Homevialaura on kauniille asumiselle ja nautinnolliselle elämälle omistettu sisustusblogi, jota kirjoitan minä, kolmekymppinen Laura. Olen syntyperäinen helsinkiläinen kerrostalokasvatti, joka nykyään viihtyy onnellisesti rivitalossa, kuitenkin sopivan urbaanissa sellaisessa. Uusi kotimme on 70-neliöinen kolmio pihalla ja saunalla. Kanssani asuvat aviomies, yksivuotias tytär sekä nelijalkaiset perheenjäsenet, sisustuskoira Onni ja design-tuolit.
Tyylini on neutraalinvärinen ja modernin klassinen lastenhuonetta ja vaatekaappia myöden. Erityisesti äidiksi tulemisen ja muuton myötä sisustamisessani korostuvat ajattomat valinnat – koska aikaa ei enää ole jatkuviin puuskiin, pyrin nyt entistä enemmän sisustamaan periaatteella kerralla kuntoon. Asetelmat toki elävät, ja olenkin erityisen mieltynyt tuoksukynttilöihin, kahvipöytäkirjoihin, valkoisiin kukkiin ja kodikkaisiin tekstiileihin. Lisäksi minulle tärkeitä arvoja kotona ovat järjestyksen harmonia ja sujuva arki.
Kodin fengshuin lisäksi blogissa tavoitellaan elämyksiä keittiössä ja matkoilla, keitetään tummapaahtoista kahvia, nautitaan sesongeista ja iloitaan uuden asumismuodon parhaista puolista, koti-span rauhoittavista löylyistä ja tulevasta terassikaudesta. Vaan miten käy parvekeviljelijöinä epäonnistuneen perheen pihan?
Kiitos vierailustasi ja lämpimästi tervetuloa lukemaan!