Kaupallinen yhteistyö, Minska

Minulla on ilo tehdä yhteistyötä entisen työkaverini perustaman kotimaisen vastuullisen verkkokaupan, Minskan, kanssa. Edellisessä postauksessa kerroin viisi ajatusta siitä, miten tässä iässä ja tällä elämänkokemuksella suhtaudun kosmetiikkaan ja esittelin kotimaisen edullisen luonnonkosmetiikkamerkin Taikan. Tänään puhun luonnonkosmetiikasta lahjana.

Niin kuin arvata voitte, niin sanotut käyttölahjat ovat minulle turhaa tavaraa välttävänä järjestelijänä sydämenasia. Ellei sitten tiedä, mitä lahjan saaja tarkasti kerää, minusta tänä päivänä on täysin perusteltua suosia käyttöön tulevia lahjoja satunnaisten esineiden sijaan. Tarpeita, jotka eivät jää kaappiin pölyyntymään, vaan joita pitäisi hankkia joka tapauksessa. Ruoka, viini, kahvi, kynttilät, servetit ja kukat ovat kaikki klassikkoja, mutta mukaan nostaisin kosmetiikan.
Käsisaippua uuteen kotiin. Hemmotteleva voide vuosia täyttävälle. Ylellinen setti sankarille. Nuorekas matkapussi koulusta valmistuvalle seikkailijalle.
Siinä missä viimeksi esitelty kotimainen maanläheinen ja metsäinen Taika-sarja olisi omiaan mökkituliaisiksi, löytyy ylellisistä merkeistä lahjoja myös erityisiin tilanteisiin.

Whamisa lienee tuttu kaikille vähänkään kosmetiikkamarkkinaa seuraaville. Niiden tuotteiden pohjalta, joita olen itse ehtinyt kokeilla, voi sanoa, että merkki on kaiken hypetyksen arvoinen. Korealainen luonnonkosmetiikka on syystä kulttimaineessa ja Whamisan fermentoidut tuotteet saavat poikkeuksetta erinomaisia arvioita. Tässä vinkkinä on Damask Rose Petal Mist, joka toimii päivän mittaan suihkuteltavana virkistävänä kasvosuihkeena sekä kasvovetenä. Damaskon ruusunterälehtiuute kiinteyttää ja kirkastaa ihoa. Pohjalla on veden sijaan aloe veraa tehostamassa ihonhoidollisia ominaisuuksia entisestään. Kasvosuihke sopii kaikille ihotyypeille ja on ihanteellinen erityisesti kuivalle tai ikääntyvälle iholle.
Organic Flowers Lotion Double Rich -kosteusemulsio on myös ihana pitkään iloa tuova käyttölahja. Niin kuin ei muissakaan Whamisan tuotteissa tässäkään ei ole vettä, vaan voide on täynnä ihoa ravitsevia ja syväkosteuttavia raaka-aineita. Vesi on korvattu aloe veran ja oliivin uutteilla ja voide sisältää luomulaatuista arganöljyä, jojobaöljyä sekä sheavoita. Whamisan tuotteet ovat yksiä riittoisampia, joita olen käyttänyt. Tämä normaalia kasvovoidetta isompi 150 ml -kokoinen voide tuo saajalleen iloa todella pitkään niin aamujen kuin iltojen hemmotteluihin. Näissä molemmat tuotteet ovat kukkaisia, ja sopivat siksikin ihanasti kauniina ja herkkinä pakkauksina kevään lahjoiksi.

Sitten on Dr. Hauschka, joka on Laveran ohella ensimmäisiä luonnonkosmetiikan merkkejä, joista koskaan kuulin. Jos joku, niin Dr. Hauschka on luonnonkosmetiikan klassikko, jolta ruusuvoide on ikoninen, julkkistenkin luonnonkosmetiikan saralla suosima tuote.
Dr. Hauschkaa arvostan siitä, että se on niin uskollinen omille juurilleen. Tarina alkoi jo 1930-luvun Saksasta. Edelläkävijänä se voi luottaa omaan tarinaansa eikä sen tarvitse kikkailla trendeillä. Dr. Hauschkan Pamper Time -lahjapakkaus onkin täydellinen lahja ajattomuutta arvostavalle luonnolliseen hemmottelurutiiniin. Tuotteina on mantelisarjan kylpyöljy (joka sopii myös kesäjaloille jalkakylpyyn jos ei ole kylpyammetta!), palasaippua sekä manteleista puristetun öljyn vartalovoide. Tuoksuna manteli on minusta huumaava. Lahjapaketin voi viimeistellä rusetilla, kukalla tai tietysti paketoida lahja- tai silkkipaperilla keväiseksi.

Sitten on latvialainen Madara, jonka ”pikkusiskona” tunnetaan Mossa, mikä minulle hyvin tuttu ja mieluinen luonnonkosmetiikan sarja. Madaralta erityisen kiva lahjaidea esimerkiksi nuorelle valmistuvalle kesän seikkailuihin ja eri tuotteiden kokeilemiseen on Madara Whenever Skin Care Travel Set 5 in 1 -pakkaus. Tuotteita on viisi: Micellar Water -misellivesi, SOS Hydra Recharge Cream -kasvovoide, SOS Hydra Moisture+Radiance Mask -kasvonaamio, Smart Anti-Fatigue Eye Rescue Cream -silmänympärysvoide ja SPF30 Age Protecting Sunscreen -aurinkovoide.
Tässä lahjapakkauksessa kivaa on se, että käyttöön jää myös tyylikäs pussukka, joka on suunniteltu koonsa ja läpinäkyvyydensä puolesta matkatavaroihin sopivaksi. Eikä tietysti pelkästään lentämiseen, vaan tämäntyyppisiä pussukoita tykkään itse käyttää ihan vain viikonloppureissuillakin, joten tästä on iloa pitkään sen jälkeenkin, kun tuotteet ovat loppuneet.

Kun jututin Kaunis järjestys -podcastin ostokäyttäytymistä koskevassa jaksossa kahdeksan kulutustutkija ja sosiologian professori Terhi-Anna Wilskaa, kysyin, onko olemassa pitkäkestoista tyytyväisyyttä tuottavaa kuluttamista. Hän vastasi, että sitä on elämysten lisäksi toisille annettavat lahjat. Se jäi jotenkin ihanasti mieleen.
Itse opettelen myös sitä, että muistaisin enemmän juhlistaa itse itselleni tärkeitä etappeja. Lupasin esimerkiksi viedä itseni hierontaan, kun sain uutuudessaan jännittävän podcast-projektin maaliin. Arvatkaa, olenko vielä käynyt. Enkä muuten koskaan juhlinut oman lastenkirjankaan valmistumista. Se siis pian listalle, koska ei etappien juhliminen pitäisi myöskään valmistumiseen päättyä, vaan pieniä ja isoja itsensä voittamisia on myös työ- ja muussakin elämässä.

Tässä on täsmätärppejä lahjaideoiksi valmistuville ja muille kevään ja kesän sankareille isoihin ja pieniin etappeihin, onnistumisiin ja juhliin. Minskan luonnonkosmetiikan valikoima kattaa laajasti tuttuja merkkejä eri hintaluokista, eli jokaiselle löytyy varmasti jotakin. Myöskin diffuuserit ja eteeriset öljyt ovat nautiskelijalle suositeltava lahja. Itse suunnittelen tilaavani päiväkodin aikuisille eteläranskalaisen Fleurance Nature -luonnonkosmetiikan kauniin kesäiset käsivoiteet.

Valmistujaisia vietetään lauantaina 5.6. Minskan tilaus (joka on aina omalla kohdallani ollut kehuttavan nopea) ehtii valmistujaispäiväksi, kun tilauksen tekee viimeistään keskiviikkona 2.6. Teille saan jakaa kevään lahjatilauksiin ja omiin hankintoihin kivan edun: Koodilla LAURA15 saa Minskan verkkokaupasta 15 % alennuksen kaikista normihintaisista tuotteista 6.6.2021 asti. Minskan taustalla on tosiaan suomalaisia sydämellisiä ja inspiroivia naisia, ja joten siksikin minulla on ilo suositella aidosti paikallista yrittäjyyttä.
Iloitsen siitä, että keskustelusi näyttäisi olevan siirtymässä yksittäisistä huippuarvosanoista enemmän siihen, että ihan jokainen valmistuminen, ja tavallisen kouluvuodenkin päättäminen, on suuri saavutus – poikkeusvuoden jälkeen ihan erityisesti! Sydämelliset onnittelut kaikille kevään sankareille (ja sankarien vanhemmille) jo tässä vaiheessa!