Terveisiä Tallinnasta! Kävimme viikonloppuna katsomassa Pähkinänsärkijä-baletin Viron Kansallisoopperassa mieheni syntymäpäivä- ja joululahjana. Olemme jo aikoja sitten luopuneet siitä, että ostaisimme toisillemme tavaraa yllätyksenä, sillä molemmilla on niin tarkka maku ja tarkat tarpeet. Koska mieheni ei keksinyt mitään tiettyä toivetta, sanoin ilahduttavani häntä elämyksellä. Elämyksissä sentään pystyn hänet yllättämään, sillä olen se, joka perheemme matkat ja menot suunnittelee useimmiten muutenkin.
Mieheni on pitkään toivonut pääsevänsä balettiin, mutta aina se on jäänyt ja jäänyt. Itsekään en ole kuin yhdessä baletissa ollut – nimittäin tyttäreni kanssa Muumipeikko ja taikurinhattu -baletissa. Sen takia lähdin ideoimaan juuri balettilahjaa, vaikka teatterissakin mieluusti käymme. Balettielämys tuntui myös luontevalta jatkolta Lontoon-musikaalimatkalle, jonne vein mieheni 30-vuotislahjaksi.
Tiesin, että mieheni mieleen olisi oikeastaan mikä klassikkobaletti vain. Taas oma haaveeni ei niinkään ole ollut baletti kuin baletti, vaan nimenomaan Pähkinänsärkijä joulun alla. Kun tajusin pystyväni yhdistää nämä kaksi, innostuin entistä enemmän. Ei se väärin ole eihän, jos matkanjärjestäjävaimolla oli myös pienen pieni oma lehmä ojassa.
Suomen Kansallisoopperassa Helsingissä pyörii tällä hetkellä Pähkinänsärkijä ja Hiirikuningas koko perheen balettina. Sekin olisi ollut ihana vaihtoehto, mutta koska niin pitkään näytökseen on tyttäremme vielä liian nuori, halusin mieluummin viedä meidät kahdestaan Tallinnan Kansallisoopperan Pähkinänsärkijään. Sitä paitsi pienessäkin ulkomaanjoulumatkassa on oma erityinen taikansa.
Viron Kansallisooppera vanhan kaupungin kulmassa oli kauniin klassinen, melko pieni, mutta kaikin tavoin viehättävä. Yhden Muumi-baletin kokemuksella en tietystikään osaa verrata esitystä muihin, mutta meistä Tallinnan Pähkinänsärkijä oli todella tasokas ja hurmaava. Esitystä ei luonnollisestikaan saanut kuvata, mutta yritin vangita muita tunnelmia edes pikaisesti puhelimella, sillä halusin itsekin ottaa muuten matkalla vähän kuvausvapaata.
Näin en sano monestakaan esityksestä, koska koen mielelläni uusia asioita, mutta Pähkinänsärkijän menisin koska vain katsomaan uudestaan. Ja varmasti menenkin, viimeistään, kun tyttäret ovat kasvaneet tai kun satumme sopivaan kaupunkiin uudestaan joulun alla. Pähkinänsärkijässä on ihan omanlaistaan lapsenomaista joulun taikaa sellaisella elegantilla tavalla, joka lumoaa aikuisetkin. Varasin matkapaketin, joka sisälsi laivan, hotellin ja balettiliput, kätevästi Ikaalisten Matkatoimiston kautta, sillä kaikkia muita reittejä pitkin balettilippuja ei enää saanutkaan. Paitsi että rakastuin Pähkinänsärkijään, huomasin ylipäätään nauttivani visuaalisesta baletista enemmän kuin oopperasta.
Harmaa ja tihkusateinen sää ei meitä suosinut, mutta olipahan sitä suurempi syy nauttia sisätiloista. Baletin jälkeen, joka siis meidän tapauksessamme alkoi klo 12 lauantaipäivällä, menimme iltapäiväleivoksille Tallinnan vanhimpaan kahvilaan, Kohvik Maiasmokkiin, joka Pähkinänsärkijän tapaan on peräisin jo 1800-luvulta. Suosittelenkin lämpimästi näytöksen ja kahvilan yhdistämistä, sillä minusta muuten Tallinnan vanhassa kaupungissa ei ole mikään kovin erityinen kahvilatarjonta, kun taas tässä hyvin perinteikkäässä kahvilassa tunnelma oli kuin Pähkinänsärkijälle luotu.
Ja voi sitä onnea, kun löysin yhdestä putiikista Pähkinänsärkijä-joulukoristeen tuliaisiksi! Punaisia nukkeja oli kyllä tarjolla enemmänkin, mutta tämän hopean bongaamiseksi jouduin käyttämään todellisia haukansilmiä. Shoppailutuulella emme muuten olleet ollenkaan, mutta kuinkas tällä tutkalla Jacadi sattuikaan My City Hotel -hotellimme lähelle. Se oli iloinen yllätys, sillä en tiennyt, että ranskalainen lastenvaateklassikko Tallinnassa on, kun Suomesta ei Jacadia saa. Liikkeessä oli myös outlet-alepuoli, josta löysin kaksi paitaa tulevalle tyttärelle, ja tavalliselta puolelta yhden tuliaisen kohta kolmivuotiaalle.
En muista, koska olisin näin kiireettömästi flaneerannut Tallinnan vanhassa kaupungissa. Sen myötä tulikin tehtyä muutama huomio, jota ei kiireisellä risteilyaikataululla ole tullut ajatelleeksi. Tallinnan ravintolatarjonta on aina vain vertaansa vailla. Tasokkaiden ja kehuttujen ravintoloiden välillä iskee joka kerta valinnanvaikeus ja runsaudenpula. Me päädyimme varaamaan pöydän Art Priorista, joka ansaitsee täydet kiitokset niin ruoan, palvelun kuin miljöön puolesta.
Sen sijaan minusta aikaisemmin mainitut vanhan kaupungin kahvilat ja myös putiikit ovat jääneet ajassa jälkeen. Enkä nyt tarkoita 1800-luvun perinteikästä kahvilaa, jonka nimenomaan kuuluu jäädä ajassa jälkeen, vaan tänä päivänä perustettuja kahviloita, joissa ei minusta ole sellaista sielukkuutta ja viihtyisyyttä, mikä upeisiin kivijalkoihin kuuluu. Samoin ihmettelen putiikkeja. Miten pelkistettyjä pellavatuotteita myyvä Zizi voi olla vanhan kaupungin ainoa tarjonnaltaan nykyaikainen liike. Kaikissa muissa kymmenissä putiikeissa myynnissä oli samoja meripihkakoruja, samoja Fabergé-munia (joita kyllä vanhojen Bond-leffojen fanina teki mieli ostaa) ja samoja huovutettuja hattuja. Vielä kun Tallinnan vanhan kaupungin kahvila- ja putiikkiyrittäjät ottaisivat ajan hermolla olevista ravintoloitsijoista mallia, olisi naapurin vanha kaupunki entistä ihanampi minimatkakohde myös esityksen jälkeen.
