
Olen luvannut teille tänä syksynä Kaunis järjestys -sarjaan kaappikierroksen ja nyt se alkaa. Avaan viidessä osassa kaikki kotimme kaapit. Pääsette näkemään keskitetysti, mitä säilytämme missäkin paikassa ja miten. Ensimmäisenä on vuorossa lastenhuoneet, myöhemmin olohuone, keittiö, kylpyhuone ja vessa sekä eteinen ja makuuhuone.
Kaikki kaappikierroksen osat teen postauksina blogiin ja videoina Instagram Storyyn. Tallennan videot Instagram-tilini Kaappikierros-kohokohtaan, niin ne säilyvät katsottavissanne enemmän kuin vuorokauden.
Taustaksi voisin vielä kertoa muistin virkistykseksi sen, että asumme reilu sataneliöisessä kodissa neljän hengen perheenä, mutta ensi vuonna meitä on viisi. Melkein ajattelen, että meitä on viisi jo nyt, sillä kaikki vauvan tarvikkeet on säästetty siskoilta perintöinä. Kodissamme on siis jo nyt viiden hengen (plus koiran) tarpeet säilössä.
Kaappikierroksessa en mene sen syvemmälle järjestämisen ”filosofiaan”. Niihin ajatuksiini kannattaa tutustua Kaunis järjestys -podcastin kautta. Lyhyesti mainitsen kuitenkin alustukseksi sen, että vaikka sarjasta saisi inspiraatiota kauniisiin ja toiminnallisiin säilytysratkaisuihin (ihana jos saa!), järjestäminen kannattaa aina aloittaa karsimisella ja tavarasuhteen pohtimisella.
Sitten lähdetään, ensin vuorossa on tyttöjen yhteinen nukkumishuone.

Nukkumishuoneessa isompi tytöistä nukkuu AVA Room Kids -lastensängyssä (hankittu aikoinaan yhteistyössä). Lastensängyn vetolaatikko tarjoaa korvaamattoman ison säilytystilan etenkin kolmannen lapsen syntymää ajatellen. Sängynaluslaatikkossa säilytän vauvan vaatteita, jotka pitää vielä käydä läpi, mutta jo olen nostanut valmiiksi laatikkoon siskojen ajoilta.

Nukkumishuoneen kaapissa säilytämme molempien tyttöjen vaatteet. Toinen rekki on toiselle, toinen toiselle – alempi isommalle, jotta hän yltää siihen itse käsiksi. Pienet valkoiset henkarit ovat The White Company ja Ikea Hänga.
Rekkien alapuolella on Ikea Kuggis -laatikko hius- ja muille pienille asusteille. Rekeillä säilytämme siistimpiä vapaa-ajan vaatteita, kun taas vasemmalla puolella on laatikoissa loput.

Ikea Variera -laatikot olen merkannut molemmille sisältöjen mukaan, kuten leggarit, yöpuvut, alusvaatteet, päiväkotivaatteet ja niin edelleen. Kaapin ylähyllyllä on lakanoita, vauvan peitto ja leikkimatto sekä esimerkiksi vielä liian iso kylpytakki odottamassa käyttöönottoa.

Nukkumishuoneen kaapin korotimme muuton jälkeen ulottumaan kattoon asti. Ratkaisu on ollut todella hyvä, koska kaapin yläosa tarjoaa hurjasti hyvää säilytystilaa sellaisille tarpeille, joita ei tarvitse usein. Alkuperäinen kaappi ja korotus siihen on Keittiömaailmasta.
Kaapin yläosassa säilytämme Clas Ohlsonin ja Ordning&Redan säilytyskasseissa lastenvaatteita, jotka ovat menneet pieneksi tai odottavat vielä liian isoina käyttöä. Olen säästänyt sisaruksilta toisille kaiken, joten säilytystila tätä tarkoitusta varten on todella tarpeen.

Leluja emme nukkumishuoneessa säilytä, mutta pari Ikea Flådis -koria siellä on siskosten pehmoleluille ja unikavereille.

Sitten siirrytään toiseen lastenhuoneeseen, leikkihuoneeseen, jonka tytöt myös jakavat keskenään, ja joka on samankokoinen nukkumishuoneen kanssa.

Matalassa lipastossa säilytämme sekalaisia lasten leluja ja sellaisia leluja, jotka lapset saavat itse koska tahansa ottaa käyttöön (näihin tarpeisiin ei kuulu esimerkiksi askartelulaatikko saksineen tai pikku Legot silloin, kun nuorempi vielä laittoi kaiken suuhunsa). Lipasto on ollut käytännöllinen säilytystila siksi, että se on matala ja vakaa ja tosiaan lasten itsensä hyvin käytettävissä. Kyseessä on Ikea Nordli -sarja.

Lipastossa on kuusi vetolaatikkoa. Ajattelimme ensin esikoisen kanssa, että laatikoissa voisi olla jokin järjestys ja logiikka: pelit yhteen, nuken tarvikkeet toiseen, soittimet kolmanteen ja niin edelleen. Käytäntö taaperon kanssa on kuitenkin osoittanut sen, että tällainen lajittelu on parempi suosiolla unohtaa.
Pääasia on, että päivittäiset lelut mahtuvat vetolaatikoihin ja että lapset pääsevät niihin itse käsiksi. On se minullekin helpottavaa, että sen kerran, kun siivoan heidän puolestaan, voin vain suoraan laittaa lelut johonkin laatikoista ilman, että joutuisin käyttämään aikaa niiden lajitteluun. Tällä kauhomistaktiikalla leikkuhuoneen lattian saa siistiksi muutamassa minuutissa. Tämän voisikin sanoa olevan lasten Monica-kaappi.

Leikkihuoneessa on samanlainen korkea kaappi kuin nukkumishuoneessakin. Tavarat sieltä vasemmalta puolelta ylhäältä alas ovat: isossa laatikkossa on lasten piirustukset, keskikokoisissa laatikoissa askartelutarvikkeet ja pikku Legot sekä pienissä laatikoissa, kynät, tarrat, hamahelmet ja vesivärit. Näissä laatikoissa kynät ja askartelutarvikkeet on helppo nostaa ruokapöydän ääreen, missä lapset piirtävät ja touhuavat kädentaitoja. Kaikki valkoiset kannelliset säilytyslaatikot ovat Ikea Kuggis -sarjaa.
Yhdessä Ikea Flådis -korissa on leikkikeittiön leikkiruoat, toisessa Dublot ja kolmannessa junarata. Koreissa lelut on kätevä nostaa lapsille leikkeihin lattialle.

Oikealla puolella ylhäältä alas katsottaessa kahdessa isossa laatikossa on uimatarvikkeita ja kolmannessa nukketeatteri ja Muumi-talon osat. Keskellä on Ikea Kvissle -lehtikoteloissa puuhakirjat, värityskirjat, vihot ja lehdet. Alimmilla hyllyillä on omia lastenkirjojamme.

Kirjaston lainakirjat ovat nallekorissa, joskin korit siirtynevät myöhemmin vauvan lelujen säilyttämiseen. Nallekorit olen löytänyt H&M Homen valikoimasta.

Samaan tapaan kuin nukkumishuoneessa, myös leikkihuoneessa olemme korottaneet kaapit kattoon asti. Myös leikkihuoneen yläkaapeissa on Clas Ohlsonin ja Ordning&Redan säilytyskasseissa lasten pieneksi käyneitä ja käyttöä odottavia vaatteita ja kenkiä. Viimeksi lastenvaatteiden kierrosta ja lajittelusta kirjoitin postaukseen Lastenvaatteiden syyssiivous.

Lisäksi säilytämme muutamia kirjoja leikkikeittiön yläpuolella olevassa hyllyssä ihan koristeena.
Siinä oli kaappikierroksen ensimmäinen osa lastenhuoneista, toivottavasti tykkäsitte!