samoin, että koululaisenkin vanhemmaksi voi pikkuhiljaa kasvaa. Omaan tahtiin opiskelu ilman paineita kuulostaa todella hyvältä. Saa vähän vastapainoa hoitovapaalle ja aivoille työtä, mutta kuitenkin itselle sopivassa tahdissa.
Oma liikunta on tosiaan mitä tärkein! Samaa toivon omalle kohdalle, että palauttaisin nyt ensinnäkin säännöllisen viikkojuoksulenkin ohjelmaan. Myös lihaskuntoon pitää terveyssyistä nelikymppistä lähestyessä alkaa kiinnittää ihan erilailla huomioita. Yritän kuitenkin lähestyä kunnonkohottamista maltilla, ettei käy niin, että on liian kovat tavoitteet, ja sitten mikään ei toteudukaan. Mutta vähintään se viikkolenkki ja jotain kotijumppaa voisi olla omalla kohdalla realistinen alkuun. Paljon tsemppiä sinullekin liikkumiseen, se kyllä tekee valtavan hyvää henkisesti ja fyysisesti. :)
Tajunnanvirta on kovin tervetullutta, on aina ihana jutella teidän kanssa. Mukavaa loppuviikkoa ja kiva, kun kommentoit!
Moikka. Täälläkin toivon ettet omia kanavia lopeta vaikka siirtyisit muihin töihin. Kiva olisi lukea kuulumisia myös jatkossa vaikka sitten harvemmin.
Täällä on ensi vuonna esikoisella eskari edessä (sekin tuntuu jo isolta askeleelta) ja itsellä myös uusien suuntien löytäminen työelämässä. Hammasprojektin seuraaminen kiinnostaa myös kovasti, koska sellainen itsellä myös haaveissa.
Moi Katja! Kiitos viestistä, ihana kun toivot niin. <3 Pyrin itsekin löytämään sellaisen mallin, jossa osa toimeentulostani tulisi omien kanavieni kautta. Näin voisin kanaviani myös jatkossa ylläpitää. Toivotaan, että saan yrittäjänä kokonaisuuden toimimaan. :) Isoja muutoksia on teilläkin, kiitos kun jaoit! Eskari voi tosiaan olla aika iso juttu pienelle, onnea matkaan jo tässä vaiheessa! Toivon kovasti, että löydät uusia työelämän tuulia. Työkuvioiden miettiminen voi olla samanaikaisesti hyvin innostavaa ja aika pelottavaa, ainakin itse koen niin. Paljon tunteita, joiden kanssa luovia. Se on ihanaa ja kamalaa samaan aikaan. Kiva, kun toivoit kuulumisia hammasprojektista! Voin niitä mieluusti myöhemmin jakaa. Kaikkea hyvää alkuvuoteen, toivotaan valoisia päiviä. :)