Kaupallinen yhteistyö, Lejos ja Asennemedia
Yksi jouluperinne, jota haluan alkaa yhä enemmän vaalia, on jouluiset aamiaiset pitkin loppuvuotta. Joulumaustetun kahvin lisäksi sesonkiin sopii tietysti ainakin kanelinen omenamysli, riisipuuro sekä joululimppu. Tänään teen kuitenkin sunnuntain kunniaksi aamiaispannareita, jouluisia ja terveellisiä sellaisia.
Sain idean terveellisistä jouluisista aamiaistapannareista samasta ilmiöstä kuin varmasti kaikki muutkin aikanaan, kun kahden raaka-aineen banaani-kananmunapannareista tuli hitti. Edelleen pidän sitäkin hyvänä välipalana, mutta lisään itse mielelläni mukaan esimerkiksi kauraa ja rahkaa lisäämään ruokaisuutta ja ravitsevuutta. Resepti vaihtelee hieman joka kerta, mutta tällä kertaa mukana on jouluisasti omenaa ja kanelia.
Terveelliset joulupannarit
1 banaani muussattuna
1 omena raastettuna
3 kananmunaa
2 ruokalusikallista rahkaa tai rahkan ja jugurtin sekoitusta
0,5 dl maitoa (itse käytin kasvimaitoa, esimerkiksi Blue Diamond -mantelimaito sopii hyvin)
0,5 dl kaurahiutaleita
1 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
kanelia oman maun mukaan
kookosöljyä paistamiseen
Sekoita taikina sauvasekoittimella sileäksi ja paista letut pannulla. Taikinasta tulee jopa parisenkymmentä pikkupannaria, eli satsin voi totta kai tehdä puolikkaana, mutta en kanna vastuuta, jos letut silloin loppuvat kesken.
Nautimme pannarien kanssa Den Gamle Fabrik -kevythilloja, joita olen ostanut jo monen vuoden ajan. Ja ennen kuin kukaan ymmärtää kevyt-termin väärin, tarkennan. En ole yleisesti light-tuotteiden ostaja ja enkä ollenkaan kaloreiden vahtaaja, mutta ylenpalttista sokeria en ymmärrä päivittäisissä jugurteissa, myslissä enkä kyllä hilloissakaan. Laitan aina reseptiä vähemmän sokeria myös itse tehtyihin marjahilloihin -ja -soseisiin, koska en vain kaipaa sitä maun puolesta, vaan annan mieluummin pääroolin hyvää tekeville marjoille.
Perinteisellä tavalla valmistetuissa Den Gamle Fabrik -hilloissa on 50 % vähemmän sokeria ja sitäkin enemmän marjaa – tämä on kevytdiili, johon on olen lähtenyt ja jota suosin edelleen. Oma suosikkini on jo pitkään ollut vadelma, mutta boysenmarjasta tuli tämän aamiaisen jälkeen kova kilpailija. Den Gamle Fabrik -kevythilloista löytyy myös mansikkahillo ja appelsiinimarmeladi, joka on pakko pian korkata perinteisesti paahtoleivän kanssa.
Taaperolle tarjoilin pannarit rusinoilla – tietenkin lumiukkohenkeen – ja arvatkaa vaan, lähtikö annoksesta ensimmäisenä napit ja silmät. Tyttäreni rakastaa rusinoita yli kaiken ja pohdinkin, onko tässä nyt 18 vuoden työ tehty ja loppuelämän äitiyspisteet lunastettu, kun sain hänelle sen, mitä hän on eniten elämältään toivonut, rusinasponsorin.
Jos on tytär ehdollistunut rusinoihin, niin on vanhemmatkin. Kuten olen monesti kertonut, Sun-Maidin rusinarasiat ovat pelastaneet meidän lentomatkamme ja aika monta muutakin tilannetta. Parasta on, ettei tiukan paikan rusinakortista tarvitse potea huonoa omaatuntoa, sillä Kalifornian auringon kuivattamat viinirypäleet eivät sisällä lisättyä sokeria tai lisäaineita, mutta kuitua ja kaliumia kyllä.
Lejoksen sivuilta löytyy paljon lisää reseptejä, rusinoiden ystäviä saattaa kiinnostaa ainakin riisipuuro rusinakeitolla. Tähtikipon rusinoista tuli jotenkin kotoisa joulufiilis muutenkin, sillä lapsuudenkodissa meillä oli aina rusina-pähkinäsekoitus koko joulunalusajan esillä. Tai siis piti olla, mutta päivässähän se kuulemma hupeni. Omasta lapsuudestani vaalin myös hauskojen ruoka-annosten perinnettä. Lumiukkopannarit on maailman helpoin toteuttaa ja lisää veikeitä ideoita löytyy Googlesta ja Pinterestistä haulla food art for kids. Näemmä meillä periytyy myös neuletakkimaku.