Joskus sitä kysyy itseltään, miksi kaikki samassa taloudessa asuvista koiraa myöten käyvät enemmän salongissa kuin minä. Hiusten värjäämisen lopettaminen on vapauttanut tietystä kierteestä – jo ehkä liiaksikin. Luonnontilassa olevien hiusten kanssa kampaamokäynti väli venyy ja venyy, ja pehko tulee kietaistua joka aamu samalle sotkulle.

Hiuskamppailua ei auta, että olen tunnettu ystävien keskuudessa Frendien Monicana Barbadoksella. Edes suoristusrauta ei riitä aseeksi, jossa vastassa on kamppailu kosteutta vastaan. Ei ole ilmansuuntaa, johon hiussuortuvani eivät harottaisi.

Koska olen helsinkiläinen toimistotyöläinen, enkä australialainen tai californialainen surffari (valitettavasti), jotain tarttis varmaan tehdä. Niin kuin siirtää resursseja kodin puunaamisesta itsestä hoitamiseen. Se tuppaa näin sisustusbloggaajana unohtumaan.

Käykö teillä samoin? Tyynyt ovat kyllä ojennuksessa, mutta viimeisestä kauneushoitolakäynnistä on vierähtänyt liian monta kalenteriaukeamaa ja kaksihaaraisista puhuminen tuntuu lähinnä naurettavalta, kun omasta hiuksesta haarautuu kokonainen Tokion metrokartta.

Tämän syksyn suosikeiksi ovat muodostuneet Balmuirin Highland-kasmirhuivi (saatu blogin kautta) sekä köyhän naisen Diorin, Glitterin, kaksiosaiset helmikorvikset. En myöskään osaa enää kuvitella elämääni ilman katsetta ryhdittäviä rillejä ja Lilo Lolo -mineraalimeikkejä. Niillä peikkomainen Pikku Myy yrittää selvitä aamurutiineista ja siirtää huomion tukasta toisaalle.