Kaupallinen yhteistyö, Compac
Lattian lisäksi blogin yleisin usein kysytty kysymys on ruokapöytämme, mitä materiaali on ja mistä olemme sen tilanneet. Olen kertonut pöydästä aikaisemmin sen, että pöytälevy on kvartsia, mutta en sen tarkemmin, että kyseessä on espanjalainen valmistaja Compac ja heidän Unique-mallistonsa.
Tässä kävi hauskasti niin, että tilasin kvartsin omakustanteisesti aikoja sitten, mutta sain nyt jälkikäteen tason valmistajalta Espanjasta (lempimaa!) viestin, haluaisinko toimia heidän ambassadorinaan. Claro! Suostuin sekuntiakaan epäröimättä, sillä Compacin kvartsi on paras keittiömateriaali, johon olen törmännyt, ja suosittelen sitä sydämeni pohjasta yhdeksän kuukauden kokemuksella.
Tämä postaus on omistettu ennen kaikkea keittiöremonttia tai omaa mittatilauspöytää suunnitteleville, sillä käyn tänään läpi malliston muutkin sävyt kuin meidän pöydän Calacattan. Aikanaan, kun suunnittelimme omaa pöytäämme, löysin päätöksen tueksi vähän huonosti kuvia ja tietoa, joten toivon, että pystyn näin auttamaan materiaalipäätöksissä teitä, joille asia on nyt tai tulevaisuudessa ajankohtainen.
Kuten olen aikaisemmin maininnut, kyse ei ole siitä, etteikö aidon marmorin kanssa voisi elää vaan siitä, että kvartsin kanssa on huomattavasti helpompi ja huolettomampi elää – tiedän tämän kokemuksesta. Toisin kuin huokoinen marmori, kvartsi ei ime itseensä mitään. Pöydässämme ei rehellisesti sanottuna ole yhden yhtä tahraa tai jälkeä, vaikka kokkaamme paljon ja yksi ruokailijoista on taapero.
Materiaalin helppohoitoisuus ja poikkeuksellinen kestävyys eivät kuitenkaan yksinään riittäneet meille syyksi valita kvartsia, vaan ulkonäön piti olla aidon marmorin veroinen. Compac Unique -kvartsi imitoi luonnollisen kiven pintaa ja on siten aivan yhtä luonnonkaunis kuin marmorikin. Taso siis näyttää ja tuntuu aidolta marmorilta, vaikka on luonnonkivestä puristettua kvartsia. Tällaisissa asioissa rakastan nykyteknologiaa, kun materiaalit pystytään kehittämään huippuunsa.
Unique-mallistossa on yhteensä viisi sävyä, josta meidän pöydässämme on siis Calacatta. Nyt kun sain mallipalat malliston neljästä muusta sävystä, totean, että voisin kelpuuttaa kotiini ihan jokaisen, niin tyylikkäästi mallisto on rakennettu. Alla on kaikki sävyt listattuna valmistajan kuvin, jotta näette isommat pinta-alat.
Calacatta
Calacatta (yllä) on malliston valkopohjaisista sävyistä selkeästi rohkein ja isokuvioisin. Mielestäni parhaiten Calacatta pääsee oikeuksiinsa joko ruokapöydässä tai keittiöntasossa, ei välttämättä ihan pienenä pintana, kuten yöpöytänä.
Venatino
Venatino (yllä) on Calacattaa selkeästi rauhallisempi, mutta silti kuvioinniltaan näyttävä. Keskivahva kuviointi on hyvä valinta, jos Calacatta tuntuu liian hallitsevalta, mutta kuvioton pinta tylsältä. Venationon mallipala näyttää ihan homejuustolta (tämä oli kohteliaisuus), eli sanoisin kuvioinnin taittavan hieman kylmän siniseen harmaaseen.
Arabescato
Arabescato (yllä) on malliston valkoisista kuvioista rauhallisin ja hillityin, mutta kuitenkin todella kauniisti marmorimainen. Mallipalassa Arabescaton kuviointi taittaa enemmän lämpimän ruskeaan harmaaseen (vrt. Venatino).
Marquina
Musta marmorikuvio taitaa tällä hetkellä olla kaikista kuuminta kamaa ja olen itsekin alkanut harkita sitä pienenä pintana kotiimme, sillä to do -listallani on teettää eteisen kaapin päälle levy. Jos kokovalkoiseen keittiöön haluaa kontrastia ja särmää, teettäisin tason Marquinasta.
Argento
En olisi ilman mallipalaa tullut ajatelleeksi, miten kaunista myös harmaapohjainen marmorikuviointi voi olla, mutta tästä tuli yllätyssuosikkini. Argentossa on todella kaunis neutraali sävy, mikä on harvinaista yleensä sinertävien ja vihertävien harmaiden maailmassa.
Compac Unique -kvartsia saa totta kai omien mittojen mukaan ja eri paksuuksina. Oman tasoni tilasin Hansakiveltä Virosta. Suomessa Compacin maahantuoja on Tulikivi ja jälleenmyyjinä useat keittiöliikkeet.
Toteutin Compacin pyynnöstä heidän käyttöönsä videon, mutta ajattelin jakaa sen blogissakin, sillä videolla näette eri sävyistä vielä mallipalat ”livenä”. (Onneksi kieleksi kävi kuitenkin englanti, sillä aupair-aikainen espanjani on hitusen ruosteessa 15 vuoden jälkeen.)
Jos mieleen tulee vielä kysymyksiä Compacin kvartsista keittönmateriaalina, lupaan auttaa parhaani mukaan.
Video: Mustarttu / Arttu Mustonen