Tuumin, että nahka tekee vahvasti tulemista sisustuksessa. Sekä uusina ylellisinä tuotteina että vanhoina patinoituneina. Tai ainakin olen itse täysin hurahtanut. Varsinkin, jos yksityiskohdat ovat viimeisteltyjä tikkauksia myöten.
Omiin suosikkeihini on jo pitkään kuulunut konjakinvärinen nahka siksi, että se tuo juuri sen puuttuvan lämmön muuten mustavalkoiseen kotiin. Meillä on entuudestaan häälahjaksi saatu Balmuirin konjakinvärinen Kensington-lyhty ja Balmuir-yhteistyön tiimoilta sain meille kotiin samanvärisen Oxford-arkun. Suuret kiitokset!
Rakastan arkkuja ja vanhoja matkalaukkuja, koska ne ovat sekä kauniita että käytännöllisiä – säilytys- ja laskutilaa tuskin kellään on liikaa. Sisään sopii vaikka liinavaatteita, kirjoja, lehtiä, valokuvia, yksi karvainen kuvausassistentti tai aattona joululahjat.
Pyörittelin Oxford-arkkua ympäriinsä ja se löysi paikkansa olohuoneen kulmasta Paola Navonen Gervasonille suunnitteleman Ghost-tuolin vierestä. Tuntuu, että nyt tuolikin heräsi eloon, kun lukunurkka ei enää huku vitivalkoisuuteen.
Oxford-arkkua löytyy koossa S-XL, meidän arkkumme on M eli 50x38x38 cm. Pienin S sopii mainiosti laitettavaksi myös tason päälle, isoin XL varastoi jo vaikka mitä. Koot M, L ja XL ovat myös mainiota sohvapöytinä. Itse yhdistän tietysti arkun päälle pinon kahvipöytäkirjoja ja tähän aikaan vuodesta huonekuusen ja valosarjan maljakossa.
Oxford-arkkua löytyy perusnahoista konjakinruskeana, tummanruskeana, mustana ja harmaana (harmaa nahka on kuulemma kansainvälisesti nyt se kuumin). Aivan mielettömän kauniita ovat myös Balmuirin karvapintaiset Chamonix-arkut harmaana ja ruskeana sekä uusin Park Lane -arkku croco-pintaisella nahalla.
Balmuirin nahkatuotteet (joita löytyy mukavan monipuolisesti lautasliinarenkaista huonekaluihin) ovat meillä muutenkin kovassa huudossa. Mieheltä tulee tuotteista jatkuvasti spontaaneja kehuja ja hän on nimennyt nahka-arkun ja -lyhdyn omiksi meidän kodin suosikeikseen. Nahka toden totta on maskuliinista ja siksi niin viehättävää. Mikään pikkusievä ja koristeellinen ei puhuttele nyt.
Tiedän, että täällä on linjoilla Balmuirin ystäviä, joten vinkkaan teille joulutapahtumasta. Helsingin Kaapelitehtaalla järjestetään Ornamon Design Joulumyyjäiset 5.–7.12. Paikalla on Balmuir ja monia kiinnostavia merkkejä, eli kannattaa ehdottomasti tulla fiilistelemään joulua ja tekemään spessuja lahjalöytöjä (ainakin syksyn Design Marketissa Kaapelilla on aina kiva tunnelma ja hyvät hinnat).
Kauempana asuville ja muuten nettishoppailua suosiville muistutan, että yhteistyön tiimoilta saatte -20% Balmuirin verkkokaupassa koodilla Laura20 vuoden loppuun asti kaikista tuotteista, itselle ja lahjaksi. Nyt kannattaa kirjoittaa Korvatunturille ja vihjata etukoodista puolisolle kirjoittamalla se hienovaraisesti permanent-kynällä ja yliviivaustussilla post-it-lapulle vähintään jääkaapin oveen, läppärin kanteen, kalenterin kylkeen ja lompakon sisään. Lumista lauantaita!