Kaupallinen yhteistyö, Electrolux ja Asennemedia
Yritän erityisesti raskaana ollessani juoda päivittäin smoothien, sillä yhteen juomaan on niin helppo ujuttaa iso satsi vitamiineja ja muuta hyvää. Vaikka päivän muut ateriat olisivat mitä olisivat, varsinkin alussa erikoisten mielitekojen aikaan (well hello nakkikastike!), niin jo yhdellä juomalla pystyy varmistamaan monen ravinteen saannin. Itse en juurikaan tee smoothia aamuisin, vaan useimmiten välipalaksi lounaan ja päivällisen välissä.
Eniten suosin marjoja pakkasesta, kaupan kotimaisia mustikoita ja herukoita sekä oman pihan kirsikkaa ja karviaista. Jos kollegani ovat lanseeranneet käsitteen satokausityydytys, niin omalla kohdallani puhutaan omavaraisuustyydytyksestä. Leijun aina puoli metriä maanpinnan yläpuolella, jos heitän tehosekoittimeen omalta pihalta itse kerättyjä kirsikoita ja karviaisia. Pensasmustikkaa ja mustaherukkaakin meillä kasvaa, mutta toistaiseksi niin vähänlaisesti, että ne muutamat tuli syötyä suoraan pensaasta kesällä.
Karviaiset pakastin sellaisenaan ja se on toiminut oikein hyvin. Kirsikoiden kohtaloa mietin pitkään, mutta päädyin lopulta perkamaan kirsikoista kivet pois, soseuttamaan kirsikat ja pakastamaan soseen jääpalakuutioina. Ratkaisu on toiminut yllättävän hyvin, sillä jääpalankokoisia kirsikkasosekuutioita on helppo heittää paitsi smoothieen myös lapsen iltapuuroon.
Muistan kuitenkin jo sosesavotan aikaan miettineeni, miten ihana kirsikoita olisi hyödyntää mehuun. Nimittäin kun sataprosenttista sosettakin maistaa, tuntuu, että vitamiinit menevät suorastaan suoraan suoneen – niin ravinteikkaalta kaikki tuorepuristettu maistuu.
Toivotankin keittiöömme todella tervetulleeksi Electrolux Explore 7 -tehosekoittimen, jonka eri osien ja reseptien avulla pystyy tekemään vaikka mitä: kannussa smoothiet, sosekeitot, salsat – jopa jäätelöä! – ja mehusuodattimella mehut. Monitoimisilppurilla saa pieneksi niin yrtit kuin pähkinät. Lisäosiin kuuluu myös kätevä matkapullo.
Keskeisintä Explore 7 -tehosekoittimessa on PowerTilt-toiminto, optimaalinen vähän vino sekoituskulma, ja erilaiset pulssitoiminnot, jotka varmistavat juuri oikean koostumuksen kyseessä olevalle reseptille. Ammattilaiskeittiöistä inspiraationsa saanut tehosekoitin käyttää tavallista matalampaa sekoitusnopeutta ja alhaisempaa lämpötilaa, minkä ansiosta raaka-aineiden ravintoaineet säilyvät tavallista paremmin. Suosittelen siis lämpimästi tätä omanlaisestaan monitoimikoneesta käyvää tehosekoitinta, jos on tehosekoitinta vailla. Saman allekirjoittaa kollegani, kuten ravinteikkaan kokkaamisen kuningatar Tuulia Talvio, joka valmisteli tehosekoittimessa terveellisen muffinitaikinan.
Tästä tehosekoittimesta ei voi myöskään puhua puhumatta kauniista muotoilusta: ihana nähdä kodinkoneissa harvinainen (kuinka ollakaan neuleeseeni sopiva) hiekan sävy. Haluan ehdottomasti, että niin tehosekoitin kuin kahvinkeitinkin ovat keittiön sisustukseen sopivia kodissa, jossa laitteet ovat koko ajan esillä. Minusta hiekan sävy käy hyvin yhteen jo olemassa olevien kromisten ja valkoisten kanssa.
Tähän smoothieen en kuitenkaan sekoittanut karviaisia enkä kirsikoita, vaan vaniljaisesta ja kanelisesta omenasmoothiesta tein tarkoituksella joulun makean ja jälkiruokakelpoisen. Valmistin joulusmoothien vaniljajugurtista, pakastetuista banaaninpaloista, taatelista, omenasoseesta ja omenamehusta. Joukkoon ja päälle koristeeksi lisäsin kanelia. Pinterestissä on ihania kuvia minipiparkakkutaloista juomien koristeina, mutta aivan hyvä versio syntyy ilman kolmiuloitteisuuttakin. Köyhän naisen Martha Stewart leikkasi vain pipareihin lasin reunan levyisen loven ennen paistamista ja koristelua.