Kaupallinen brand ambassador -yhteistyö, Balmuir
No niin me kaikki oman elämämme Jackie Kennedyt: tänään tulee inspiraatiota silkkihuivien käyttöön ja ajattomiin laukkuihin, niin kuin paluu toimistolle -vuodenaikaan kuuluu. Minulla on ilo järjestää postauksessa myös teitä toivottavasti todella paljon ilahduttava arvonta: yksi teistä saa olalleen Balmuir Estelle Shopper -laukun.
Silkkihuivit ovat houkutelleet minua pitkään ja olen kerännyt inspiraatiota Pinterestiin erilaisista käyttötavoista. On vain ollut yksi mutta: itse huivi on puuttunut.
Muilla pidän värikkäistä ja kuviollisista silkkihuiveista, ja itse asiassa silkkihuivi on minusta juuri sellainen asuste, jota kannattaa klassiseenkin tyyliin harkita värikkäänä. Itselleni parhaiten sopii kuitenkin väritön: tarjoa minulle mitä vain valkoisena mustilla tereillä tai toisinpäin, niin olen myyty. Sen takia Balmuir Florence- ja Forli Skinny -silkkihuivit ovat juuri sellaiset klassikot, joita olen kaappiini toivonut.
Balmuir Florence -huivi on muodoltaan 50 x 50 cm neliö, kun taas Balmuir Forli Skinny pitkä ja ohut 8 x 140 cm. Näin ne toimivat hieman eri tarkoituksissa. Huiveja saa myös burgundi-silver pink -värissä. Muut perinteisemmin kuvioidut silkkihuivit voi kurkata osastolta Balmuir-silkkihuivit.
Miten silkkihuivia sitten voi asussa käyttää?
Hiuksiin
Tässä kiedoin Florence-huivin päänlaella olevaan nutturaan. Yhtä hyvin se käy niskassa olevaan nutturaan tai ponnariksi. Olenpa nähnyt sellaisiakin inspiraatiokuvia, joissa huivi on letitetty osaksi lettiä.
Panta
Hiusteemalla jatkaen yhdistän silkkihuivit vahvasti lomatyyliin: silkkihuivi ja isot aurinkolasit päässä uima-altaalla voi kuvitella olevansa kuin paremmissakin jetset-piireissä. Silkkihuivi, tässä Forli Skinny, on myös omanlaisensa silmänkääntötemppu: jos ja kun lomalla ei jaksa meikata, silkkihuivilla voi helposti luoda illuusion vaivannäöstä.
Hattuun
Ja taas lomateemalla jatkaen huivin voi helposti kietoa hattuun tuomaan fedoraan vähän naisellisuutta, jos rantabaarissa kaipaa siistimpää ilmettä. Tähän tarkoitukseen toimii Forli Skinny.
Vyöksi
Olen itse huono pitämään minkäänlaisia vöitä, mutta muilla pidän todella paljon siitä, että silkkihuivi on kietaistu lantiolle vyöksi. 140 cm pitkänä Forli Skinny mahdollistaa tämän tai sitten silkkihuivista voi vain tehdä rusetin yhteen vyönlenksuun.
Kaulaan
Kaulaa nyt tietenkin on se perinteisin huivin paikka ja kaulaan toimivat molemmat mallit. Jos pelkona on liika tätimäisyys, karsisin muut korut, ja yhdistäisin asuun kontrastiksi esimerkiksi revityt farkut, tennarit tai rempseästi käärityt hihat.
Käteen
Kädessä silkkihuivi muuntaa helposti simppelinkin asun mielenkiintoiseksi. Koska kyseessä on statement-henkinen koru, pitäisin muut asusteet minimissä ja antaisin käden olla keskipiste.
Laukkuun
Yksi omista suosikeistani on kietoa silkkihuivi rusetilla laukkuun. Tämän kikan pystyy toteuttamaan molemmilla huiveilla.
Ennen kaikkea silkkihuivi on omiaan tuomaan vaihtelua: se muuntaa asun ja saa laukun näyttämään erilaiselta kuin eilen. Tämän takia pidän silkkihuiveja niin hyvinä asusteina sekä työpukeutumisessa että lomalla: asuja ei tarvitse olla määrällisesti niin paljoa, koska huivilla niihin saa vaihtelua.
Olen aikaisemminkin maininnut, että pidän paljon enemmän ajattomista laukuista kuin IT-laukuista. IT-laukkuun tulee niin nopeasti tietyn vuoden leima ja ilmankos muutaman vuoden vanhoja hittejä näkee myynnissä koko ajan. Siksi arvostan niin paljon Balmuir-laukkumallistoa: siinä on onnistuttu yhdistämään aikaa kestävä muotoilu huippulaatuun. Balmuir-laukut valmistetaan pitkälti käsityönä kymmenissä eri vaiheissa arvostetussa luksuslaukkuja valmistavassa perheyrityksessä. Jokainen laukku käy läpi huolellisen tarkistusprosessin. Lisää Balmuir-laukuista käsityön taidonnäytteinä voi lukea Balmuirin blogista.
Balmuir-laukkumalliston on tänä syksynä kasvanut Evan Totella ja Evelyn Hobolla. Lisäksi mallistossa on pienemmän kokoluokan uutuuksia, kuten yläkuvassa näkyvä Elise. Elise on osoittautunut todella hyväksi joka päivän pikkulaukuksi: pelkistettynä sillä voi mennä tukka nutturalla lähikauppaan, mutta tyylikkäänä yhtä hyvin pukea juhlaan.
Malliston suosituin Balmuir Estelle Shopper on laukuista se, jonka saan teille kunnian arpoa. Olen itse käyttänyt Estelleä sekä palavereissa että matkoilla ja todennut sen molempiin erinomaiseksi: laukkuun mahtuu hyvin läppäri ja lennolla sopivasti käsimatkatavaraa. Sisällä on hihnassa kiinni oleva vetoketjullinen pussukka, johon saa turvaan esimerkiksi avaimet ja puhelimen.
Osallistut mustan Balmuir Estelle Shopper -laukun (arvo 549 euroa) arvontaan kommentoimalla syyskuun aikana (viimeistään 30.9.2018) tätä postausta kertomalla jotain itsestäsi. Te tunnette minut jo hyvin, joten haluaisin oppia tuntemaan teidät paremmin. Saat kertoa itsestäsi juuri niin paljon tai vähän kuin haluat ja mitä hyvältä tuntuu: vaikka elämäntilanteestasi, kiinnostuksen kohteistasi, kuulumisistasi tai haaveistasi.
Olen todella onnellinen, että monivuotinen ja rakas yhteistyökumppanini Balmuir mahdollistaa näin upean palkinnon jollekin teistä. Teitte jälleen edellisen epätäydellisyyspostauksen kommenteilla minut hyvin onnelliseksi. Kiitos, kun olette ja oikein paljon onnea arvontaan!
Edit: Arvonta on päättynyt, lämmin kiitos kaikille osallistujille! Luin kaikki esittelynne ajatuksella. Tällä kertaa arpaonni osui nimimerkin Ida kohdalle kommentilla “Olen lukenut blogiasi muistaakseni jo lukioaikojen alkupuolelta, ja nyt olen jo paremmalla puolella yliopisto-opintoja. Olen vuosien saatossa ihaillut kauniita kuviasi ja haalinut sisustusinspiraatiota. Vaikka olemmekin hyvin eri elämäntilanteessa, niin nautin suunnattoman paljon blogisi lukemisesta! Olisi ihanaa voittaa noin kaunis ja ajaton laukku. <3″ Oikein paljon onnea Ida! Lähetän sinulle sähköpostia antamaasi osoitteeseen.