
Olen niin onnellinen, kun sain pitkästä aikaa, vaikka oloni ei vieläkään sataprosenttinen olekaan, tehtyä kunnon työpäivän, hoidettua tehtävälistaa, sovittua asioita ja pidettyä hyvän palaverin. Olen kyllä ollut itselleni voinnin suhteen armollinen (yrittäjyyden parhaita puolia: tilivelvollinen on vain itselleen), mutta rajansa on armollisuudellakin. Ihmiselle kun niin tärkeä tunne on se, että saa myös asioita aikaiseksi ja tilanteen haltuun, että löytyy taas jonkinlainen hallinnan ja pystyvyyden tunne.
Digialasta huolimatta kalenteriasiassa olen perinteinen paperiseen luottava mummo. Myös väliaikaiset muistiinpanot sekä päivä- ja viikkokohtaiset tehtävälistat kirjaan paperille. Ainoastaan pitkäaikaiset tärkeät muistiinpanot kirjaan Trelloon, ne kun eivät saa vahingossakaan hukkua, ja niihin kun on hyvä päästä käsiksi milloin vain niin koneelta kuin puhelimesta.

Mikäli siellä on samanlaisia kalenteri-ihmisiä, haluan esitellä yhden vaihtoehdon. Ensi vuodestahan tämä kalenteri vasta alkaa (tai no joulukuun lopusta), mutta jos haluaa olla ajoissa liikkeellä, niin tässä jo yksi vinkki. Kyseessä on sympaattisen kollegani ja kamuni Annika Välimäen suunnittelema kalenteri, jonka sain häneltä ilahduttavana lähetyksenä.
Kalenteri on juuri omaan makuuni sopiva. Pidän nimenomaan A5-koosta ja viikkonäkymä yhdellä aukeamalla on itselleni ehdoton kokonaisuuden hahmottamiseksi. Koko aukeamaa ei kuitenkaan ole käytetty viikonpäiviin, ja hyvä niin, vaan aina oikealla sivulla jokaisen viikon kohdalla on kolme kohtaa: muistiinpanot ja loistavat ideani, to do ja ehtii myöhemminkin.

Mañana mañana -ihminen rakastaa tuota ehtii myöhemminkin -ajatusta. Se välittää heti kalenterista annikamaisen rauhallisen aina on aikaa kahvikupille, luoville tauoille ja haaveilulle -ajatuksen hötkyilyn sijaan. Palstojen ansioista tässä kalenterissa olisi helppo hyödyntää Tärkeintä tänään -metodia, mistä olen aikaisemmin kirjoittanut. En välttämättä itse tule kirjoittamaan kalenterin to do -kohtaan jokaista viikon asiaa, se täyttyisi niin äkkiä turhanpäiväisestä vastaa sähköpostiin X. Mutta siinä voisi olla keskitettynä jokaisen viikon ihan ne tärkeimmät tehtävät. Mikä on juuri tällä viikolla kaikista tärkeintä, vaikka kaikkea ei ehtisikään?
Kovakantisen, kauniin vanhan roosan kalenteri-muistion lopussa on hyvin tilaa muistiinpanoille. Kalenterin on kustantanut helsinkiläinen kustantamo Ainoa ja sitä saa tilattua Ainoan verkkokaupasta. Kiitän omasta kappaleestani ja jään odottamaan ensi vuotta! Josko kalenteriin kirjoittaisi valmiiksi jo nyt vuoden 2022 hääpäivän, se kun ei ole kuin kahdeksan kertaa kahdeksasta unohtunut syyskuun alusta.