Pohdin keväällä tekeväni epäkäytännöllisestä Burberry-huivista sohvatyynyn ja siinä se nyt on, sohvankulmalla. En omista ompelukonetta enkä ala-astetasoa kummempia käsityötaitoja, mutta tämä tyyny syntyi helposti käsin muutamalla pistolla.
Toinen sohvankulmassa näkyvä pehmeä kappale onkin sitten vaatinut hieman enemmän taitoa ja aikaa. Kyseessä on mummuni minulle ylioppilaslahjaksi kutoma torkkupeitto, jonka jokainen tilkku on erilainen.
Ymmärtänette, millaisena aarteena torkkupeittoa pidän, ja siksi, varsinkin kun väri on herkän luonnonvalkoinen, olen suojellut torkkupeittoa pitämällä sitä visusti kaapissa suojapussissa.
Heräsin tänä syksynä omaan tyhmyyteeni. Se, että torkkupeittoon voi sen esillä ollessa roiskua kahvitahra, on paljon pienempi paha kuin se, ettemme koskaan nauttisi rakkaudella tehdystä uniikista lahjasta.
Tässäkin asiassa elämä on nyt. Jääkaapissa odottava erikoisherkku kannattaa raaskia avata ennen kuin huomaa parasta ennen -päiväyksen menneen. Lempimekkoa on turha säästellä tulevaisuuteen, sillä silloin toinen vaatekappale on jo lunastanut paikan. Suosikkituoksukynttilä ansaitsee tulla poltetuksi tässä ja nyt.
