Kaupallinen yhteistyö, Alpa

Yllätyin positiivisesti siitä, kun huomasin teidän Instagramin puolella toivovan tyyliaiheisia postauksia. On ilahduttavaa, jos voin inspiroida asuilla, jotka ovat ajattomia, yksinkertaisia, helposti yhdisteltäviä, hillittyjä ja klassisia. Tällä kertaa pääsen jakamaan Alpa-kokemuksia.
Virkistyn siitä, että ihmiset pukeutuvat eri tavoilla ja kokeilevat asuissa rajojaan. En kuitenkaan itse revittele vaatteilla tai välitä tämänhetkisistä trendeistä, kuten ylisuurista breisereistä ja puvunhousuista, millenium-muodista tai tarkoituksella rumasta estetiikasta.

Shokeeraava, rajoja rikkova ”antimuoti” ei ole minua varten, mutta ymmärrän sen merkityksen ajassa, jota elämme. Perinteisiä kauneusihanteita vastaan kapinoiminen on tuulahduksena raikas. Myös kysymys hyvän maun rajoista jaksaa aina olla kiinnostava, koska absoluuttista oikeaa ei tietenkään ole. Mielenkiintoisesti tätä ilmiötä avaa juttu The new age of anti-fashion.

Kuten sanottu, vaikka tämän hetken muoti on kapinoivaa ja mittasuhteet uusiksi laittavaa, omassa vaatekaapissani pitäydyn klassikoista ja niistä mielelläni kerron. Alpa on kotimainen neulemerkki, jonka tarinaa olen seurannut ihastellen sivusta. Olen ymmärtänyt, että Alpan neuleet nauttivat erittäin suurta arvostusta ja suosiota. Niitä pidetään paitsi kauniisti suunniteltuina myös pitkäikäisinä ja laadukkaina. Tuotteiden asiakasarvio on keskimäärin huikeat 4,8/5.
Alpa tunnetaan alpakan villasta valmistetuista vastuullisista neuleista. Neuleet valmistetaan Liettuassa ja pipot Suomessa. Langat tulevat alpakoiden kotimaasta Perusta ja siellä eläimet laiduntavat puolivilleinä vuoristossa. Tässä postauksessa esittelen Alpalta muutaman suosikkini.

Cozy-maksimekko on 100 % alpakan villaa. Minulla on mekosta koko M/L ja se on päällä rennon mukava mutta kuitenkin olkapäiltä hyvin istuva. Pituudelta helma laskeutuu pohkeeseen eli kylmällä ilmalla maksimekko on varsin lämminkin. Eri tuplakokojen tarkat mitat on kerrottu tuotesivulla valintaa helpottamaan.

Itse näen Cozy-maksimekon monitoimivaatteena: se sopii siistinä työelämään ja samalla rentona päälle heitettävänä vapaa-ajalle. Alpan alpakanvillasta valmistetuissa neuleissa on tyypillistä se, että neuleen tuntuma pehmenee parhaimmilleen ensimmäisten käyttökertojen myötä. Vielä en voi raportoida pitkäaikaisesta käytöstä, mutta tuntuma neulemekossa on erittäin viimeistelty ja laadukas. Päälläni on väri beige, lisäksi mekosta löytyy indigo, kupari, luumu, petrooli ja tummanharmaa.
Tustustu tästä Alpan Cozy-maksimekkoon

Moment-neule on todella ajaton ja samalla modernin istuva. Tämä malli sopii neuleen resorin ansiosta niin housujen kuin hameenkin kanssa. Mielenkiintoa neuleeseen tuo se, että hihoissa on aavistus muotoa. Hihansuun puhvi tekee neuleesta naisellisen. Juuri tämäntyyppisiä pieniä yksityiskohtia itse arvostan.

Moment-neule on 100 % alpakan villaa, kaula-aukon resori baby alpacaa. Päälläni on mallista luonnonvalkoinen, joka on värjäämätön luonnollinen sävy. Muut Moment-neuleen sävyt ovat roosa, sininen, vaaleanharmaa ja vaaleanliila. Päälläni on koko M eli sanoisin koon vastaavan hyvin tavallista. Tarkat mitat löytyvät jälleen Alpan sivuilta.
Tutustu tästä Alpan Moment-neuleeseen

Siinä missä Cozy-maksimekko ja Moment-neule ovat itselläni varmasti aktiivisimmassa käytössä syksyisin ja talvisin, Plait-neuletakin kaltaista vaatetta kaipasin jo kesällä. Suomen kesä on arvaamaton ja koin usein tarvetta vetää harteille mekon kanssa jotain lämmittävää.
Plait-neuletakki vaikuttaa erinomaiselta ympärivuotiseen käyttöön. Materiaali on 100 % Fine Special -laatuista alpakan villaa, Alpan kestävintä lankalaatua. Lämmittävyydestään huolimatta neuletakin tuntu ei ole ollenkaan pelkästään talvinen. Neuletakin väljä muoto ja hengittävä materiaali tekevät vaatteesta ilmavan kaikkina vuodenaikoina.

Kauniisti palmikoitu neuletakki sopii kaiken kanssa ja sitä voi pitää kiinni ja auki. Lyhyen mallinsa ansiosta neuletakki sopii monipuolisesti erilaisiin asuihin. Luonnonvalkoisen lisäksi Plait-neuletakista löytyy värit ruskea, salvia, vaaleanharmaa ja vaaleanliila. Päälläni tästä on koko M.
Tutustu tästä Alpan Plait-neuletakkiin

On ollut ilo saada testata kotimaisen merkin kauniita vastuullisia neuleita ja kertoa niistä teille. Alpan valikoimaan kuuluu paljon muitakin ihania ajattomia neuleita, neuletakkeja, mekkoja, hameita, asusteita ja muita, paitsi naisille myös miehille. Sävyissä löytyy ilahduttavasti valinnanvaraa neutraaleista väreistä muihin murrettuihin syksyisiin sävyihin.