Kuulkaas, olen ensimmäistä kertaa ikinä koskaan milloinkaan iskenyt silmäni Marimekkoon.

Ei saa käsittää väärin. Marimekko on mielestäni huikea, upeasti ajan saatossa kehittynyt brändi ja syystä meidän suomalaisten ylpeydenaihe. Mutta että Unikkoa omassa vaatekaapissa tai verhoissa, ei ikinä.

Nyt ihastuin Karakola-kuosiseen iPhone-koteloon, josta mieleen tulee pilkkuvillitykseni ja 10 Corso Como.

Selailin samalla koko valikoiman läpi, ja aloin nähdä merkin uudessa valossa. Korsi-kankaasta tulisi kivat tyynyt, Nimikko-pyyhe harmaana saisi heti paikan kylppäristä, Tasaraita-mukista aamukaffet maistuisi epäilemättä hyvälle, Ujo-tossuissa kipittäisin mielelläni saunaan, Moreeni-huivin voisin kehystää tauluksi, Mini Matkuri -laukkuun olisi kätsy heittää kyläilykamat ja Motti-huopaan kietoutumista en panisi pahakseni.

Tuskin minusta silti kantista tulee, mutta jos nyt saisin lahjaksi Marimekon lahjakortin, en antaisi sitä enää suoraan eteenpäin, vaan saattaisin jopa kokea myymälässä pientä valinnan vaikeutta. Harppaus on valtava ihmiselle, joka ei ole eläissään ostanut tai omistanut kirjavaa kansallistuotetta.

Niinhän ne sanovat, että 60-luku on tällä hetkellä todella hot. Ehkä siksi Marimekon tyyli tuntuu nyt ajankohtaiselta ja raikkaalta. Erityisesti paksut mustavalkoiset raidat aiheuttavat sydämentykytyksiä.