Homevialaura

Kaupallinen yhteistyö / kuvaus saatu, Linnolahti Photography

Olen, ja tiedän, että tulen yhä kiikkustuolissakin olemaan, syvästi kiitollinen Linnolahti Photographyn Elinalle siitä, että hän on kutsunut meitä studiolleen ikuistamaan eri elämänvaiheita. Vuosi sitten olimme Elinan luona newborn- ja perhekuvauksessa, tällä kertaa sydämellinen valokuvaajataituri ikuisti 1-vuotiaan yhdessä kanssani.

Arjessa kotona puhelimella nopeasti räpsäistyt otokset ovat valtavan tärkeitä dokumentoimaan elämää sellaisenaan. Huonossa valossa otettu suttuinen ja vino kuva voi olla arvokkain mahdollinen muisto. Tärkeä tallenne, joka vielä vuosikymmentenkin jälkeen muistuttaa siitä, miten perheessä kyseisinä vuosina oltiin ja elettiin. Ai niin tuo lempilelu, joka oli mukana kaikkialla! Muistatko tuon lasten hassuttelukauden tai pukeutumisvaiheen!

Samanaikaisesti näen valtavan suuren arvon studiokuvissa, joiden ottamisen vuoksi pysähdytään varta vasten. Kuvauspäivä voi oman kokemukseni mukaan toimia tärkeä riittinä vaiheesta toiseen siirtymisessä. Minua 1-vuotiskuvauspäivä auttoi henkisesti siirtymään vauvavuodesta taaperoaikaan: hyvästelemään vanhan, vastaanottamaan uuden.

Oman kokemukseni mukaan toisen ottamat kuvat auttavat katsomaan itseä ja omaa perhettä ikään kuin ulkopuolelta ja uudessa valossa. Haluan muistaa pikkulapsivuosista kalapuikko- ja kurahousuarjen, mutta en pelkästään sitä. Kun katson Elinan ottamia kuvia, katson perhettäni ikään kuin kaikesta arkisesta riisuttuna – katson heitä puhtaasti elämäni rakkaimpina, tärkeimpinä ja kauniimpina ihmisinä.

Kuvauspäivä itsessään on jo eheyttävä kokemus. Elinan valoisa studio, hyvät valmistautumisohjeet ja rauhoittava läsnäolo luovat kuvaamiselle hyvin miellyttävät lähtökohdat. Kuvauksiin voikin mennä rentoutunein mielin, ja studioaika kannattaa ottaa hetkenä itselle ja omalle perheelle.

Keskustelimme kuvauksissa myös siitä, miten erilaisia 1-vuotiaat, niin kuin ihmiset ylipäätäänkin, voivat olla. Yksi pieni alkaa lämmetä vasta kuvausten lopussa, toinen vilkkaampi ei malttaisi oikein alussakaan pysyä paikoillaan. Se, että Elina taitavana ammattilaisena ja itsekin äitinä osaa lukea tilannetta, ja lähestyä jokaista kuvattavaa kohdetta kiireettömästi perheelle sopivalla tavalla, on taito, jota suuresti arvostan.

Itse valitsin pukea pienen herrasmiehen kauluspaitaan ja chinoihin (molemmat second hand). Tämän asun lisäksi Elina kuvasi 1-vuotiasta valkoisessa bodyssa ja synnyinasussa. Studion puulelut sopivat kuviin erinomaisesti ja auttoivat pientä kuvattavaa rauhoittumaan aina hetkeksi aloilleen.

Omaksi asuksi valitsin yhden suosikkimekoistani, joka on H&M-löytö vuosien takaa. Vartalolle käytin Atopikin Asteittain päivettävää vartalovoidetta ja kasvoille Atopikin itseruskettavaa kasvovettä, jotta talvenvaalea iho sai hieman tervettä luonnollista väriä. Kynnet lakkasin Essien nudella sävyllä Topless and Barefoot. Edelliskerran käsissäni oli kynsilakkaa tasan vuosi sitten – samoissa Elinan kuvauksissa. Juuri näin usein jaksan kynsiin panostaa, mutta kuvauksiin se on perusteltua, sillä kädet saattavat näkyä tarkasti lasta sylissä pitäessä.

Vanhempana tuntuu ihanalta nähdä, miten Elina osasi vangita yksivuotiaan elementissään: niin hänen maailmaa ihmettelevät suuret silmänsä kuin harvahampaisen hekottavan hymynsä, takatukan kiehkurat, pehmeät varpaat, tuuheat ripset.

Jätän monet kuvista yksityiseksi perhealbumiin, mutta esimerkeistä saa jo käsityksen siitä, millaisia muistoja studiohetkestä jää. Lopputuloksena on valtavan kaunis, herkkä ja luonnollinen kuvagalleria vaaleissa sävyissä. Elina toimittaa kuvat sekä värillisinä että mustavalkoisina. Viime kerran mustavalkoisia kuvia olemme kehystäneet olohuoneen tv-tason päälle. Siellä ne ilahduttavat päivittäin.

Muuten yksivuotiaasta: hänelle ja meille kuuluu hyvää. Puheissani hän on yhä vielä monesti vahingossa vauva, mutta taaperoksihan hän on ylentynyt. Herran lempipuuhia ovat kävelyn harjoitteleminen tukea vasten, tavaroiden, korien ja laatikoiden tutkiminen (kylppärin purnukkalaatikko saa uuden järjestyksen monta kertaa päivässä), imurin ihasteleminen, Onni-koiran silittäminen (otteita on tosin välillä vähän rauhoiteltava) sekä siskojen jutuille hekottaminen.

Saamme olla todella kiitollisia siitä, että pieni nukkuu nyt hyvin: öisin täydet unet keskimmäisen siskon kanssa samassa huoneessa ja päivisinkin poikkeustilanteita lukuun ottamatta hyvin. Tilanne siis korjaantui siitä, kun ensimmäiseen kahdeksaan kuukauteen kaveri ei nukkunut päivisin kuin viiden–kymmenen minuutin torkkuja. Kaikki ratkaisut eivät suinkaan sovi kaikille, mutta meille noin kahdeksan kuukauden iässä pidettävä unikoulu on jokaisen kolmen lapsen kohdalla ollut suuren suuri, käänteentekevä pelastus. Tähän asti olemme menneet kaksilla päiväunilla, mutta pian saattaa olla aika siirtyä rytmissä yksiin päiväuniin.

Soseet yksivuotiaalle maistuvat hyvin, mutta sormin syömisen makuun hän ei ole ihan vielä päässyt. Pienet hedelmänpalat ja naksut uppoavat toki heti parempiin suihin, mutta ei vielä esimerkiksi munakokkeli tai muu ruokaisampi ruoka. Yleisin tapani ruokkia poika on antaa purkkiruokaa, mutta jatkaa valmista sosetta jollain, kuten porkkanaraasteella, hyöryttettyjen parsakaalien muruilla tai raejuustolla. Näin ruokavalioon tulee hieman enemmän vaihtelua tavalla, joka minun on helppo toteuttaa, ja tavalla, joka pojalle maistuu.

Itse yritän parhaani mukaan tasapainoilla hoitovapaalla: nauttia ainutlaatuisesta ajasta, mutta saada välillä myös kanavia päivitettyä ja toista projektia edistettyä. Vaikka työn ja perheen yhdistämisessä on omat haasteensa ja riittämättömyydentunteensa molempiin suuntiin, huomaan silti voivani paremmin, kun saan olla sekä äiti että yrittäjä. Muuta todellisuutta en oikein tunnekaan, sillä tällaista elämäni on ollut jokaisen kolmen kanssa.

Päiväkotipaikkaa kaverille olemme hakeneet elokuuksi. Se tuntuu meille iän puolesta sopivalta ja mikä tärkeintä, kauden alussa on suurempi todennäköisyys päästä samaan varhaiskasvatukseen isosiskon kanssa. Meillä koittaakin jännittävä elokuu, kun pienin aloittaa päiväkodin ja vanhin aloittaa koulun. Toivon hartaasti, että onnistun olemaan molemmille rauhoittavasti ja kannustavasti läsnä uudessa jännittävässä elämänvaiheessa.

Nyt on taas puhuttu paljon yhä nuorempien uupumisesta – ilmiö, josta olen itse aika huolissani. Yritän olla jaksamisen suhteen mahdollisimman valppaana. Tunnistan perheessämme taipumusta kuormittua liiasta, ja siksi olemme toistaiseksi päättäneet jatkaa elämää ilman ohjattuja harrastuksia. Taidamme olla tämän päätöksen kanssa vähemmistössä, mutta yritän parhaani mukaan hyödyntää itsetuntemusta ja tehdä muihin vertaamatta sellaisia valintoja, jotka auttavat juuri meidän perhettämme jaksamaan. Yritän välttää lasten kanssa kaikenlaisia paineita, ja mahdollisimman paljon vain olla puuhastellen tavallisia asioita.

Linnolahti Photographyn studio sijaitsee Suutarilassa Helsingissä, ja lisäksi Elina ottaa perhekuvia sovitusti kesä- ja syyskaudella myös muissa ympäristöissä, kuten merenrannalla tai niityllä. Elinan tarjontaan kuuluu odotuskuvaus, newborn-kuvaus, lapsikuvaus ja perhekuvaus. Vaikka vastasyntyneen kanssa studiolle selviäminen voi ajatuksena tuntua haastavalta, hyvällä valmistautumisella kaikki sujuu hienosti ja vaiva palkitsee varmasti. Tästä postauksesta voit lukea kokemuksiani ja vinkkejäni newborn- ja perhekuvaukseen.

Kaiken kaikkiaan Elinan kuvauksiin voi tutustua ja kuvausajan varata Linnolahti Photographyn sivuilla. Instagramista Elinan löytää tililtä @linnolahtiphotography. Kuvaus on mielestäni myös erityisen ihana aineeton lahja perheelle annettavaksi esimerkiksi ristiäisissä. Lahjaan voi osallistua useampi antaja, ja lopputulos on mittaamattoman arvokas, koko elämän mittainen muisto, joka ei vie tilaa kaapista, mutta sydämen sen sijaan täyttää kokonaan.

Juuri tällaisena elämää uteliaasti opettelevana, tuikkivasilmäisenä aarteena haluan pojan aina muistaa. On etuoikeus nähdä ja seurata, millainen persoona nuorimmaisestakin kasvaa – mistä hän kiinnostuu, mihin elämä häntä vie. Pikkuveli on kyllä koko perheemme silmäterä, eniten ehkä isoimman siskonsa. Eskari on niin rakkaudenhuuruissa pikkuveljeä kohtaan, että suree sitä, kun ei Suomessa voi mennä sisaruksen kanssa naimisiin (vai onnistuisiko poikkeuslupa, Saukki?). Lämmin kiitos Elina vielä lämminhenkisestä ja kauniista tavasta ikuistaa yksivuotias veijari!