*merkitty tuote saatu blogin kautta
Se oli vajaa vuosi sitten, kun tutustuin Asennemedia-kollegani Ida 365 -blogissa Mujin aroma diffuseriin. Muji toki oli itselleni tuttu ainakin, mitä uskaltaisin sanoa, vähintään kymmenen jos ei viidentoista vuoden takaa, mutta jostain syystä en koskaan ollut kummemmin noteerannut kyseistä tuotetta. Valitettavasti heräsin hankintaan siinä mielessä liian myöhään, että Mujin viime vuoden Suomen -pop-up oli juuri ehtinyt kerätä kimpsunsa ja kampsunsa. Mujin verkkokaupassa taas on korkeat monen kympin postikulut, joten päätin, että maltan odottaa ja luottaa siihen, että Muji palaa myös tänä vuonna Suomeen. Ja palasihan se, nyt ensin Kampin kauppakeskuksen pop-up -myymälänä ja ensi vuoden marraskuussa pysyvästi.
Näin ollen nyt vihdoin meillä hurisee oma aroma diffuser, eikä suinkaan vain meillä. Minua huvittaa, miten pienestä vekottimesta on tullut tänä syksynä oikea somehitti. Aroma diffuser toimii niin, että sisälle kaadetaan vettä ja muutama tippa aromaattista öljyä, minkä laite tupruttaa hyväntuoksuisena kosteana ilmana ympärilleen. Oma ensimmäinen valintani Mujin eteerisistä öljyistä oli raikas greippi, mutta myös kotimaisen Frantsilan eteeriset öljyt kannattaa katsoa. Frantsilalla on ollut Joulun ilo -niminen, männylle, mandariinille, kanelille ja neilikalle tuoksuva eteerinen öljy, mutta harmillisesti se taitaa olla poistunut valikoimasta. Ensi jouluksi täytyy joka tapauksessa ostaa joku oikein jouluntuoksuinen eteerinen öljy (mielellään kinkku, huikkaa Sisustuskoira vierestä).
Kun laitteen käynnistää, siitä tulee samanlainen huumaava ja ylellinen tuoksu kuin parempien hotellien auloissa, niin kuin Noorat Perjantain parhaat -podcastissa osuvasti totesivat. Sen verran minun on kuitenkin oltava ilonpilaaja, että minusta tehokkuus ei ole aivan hypetyksen arvoinen. Ostin vielä tarkoituksella laitteesta isomman koon, jotta aroma diffuser tuoksuttaisi koko olohuoneen, mutta silti minusta tuntuu, että huumaavien ensituoksujen jälkeen laite ei enää kovin paljoa tuoksua ympärilleen levitä. Kyse voi toki olla minustakin, sillä hajuaistini ei ole tarkin. Lähempänä istuessa tuoksusta kyllä saa nauttia ja olenkin käyttänyt aroma diffuseria paljon sohvan viereisellä pöydällä sarjaa sohvalla katsoessani.
Kaiken kaikkiaan hyväntuoksuinen ja kostea sisäilma on kiinnostanut minua erityisen paljon tänä syksynä. Sekin oli jo vuosi sitten, kun Inspired by loven Sanna suositteli minulle, paljon sairastavalle, ilmankosteuttajaa makuuhuoneeseen. Sekin projekti otti vuoden toteuakseen, mutta nyt makuuhuoneessamme on blogin kautta saatu kauniisti muotoiltu Wilfa Moist L -ultraääni-ilmankostutin*.
Siinä missä Mujin aroma diffuserin ostin ennen kaikkea tuoksunautinnon takia, Wilfan ilmankosteuttajassa minulle tärkeintä on ilman kosteuttaminen nimenomaan terveyden näkökulmasta, vaikka myös Wilfaan voi eteerisiä öljytippoja tiputtaa. Olen valmis kokeilemaan kaikkea, mikä edesauttaa sitä, etten sairastuisi niin usein ja rankasti flunssaan. Voisin myöhemmin koota yhteen, millä kaikilla eri tavoilla flunssaa ennaltaehkäisen, mutta ilmankosteudesta sanottakoon sen verran, että kosteampi ilma tekee hyvää etenkin talven kuivattamille limakalvoille, sillä kuivat limakalvot ovat alttiimpia bakteereille ja viruksille.
Kooltaan 15-20 m² kokoisiin huoneisiin riittävä Wilfa Moist L on hiljainen, mutta minun kaltaiselleni todella ääniherkälle nukkujalle on silti osoittautunut paremmaksi tavaksi se, että ilmankostutin ei ole päällä yöllä, vaan että makuuhuoneen ilma saa kosteutta iltaisin ennen nukkumaanmenoa. Laite on todella helppokäyttöinen, mutta silti useimmin sen käy napsauttamassa päälle mieheni. Mikä lie tekniikassa onkin, että se saa miehetkin kiinnostumaan asioista – jopa kodin sisäilmasta ja tuoksuista.