
Nyt tekee mieli tehdä oikein vanha kunnon ostospostaus, sillä tätä klassisen vaatekaapin kulmakiveä ehdin etsiä vuodesta kahteen niin uutena, normaalihintaisena, alelöytönä kuin second handinä. Kyseessä on beige villakangastakki.

Minulle se oikea, Oversized Alpaca Blend Coat, löytyi lopulta & Other Storiesin mallistosta. Olin liikkeellä hellepäivänä, mutta en ole ollenkaan sellainen, ettenkö pääsisi talvitakkimoodin kesämekossa tai ettenkö voisi sovittaa rantakaftaania pipo päässä. Shoppailen yleensä tarkalla listalla spontaanien fiilisostosten sijaan (joskin niillekin on joskus aikansa ja paikkansa), joten silloin on toimittava, kun se oikea osuu kohdalle.

Tämä takki oli juuri sen värinen beige, jota toivoinkin: ei liian kameli mutta ei liian hailakkakaan. Laatu tuntuu todella viimeistellyltä ja kangas kauniin pehmeältä. Aikuistakkia kun etsin, sai pituus olla yli polvien ja kaulukset skarpin viimeistellyt. Pidän siitä, että takissa ei ole mitään ylimääräistä, ja että se kiedotaan istuvaksi rennosti ja vähän aamutakkimaisesti sitomalla.

Jos joku on vailla samantyyppistä takkia ja harkitsee tätä, niin tiedoksi, että mitoitus todella on tuotteen nimen mukaisesti over size. Ostin takista koon 34, mitä ei normaalisti koskaan tapahdu, mutta tässä takissa pieni koko istui ehdottomasti parhaiten olkapäistä.

Netflixiin ilmestyneiden uusien Suits-jaksojen ja loman päättymisen myötä tekisi mieli pukeutua muutenkin vain skarpisti – ja sehän on tosi ajankohtaista tässä vaunulenkkiarjessa. (Siitä puheen ollen olen vihdoinkin tekemässä toivepostauksen mamma-arjen casual-asuista.)

Tämän kokonaisuuden valkoinen pusero on DOTS Storesilta PR-lahjana saatu ihanan rennosti laskeutuva Second Female ja housut Lindexin. Niin kuin viimeksi mainitsin, housut ovat niitä, joita vielä tähän syksyyn tarvitsen – ja jota kaikista vähiten jaksaisin ja haluaisin lähteä metsästämään. Jos minulta kysytään, uikkarienkin sovittaminen a walk in the park verrattuna housuihin, ja näin ajattelen ihan ilman synnytyksiäkin. Toiseksi voin nykytietämykselläni todeta: leggins are pants.

Pian tulee postaus myös sesongin lempiyläosistani, neuleista. Siinäpä vasta ihanan yhteistyökykyinen turva- ja luottovaate.
Millaiselta teidän sesonki näyttää, onko jotain tiettyä syksyn hankintalistalla?