Kaupallinen yhteistyö, Yliopiston Apteekki ja Asennemedia
Vaikka toukokuu on vielä virallisesti kevätkuukausi, tässä asiassa optimistina alan puhua jo kesästä – varsinkin muistellen, miten huikean lämmin ja aurinkoinen viime vuoden toukokuu oli.
Tästä kesästä tulee meille monella tapaa erilainen: kaikki tapahtuu ensimmäistä kertaa nelihenkisenä perheenä. Pitkästä aikaa meillä ei ole mitään lukkoon lyötyjä suunnitelmia – sähköpostissa ei odottele yhdetkään lentoliput, varattuna ei ole yhtäkään staycation-yötä eikä kalenterissa ole edes ystävien häät -tyyppisiä merkintöjä. Tunne on poikkeuksellinen ja outo, mutta myös hyvällä tavalla: kun mikään ei ole varmaa, kaikki on mahdollista.
Tai ei tietenkään kaikki; pitkälle matkalle emme ex tempore lähde, mutta pienelle lähimatkalle ja erilaisille päiväretkille pidämme mahdollisuuden auki. Ajatuksemme on ensin rauhassa totuttautua ja tutustua uuteen perheenjäseneen. Katsoa ja kuulostella, miten arki hänen kanssaan alkaa sujua, ja vasta sitten miettiä, millaista ohjelmaa haluamme tähän kesään varata tai varaamatta jättää. Se on toki hyväksyttävä, että tarjolla siinä vaiheessa on sitten mitä on, mutta aina jotain kivaa löytyy, jos mahdollisuus lähteä tulee. Lähikohdevaihtoehdoista olisi vaikka kuinka paljon kirjoitettavaa. Samoin siitä, miten loman saa tuntumaan lomalta, jos sen viettää kotona, mitä monet teistäkin ovat pohtineet. Palaan näihin molempiin myöhemmin erikseen.
Vaikka joitakin maisemanvaihtoja tulemme varmasti heinäkuun kesäloman aikana kaipaamaan, olen nyt aikaisempaakin iloisempi omasta pihasta. Se tulee olemaan korvaamaton apu matalan kynnyksen kesästä nauttimiseen. On ihanaa, ettei vastasyntyneen kanssa tarvitse ihan koko aikaa pakata ja lähteä, vaan että terassi, nurmi, aurinkovuode, grilli ja hiekkalaatikko avautuvat askeleen päässä.
Olenkin suunnitellut, ja jo isosiskolle luvannut, että tulemme tekemään ainakin monta piknik-retkeä pihalle. Missään ei ole yhtä hyvä ilontuottamis–vaivannäkösuhde kuin siinä, että kolmevuotiaan kanssa pakkaa eväät koriin ja nauttii ruoan tylsän pöydässä istumisen sijaan oman omenapuun alla piknikillä.
Missä ikinä lomailemme, se on varma, että auringolta suojaudumme koko perhe. Vauva tietysti vielä vaattein ja varjoin, isosisko hatuin ja uimapuvun lisäksi UV-asuin, mutta myös aurinkosuojalla. Hysteerisesti en aurinkoon suhtaudu, mutta järkevästi ja kunnioittavasti kyllä. Valosta ja lämmöstä on saatava erityisesti Suomen-kaltaisessa maassa nauttia, mutta turvallisella tavalla.
Muistelen kauhulla, kuinka teini-ikäisinä grillasimme itseämme ja viritimme kellon soimaan puolen tunnin välein optimaalisen molemminpuoleisen rusketuksen aikaansaamiseksi (foliopatjaa minulla ei sentään ollut). Valitettavasti olen sittemmin kärtsännyt ihoani vahingossakin. Muistan yhdenkin klassisen virheen. Vietin monta tuntia merenrannassa ja koska ilma oli hyvin tuulinen, en tajunnut poltetta. Seurauksena poltin dekolteeni niin pahasti, että ihoni muistaa sen vieläkin. (Eikä tämä ole vain kuvitelma päässäni, iho todella muistaa.)
Näistä kaikista olen opiksi ottanut, ja tietenkin tulen äidilliseen tapaan valmistamaan tyttöjäni, etteivät he toistaisi minun virheitäni. Henkilökohtaisesti en koe enää omakseni ottaa aurinkoa, haluan vain olla auringossa. Sitäkin varten on suojauduttava, ja suojautumisella tärkeää esimerkkiä lapsille näytettävä.
Olen pitkään suosinut aurinkosuojissa luotettavia ja herkälle iholle sopivia apteeekkimerkkejä lisäten pikkuhiljaa mukaan myös luotettavaa luonnonkosmetiikkaa. Erityisen mukava on tehdä yhteistyötä lempiapteekkini Yliopiston Apteekin kanssa (kyllä ihmisellä voi olla lempiapteekki). Olen Uniikki-jäsen ja varsinkin, jos en tiedä, mikä tuote tarpeeni ratkaisee, asioin kaikista mieluiten Yliopiston Apteekissa, josta saa minusta aina poikkeuksellisen asiantuntevaa palvelua. Paitsi myymälöissä Yliopiston Apteekin farmaseutit palvelevat verkkoapteekin chatissä. Lisäksi minulle merkitsee se, että nimensä mukaisesti Yliopiston Apteekin omistaa Helsingin yliopisto, joten koko tuotto käytetään suomalaiseen koulutukseen ja tutkimukseen.
Koska olen luottanut apteekin aurinkosuojiin niin pitkään kuin olen, minulle on muodostunut kategoriasta monta suosikkia. Toisaalta koska tuotteet myös kehittyvät ja tarjonta monipuolistuu koko ajan, on kiva aina tutustua kauden uutuuksiinkin. Jos löydätte omista poiminnoistani tai muusta valikoimasta teille sopivia aurinkotuotteita, suosittelen tekemään hankinnat Yliopiston Apteekista tai verkkokaupasta toukokuun aikana, kun kaikki aurinkotuotteet ovat -20 %.
La Roche-Posay Anthelios Shaka Fluid SPF50+
Se, joka muistelee vanhoja hyviä aikoja, ei ole käyttänyt akneihoisena teininä 90-luvun kasvoaurinkovoiteita. Muistan valitettavan hyvin, kun kasvojen aurinkovoiteet olivat vielä ihohuokoset tukkivia. Nykyään hyvää kasvoille tarkoitettua aurinkovoidetta ei minusta tavallisesta päivävoiteesta erota. Ensimmäisenä ihastuin aikoinaan Avene Sun Clearance Sunscreen SP50+ -aurinkosuojaan, ja se on yksiä luottotuotteitani edelleen. Uutena kokeilin kuvan La Roche-Posay Anthelios Shaka Fluid SPF50+ -aurinkosuojaa, joka osoittautui täydelliseksi meikin alle. Koostumus on niin kevyt, nopeasti imeytyvä sekä silmänympärysihollekin soveltuva, että suosittelen voidetta lämpimästi paitsi sellaisenaan myös suojaamaan ihoa meikin alla. Meikkivoiteen aurinkosuoja on hyvä lisä, mutta ihotautilääkärien mukaan ei yksinään riittävä, varsinkin, jos auringolle altistuu yhtään pidempään.
Vichy Ideal Soleil Anti-Dark Spots 3-in-1 Tinted SPF50+
Meikkaamisella ja kasvojen suojaamisella jatkaen löysin viime kesänä, sopivasti Toscanan-maaseutumatkalle pakaten, meikkipussiini mainion tuotteen, sävyttävän aurinkosuojan niille aurinkoisille päiville, kun suojata täytyy joka tapauksessa, mutta sen suhteen on kahden vaiheilla, meikkaisiko vai eikö. Oma ihoni on aika kirjava, joten en ollenkaan pane pahakseni sitä, että suojan lisäksi voide tasoittaa ihon sävyä ja antaa kasvoille mattapintaisen mutta terveen hehkun. Vichy Ideal Soleil Anti-Dark Spots 3-in-1 Tinted SPF50+ vähentää pigmenttimuutosten näkyvyyttä ja suojaa myös ihoa korkean UVA-suojan ansiosta uusilta pigmenttimuutoksilta. Se kannattaa huomioida, että sävyvaihtoehtoja voiteessa on vain yksi. Todella vaalealle iholle sävy voi olla liian tumma, mutta keskitummille kasvoille se on juuri sopiva.
La Roche-Posay Anthelios Comfort Lotion SPF30
Tähän hajusteettomaan ja herkällekin iholle sopivaan La Roche-Posay Anthelios Comfort Lotion SPF30 -aurinkosuojaan vartalolle ihastuin ensimmäistä kertaa ehkä kolmisen vuotta sitten. Pidän kovasti aurinkosuojan koostumuksesta, joka on kosteuttava mutta nopeasti imeytyvä, eikä lainkaan ihoa ärsyttävä tai tahraava. La Roche-Posayta pidetään herkän ihon edelläkävijänä, joten tätä yleisesti hyvin siedettyä suojaa voi suositella kokeiltavaksi haastavammallekin iholle. Suoja on vedenkestävä, niin kuin kaikki muutkin luottosuojani.
Biosolis Sun Milk Kids SPF50
Biosolis Sun Milk Kids SPF50 -suojan ostin ensimmäistä kertaa kaksi kesää sitten silloin puolitoistavuotiaalle, ja samaan luotan äitinä yhä edelleen: suoja on nimittäin Ecocert-sertifioitua luonnonkosmetiikkaa. Olen todella iloinen, että olen löytänyt suojan, joka täyttää kaikki EU:n aurinkotuotteita koskevat säädökset, mutta jonka suojausteho perustuu täysin luonnollisiin mineraalifilttereihin. Vedenkestävä voide korkealla suojakertoimella suojaa lasta kattavasti UVA- ja UVB-säteiltä. Sama tuote sopii kätevästi sekä pienen kasvoille että vartalolle.
Yliopiston Apteekin Aloe Vera Geelisumute
Olen ollut viime vuosina hieman laiska käyttämään varsinaisia after sun -voiteita ja tukeutunut kesäpäivän jälkeen enemmänkin hajusteettomiin ja rauhoittaviin luonnonkosmetiikkavoiteisiin. Tämä testiin saamani Yliopiston Apteekin Aloe Vera Geelisumute kuitenkin yllätti todella positiivisesti. Väritön ja kosteuttava geelisumute jakautuu vartalolle niin hienona suihkuna, ettei sitä tarvitse erikseen levittää. Tämän helpommaksi ja nopeammaksi ei ihonhoito muutu, vaan tätä viilentävää aloe veraa jaksaa suihkutella vaikka minkälaisissa kuuman iltapäivän väsymyksissä. Rauhoittava tuote sopii käytettäväksi myös ihokarvojen poiston jälkeen.
Betamax-aurinkokapseli
Aurinkotuotteiden etuun kuuluvat myös aurinkokapselit, kuten A-vitamiinin esiastetta, dunaliella-levästä peräisin olevaa betakaroteenia, sisältävä ravintolisä Betamax. Kapseleiden syöminen ennen kesää tai lomamatkaa voi auttaa saamaan tasaisen rusketuksen ja suojaamaan herkkää ihoa pahimmalta palamiselta yhdessä kunnollisen aurinkosuojan kanssa. Paitsi iholle A-vitamiini on tärkeää näkökyvylle ja limakalvoille.
Atopik Asteittain päivettävä vartalovoide herkälle iholle
Kotimaassa kehitetty ja valmistettu herkälle iholle suunniteltu luonnonkosmetiikkamerkki Atopik on minulle hyvin tuttu ja mieluisa kasvojen hoitamisen puolelta. Siksi lähdin turvallisin mielin kokeilemaan Atopik Asteittain päivettävää vartalovoidetta herkälle iholle. Kaurauutetta sisältävä koostumus on erittäin rauhoittava, ja toisin kuin joistain monien vuosien takaisista itseruskettavakokeiluista, tästä voiteesta helposti oikkuilevat sääreni eivät ärsyyntyneet ollenkaan. Koska voide päivettää asteittain, lopputulos on todella luonnollinen ilman eläkeläinen Miamissa -vaaraa. Uutuus, jonka levittäminen ei aiheuttanut minkäänlaista sotkua, jää minulla luottotuotteeksi vartalolle. Vahvaa rusketusta en itse halua edes purkista, mutta tervettä päivettynyttä hehkua kyllä vartalolle aivan samaan tapaan kuin sudin aurinkopuuterina kasvoillekin.
Toivottavasti saitte tuotepoiminnoistani vinkkejä aurinkoiseen kauteen ja omia suosikkeja saa tietysti ilmiantaa kommenteissa myös. Kaikki toukokuun -20 % -etuun kuuluvat aurinkotuotteet löytyvät Yliopiston Apteekin pisteistä sekä Yliopiston Apteekin verkkokaupasta.